Lemmikkieläimemme

Kysäisenpä nyt, että toimiiko teillä koirien kanssa tuo kielellinen kommunikointi ruotsiksi vai suomeksi? Koirat taisivat olla ruotsinkielisistä perheistä ja te ruotsinsuomalaiset kai käytätte kotikielenä suomea? Voi olla hölmö kysymys, mutta tuli vain mieleen.

Minulla on ollut aina eläinkielenä ruotsi ja isäni ja äitipuoleni nauroivat sille jo 70-luvun loppupuolella makeasti. He kun eivät millään voineet ymmärtää että olisi joku kielisuhdekin eläimillä. Isäni tykkäsi muutenkin että olin lähinnä fanaatikko eläinten suhteen ja saattoi pistää toisinaan sormen varoitukseksi suun eteen ja sanoa; "shhh, puhutaan nyt matalalla äänellä kun Sadecan katti on päiväunilla."

Nämä meidän koiramme ja kissamme ovat aina kahta lukuunotttamatta tulleet ruotsalaisista perheistä ja - ihan totta - ymmärtävät ruotsia mutta eivät suomea. Tämäkin Smilla osaa vaikka mitä, mutta komentosanat on esitettävä ruotsiksi, ei se muuten tiedä mitä siltä odotetaan. Rex koiramme oli vähän sekaisin kun sillä oli kielikin vaihtunut edestakaisin viisi kertaa isäntien mukana ja rauhoittui aikalailla kun ei enää tarvinnut muuttaa meiltä muualle ja sille puhuimme aina suomea kun sitä sille oli puhuttu viimeinen vuosi. Minun mielestäni niillä on selvästikin kieli mitä ymmärtävät, enkä oikein usko että se on vain äänenpainotuksista kiinni.

Minulla kun on sellainen metsäpalstakin saaren ulkopuolella mantereella, niin paikallinen metsästysseura oli kysellyt sisareni mieheltä parikymmentä vuotta sitten voisiko hän järjestää luvan että saisivat ampua riistaa siinä minunkin palstallani. Siihen sisareni mies oli tokaissut että hiukkasen parempi tuuri heillä saattaisi olla jos sopivin sanoin kysyisivät itse ja lisännyt; "Sen tiedän että jos minä kysyn, niin ei sitä lupaa teille tule, se eukko kun on sellainen."

No ei ne sitä lupaa ole kysyneet eikä siellä korvessa taida vahtejakaan olla mutta saaren olemme rauhoittaneet metsästysseuroilta. Oli jopa eräs tapaus joka takavuosina ilmoitettiin koska metsästysseura oli moottorikelkkojen kanssa pelotellut saaresta hirven järven jäälle saadakseen ammuttua sen suojattomana sinne. Kunnan alueella asuva poliisikin oli mukana tuossa seurueessa eikä heillä auttanut muu kuin lopulta myöntää että epäesteettisesti ja ilman lupiamme tuossa oli toimittu ja luvata että se ei toistuisi.

Tuosta oli mielenkiintoista kuulla. Tyttökaverini on haalinut virolaisia löytökoiria Suomeen, ja muistan hänen pitkään antaneen tärkeimmät komennot viroksi (esim. "siia!!"/ "tänne!!").. mutta "istu" tulee samalla kahdella kielellä

Blondie, labradorin noutajamme sai sekä ex-mieheni että minut vakuuttuneiksi siitä että se ymmärsi suoranisia asioita puheistamme. Se makoili melkein poikkeuksetta olohuoneen pöydän alla. Ikkunat olivat niin alhaalla että olohuoneessa istuskellessamme näimme suoraan tielle. Vain yksi talo oli meidän jälkeen sen tien päässä mutta siitä kulki ihmisiä usein koirineen ja muutenkin. Kun ihan istuessa mainitsimme ääneen että siinä menee NN, niin Blondie oli silmänräpäyksessä ikkunassa katsomassa vaikkei se nähnyt sieltä pöydän alta pään kääntämisiä tai ilmeitämme.

