Lemmikkieläimemme

Ei tuo pariskunta (lapsensa ovat jo maailmalla) mikään huono perhe ole ollut, joten kerron vähän lisää tästä Takun historiasta.
Alunperin Takku on ollut sen Britt-Marin työkaverin koira. Jo siihen pentuaikaan se oli usein hänen luonaan kun työkaveri ei oikein välittänyt sitä hoitaa. Kun se oli 1½ vuotias niin työkaveri kyllästyi lopullisesti ja pyysi Britt-Maria ottamaan sen. Britt-Marilla oli ennestään suuri vanha koira joka hyväksyi Takun täysin. Britt-Marin perheellä on aina ollut suuria rotuja ja ovat innokkaita opettamaan agilityä ja muuta käyttöä niille. Kun se heidän vanha koiransa jouduttiin lopettamaan niin halusivat hankkia uuden sellaisen ja ajattelivat että kun se pennusta saakka on ja Takku niin välitön ja luonteva muiden poikakoirienkin kanssa niin se tulee onnistumaan hyvin.

Kun se heidän rottweilerinsa on alkanut sisälläkin rähähtämään Takulle joka ei osaa edes varoa, niin he pelkäsivät että se voisi vahingoittaa tätä, vaikka ihan vahingossakin. Lisäksi hän sanoi että koska he molemmat käyvät työssä niin hänen pitäisi tosissaan käyttää sitä aikaansa rottweilerin koulutukseen ja siinä ei Takku voi olla mukana. Että on koko ajan huono omatunto kun ei käytä yhtä paljon aikaa Takulle kuin sille toiselle ja että aika ei tahdo riittää. Sanoi olevan erään niistä vaikeimmista päätöksistä tämän Takun muualle sijoittamisen, mutta sen itsensä takia sen tekee että Taku saisi olla kaiken huomion keskipisteenä eikä toisen koiran sivuuttamana. Voin siis ymmärtää heitä koska itse haluavat nimenomaan suuria koiria ja Takkua eivät ole hankkimalla hankkineet.

Takulla oli hankala yö kun oli niin ikävä, pientä ulinaakin välillä ja ravaamista alas portaita ulko-oven taakse kuuntelemaan. Tuo tulee menemään muutamassa päivässä ohi ja nyt päivällä on ihan iloinen ja leikkisä.
Nyt pitää sitten rekisteröidä se maatalousministeriön koirarekisteriin ja tilata aika rabiesrokotukseen että saadaan kesään mennessä se EU passi Takulle.
Jos jossain myöhäisemmässä vaiheessa huomaamme että Takku kaipaisi kovasti leikkitoveria niin ehkä hankimme sille joskus vielä sellaisenkin, tuota samaa kokoa olevan. Toivat meille tullessaan niin ison koottavan autohäkinkin että siihen mahtuisi toinenkin. Jotenkin sitä on vain vuosikymmenien aikana huomannut että koirat voivat parhaiten jos niillä on joku lajikumppani minkä kanssa peuhata.

Villakoirat ovat älykkäitä ja helposti oppivia vilkkaita koiria. Puudeli-nimitys on kansanomainen ja se on saanut alkunsa siitä, että villakoirat olivat jo vuosisatoja sitten vesilintujen metsästyksessä käytetty rotu. Enää niitä käytetään tuohon tarkoitukseen hyvin harvoin. Nimitys puudeli lienee saanut alkunsa kauan sitten saksan verbistä pudeln, joka tarkoittaa veden läiskyttämistä.

Villakoirissa on sekin hieno ominaisuus, että se ei hilseile, joten useimmat koirille allergiset voisivat elää villakoirien kanssa samassa taloudessa. Minulle sanasta puudeli tulee mieleen sellainen huippuunsa trimmattu villakoira. Minä pidän enemmän luonnollisesta karvoituksesta.

