Lemmikkieläimemme

Aitäh Sadeca! Mun piti katsoa monta kertaa sitä videota ja ma nauroin ihan samanlaisesti kuin tämä vauva ja nauran vieläkin silmät kosteat

Niin ihana video, kiitos!

Urpo kirjoitti:

Pitbullien vastuuttomat isännät ovat levittäneet kauhua muiden koiranomistajien keskuudessa Helsingissä: http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Urpilainen+Keskipohjanmaassa+Kolmen+suuren+hallitus+ei+selvi%C3%B6/1135265516657 . Tuo rotu on jalostettu alunperin työkoiriksi, mutta sitä on alettu käyttää myöhemmin koiratappeluissa, joissa vedonlyöntiä harrastetaan. Suomessakin on järjestetty laittomia koiratappeluita. Tuollaiset huvitukset ovat minusta sairaita ja tappelukoirien isännille tai emännille pitäisi määrätä lemmikkieläintenpitokielto (aika pitkä yhdyssana).

Urpo, ei tuo Urpilainen ainakaan minusta näytä vaaralliselta pittbullilta.. vai oliko sinulla tarkoituskaan viitata hallituksen tuleviin jäseniin kauhua aiheuttavina taistelukoirina?

Nyt kun tämä "kesä" on alkanut, on Takku paljon ulkona. Päivisin on takaovi ollut raollaan että on voinut mennä ulos milloin tykkää. Huomasimme että Takku on turhautunut, juoksee aitauksen toiseen päähän sen 100 metriä ja haukkuu siellä ihan turhaa. Sillä on oikeastaan aina ollut koiraseuraa kotona ja arvelemme attä kaipaa sellaista.
Niinpä laitoin netille aamulla ilmoituksen että ottaisimme sille mielellään koiraseuraa, esimerkiksi joku jonka omistaja matkustelee paljon ja tarvitsisi aika usein sijaiskotia ja lisäsin että jos kaikki sujuu hyvin ja haluaisivat sijoittaa sen lopullisesti niin voisimme ajatella sellaistakin lopputulosta.

Yksi lähikaupungista Alingsåsista on jo meilannut. Hänellä on pikkuinen narttukoira Lhasa Apso/Tiibettiläinen spanieli -sekoitus. Tykkää että on aivan liian kauan yksin kotona nyt kun hän on eronnut, muuttanut maalta pikkuiseen yksiöön ja aloittanut kokopäivätyöt. Koska olemme suurinpiirtein kerran viikossa Alingsåsissa niin voisi hyvinkin toimia vaikka olisi välillä siellä kotonakin. Pitää vastata tässä hänelle ja kysellä hieman enemmän miten on ajatellut. Ainakin heinäkuulla joutuisi itse pitämään sen kun aiomme lähteä Suomeen.
Odotellaan nyt tässä mitä muita mukavia seuranpitäjiä sieltä netiltä Takulle tarjotaan.

Onhan se kiva jos Takulle löytyisi kaveri. Kyllä lemmikitkin tarvitsevat muutakin seuraa kuin vain
hoitajat.
Kävin eilen vierailulla maalla katsomassa entisiä lemmikkejäni, mutta kävikin niin että toista
ei löytynyt. Oli kai metsästysreissulla jossakin.
Minulle jäi vähän paha mieli kun Kurrea ei oltu harjattu tai imuroitu pitkiin aikoihin.
Karvaa lähti aivan valtavasti enkä ehtinyt sitä harjaamaan kun löytyi niin myöhään
että mun piti kiirehtiä takaisn bussille.
Uudessa kodissa on pihatilaa ja suuria puita ja kallioita. Pieni purokin lirisee
tontin läpi. Kurre on ottanut pihamökin omakseen, siellä nukkuu myös toinen tytöistä kun
on äitinsä luona. Perheessä on jaettu huoltajuus.
Seuraava vierailu on tehtävä aikaisemmin etteivät ehdi häipyä metsästysmaille.

Hauskaa Vappua periferilaiset!

