Lemmikkieläimemme

Hanki Sadeca kilpikonna. Niistä ei ole kovin suurta vaivaa. Nuorin tyttäremme on täysin hurahtanut eläimiin. Kesän päättyessä hän ehdotti, että toisimme yhden vuohen sieltä maalta tänne kaupunkiin. Hän väitti, että kyllä se pystyisi elämään täälläkin, talvet oleilisi hänen huoneessaan ja kyllä hän siivoaisi. No, vuohet kyllä jäivät maalle, mutta tuliaisina sieltä tuotiin toinen kilpikonna talouteemme. Nuori konna maksoi Virossa 210 euroa, jotka lapsi oli kylläkin itse säästänyt.

Hänellä oli viime kevääseen asti myös suurehko akvaario, joka alkoi vähitellen täyttyä kaloista. Niitä oli yksinkertaisesti liikaa. Kesän aikana ne olivat sitten vähitellen kuolleet, vaikka täällä oli kalojen hoitaja pitänyt ainakin omien sanojensa mukaan niistä hyvää huolta. Suurimmat ja hienoimmat kalat oli jo annettu ennen kesää pois. Tytär päätti sitten, ettei enää koskaan ota kaloja, mutta tuo päätös on unohtunut. Laitoin akvaarion kuntoon. Siellä on nyt vesikasveja ja tänään sinne tulee vain neljä kalaa, mutta eilen hän järjesteli jo sopivaa kutupaikkaa noille kaloille. Laakea kivi on kuulemma hyvä niille kaloille, joita hän on nyt hankkimassa. Kutevat kertoman mukaan useita kertoja vuodessa, mutta vain muutamasta mätimunasta saattaa tulla kala.

210 euroa konnasta Ovatko ne tosiaan noin kamalan kalliita? Meinaan vain, kun lapset ovat sitä koiraa hinkuneet enkä salli kerrostaloon, niin kilpikonnastakin on puhuttu.

Kyllä ne kilpikonnat vaan syystä tai toisesta maksavat. Suomessa eläinkaupoissa pienen kilpikonnan hinta on keskimäärin 310 euroa. Odota Alma 10-15 vuotta, niin ehkä saat meiltä ilmaiseksi kilpikonnan poikasen. Tämä uusi tulokas on nimittäin tyttö ja nuorukainen n. 20 vuotta vanha. Puhun siis maakilpikonnista. Vesikilpikonnat ovat halvempia, mutta niille täytyy olla akvaario ja ne kasvavat nopeasti ja vaativat paljon tilaa. Niitä saa jopa ilmaiseksi, kun ihmiset kyllästyvät niihin. Jos odotat meiltä poikasta tuon 10-15 vuotta, niin sinulle on nelivarvaskilpikonnasta iloa ihan elonkaaresi loppupuolelle asti, sillä hyvässä hoidossa ne elävät jopa 100-vuotiaiksi.

Huh, mina ei tahaks küll mingit kilpkonna, kes elab eiteakuikaua ja pole ka mingi armas olend selles mõttes, keda süles hoida ja vahel ka sängis selga soojendada ja kes alati on rõõmus ja liputab saba, kui tema juurde jõuad ja muidu nii tore seltsiv loom, pean siis silmas nagu koer. Kahju, et koerad nii vähe aega elavad, vaid mõniteist aastat, vahetaksid nad kilpkonnaga kohad

Mu naine on allergine karvalistele loomadele. Lapsed armastavad loomi ja muut pääsu ei ole, kui selliseid loomi kodus pidada kellel pole karvu. Kahju, muidu oleks meil koer ka. Naisel on isegi oma astmaga ühe kassiga kannatamist, aga aasta aastalt tal läheb paremini selle kassiga. Alguses temal oli küll raskusi aga ise ta tahtis kassi koos kassipoegadega Saaremaalt koju tuua. Pojad juba ammu maailma vaadama rändasid. Üks on naabris, jube suur karvane nagu norra metsakass, olgu siiski, et ema on pisikene vana proua.