Takku on saanut varmasti loistavan kodin ja hyvän huolenpidon ja nimensä perusteella se saattaisi pitää ainakin suurimman osan karvoistaan, eikä olisi ajeltu paljaaksi mistään kohdin.

Klassmormorin katit: (autoin kuvan liitännässä, teksti klassmormorin)

"Ne ovat päässeet nyt "paratiisiin". Saavat jahdata fasaaneja ja muitakin lintuja.
En ole vielä käynyt katsomassa, menen sitten kun talvi on ohi.
Ensin pesivät toisiaan ja nukahtivat tyytyväisinä mun jalkoihin sohvalle."

Trimmatut villakoirat näyttävät mielestäni typeriltä, en käsitä miksi ne tuolla tavalla pitää tuunata..

Hienoa että Klassmormor löysi tuon paratiisin kissoilleen. Se ei ole aina ihan helppoa kun on kissoista kysymys.

Niin minustakin on tuollaiset villakoirakampaukset ihan tylsän näköisiä. Se lammaskampaus on ihan hyvä.
Takku on kotiutunut mainiosti. On iloinen ja pirteä ja mikä parasta, nukkuu yhtä pitkään kuin minäkin.
Tuon helpompaa koiraa ei taida olla olemassakaan. Kun Takku on oikein iloinen niin onpa jaloissa vauhtia sisälläkin, oikein odotan kun päästään sen verran kevääseen että kaikki lumi on pois ja maa kuivunut että voi olla enemmän omassa elementissään ulkona.
Koirien älykkyystesteissä puudeli on tullut toiseksi (australian Kelpie kai voitti), ja kyllä sekä Miska osasi että Takku näköjään osaa "lukea" ihmisten ajatuksetkin. Takku tanssii myös kahdella jalalla kun haluaa meitä naurattaa ja viihdyttää.
Gea kun oli tavallaan kasvanut koiratarhassa niin oli aika itsenäinen ja juuri se jahtiominaisuus kovasti esillä vaikka kovin iloinen sekin koirana oli. Puudelilta lähes puuttuu se jahtivietti ja vesilintujen noutamiseenhan sitä on enimmäkseen käytettykin. Takku pitää huolta siitä että tietää missä me olemme. Se alkoi makaamaan ruokapöydän alla olohuoneessa mistä sillä on näköyhteys eteiseen ja keittiöön joten sinnehän se koiransänky piti sijoittaa. Siellä se makoilee selällään lorvimassa niitä hiljaisia hetkiä.

Sadeca kirjoitti:

(australian Kelpie kai voitti)

Minulla on hiukan kokemusta australian kelpiestä. Hieno viisas ja älykäs koira. Rakastaa hullun lailla kaikkia muita eläimiä.

Lala on pingviini, joka jäi kalastajien verkkoon Japanin vesillä. Yksi kalastajista otti Lalan hoiviinsa, mutta paranuttuaan se ei halunnutkaan lähteä takaisin kotikonnuilleen. Se asustelee useimmiten jäähdytetyssä kopissaan, mutta käy myös itse ostoksilla kalakaupassa.

Rakkaus ei tunne rajoja:

Tällaiset filmit ovat aivan viimeisen päälle ihania katsottavia, olivat ne sitten vaikka näin lyhyitäkin niin näistä saa aina sitä jotakin mitä ei osaa selittää.

Eipä jäänyt mitään lisättävää Sadecan kommenttiin...

Siellä Saarenmaan naapurissa asustelee nykyisin yksinään rapajuoppo, joka makailee vain kotonaan ja ryyppää eläkkeensä niillä viinoilla, jotka hän toisilta naapureilta tilaa. Suuren, vanhan ja minusta kulttuurihistoriallisen talon riihiosan kattokin oli romahtanut lumikuorman painosta ja tuo ukkeli oli iloin, kun lähes 200 vuotta vanhoista hirsistä sai polttopuita. Tietenkin naapuri tuli sahaamaan. Hän kantaa myös vedet kaivolta ja toimittaa ruokaostosasiat. Itse ukkeli on vasta pari vuotta yli kuudenkymmenen, mutta ollut koko ikänsä patalaiska.