Joskus mietin ääneen esimerkiksi sitä jos lähtisin marjoja poimimaan tai sieniä keräämään siitä suuresta metsästä joka alkoi tonttimme rajalta. Heti paikalla nousi Blondie pöydän alta häntä heiluen tuijottelemaan kiinteästi silmiin ja koko sen olemus sanoi: "Hyvä idea, lähdetään heti!" Se että se käsitti mitä puhuttiin kävi vähän väliä ilmiselväksi mutta voihan se tietysti olla että se pystyi lukemaan ajatuksia ja oli vahvasti telepaattinen. Ehkä jopa molempia.

Tässä yhtenä päivänä olin huomaavinani Smillassa vähän samansuuntaista juttua, että se jotenkin "oli samaa mieltä" kanssani Takusta. Istuin puutarhatuolissa ja Takku hyppi ympärilläni kahdella jalalla ja haukahteli jotain huomiota vaatien. Smilla siirtyi edestä pois rapulle. Katsoin Smillaa ja sanoin ruotsiksi suurinpiirtein että kyllä tuo Takku on yksi vouhottaja. Smillan korvat heilahtivat ja se mulkaisi ensin Takkua ja sitten minua suoraan silmiin suorastaan huvittunut ilme naamallaan, taas erilainen ilme kun vilkaisi Takkua ja taas katse välähdellen minua. Häntä teki vain yhden ainoan huiskauksen ja korvat heilahtivat yhden ainoan kerran niinä kertoina kun se katsoi minua ja Takkua katsoessa neutraali ilme. Se niinkus sanoi että "no niin kuule on."

Ajattelin että jos ihminen joutuisi vain eleillään ja naamanilmeillään jotain sanomaan, niin aivan samaa tapaa joutuisi käyttämään.

Nyt sitten on tultu kesälaitumilta tänne järkyttävän suurelta tuntuvaan Metropoliin, vaikka Helsinkikin on itse asiassa pikkukaupunki todellisiin suurkaupunkeihin verrattuna. Vuohet (6) vietiin talvihoitoon autolla reilun 10:n kilometrin päähän. Laitan kuvia tuonne suljetulle osastolle, kunhan jaksan. Toimme myöskin kaksi toukokuussa syntynyttä sekarotuista koiranpentua surman suusta. Vävykandidaatti halusi niin paljon sitä pentua,Malinia, että pakkohan sille oli järjestää paperit, mikrosiru ja rokotukset kuntoon. Sen pennun sisko Milla oli niin armas, että naapurin nuori pari rakastui siihen tulisesti, joten olihan se tänne kaupunkiin tuotava.Koirien isä oli suuri collieta muistuttava sekarotuinen koira ja äiti oli vielä suurempi luppakorva, jossa oli varmaankin kaikki koirarodut yhdessä paketissa. Terveempiähän nuo sekarotuiset koirat yleensä ovat kuin pitkälle ihmisen jalostamat rodut. Lisäksi autossa tuli kotiin kaksi kissaa ja kaksi kilpikonnaa.

Oi lääh! Jos koirassa on collieta, niin hyvä paketti, ehdottomasti!

Meidän Timjami rakentaa pahvilaatikoihin pesän heti, kun siihen on tilaisuus.
Oliskohan jo viides "pesä" menossa.
Tänään tuli pesukoneen korjaaja, ja siivosin vähän ympäristöä ennen hänen saapumistaan.
Vein myös roskiin Tiukun edellisen pesän, joka oli romahtamispisteessä. Raukka oli ihan epätoivoinen ja tepsutteli tyhjällä tontilla suru puserossa. Niinpä hellyin ja heivasin kaapin päälle uuden ehjän pahvilaatikon.
Ei mennyt kuin hetki, niin laatikossa oli ikkuna ja ovi. Siellä nyt onnellisena kurkkii ikkunastaan.
Pesukoneenkorjaajalla oli tarkkasilmäinen esimies, kun Tiuku ikkunastaan käsin seurasi miehen työskentelyä.