Hih Urpo, nii vahvasti kirjutad : "Üks on naabris, jube suur karvane nagu norra metsakass, olgu siiski, et ema on pisikene vana proua."
Nojah, ei allergia vastu saa miskit, kahju, aga igasugune loomaarmastus on üks tore asi

Urpo kirjoitti:

Hanki Sadeca kilpikonna. Niistä ei ole kovin suurta vaivaa.

No sinähän Urpo järkeviä puhutkin. Sen kävelytahdissahan minäkin pysyisin, eikä kiskoisi minua kumoon vaikka minkä hirven näkisi kävelyllä ollessa. Se ei ryntäisi ohitseni juuri sille paikalle sohvalla mihin juuri olisin laittautumassa kellottelemaan. Se ei yrittäisi koko ajan olla hiukkasen ovelampi kuin minä, päinvastoin olisimme aika tasavertaiset kaikenlaisessa ajattelutyössä. Miten mahtaa olla sen kilpikonnan kylvetyksen laita, riittääköhän että samalla kertaa kun lattiatkin... antaisi sen mopin liukua konnan panssarin yli myös. Jouluksi ja juhannukseksi voisi sitten vaikkapa hammasharjalla oululainen putsailla sitä hieman tarkemmin juhlakuntoon.

Vihdoinkin onnistuin!

Tässä Taunon löytökissa. Tai oikeastaan sehän löysi meidät ja päätti muuttaa asumaan. Olemmekohan me kissan löytöperhe?

Taunon löyttäri näyttää aivan norjalaiselta metsäkissalta. Onko se, vai näyttääkö vain? Ihana kuitenkin!

Urpo, otan mielelläni teiltä kilpikonnan, jos joku lapsista sattuisi sellaisesta vielä olemaan kiinnostunut kun omanne saa pentuja. Ehkä pikku jõmpsikas tykkäisi? Nyt se pikkuinen on meillä tavallaan isompien lemmikki, joten ehkä isot tästä syystä unohtavat lemmikkihaaveensa.
Akvaariokin olisi kiva, sopii myös allergikoille, mutta nekin maksavat ja huoltaa tietysti pitää säännöllisesti.

Eläinlääkäri ei pystynyt päättelemään rotua joten ei ole ainakaan puhdasrotuinen, jotain ns jaloa rotua siinä on, päänmuoto viittaa persialaiseen lääkärin mukaan. Norjalaistakin siinä saattaa olla, ehkä se siksi tuli meille kun takapihallamme on Norjan lippu...

Kilpikonnista sen verran että pojallani oli aika monta vuotta kaksi vesikilpikonnaa, Gnistan ja Blixten, eli "Kipinä" ja "Salama". Hyvin helppohoitoisia eivätkä syö paljoa. Hinta voi tuntua kovalta mutta toisaalta kilpikonna saattaa elää 80-vuotiaaksi... Poika sitten kyllästyi niihin ja lahjoitti pois. Hänkin oli perinyt ne joltain naapurilta. Eihän niistä oikein seuraa ole...

Kylläpä on söötti tuo Taunon uusi perheenjäsen. Ajatella että pääsi taivaaseen jo maanpäällä kun älysi etsiä oikean kodin itselleen!

Itse jouduin tänään ottamaan yllättävän lomapäivän kissan takia. Pirre (6-vuotias) oli myöhään eilen illalla raahautunut ulkorapulle ja sen takajalat eivät pidä, erityisesti toinen takajalka. En tiedä olisiko tippunut jostain tai auto tönäissyt sitä. Ei näytä siltä että sillä olisi kovasti kipuja ja sain ajan veterinäärille puolen päivän aikoihin. Saa nähdä mitä tapahtuu, tiedä vaikka ikuinen nukutus joudutaan tekemään. No onhan näihin jo tottunut vuosikymmenien aikana suuren määrän nelijalkaisia omistaneena.