Kaikenlaisia eläinrääkkääjiä sitä onkin: http://yle.fi/alueet/keski-suomi/2011/05/katiskassa_temusi_koululaisen_kokoinen_hauki_2562867.html . Varmaankin tuon kalamiehen itsetuntoa on kohottanut, kun on saanut noin suurta kalaa pitää kahleissa. Tuo kalamiehen irvikuva ei ole välittänyt siitä, että kaloillakin on tuntoaisti. Miltähän miehestä tuntuisi, jos hänelle laitettaisiin kuolaimet, kiskottaisiin suitsista ja kävelytettäisiin muutama vuorokausi.

Urpo kirjoitti:

Kaikenlaisia eläinrääkkääjiä sitä onkin: http://yle.fi/alueet/keski-suomi/2011/05/katiskassa_temusi_koululaisen_kokoinen_hauki_2562867.html . Varmaankin tuon kalamiehen itsetuntoa on kohottanut, kun on saanut noin suurta kalaa pitää kahleissa. Tuo kalamiehen irvikuva ei ole välittänyt siitä, että kaloillakin on tuntoaisti. Miltähän miehestä tuntuisi, jos hänelle laitettaisiin kuolaimet, kiskottaisiin suitsista ja kävelytettäisiin muutama vuorokausi.

Hyi kamala! Kunnon kalamies tappaa saaliinsa nopeasti ja mahdollisimman kivuttomasti.

Meidän vanha saarenmaalaiskissamme osaa käyttäytyä täällä kaupungissakin huolimatta siitä, että sillä on paha tapa lumettomina aikoina livahtaa avatusta ovesta omille teilleen. Tänään se oli tuonut muhkean kokoisen hiiren ulko-ovemme eteen ja odottanut niin kauan, että joku omaksi perheenjäsenekseen kokema ihminen oli tullut paikalle. Hiiri oli ollut vielä elävä, mutta tiukassa vartioinnissa ja Kissi aloitti aterioinnin vasta sitten, kun hänen tekonsa oli huomattu.

Olin itse töissä, mutta lapset tallensivat herkutteluhetken videolle. Tästäpä tulikin mieleeni seuraava kysymys, joten esitän sen siellä.

Pitkästä aikaa kurkkaan tällekin foorumille—miten tuo aikakin rientää, perässä ei pysy!

Tuosta edellä olevasta muistin samantapaisen tapahtuman monen vuoden takaa. Olimme eri maassa, lämmintä sielläkin ja kissat viihtyvät paremmin ulkona. Erästä olin ruokkinut jo pitempään kotiovella. Kerran se sitten sai pesueen pensaan alle. Aioin antaa sille ruokaa ja kun se näki minun avaavan oven niin se toi kuolleen pienokaisensa ja laittoi sen jalkojeni juureen kynnysmatolle ja maukui niin sydäntä särkevästi katsellen suoraan silmiin ihan kuin kerjäisi, että herättäisin sen eloon!

Oli niin vaikuttava tapaus, että jäi mieleen ja on ihan kuin olisi ollut eilen.

Hienoa Tuulia että käväiset täälläkin. Kyllä varmasti tuollainen jää muistiin koska tuollaista kieltä ymmärtää ilman pienintäkään epäselvyyttä.

Tästä nauru tarttuu väkisinkin:


http://www.theanimalrescuesite.com/clickToGive/ars/article/Why-Wont-You-Play-With-Me000

Kissa vai koira on useissa gallupeissa vakiokysymys. Ja tietenkin löytyy sekä niin vannoutuneita kissa- kuin koiraihmisiäkin. Lapsuudessani meillä oli kissa, joka sikisi, ei pyhästä hengestä vaan naapuruston mouruavista kolleista, kovalla tahdilla. Muistan vielä selkeästi, kuinka pentue toisensa jälkeen katosi oudosti. Asiaa ihmettelin pitkään, kunnes asia vihdoin selvisi kun satuin näkemään kuinka isäni lopetti erään pentueen kirveen hamarapuolella liiterissä pölkyn päällä.

Meillä on ollut kaksi koiraa, joista muodostui perheenjäseniä siinä määrin, että odotin usein kauhulla aikaa kun ne siirtyisivät taivaitten luutarhoin. Vaikka koiramme olivat perheellemme todella läheisiä ja rakkaita, emme silti ole oppineet siihen, että niistä puhuessa olisimme käyttäneet muotoa hän.