Taas viehättävää kertomusta Timjanista!

Samoin! Minäkin pidän noista alielin hassuista lintutarinoista kovasti. Kaija on varsinainen persoona.

Katselin vielä "Kotoisista kuvista" Urpon laittamia koirakuvia, ja seurasin hieman taaksepäin pentujen historiaa. Kävin toissapäivänä katselemassa huvikseni suomalaisella sivustolla myynnissä olevia lemmikkejä, -niistä koiria. En voi käsittää, kuinka rotukoira maksaa nykyisin hieman vajaat 2000 euroa.. enkä sitäkään, kuinka monirotuinen koira maksaa 500- 1000 euroa. Järkyttäviä hintoja!! Tietysti koirat voivat olla hyvinkin pitkäikäisiä, niin että siihen ystävyyden kestoon suhteutettuna ei paha raha ollenkaan.. mutta silti..

On on nuo Alman mainitsemat hinnat sekä rotu- että sekarotuisista koirista aivan älyttömiä. Kyllä sen ymmärtää silloin jos jostakin erityisen harvinaisesta koirarodusta on kyse tai jotenkin erikoisen koulutetusta koirasta. Täällä saa kyllä koiria paljon alle noiden Alman mainitsemien hinnoilla ja suuri osa sukutaulun omaavista rotukoirien pennuistakin ilmoitetaan tuohon noin 1000-1200 euron seutuville. Toisinaan näkee ilmoituksia missä melkein kaikki pennut ovat myymättä 3-4 kk ikäisinä ja ilmeisesti silloin on pidetty aivan liian kovaa hintaa alunperin kun haluavat ne niin kiireellä sitten pois.
Pienet rodut ovat kalleimpia, olen nähnyt.

Meillä Smillalla on ollut juoksuaika jo puolitoista viikkoa ja yhtä suurta vahtimista tämä elämä nyt kun on pidettävä ne erillään. Kumpikin haluavat olla siellä missä ihmisetkin. Smilla toki rauhallisempi ja pysyy hiljaisempana oven takana. Takku tahtoo pikkuisena ja ketteränä livahtaa oven raosta silloin kun siitä itse on menossa.

Pitäisi tässä joskus kopeutua niin paljon että ottaisi Smillan tanssista filmin pätkän ja laittaisi tänne. Olikohan 8 vai 15 sekunnin pätkän tuolla kameralla saa filmattua liikkuvaa kohdetta. Smilla tanssii joka ilta pienen pätkän, sellaisen snurratanssin saadakseen koiran purkan, Pedigree denta stixin. Takkukin tanssii mutta se on vähän kuin letkajenkkaa kun ei osaa niitä tanssiaskeleita.

Olen luvannut tuoda Alman perheelle koiran Saarenmaalta, mikäli ja milloin he haluavat sellaisen. Lupaus pitää, mikäli olen vielä voimissani ja minulla on mahdollisuus hankkia tuo koira. Kuitenkin melkoisella varmuudella mahdollisuudet ovat 100-prosenttiset. Toivomuksiakin voi esittää, mutta en ole varma, pystynkö kaikkia toivomuksia täyttämään. Melkein jokainen sieltä tuotu pentu on kunnolliselle elämälle voitettu pentu. Koska monet koirat juoksevat irrallaan, pentuja syntyy niin paljon, että niitä joudutaan siellä myös hävittämään.

Ajelin eilen Smillan kanssa Boråsiin tapaamaan sen entistä omistajaa. Olin ottanut mukaani sen kuonon sulkevan remmikontrollin mitä emme ole kertaakaan käyttäneet. Hänen lapsensa olivat kotona ja hän asetti sen paikoilleen ettei tarvitsisi Smillaa niin nuukaan vahtia. Kissan näin livahtavan häntä kauhusta paksuna sohvan alle jo eteisessä ollessamme, ja heidän springelspanieluroksensa vei heti tervehtimisen jälkeen yläkertaan oven taakse. Aaah miten mukavaa saada kotona leivottua tiikerikakkua kahvitteluineen.