Meillä oli työpaikalla eilen surullinen päivä. Toinen kissoistamme seitsemäntoista vuotias "oranssi kissamme" muutti kissojen taivaaseen. Jäljelle jäänyt nuorempi kiisuke saa jatkossa huolehtia hiiren pyynnistä yksin. Molemmista kissoistamme on kuvat tämän ketjun alkupuolella.

Pirre sai pitää henkikultansa. Veterinääri sanoi että on voinut sattua ulkona ihan mitä hyvänsä sille jalalle ja saanut siihen hermovaurion mikä kestää oman aikansa parantua. Mitään ulkoista vammaa ei näy missään eikä vaikuta kipujakaan isommasti olevan. Tänään pystyy jo hetken aikaa istumaan ja makaamaan muutenkin kuin suorana rojottaen.
Mahtaapa Pirrellä käydä aika pitkäksi kunhan alkaa tuosta toipua eikä kuitenkaan uskalleta ulos päästää ennenkuin jalka on lähes terve.

Aioin kertoa jo hieman aikaisemmin Sadecalle huojennukseksi tapauksen, jonka nyt tässä kerron. Kaksi vuotta sitten kesällä Kissimme sai kyytiä koirilta. Tavallisesti se ehti talon vieressä kasvavaan vanhaan vaahteraan, mutta nyt se jostakin syystä suuntasi pakoreittinsä saunaa kohti. Juoksin perään ja ehdin parahiksi näkemään, kuinka Kissi kiipesi hirsiseinää pitkin liiterin puolelta saunan ullakolle kiireen vilkkaa ja koirat jäivät nuolemaan näppejään.

Vaikka koirat olivat seuraavana päivänä aamulenkillä, niin Kissiä ei kuulunut kutsuistani huolimatta. Menin sitten katsomaan saunan ullakolle ja siellähän se Kissi kyyhötti taimmaisessa nurkassa. Otin järkyttyneen elukan syliini ja vein sen tupaan. Kissi joi vähän ja laahasi takajalkojaan. Veimme sen sitten kaupunkiin tutulle eläinlääkäriklinikalle, jossa epäiltiin koirien saaneen kunnon otteen sen toisesta takajalasta. Röntgenissä ei näkynyt mitään ja eläinlääkäri epäili, että (tulkitsin viron kielestä, enkä tunne kissan jänteiden ja lihasten anatomiaa) vasemman takajalan ristisiteet olivat vaurioituneet. Leikkaus olisi tullut tuon oikein sympaattisen eläinlääkärin mielestä kalliiksi, eikä takeita ennalleen paranemisesta olisi voitu antaa. Hän oli myös sitä mieltä, että Kissi on jo melkoisen varttunut eikä sen tarvitse mitään huippusuorituksia urheilussa enää saavuttaa. Veikkaus oli, että mirri toipuu, mutta juoksuvauhti hiipuu. Kissoilla on taipumus elää yhdessä kehossa useita elämiä ja toipua ennalleen monista pikku murheista huolimatta. Pari viikkoa meni ja Kissi juoksi jo täyttä häkää kuin nuoruutensa parhaina päivinä ainakin. Tänään se otti taas malliksi pari kolme spurttia muutaman komean hypyn siivittämänä, kun tulin töistä kotiin.

Kiitos Urpo. Olen taipuvainen ajattelemaan että tämä on aikalailla samanlainen tapaus. Minäkin ajattelin heti että ehkä joku kettu tai mäyrä on ajanut kissaa takaa ja että noin hyvässä lihassa oleva kissa ei mitään pitkiä matkoja kovin lujaa jaksa juosta. Kun hädissään ylittää itsensä niin se kostautuu tuolla tavalla. Jos olisi auto tönäissyt niin kyllä kipeitä paikkoja kehosta löytyisi. Pirre oli niin kovin kurainenkin, ties mistä asti laahannut itseään etukäpälillä vetäen. Kyllä se tästä varmaan vielä iloksi muuttuu ja hiiret pysyvät loitolla tänäkin talvena...