Kävin katselemassa, kuinka kännipäissään räyhäävä ukkeli voi. Sisällä mahtavassa hajujen sinfoniassa oli kissanpentuja, yksi aikuinen kissa ja viisikuinen pieni musta koiranpentu ketjulla pöydänjalassa kiinni. Pentu oli suloinen, lyhytjalkainen ja paksupeppuinen otus, joka muistutti laivakoiran ja perhoskoiran risteytystä. Minusta se näytti varsinaiselta rotukoiralta, koska sen suonissa näytti virtaavan satojen rotujen cocktail.

Ukkeli valitteli, ettei hän tule toimeen pennun kanssa, koska se tekee pahojaan, pureskelee mattoja ja tekee tarpeensa sisälle sillä välin, kun hän makaa sammuneena lattialla. Siksi se oli kiinnitetty ketjulla pöydänjalkaan. Hän halusi päästä koirasta eroon myös siksi, ettei hän jaksa päästää pentua pihalla tarpeillaan käymään, koska jalkakin on niin kipeä.

Kotona syntyi riemu siitä, että nythän meillä on jälleen tilaisuus pelastaa yksi koira. Kävimme hakemassa koiran pois ja meillä se käyttäytyi oikein hyvin ja jaksoi pidätellä tarpeitaan ja hoiti hommat ulkona käydessään. Mattojakaan se ei repinyt, eikä tehnyt muutakaan pahaa. Kovin eloisa, leikkisä ja ystävällinen pentu kerta kaikkiaan.

Soitin eräällä tuttavalle, joka oli halunnut jo pitkään koiranpennun Saarenmaalta. Häneltä jäi yhteystietosotkujen vuoksi viime kesänä Donna saamatta. Lapset veivät koiran suihkuun, pesivät sen puhtaaksi ja sitten se vietiin tutulle eläinlääkärille. Siellä Donna 2 sai asianmukaiset rokotukset, madotuksen, mikrosirun ja Europassin. Pari tuntia sitten pentu vietiin uuteen kotiin täällä Suomessa. Tietysti eräälle tuli itku silmään, kun Donna oli maannut kiltisti hänen vieressään kaiket yöt ja koko viikko oli leikitty yhdessä. Toipuminen surusta kävi nopeasti, koska asia oli tiedossa kaiken aikaa. Donnan luovutus vain oli niin vaikeaa, että hetki oli tunteikas. Nyt on kaikki hyvin ja Donnalla on uusi huolehtiva koti ja perhe ja Donna 2 asuu myös meitä niin lähellä, että sitä voidaan aika ajoin käydä tapaamassa.

Minusta tuo oli ihan valtavan liikuttavaa lukeakin. Aivan ihanaa että tuollainen perhe oli jo valmiiksi teillä tiedossa. Yhden ainoan viikon aikana ehditte tehdä tälle eläimelle palveluksen joka kestää sen loppu elämän ajan!
Luojan lykky että sait päähäsi mennä siinä naapurissa käymään. Ei kyllä oikein hyvältä kuulosta kissojenkaan kannalta koska eihän sitä sitten jaksa mennä ovea niillekään avaamaan ja koska kissan ruokakin on aika kallista niin voisi jäädä ostamattakin kun isoiksi kasvavat. Madotuksestakaan ei ehkä tule huolehdittua koska on asiat niinkuin kerroit.

On se sääli sitä kovasti eläinrakasta nuorimmaistasikin kun joutuu aina luopumaan, mutta kun ei voi niin ei voi pitää. Vielä kamalampaa se olisi sitten jonkun ajan kuluttua joutua luopumaan kuitenkin kun olisi jo omaksi sen mieltänyt ja hienoa seuraa ne kissatkin ovat.