Sofia totesi että Smilla oli äärettömän tasapainoisen ja harmonisen vaikutuksen antava koira nyt, siis enemmän kuin hän oli aiemmin nähnyt. Minä siinä kysymysmerkkinä totesin että olin säilyttänyt sen alkuperäisen ilmoituksensa ongelmakoirasta ja että en tiedä mistä hän edes puhui kun mitään vaikeuksia ei Smillaassa oltu nähty, vaan se päinvastoin oli eräs helpoimmista koirista mitä meillä oli ollut. Sofia oli iloinen mutta kuitenkin mainitsi taas siitä että hän ei halua koiralleen mitään "hitlerityyppejä" omistajiksi. Vaikka miten yritin saada selville mihin sitä hitlerityyppiä näin äärettömän ystävällisen ja viehättävän koiran omistuksessa tarvittaisiin, niin hän näytti yllättyneeltä siitä että meillä ei vieläkään ollut kokemusta kaikista Smillan puolista. Hän sanoi Smillan olevan "hankala" ja että se oli yksi syy miksi Smilla ei saanut koskaan tehdä pentuja. Kissansa tuli 10 minuutin kuluttua sohvan takaa suoraan Smillaa kohti ja hierautui koiran kylkeen. Ne nuuskivat pitkään ja hartaasti toistensa kuonoja ja kissa näytti ymmärtävän koko homman täysin. Kissoilla on muutenkin mielestäni paljon enemmän viisautta kuin mitä sivullinen edes arvaisi.

Olisikohan ollut entisessä kodissa käynnin vuoksi kun Smillan kanssa myöhemmin illalla jouduin kuin jouduinkin ensimmäistä kertaa valtataisteluun. Kuten muidenkin ongelmakoiriemme kanssa olen mitään teoriaoppia noudattamatta aivan vaistomaisella tietoisuudella toiminut, niin jouduin heittämään Smillankin selälleen, pitäen sen kaulanahkoista kiinni lujalla otteella ja haukkuen sen "pataluhaksi". Aina nuo koirat ovat hyvin aggressiivisen näköisiä muristen pahasti, hampaitaan näytellen ja todellisuudessa pystyisivät jopa murskaamaan sen paljaan ranteeni. Tuo on kuitenkin niin kohtalokas valtataistelu että siinä ei ole ihmisellä varaa hävitä, ei hetkeäkään pelätä vaan nimenomaan se jonkinlainen "hitlerimäisyys" on hyödyksi. Kun on koirista kysymys niin minä vain jostain syystä täysin varmasti tiedän että tahdonvoimallani voitan sen koiran ja siksi en anna pelolle valtaa vaikka tiedostan sen kriittisen tilanteen.
Nyt vain mietin että mahtoikohan tuo olla se mitä sen alkuperäinen omistaja nimitti hitlerimäiseksi toiminnaksi.

Tuo Smilla näytti ensimmäistä kertaa aggressiivisuuttaan ja mielestäni hän testasi tietoisesti. Tämä lemmikkimme ei selvästikään ole joku oikukas tai aivokasvaimen saanut idiootti, vaan erittäin lempeä ja kaikkia rakastava ihana olento joka ymmärtää hieman enemmänkin kuin vain sitä tunnettaan.

Smilla on ollut aivan oma tavallinen itsensä tuon "valtataistelun" jälkeen ja olen saletti siitä että tuota valtataistelua ei enää koskaan tarvitse käydä läpi, koska ei sitä muidenkaan koirieni kanssa ole tarvinnut tehdä kuin yhden ainoan kerran.
Minulla ei tulisi mieleenikään käyttää mitään rankaisukeinoja, saati sitten lyödä mitään eläintä. Koska jopa susikin antautuu vahvemmalleen selälleen heittäytyen niin se toimii koiriinkin ja siksi sitä käytän vaikka en mistään ole lukenut että se olisi oikein tapa.