Erottuani edellisestä vaimostani koirista piti tehdä tasajako; vaimo otti Sirun joka oli rodultaan Schapendoes.

Vanhempi koirista, Musi, oli phalenen ja kleinspitzin risteytys, eli rotunimenä tästä herrasta käytimme seropi (sekarotuinen piski). Musi oli fiksu koira, ymmäsi kaikki mitä kannattaa ihmisen puheesta ymmärtää. "Puhuakin" se osasi, siis Suomen kieltä. Musi istahti usein eteeni halutessaan herkkupalan, vettä tai jotain muuta syömiseen liittyvää, katsoi kauniilla ruskeilla silmillään ja sanoi: Anna!



Musi

Noin kolmisen viikkoa sitten Musi jouduttiin lopettamaan myrkytyksen takia, joku sosiopaatti oli laittanut jonkun myrkkyä sisältävän herkkupalan ulos ja se oli sitten siinä. Mitään ei ollut tehtävissä. Kun Musi nukahti syliini ennen lopetuspiikkiä kyyneleet valuivat valtoimenaan silmistäni. Ja kyllä sitä itkun tuherrusta riitti koko päiväksi, niin oli Musi minulle rakas.






Siru

Sirusta ex-vaimoni joutui luopumaan muuttaessaan eromme jälkeen kerrostaloon. Siru sai uuden hyvän kodin eräältä maatilata mikä ympäristö on sille omiaan. Sirulla oli tapana paimentaa Musia kuin tämä olisi ollut lammas. Lisääntymistä näiden kahden välillä ei tarvitse pelätä, sillä Musi on leikattu.





Siru

Suuren lohdun saamme nykyisin, hieman ennen Musin poismenoa hankkimastamme kissasta, joka sai nimekseen Siru toisen koiramme mukaan Siru. Kissa on melkoinen sähikäinen!

Kyllä se vain niin on krobbe, että juuri tuollaisissa tilanteissa on vaikeaa olla kun se lemmikin elämä noin katkeralla tavalla päättyy. Vanhan tai muuten hyvin sairaan eläimen piikille vienti on itselleni aina tuntunut oikealta päätökseltä ja avulta eläimelle, mutta kyllä sitä suruissaan on pitkään siltikin. Tuon Musin lähtö oli niin turha ja järkyttävä että sitä ei vain pysty hyväksymään edes mielessään kuten muut luonnolliset sairaudet pystyy.

Hämeessä kiertelevästä idiootista joka noita myrkkypaloja levittelee, olen lukenut viime aikoina facebook kavereiden linkkeinä. Voi että kun saisivat sen sairaan ihmisen kiinni!
Muutenhan voisi ehkä pitää koiralla kuonokoppaa varmuuden vuoksi ettei pääse sieppaamaan suuhunsa tuollaista, mutta kesäkuumalla koirat läähättävät suun kautta kun on kuuma.
Hankkikaa vain uusi koira tekin, se on sitä parasta lääkettä suruun.

Tänään olimme ihmisten ilmoilla ja Takku mukana kuten tavallista. Kun oululainen meni erääseen kauppaan, niin sillä aikaa kävelytin sitä kaupungin puistossa. Meidän ympäristössä kun ei vieraita hajuja juuri ole, niin se puisto vaikutti olevan täynnä "kirjeitä" Takulle. Se ruikki kaikkialle innoissaan ja kuono oli maassa kiinni koko ajan. Luultavasti siellä oli joku juoksuajalla oleva narttu tepastellut kun joissakin paikoissa yritti nuollakin ruohikkoa.

Ole iloinen Takusta Sadeca, ja niin varmaan oletkin. Uudet paikat ovat tosiaan kuin Puuhamaa lapsille, hauskaa riittää!

Ps. Uutta koiraa tuskin hankimme, jotenkin tuntuu, että Musin muisto murenisi sen myötä. Ja toisaalta tuntuu perin vaikealta löytää sellaista josta tulisi yhtä rakas kuin Musi oli. No never say never, nyt vaan tuntuu tältä!