Nostan hattua tuolle sydämen lämmöllä rivakasti hoidetulle teollenne!

Yhdyn edelliseen täydestä sydämestäni!

Tänään alkoi taas tehdä mieli koiraa, kun tapasimme 7-kuisen noutajapojan nimeltään Olli. Niin sympaattinen, iloinen ja fiksu koira.. oli emäntänsä kanssa lenkillä. Olli oli jo tottunut lapsiin, ja oli kuulemma emäntänsä tyttären perheen vierailun jälkeen lapsia ja meteliä kaivannut. Rapsuteltiin ja siliteltiin, pikkumieskin hihkui innoissaan tuota koiranvesseliä. Olli tiesi, että lapsia haistellaan innokkaasti mutta hellästi, eikä hyppinytkään yhtään!

Alma! Meillä on jo rutiinia ajautua oikeisiin paikkoihin Saarenmaalla ja ilo tuntea sydämellinen eläinlääkäripariskunta, joka kiittelee lastemme eläinrakkautta ja sitä, mitä siitä seuraa. Voimme etsiä sinulle sopivan sekarotuisen, terveen, iloisen koiranpennun ihan sellaisestakin kodista, jossa "vahinko" on päässyt sattumaan. Paikallislehdet ovat siellä täynnään kuulutuksia siitä, että armsad ja imeilusad karvased koerakutsikad otsivad korralikut kodu.

Kiitos, Urpo! Otamme mielellämme koiran perheenjäseneksi, mutta täytyy odottaa vielä tuon pikkumiehen kasvamista. Alman kädet ja jalat eivät kestäisi tässä vaiheessa kahta vaativaista hoidokkia

. Minulle sattui tällaista viime yönä.

Luin lehteä sängyssä yläkerrassa ja Takku makasi peitolla kylki kyljessäni kiinni. Yhtäkkiä se nousi ja alkoi kuuntelemaan ja tuijottamaan pimeään alakertaan. Sitten se ryntäsi sinne ja kuului tassujen rapina kun se juoksenteli ja hyppeli siellä edestakaisin ja sitten kuulin sen äänekkäästi murisevan.

Kun murina lakkasi niin se tuli aivan tavallisen oloisena ja rauhallisena taas paikalleen kylkeeni kiinni. Sammutin valot nukkuakseni. Kuulin lähes heti selvästi kun joku kissa tai koira kipitti portaita ylös. Puudelimme siirtyi paikaltaan kauemmas makaamaan MUTTA, joku toinen painautui kylkeeni siihen sen entiselle paikalle. Se joku jopa kääntyili siinä etsien sopivaa asentoa minkä tunsin aivan selvästi ja sitten tunsin vain sen painon. Kokeilin ihmeissäni jopa kädelläni peiton alla tuntien todella että siinä oli joku. Oli täysikuu joten koko ajan näin puudelin makaamassa kauempana.

Toisinaan kun olen lukenut noista haamueläimistä jotka käyvät vierailulla entisen emännän tai isännän luona, niin olen oikein kateellisena toivonut että minunkin luonani kävisi joku entisistä monista kissoistani tai koiristani. Nytköhän toiveeni toteutui. Olisikohan Gea käynyt moikkaamassa?



.

Se olis kuin jostain jännästä kauhuelokuvasta, eiko pelottanut?

Jos olisin kuullut ihmisen astelemista niin olisin pelästynyt ja oitis sytyttänyt valot, mutta kun se oli vain tassujen ääntä ja kynsien napsahtelua askelissa jotka tulivat rappuja pitkin ja edelleen lattiaa sängyn viereen, niin se tuntui ainoastaan mielenkiintoiselta ja olin valppaana etten "menettäisi" mitään siitä. Takku taisi jo alakerrassa hyväksyä sen "jonkin" koska niin levollisena siirtyi siitä vakiopaikaltaan tilaa antaen.

