Lemmikkieläimemme

Melkoiset "kassit" on vuohipukilla. Olen miettinyt, että mitenkähän tuollaisten kanssa juostaan.. samoin kuin maitoa täynnä olevien utareidenkin. Luulisi olevan hieman kivuliasta, mutta eivät eläimet ilmeisesti itse moisesta kärsi ollenkaan.

Kun on tuon kokoisia perheenjäseniä (siis se pikkukisu), niin ehkä kannattaisi sulkea vessan pöntön kansi.
Minä olen sen jo kerran saanut karvaasti kokea. Meidän pesukoneen vedet valutetaan vessanpönttöön. Kansi on siis yleensä kiinni silloinkin. Mutta kerran otin pois ne poistoletkut pöntöstä ja lähdin ulos ripustelemaan pyykkejä narulle. Sillä kertaa unohdin sen kannen auki. Onneksi tulin pian takaisin. Pikku-Timjami raukka siellä pöntössä pyristeli henkensä hädässä. Oli uteliaisuuttaan mennyt katsomaan mitä siellä nyt onkaan.
Onneksi oli pudonnut jalat edellä. Näin taas sillä kertaa pelastui kauhialta kuolemalta. Nyt olen sen kannen kanssa ihan neuroottisen tarkka. Edes kauppareissulle en uskalla lähteä, jos en itse ole tarkistanut vessan tilaa.
Meillä majaili menneellä viikolla vieraita, jotka eivät ystävällisistä huomautuksista huolimatta muistaneet sulkea pöntön kantta. Lähinnä se miespuolinen henkilö. Minä siinä sitten sellaisena vessapoliisina vahdin itse kyseistä laitosta, kun muut eivät tuntuneet välittävän.

Aaahh, katsokaa ihmeessä tämä. Dalmatialaiskoira adoptoi orvoksi jääneen lampaankaritsan.

http://www.hs.fi/videot/Dalmatialainen+adoptoi+orvoksi+j%C3%A4%C3%A4neen+t%C3%A4plikk%C3%A4%C3%A4n+lampaan/v1305592209908

Olen tehnyt tahattomia havintoja ihmisistä, joilla on lemmikkielämiä. Lähinnä koiria ulkoiluttavista ihmisistä. Minusta näyttää siltä, että koiriinsa suhtautuvia emäntiä ja isäntiä on ainakin kolmenlaisia. On sellaisia, jotka suhtautuvat luontevasti lemmikkeihinsä ja vastaatuleviin ihmisiin, jotka joko kiinnittävät huomiota heidän koiraansa tai sitten eivät. Jos joku eläinrakas vastaantulija haluaa vaihtaa pari sanaa tai luvan kysyttyään taputella tai silitellä koiraa, niin tämän tyypin koiranomistajat ovat luontevasti hyvillään, että heidän lemmikkiinsä joku muukin kiinnittää huomiota.

Sitten on niitä lemmikinomistajia, jotka pitävät lemmikkiään pelkästään omaisuutena, johon kenelläkään muulla ole minkäänlaisia oikeuksia ottaa kontaktia. Närkästyneenä he sitten koirineen vaeltavat eteenpäin, vaikka koira olisikin halunnut vähän vaihtelua olemattomiin sosiaalisiin kontakteihinsa. Lemmikki kun nyt ei vaan satu olemaan esine, joka on omistajansa hallinnassa oleva hyödyke, vaan lemmikilläkin on tunteet, joita tulee kunnioittaa, eikä eläimiä saa valjastaa pelkästään itsekkäistä syistä omiin tarpeisiinsa.

Kolmas lemmikinomistajatyyppi ovat sellaiset, jotka pitävät lemmikkiään maailman ihmeellisimpänä olentona, mihin käsitykseen kaikkien vastaantulijoiden tulisi yhtyä. Sydän ylpeydestä pullistellen he ulkoiluttavat koiraansa ja olettavat, että muittenkin tulisi havaita tuon otuksen ylivertainen erinomaisuus. Vaikka rakastankin eläimiä, niin tällaisia ihmisiä lemmikkeineen tavatessani pakotan itseni katselemaan muina miehinä jotakin muuta kuin tuota ylivertaista lemmikkiä siksi, että sen omistaja tajuaisi edes häivähdyksen siitä, ettei hänen lemmikkinsä sentään ole maailman napa. Jotkut tämän sortin ihmisistä ulottavat "eläinrakkautensa" palvontaan, joka saattaa ilmetä esimerkiksi valtavien rahasummien tuhlaamisena puitteisiin, jotka itse pääosan esittäjälle ovat yhdentekeviä. Ei koira välitä kullatuista hänelle rakennetusta kylpyhuoneesta tai etukäteen tilatusta massiivisisesta hautamonumentista. Lemmikkioira haluaa turvallisen ympäristön ja sen, että isäntäväestä löytyisi joku laumanjohtaja, jota se arvostaa ja tarpeeksi virikkeitä, että se saattaisi ulottaa ihmisen elinikään verrattuna mahdollismman laajan kokemuksen ympäristöstään ja heistä tai niistä, jotka jakavat koiran kanssa tätä maailmaa.