Ei kai sitä ihan heti uutta lemmikkikoiraa innostu ottamaan tuollaisen karmean kokemuksen jälkeen. Itse en ainakaan voisi. Ero entisestä koirastani teki niin kipeää, etten voinut ajatella sitä tai puhua siitä itkemättä moneen vuoteen. Sehän elää edelleen mummolassa, mutten itse käy siellä. Koiraneiti (tiettävästi ei ole miehelässä käynyt koskaan) täyttää syyskuussa jo 15 vuotta, mikäli elää niin pitkään. Yllättävästi sen vointi on huonontunut tässä ihan lähiaikoina.

Voihan se olla aika yksilökohtaista tuokin. Ainakin sellaiselle jolla on suurinpiirtein aina ollut kotieläimiä, se tyhjyys on hyvin kiduttavaa ja outoa kun ei mitään lemmikkiä ole jäljellä. Meillä oli aikoinaan sen verran monta kissaa ja koiraa samalla kertaa ettei tarvinnut ajatella tuota, vaikka aina se outoa on.
Blondie oli ainoana koirana kissojen lisäksi ja kun pyysimme eläinlääkäriä tulemaan meille sitä vapautuspiikkiä antamaan, niin saimme häneltä jo 2 päivän kuluttua sen boxer Jonnan. Ei se suru, muistot ja kaipaus siitä minnekään häviä kun ne koirat ovat niin yksilöllisiä ettei se yksi mitenkään korvaa sitä toista.

Kun sekarotuisen Jerryn jouduin vain 7-vuotiaana lopettamaan niin se oli se surullisin tapaus mitä eläinteni kohdalla olen kokenut koska olin sen "pettänyt"enkä ollut paikalla. Douglasille kysyttiin meiltä kotia jo kuukauden sisällä ja oli hyvä että saimme sen jalon, viisaan, kaikkea elävää rakastavan ison mustan.

Kun Gealle kävi jouluviikolla se äkkilähtö niin se oli hirveä järkytys ja vei meidät melkein mykiksi keskenämmekin. Tammikuun loppupuolella tuli Takku ja sai kummasti eloa meihin.
Useat, mutta eivät kaikki, "elukkaihmiset" suosittelevat sitä uuden lemmikin hankkimista aika pian ihan omien kokemustensa pohjalta. Ei siinä tarvitse ajatella sitä että jotenkin olisi vähemmän rakas se entinen tai jotenkin pettäisi tai vähättelisi sen arvoa, eikä sen merkitys persoonallisena itsenään unohdu.

Meillähän on kyllä ollutkin tapana ottaa näitä aikuisia koiria koiranpennun sijasta ja siksi kyllä ajattelen myös että teemme sekä itsellemme että eläimelle samalla palveluksen kun tarjoamme sen kodin tarvitsevalle. Juuri sen ainoan oikean on sitten se sattuma tuonutkin.

Sadeca, teillä on ollut todella paljon eläimiä. Ehkä se helpottaa eteenpäin siirtymistä, vaikka ikävä entistä lemmikkiä kohtaan olisikin jäljellä. Eikä uuden lemmikin ottamisella ole mitään tekemistä tunteettomuuden kanssa, en sitä tarkoittanut

Minun vanha uskollinen ystäväni, mummolan koira Lola, on nyt kuollut. Toissapäivänä se ei enää päässyt pedistä ylös, ja illalla menetti tajuntansa. Eilisaamuna se oli sitten viety eläinlääkäriin piikille, ja nukahtanut rauhallisesti ikiuneen. Lapset ovat olleet kiireisiä viime päivät, eivätkä ole paljoa ehtineet ajatella asiaa, mutta vähän kuitenkin. Tytön mielestä mummolassa on nyt "paljon tylsempää", ja pojan mielestä vanhan koiran kuolema oli "ok, koska se oli odotettu jo iän puolesta".

Minä kerroin, että jo pelkkä ero tuosta koirasta teki tiukkaa pitkään, nyt on surullinen olo. Toisaalta taas se, etten Lolan kanssa ollut tekemisissä viime vuosina, tekee suremisesta vähemmän tuskallista. Kyllähän tuo maailman oppivaisin, lapsiystävällisin ja fiksuin koira on leponsa ansainnut.