Kerropa Urpo nyt millä opilla sait sen viimeisen Eestin koiran niin lyhyessä ajassa Suomeen tuotavaksi, papereiden puolesta?
Katselin tässä eräänä päivänä niitä Suomen tuontisääntöjä ja minusta ne näytti samanlaisilta kuin Ruotsinkin säännöt.
Eikö siis tarvitse verikokeilla todeta että rabiesrokotus on vaikuttanut?
Tuota kyselen siksi että sisarentyttäreni kertoi heillä olevan koirakuumeen.
Takku on nyt kaksi kertaa rokotettu, ensin perusrokotus ja siitä kuukauden kuluttua toinen joka kestää kolme vuotta. Silti Takusta on kesäkuun lopussa otettava verikoe ja todettava se rokotuksen vaikutus ennenkuin sitä saa rajojen yli kuljettaa.
Minulla ei oikein mahdu kalloon nuo asiat.

Minä luulen/luulin, että Virosta tuoduilla koirilla kuuluu olla vain mikrosiru tunnistamista varten ja eu-eläinpassi eläinlääkärin merkintöineen sekä heisimadotus ennen kotimatkaa, eikä rabies-rokotuksesta olisi niin väliä. Aikaisemmin irosta ei saanut tuoda koiria, kun Suomessa ei ollut rabiesta, mutta tuo kielto kumottiin, kun suomessakin esikauhua tavattiin. Donnalla rokotukset olivat kunnossa, mutta Donna kakkonen sai yhdistelmärokotuksen ja rabies-rokotuksen ensimmäisen piikin ja vahvistuspiikki on otettava Suomessa. Tullissa kukaan ei kysellyt mitään, en edes nähnyt tullivirkailijoita Suomessa. Saattoi olla onneksi.

No niin varmaan oli sitten sitä tuuria. Kun jo aiemmin luin niistä Ruotsin säännöistä että jos on lemmikki mukana niin on itse mentävä "tullattavaa" kautta se eläin ja passi esittämään siinä maassa minne on menossa. Lisäksi siinä luki että jos tullia ei ole niin on itse soitettava tullille niin pian kuin suinkin ja kerrottava sirunumerot ja muut tiedot.
Eläinlääkäri sanoi että on ollut puhetta siitä että tuosta verikokeesta 3 kk kuluttua viimeisestä vesikauhurokotuksesta luovuttaisiin EU;n sisällä, mutta että ainakaan vielä siitä ei ole päätöstä.

Kun teillä kesäisin on kissatkin mukana, niin siitäkö vain aina ajatte laivalta tielle muina miehinä?
No eivät taida tosiaan juuri siitä syystä mistä selitit olla Suomessa yhtä nuukia kaikista säännöistä. Alle 3 kk pennuille on kyllä hieman löysemmät ne ehdot muutenkin.

Eipä siellä Haaparannallakaan kyllä mitään tullia näy koskaan ulkosalla joten olisi varmasti todella huonoa tuuria jos joku ajaisi perässä papereita kyselemään. Ruotsissahan ei ole vielä vesikauhutapausta ollut joten taitavat olla nuukempia tällä puolella.

Kissojen passeja on joskus Suomessa tutkittu, eikä vesikauhusta ole puhuttu yhtään mitään. Kenties asia on edelleenkin niin, että vesikauhurokotus, vahvennus ja kontrolli ei ole pakollista, koska suomessakin esiintyy rabiesta. Kerran (2001)illalla tulli vei Kissin Pieneläinklinikalle karanteeniin muutamaksi päiväksi, kun Virossa ollessamme voimaan oli tullut määräys, että Virosta tulevat kissat ja koirat on madotettava erästä heisimatoa (Echinococcus multilocularis) vastaan 24-72 tuntia ennen matkan alkua. Madotus on helppo. Eläin on saatava vain nielemään yksi tabletti. Me olemme syöttäneeet itse ja eläinlääkäri on merkinnyt nimensä passiin. Erityisesti minä perheessämme olen niin luotettavan näköinen, että eläinlääkäri uskoo minua .