Tämä viimeisin kuvaamani ihmistyyppi oli tähän asti minulle täysin vieras ja kenties ikävin näistä kolmesta ihmistyyhpistä. Kävin tänään Pittu Titun kanssa ulkona. PT oli hihnassa ja valtavan innostunut kaikesta, mitä luonto hänen ulottuvillen toi. Pittu Titu on mielestäni uskomattoman kaunis kissa ja niin tuntuvat kaikki muutkin ajattelevan, jotka PT:n habituksesta jotakin kommentoivat. Sen lisäksi Pittu Titu on perinyt geeneissään alkukissan metsästysvietin, joka on silmiinpistävän vahva. Yksikään lintu tai linnun ääni ei jäänyt ilman tarkkaa havainnointia. Minun täytyy myöntää, että välillä tuntui siltä, että osa minusta tuntuu kuuluvan tuohon juuri kehittämääni kolmanteen eläinten omistajien luokitukseen. Paljastin nimittäin itseni välillä vilkuilemalla, että huomasikohan tuo ulkoileva ihminen, kuinka hienon kissanpennun kanssa olen liikkeellä. Kyllä se kisu huomattiin. Hämmentävä tilanne, joka minua itseänikin jollain tavalla hävetti, mutta päätin vistusti keskittyä pelkästään siihen, että olimme Pittu Titun kanssa nauttimassa luonnosta ja sen tarjoamista ihmeistä.

Minulle tekee lähes pahaa lukea tällaista. En ihan varmasti haluaisi että minun koirani istuisi haudallani kuusi vuotta. Ei se mitään täyspainoista hauskaa koiran elämää ole. Vielä pahempi homma jos sen isäntäkin on siellä haudallaan henkiruumiissaan.


http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288499375340.html

Tulin töistä kotiin reilu tunti sitten ja varsinainen iso Titu halusi piipahtaa ulkona. Arvelin, että se poikkeaa vain nuuhkaisemassa raitista ilmaa ja palaa kipin kapin portaat ylös kotipuoleen, mutta mitä vielä. Sinne sateeseen se jäi viettämään laatuaikaa. Olisin kovin kernaasti jo mennyt uinumaan, mutta Titu oli ulkona ja läksin sitä kotiin pyytelemään. Pittu Titu huomasi tilaisuutensa tulleen ja häippäisi salamannopeastsi portaikkoon. Samalla hetkellä kävi todella kirkas välähdys ja salamaniskun aiheuttama tärykalvoja koetteleva paukahdus säikäytti Pittu Titun rankkasateeseen. No sainhan minä sen sieltä pusikosta houkuteltua kotipuoleen, mutta iso Titu senkun pakoili. Kun sade vähän laantui, niin menin Titua etsiskelemään ja laitoin oimasta mielestäni tuulikaapin oven kiinni sillä seurauksella, että nyt molemmat ovat nauttimassa oivallisesta syyssäästä, mutta nyt etsin ne käsiini ja menen nukkumaan.Toivottavasti löydän, ennen kuin varsinainen huoli alkaa.

Pari minuuttia myöhemmin:

Ei huolta, ulko-oven takanahan ne molemmat titut olivat ja hienosti peräkanaa tulivat kotiin sieltä koiranilmasta. Kyllä useimmat kissatkin kotiin osaavat, kunhan ne saavat tutustua jonkin verran ympäristöönsä.

On se tuo tuttua hommaa tuo kissojen sisälle odottelu. Vaikka maalla olen jo yli 30 vuotta yhteensä asunut, niin halusin aina että kissat ovat yön kotona kun niitä vaaroja yöllä niille on tuolla luonnossakin. Ihan aina ei kaikkia pystynyt odottelemaan lämpiminä kesäöinä, mutta huoletti mennä nukkumaan jos oli kissat ulkona.

Helsingissä on tietysti öisin kissoille se rauhallisin aika öisin olla ulkona, mutta kun on niitä eläinrääkkääjiäkin ja kissojen vihaajia. Kannattaisi ehkä opettaa ne valjaissa kulkemaan kävelyllä sen sijaan.
Kun kuitenkin uskallat ne näköjään uloskin päästää, niin kai olet ostanut niiden kaulapantaan kiinnitettävän pienen muoviputkilon, mikä sisältää pienen osoitelapaun puhelinnumeroineen?