Ramo kirjoitti:

Meillä oli työpaikalla eilen surullinen päivä. Toinen kissoistamme seitsemäntoista vuotias "oranssi kissamme" muutti kissojen taivaaseen.

Otan osaa! Oma kissani muutti muutama vuosi sitten 18-vuoden iässä kissojen taivaaseen. Oli kova juttu. Surin sitä enemmän kuin läheisten ihmisten poismenoa. Tunsin suorastaan syyllisyyttä. Miten voin surra kissaa enemmän kuin ihmistä? Eläinlääkäri kehotti minua ottamaan uuden kissan. Kolme kuukautta tein surutyötä. Sitten olin valmis noudattamaan eläinlääkärin ohjetta. Uusi karvainen kaverini löytyi paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen "Kissatalosta". Sinne tuodaan vuosittain noin 400 koditonta kissaa. Minä otin niistä vain yhden. Joskus ( varsinkin silloin, kun rakas shaalini on valloitettu) kyllä tuntuu, että Lissuni asuu jo nyt kissojen taivaassa.



Lemmikkien taivasta kutsutaan myös Sateenkaarisillaksi. Jotain lohdullista näissä säkeissä on...

Sateenkaarisilta

Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta. Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle. Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä. Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa. Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista. Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä. Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon. Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi. Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...

Kirjoittaja tuntematon

Voi miten hieno kuvaus lemmikkien taivaasta Frederiikka! Pitänee ottaa oikein paperille se. Minua ryntää sitten vastaan yli 20-päinen lauma kissoja ja koiria siellä tuonpuoleisessa, toivottavasti. Oikein hyvällä tuurilla jokunen villi lintukin lauleskelee jollain oksalla.

Yhdyn edelliseen, hieno kuvaus! Ja osanottoni ystävänsä menettäneille.

New Scientist-lehti on haastatellut ympäristöasiantuntijaa John Barrettia hiilijalanjäljistä. Lihansyöjiä on syyllistetty jo aikaisemminkin melkoisen hiilijalanjäljen jättämisestä. Nyt suurten koirien vuotuinen hiilijalanjälksi on tuon tutkijan mukaan suurempi kuin Toyota Land Cruiserin, jolla ajetaan 10 000 kilometriä vuodessa, vaikka kaikki auton valmistuksessa ja käytössä otetut seikat huomioitaisiin. Koiran jättämään hiilijalanjälkeen vaikuttaa koiran muonan lihapitoisuus. Teollisen koiranruoan valmistuksessa käytetään runsaasti lihaa ja yhden lihakilon tuottamiseen tarvitaan monta kiloa rehua, joka voitaisiin Barretin mukaan käyttää ihmisille tarkoitetun kasvisravinnon tuottamiseen.

Barretin laskentamallin mukaan suuren koiran ruokkiminen vaatii jopa 1,1 hehtaaria maata, keskikokoisen koiran ekologinen tassunjälki 0,84 hehtaaria ja tuon esimerkkiauton valmistamiseen ja ajamiseen tarvittaisiin 0,41 hehtaaria maata, kun taas pienempi Volgswagen Golf vaatisi vain 0,15 hehtaaria, kuten kissankin vaatiman energian tuottaminen. Hamsteri olisi jo tosi vihreä lemmikki 0,014 hehtaaria ja kultakala räikeän vihreä 0,00034:lla hehtaarilla.

Tuossa laskelmassa on varmaankin arvioitu lähinnä kaupasta ostettua teollisesti valmistettua ruokaa syövien koirien hiilijalanjälkiä. Minä olen nähnyt maalla koiria, jotka syövät enimmäkseen ruokaa, joka on jäänyt ihmisiltä syömättä. Koiran jättämään hiilijalanjälkeen voi itse vaikuttaa huomattavastikin omilla valinnoillaan.