Nyt Ruotsista tuota on tavattu tuo Echinococcus multilocularis-heisimato ensimmäisen kerran. Suomeen sitä vasta odotellaan. http://www.ts.fi/online/kotimaa/197738.html .

Pitbullien vastuuttomat isännät ovat levittäneet kauhua muiden koiranomistajien keskuudessa Helsingissä: http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Urpilainen+Keskipohjanmaassa+Kolmen+suuren+hallitus+ei+selvi%C3%B6/1135265516657 . Tuo rotu on jalostettu alunperin työkoiriksi, mutta sitä on alettu käyttää myöhemmin koiratappeluissa, joissa vedonlyöntiä harrastetaan. Suomessakin on järjestetty laittomia koiratappeluita. Tuollaiset huvitukset ovat minusta sairaita ja tappelukoirien isännille tai emännille pitäisi määrätä lemmikkieläintenpitokielto (aika pitkä yhdyssana).

Pitbullit ovat USA:ssa ihmisten kuolemaan johtaneissa hyökkäyksissä yleisin rotu. Joissakin maissa pitbullien pitäminen on rajoitettu tai jopa kokonaan kielletty. Tämä ei minusta ole kuitenkaan koirien oma vika, vaan syy lienee kasvattajissa ja omistajissa.







Tämä pitbull ei kovin aggressiiviselta ja vaaralliselta vaikuta

Kyllä se minusta olisi ihan aiheellinen kielto ettei Pittbulleja saisi lainkaan kasvattaa maassa, eikä tiettyjä muitakaan kovin vaarallisia rotuja. Ei niitä vastuunsa tuntevia koiran pitäjiä ole tarpeeksi ja muita helpompia rotuja on yllinkyllin mistä valita.
Olen kyllä useita aivan fiksuja Pittbulleja tavannut mutta kun ne voivat jossain vaiheessa aivan kuin sormia napsauttamalla käydä yhtäkkiä vaarallisiksi.
Työtoverillani oli American Stafford, joka on melkein sama koira. Aivan täysin hieno ja ihana koira kunnes yhtäkkiä eräänä päivänä noin 3-vuotiaana ilman minkäänlaista syytä hyökkäsi perheen 9 vuotiaan pojan kimppuun ja puri tätä poskesta.
Ei poskeen tullut kuin mustelma ja koira oli taas aivan yhtä lempeä kuin aiemminkin, mutta eihän perhe tietenkään uskaltanut sitä pitää vaan vei piikille. Sitä aiemmin ei koira ollut koskaan näyttänyt minkäänlaista aggressiivisuutta.

Ruotsissa on kyllä valtavasti noita tappelurotuja jatkuvasti myynnissä enkä millään voi käsittää miksi. Onko se tosiaan jonkunlainen peniksen jatke monille jotka uskottelevat olevansa taitavia koirankouluttajia.
Aivan valtavasti on myös Rottweiler koiria markkinoilla. Rottweiler hyvin pidettynä ja opetettuna ei kyllä mitenkään vaarallinen olekaan, mutta kun niitä on liikaa niin väkisinkin niitä joutuu myös huonoille omistajille.

Tässä on esitetty se aito ja rehellinen ilo siitä jos jokin asia on hauska. Tuon lapsen nauru tarttuu ja se on niitä hetkiä jolloin voi todeta että elämä ON! Koira on aivan satavarmasti yhtä iloinen kun huomaa että hän voi hauskuttaa lasta, siitä ei ole epäilystäkään. Eläimillä on aivan älytön leikkimisen halu.

http://www.iltasanomat.fi/viihde/Tätä%20videota%20et%20pysty%20katsomaan%20nauramatta!/art-1288384352244.html?ref=rss