Kissoilla on mikrosirut nahan alla niskassa. Kaikki tärkeät tiedot löytyvät niistä ja täällä lähes kaikki kadonneet kotieläimet viedään löytöeläintaloon. Kadonneista tai löydeteyiustä eläimistä ihmiset tekevät yleensä ilmoituksen hätänumeroon, joka on täällää 112. Sieltä asiasta ilmoitetaan eteenpäin ja viranomaiset toimittavat kadonneen lemmikin löytöeläintaloon. Eläinlääkäreillä on mikrosirunlukijat, joten eläimen tunnistaminen on helppoa.

Jos vain suinkin joku tietää mahdollista kotia tälle hienolle koiralle, niin ottakaa yhteyttä tuohon puhelinnumeroon tässä ilmoituksessa. Nuo bulldogit ovat todella mahtavia koiria.

Koiraihmiset huom!!!!!!Kopioitu kaverilta:
ANNETAAN ILMAISEKSI allergian takia RANSKANBULDOG!
3-vuotias,hyvin koulutettu,sisäsiisti,väri musta ja uros.
Koira asustelee tampereella,koira tuodaan uuteen kotiin.
Koira tarttee uuden kodin tänään,viimeistään huomenna,muuten joutuu piikille

............JAKAKAA TÄTÄ ILMOITUSTA ETEENPÄIN!
Koira tuodaan tänään Vaasaan.
Yhteydenotot 0509126999 (KIIRE)!

Löytyikö koiralle uusi koti?

Meidän Pittu Titumme on jo kasvanut isoksi pojaksi ja sillä alkaa olla ison pojan elkeet. Se on kusaissut muutaman kerran tuulikaapin kynnysmatolle ja kerran eteisen matollekin. Ulos tekee kovasti mieli. Tuo kissankusen haju on piinallista. Vaikka kuinka pesisi ja ruiskisi Piss offia ruikkeisiin, niin jonknlaista hajua tahtoo jäädä, koska kissa nuuhkii juuri niitä kohtia, joihin se on ruiskaissut. Yksi kynnysmatto on jo heitetty pois ja nyt taitavat mennä uusi kynnysmattoki sekä eteisen matto.

Vaikka periaatteessa vastustan eläinten kastrointia, niin ei tässä muukaan taida auttaa. Pääseehän se Pittu Titukin sitten siitä piinasta, mikä meitä ihmisiä vaivaa vuodenajoista välittämättä.

Ei sen kastroimattoman uroskissan hajun kanssa kukaan pärjää ja ne lähtevät myös omille teilleen jos ne ulos pääsevät. Ei muuta kun "ympärileikkaukseen" vain Pittu Titu.

Kerronpa tässä miten mulle kävi kun muutin tänne.Olimme olleet täällä viikon verran ja kissani, jonka sain muuttaessa takaisin perheeltä, joka sen oli ottanut mun allergian vuoksi. Tämä katti kun on niin sosiaalinen että haluaa olla aina mukana joka paikassa, niin heillä ei ollut aikaa sitä hoitaa. Nyt kun mulla on pieni maatilkku ja aidat ympärillä niin saa olla vapaasti ulkona. Mutta....seuraavalla viikolla muuton jälkeen sitä purtiin niin pahasti, että jouduin eläinlääkärille useamman kerran, liekö ollut reviiri tappelu. Tässä asunnossa oli ollut neljä kissaa aikaisemmin. Niin ja sitten kissavihaajia ympärillä useita. 

Vastapäisen talon ukko tuli kerran uhkaamaan suuren rotvailerin kanssa (kissani on tottunut koiriin) että jos en laita kissaa kiinni niin hän tappaa sen. Kysyin mitä se oli tehnyt niin oli ollut hänen keittiössään. Hän sanoi että oli myös kerran aikaisemminkin ajanut sitä takaa lasiverannalla ja se oli juossut ikkunoita päin.Ihmettelinkin kerran kun sillä oli nenässä verta.

Seuraavana aamuna vein kirjeen, että jos hän vielä kerran tulee uhkailemaan niin ilmoitan poliisille myös jso kissalle tapahtuu jotain. senjälkeen en ole edes tervehtinyt häntä.

Viime syksynä laitoin pensasaitojen eteen kanaverkkoa, ettei ihan suoraan pääse siitä läpi. Ei se enää ole kovin pitkiä aikoja poissa, ei tarvi paljoa huudella jos lähden jonnekin. En jätä sitä ulos.

Mun allergia on hävinnyt, se johtui varmaan siitä kun katteja oli kaksi ja aina sisätiloissa, asuin viidennessä kerroksessa, eikä sieltä päässyt pihalle. En suosittele maatiaiskissa kerrostaloon jos ei ole mahdollisuutta päästää ulos.