Mikään tapa ei ole 100% oikea jokaikisen yksilön kohdalla ja Douglasiin en sitä voinut käyttää. En suoraan sanottuna uskaltanut koska tiesin että sen taistelun olisin itse hävinnyt ja luultavasti saanut aika pahoja puremia. Douglasissa oli puolet rottweileriä ja 25% sekä dobermaannia että kultaista noutajaa. Douglas oli kastreerattu ja ihan varmasti sen oli ensimmäinen omistaja oikein aiheellisesti tehnyt, koska kastreerattomana se olisi varmasti ollut vaarallinen koira.

Douglashan oli aivan valtavan ihana ja ystävällinen koira joka varmasti ei olisi minkäänlaiseen elävään eläinlajiin hampaitaan käyttänyt. Sillä oli kuitenkin täysin selvä itsetietoisuus ja oli äärimmäisen älykäs. Se teki temppuohjelmansa kahden A4 sivun mittaisesta listasta komentosanojen kautta moitteettomasti juuri siksi että se itse piti niistä ja halusi huvittaa ihmisiä. Se oli myös ainoa koiristani tämän Smillan lisäksi joka on selvästi nauranut ylähampaatkin paljastaen. Aivan kamalan vihaisen näköinen on silloin koira naamaltaan mutta kun silmät kiiltävät villistä riemusta ja häntä heiluu ihastuksesta niin se paljastaa sen että sillä on uskomattoman hauskaa.

En enää edes muista mistä meillä Douglasin kanssa se riita tuli, mutta varmaa on että Douglasin mielestä olin epäoikeudenmukainen. Se varoitusääni minkä se syvältä kurkustaan sai esille ja sen silmät sanoivat täysin selvää kieltä mistä ei voinut epäselvyyksiä jäädä: "Kuule nyt saatanan akka, sinä tässä väärässä olet enkä minä. Uskallapas vain yhtäkään vielä enemmän minua loukkaavaa toimenpidettä tehdä, niin sinulle ei hyvin käy!"
Tajusin että koira tosissaan tarkoitti mitä viestitti ja mahdollisimman arvokkaasti minun oli luovuttava valtataistelusta.
Douglas oli välittömästi yhtä kiltti ja tottelevainen kuin se aina oli ollut, eikä minkäänlaista karsastelua minun suhteeni.
Siksi ajattelen että jokaisella koiralla on joku raja ja hyvän itsetunnon omaava koira pystyy sietämään paljon suuremman stressin kuin hermostunut koira. Sitä rajaa ei saisi koskaan ylittää koska silloin se koira ei enää viihdy ja voisi kehittää niitä epätoivottuja koiramaisuuksia enemmänkin.
Ongelmakoirakin voi tulla harmoniseksi kunhan ne stressimomentit poistuvat. Smilla ei tosiaan näytä minkäänlaisia ongelmakoiran piirteitä ja luultavasti siksi että täällä maalla on hiljaista ja hyvin vähän häiritseviä yllätyksiä. Sen olemme jo nähneet että Smilla ei pelkää yhtään mitään haastetta, ei isoakaan ja että siinä on vahtikoiraakin siten että jos yksin olisi kotona niin tekisi murtovarkaan epävarmaksi. Meille tutun ihmisen jolle iloisesti puhellaan ottaa sydämellisesti ystävänä vastaan jo ovella, mutta oven koputtelijoita kohtaan joita ei itse tunneta, näyttää selvästi olevan varautunut ja haluavan kontrolloida tilannetta.

Mukavaa oli käydä siellä entisen omistajan Sofian pakeilla ja oikein iso etuus on se että hän ottaa mielellään Smillan hoitoon jos tarvittaisiin vaikka vain pariksi yöksi koiranvahtia. Sinnehän ei kuitenkaan ole matkaa kuin se 70 km joten kyllä vain mieluiten sinne Smillan veisimme jos tarvetta olisi. Nyt kuitenkin alamme jo ihan lähiaikoina rabiesrokottamaan Smillan että saadaan sille passi hyvissä ajoin ennen ensi kesää. Suomeen saareen ilman muuta Smilla pääsee koska rakastaa uimista ja siellä saa uida mielinmäärin jos ei aivan liian bakteeriseksi lämmön takia se pienehkö noin 12 x 8 km järvi kehity.