Otan osaa Alma Tiedän suunnilleen miltä sinusta tuntuu, onhan Musin lähdöstä niin vähän aikaa. Hiukan on minulla suru jo helpottanut, vaikka ei mene päivääkään etten ajattelisi Musia.

Toivottavasti Lola ja Musi tapaavat taivaan luutarhoilla ja pitävät yhdessä hauskaa!

Surraan nyt sitten kaikkia poismenneitä lemmikkejä porukalla. Olisikin kiva nähdä koko koiralauma (kun Sadecallakin on ollut paljon karvaisia ystäviä) kirmaamassa vehreämmillä mailla leikkisinä. Jonakin päivänä meille tulee koira. Urpo kun sellaisen meille lupasi. Mutta nuorimmainen on vielä niin vaativassa iässä, ettei vielä ole oikea aika.

Kaksi koiraa on jo tuotu ja molemmat ovat saaneet hyvän kodin. Sekä koirat, että isäntäperheet ovat ylen onnellisia. Donna II oli viime viikonlopun meillä, eikä ole meitä unohtanut. Hieno koira kuten Donna I:kin. Sitä näemme joka päivä, koska se asuu tässä naapurissa. Varsinaisia rotukoiria sikäli, että niissä on lukematon määrä eri rotuja sekaisin ja varmaankin siksi ovat niin terveitä.

Laitoin kiitoskirjeen sille henkilölle, joka aikoinaan Lolan meille toi. Muistelin siinä koiran luonnetta, ja muutamia hauskoja hetkiä. Monirotuinenhan se sekin koira oli, paimentolainen. Siksi varmaan huolehti niin hyvin lapsista.

Minä olin ymmärtänyt väärin sen koiran passihomman ja ne verikokeet voidaankin ottaa vasta 4/8 ja vasta kun se on analysoitu voimme saada Takulle EU-passin ja lähteä mökille.
Meille tuli tänään toinenkin koirakokelas, 6-vuotias cockerspanielin ja puudelin sekoitus tuolta Boråsista. Vaalea morsian Takulle. Sen saamme viedä takaisin siksi ajaksi kun olemme matkoilla. Katsomme nyt 3 viikon aikana miten nämä koirat viihtyvät yhdessä ennenkuin päätämme otammeko tämänkin hauvelin.

No jopas.. Takulla morsmaikku

[img:6324]http://kuvaton.com/k/][/URL][/img]


Takku puutarhakeinussa. Takku on paljon parempi sirkustähti kuin filmitähti ja sen emäntä surkea kuvaaja. Jospa joskus onnistuisi paremmin.



[img][/img]


Tässä on Takun leikkikumppani Smilla, cockerspanielin ja puudelin sekoitus. Aika pieni sekin mutta noin tuplasti Takun kokoinen. Hyvin koulutettu kaikenlaista mukavaa temppua osaava miellyttävä "sylikoira".

Ihania! Jääkö Smilla nyt teille?

Jos nyt ei mitään suuria valtataisteluja näiden kahden välillä tässä puolentoista viikon aikana ilmene, niin jää Smillakin meille.
Takku kun on niin "mammanpoika" ollut jo edellisen mamman luona ja Smilla vähän samaa tyyliä niin siitä mamman huomiosta on vähän kilpailua näkyvillä. Takku etupäässä ei missään nimessä halua että mamma halaa liikaa Smillaa, siihen on silloin tungettava itsensä väliin ehdottomasti.
Muuten ovat kyllä yhtä pataa ja juoksentelevat yhdessä tontilla toisinaan tyhjääkin haukkuen. Eilen kyllä vähän naurattikin minkä leikin Smilla keksi heille ulkona. Smilla leikki kiimaista ja tarjosi takapuoltaan Takulle. Takkuhan innostui tietenkin ja hyppi selkään. Siitä Smilla sitten ärähti ja tiputti Takun selästään, aloittaakseen oitis saman pelin uudestaan. Takku tietenkin tykkäsi että se oli hieno leikki ja näytti kovin rakastuneelta.
Tuota leikkiä ovat toisinaan entiset poikakoirammekin leikkineet keskenään.

Smilla menee kyllä entiseen kotiinsa siksi aikaa kun olemme Suomessa (jos saamme passin Takulle). Mukavaa kun on taas näitä hoidettavia meillä.