No olkaa onnellisia edes siitä, että joitain suht tavallisia eläimiä pannaan johonkin hoitoon. Minä ottaisin mielelläni koiran tai kissan hoteisiini. Olen kyllä tietenkin tehnytkin sitä.
Mutta mihinkäs panet linnun. Vaikka olisi miten eläinrakas kaveri, niin eihän tuo lintua osaa hoitaa. Meidän Tiuku on jo myös oppinut ulos häkkielämästä. Eli liihottelee täällä asunnossa minne sattuu huvittamaan. Ei vapaata luontokappaletta enää mihinkään valjasteta. Siispä me mieheni kanssa ei enää matkusteta oikein mihinkään muualle kuin Viron kotiin. Siellä papukaija on onnessaan kuten mekin.
Näin nämä tykkäämisasiat menevät. Pikku-Tiuku tulee aina ihan ekana.

Ymmärrän oikein erinomaisesti tuon kantasi aliel. Niin minäkin tekisin. Se on ihan totta että on tiedettävä Timjanin persoonallisuuskin, sen tavat ja yksilöllisyys ja ne EIVÄT ole vain huolimattomasti kuuntelevalle sijaishoitajalle yhdellä kertomisella välitettävissä. Se yksi ainoa virhe hoitajan suhteen voisi pahimmassa tapauksessa pistää pilalle koko linnun.

Koiranomistajatkin kertovat että vaikka he ovat huolella valinneet arvostetun ja hyvämaineisen täyshoidon eläimelleen matkojensa ajaksi, niin silti koiransa on sekaisin kuin joku "vaihdokas" kun sen sieltä hakevat. Onnettomia ja väärinymmärrettyjä koko sen omistajan matkan ajan ja minä ainakin valitsisin mieluummin sen että menetän jonkun rentoutuksen jos se on eläinteni kustannuksella.
Linnun voisin kuvitella olevan (vaikka tämä on vain arvailua) vieläkin herkemmän ja aivan varmasti aliel sinä usein arvaat mitkä Timjanin mielipiteet ja ilonaiheet ovat. Sivumennen sanoen olisin oikein iloinen jos joskus voisin Timjanin tavata vaikka olen täysi uupelo lintujen suhteen. Siis yksikään lintuja lähemmin kokematon ja niiden viestejä ymmärtämätön maallikko ei koskaan pystyisi "lukemaan" sitä oikein.

Onhan ne luultavasti palautettavissa entiselleen, mutta esimerkiksi koirien omistajien olen kuullut kertovan että sitä pelkoa ja luottamusta tuntemattomiin eivät ole enää koskaan pystyneet palauttamaan. Jos siinä koirassa istuu pelko että se taas jonnekin voitaisiin viedä eroon perheestään, niin vaikuttaahan se koko koiran olemukseen kaikin tavoin.

"KIIRE!!! 9v. Doberman-uros etsii pikaisesti uutta kotia. Omistaja muuttaa ulkomaille vuodenvaihteessa ja kotiehdokas peruuntunut viimetipassa. Koira on kiltti, tulee toimeen lasten ja muiden koirien kanssa. Vapaana saanut ulkoilla. Tuotu aikoinaan Virosta Suomeen (typistetty.) Rokotukset kunnossa ja paperit löytyy. Annetaan ilmaiseksi, kun vain poika kodin jostain löytäisi. Aikaa PERJANTAIHIN 30.12.-11 asti, sitten joutuu piikille. Koira sijaitsee Tampereen suunnalla.
Tiedustelut p: 0400-539099 -Tuominen Sami"

On se harmi, että koiran pitää vielä vanhoilla päivillään kotia alkaa muuttamaan. Saapa nähdä onko huominen tuon koiran elämän viimeinen päivä.

Sitä minäkin ajattelin että toisinaan täällä on rekisteröitymättömiäkin vierailijoita, että voisi hyvinkin mäihä käydä hauvelilla tätäkin kautta.
On se, niin suuri 9 vuotias on vanha, mutta jos on terve niin jonkun kolme vuotta voi vielä iloa jollekin isännälle tuottaa. FB;lla tosin paljon suuremmat mahdollisuudet viimehetkillä joku löytää. Näin kiireellä on kyllä sekin vaara että löytyy huono paikka eikä ex-perheellä ole mahdollisuutta kontrolloida kunnolla. Ei lainkaan fiksusti tehty tuo viimehetkessä peruutus siltä joka lupasi.

Todella sääli tuota koiraa. Kaikkien lemmikkieläimiä tai muitakin kotieläimiä vastuulleen ottaneiden tulisi huolehtia eläimistään mahdollisimman hyvin. Myös muuttuneista oloista huolimatta. Tuo dobermannin omistaja varmaankin tiesi jo jonkin aikaa muuttavansa ulkomaille. Jos hän muuttaa sinne hetken mielijohteesta, niin siinäkin tapauksessa hänen tulisi huolehtia koirastaan paremmin. Minusta tuollainen lemmikistään huolehtiminen on perseestä. Toivotaan kuitenkin, että koiralle löytyy uusi entistä paremmin lemmikeistä välittävä koti.

Luonnossa elävät eläimet sopeutuvat usein ihmistä paremmin muuttuviin oloihin https://www.meiemaa.ee/index.php?content=artiklid&sub=1&artid=45890 .

Joko hänet piikitetiin. Haluaisin noutaa koiran kotiin. t. Aliel

Nämä eläinasiat ovat niin vaikeita ja raskaita meikäläiselle. Toivottavasti hauveli nukkuu ikiuneen edes onnellisena.
Että on tuttu ja rakas ihminen siinä viimeiseksi katsomassa silmiin.
Noin iäkkään koiran voisi olla vaikeaa enää tottua uuteen paikkaan. Ikävöisi siellä vain omaa perhettään.

Veikeä lintu.

https://www.youtube.com/watch?v=1sXENI8tpJE

Joo eikö olekin ihana. Mekin on tuota kaveria katseltu.
Olen varmaan joskus kirjoittanut Alexista. Oli myös harmaapapukaija. Hän oli Anita Peppenberg nimisen tutkijan
kumppani (elivät yhdessä niinkuin lintu ja ihminen voivat) vuosikymmeniä. Anita tutki Alexia juuri tuon jakojen älykkyyden takia.
Ennen vanhaanhan ajateltiin, että papukaijat ovat vain loistavia matkijoita, mutta A. P. todisti Alexin kanssa, että on kysymys älykkyydestä.
Hän sai linnun oppimaan aivan uskomattomia asioita. Muistan sen viimeisen videon Alexista. Jutteli aikansa ja poistui sitten häkkinsä taakse. Loi vielä viimeisen silmäyksen kameraan.
Seuraavana päivänä sitten ilmoitettiin suru-uutinen. Alex oli kuollut rauhallisesti edellisyönä.
Kuvaavaa Alexille oli, että Tiedelehti julkaisi hänen kuolinilmoituksensa.

Niin aliel, oikeastaan on aika kummallista että niinkin vähän kirjoitetaan papukaijoista koska selvästikin ne ovat nimenomaan älykkäitä ja sosiaalisia. Uskoisin että ovat jokseenkin onnellisiakin eläessään ihmisten parissa kuten teidän Timjamikin joka saa olla vapaanakin huoneistossa. Oletko koskaan ajatellut hankkia sille suurta häkkiä missä voisit pitää sitä kesällä ulkonakin kauniina päivinä siellä Eestin talolla? Itse kun kuokkisit kasvimaata niin Timjami rupattelisi sinulle siinä vieressä!