Sekaravinto on kuulemma koirallekin paras, eli juuri se kotiruoan ripe jonka kanssa tarjotaan pienenä osana niitä eläimille vartavasten tehtyjä muonia. Kun meillä oli koira, sai se juuri tuollaista sörsseliä. Turkki kiilsi ja oli tosi aktiivinen otus, täyttää ensi vuonna 14 vuotta.
Mummolan pennullekin annetaan tähteitä, tosin kun se vielä kasvoi, sai se enemmän valmiita penturuokia.

Hip hei ja hurraa! Työpaikalleni on hankittu edesmenneen kissan tilalle uusi Oranssi Kissa. Oikein sosiaalinen ja mukava kissanpentu joka on ottanut tavakseen nukkua kirjoittimeni päällä.

No nythän se syy selvisi, miksi Ramo kirjoittelee nykyisin tänne viestejä harvakseen työaikana. Suomme toki anteeksi, kun saimme tietää, että kyse on kissanpennun päiväunista. En minäkään ryhtyisi häiritsemään hänen untaan mokoman syyn takia, ainahan viestejä voi kirjoitella myöhemminkin.

Tosi mukavaa, että teillä on työpaikalla uusi kissanpentu. Se on kaiketi harvinaista herkkua nykyisin.

Nii nunnu Ramo se kassipojakene kuigi tundub pildi peal, et ta nii väga pojakene enam pole. Aga sellegi poolest nii armas!

Olen ollut jo kauan sitä mieltä, että kun joskus sitten otan koiran sinne maalle, niin se on suurehko sekarotuinen koira. Ihminen on sorkkinut tätä luontoa jo monella eri tavoin ja tuo Kööpenhaminan ilmastokokouskin oli minun mielestäni paljon melua tyhjästä. Geenimanipuloidut kasvit ovat yksi ihmisen ahneudesta johtuva kummajainen, kuten monet eläintenjalostustenkin seurauksina kärsivät eläimet.

Koiria lienee jalostettu jo tuhansia vuosia, mutta pienissä maissa koirarodut alkavat olla koko lailla sisäsiittoisuuden heikentämiä. Pennuista halutaan korkeampi hinta ja sen takaa hieno sukurekisteri ja koiranäyttelyissä saavutetut sertifikaatit. Taloussanomat kirjoittaa artikkelissaan eniten hoitoa vaativista koiraroduista ja tuossa artikkelissa näytetään tilastoja, jotka on koottu vakuutusyhtiöiltä. Artikkelissa ei ole kyllä otettu huomioon sitä, että suosituimmat koirarodut ovat luonnostaankin eniten esillä noissa tilastoissa ja kaikkein harvinaisimpien rotujen yksilöiden eläinlääkärikäyntejä tulee ilman muuta vähemmän. Mutta tässä linkki tuohon artikkeliin: http://www.taloussanomat.fi/harrastukset/2010/01/09/rotukoirasta-tuli-ongelmaostos/200925714/139 .

En minäkään ymmärrä sitä rotuhössötystä koirien ja kissojen suhteen. Enkä kyllä niitä koiranpentujen hintojakaan. Tosin, edes sitä ostohintaa ei kannata liikaa tuijottaa, koska sekä koira että kissa tulee aika kalliiksi elämänsä aikana ja siihen verraten se ostohinta on kuitenkin pieni summa.
Muistan että jo 80-luvulla kissoihin ja koiriin menevät kulut vastasivat meillä noin 250 euroa kuukaudessa. No olihan niitä aika runsaslukuisesti.

Jonkinlaista nirsoilua se on jos ei koiranruokaan voi lisätä tavallisen ruoan tähteitä. Hieman valikoiden tietenkin. Meillä on nyt ollut kaksi kuukautta iso musta golden retrieveri hoidossa emäntänsä ulkomaanmatkan ajan. Emäntä sanoi ettei sen maha kestä mitään muuta ruokaa kuin koiranruokaa, ei edes pientä leivänpalasta. Että se saa sellaisesta mahansa ihan kuralle.
Emme halunneet mitään maksua koiranhoidosta koska meistä se oli vain hauskaa seuraa meille, vaan sanoimme että riittää jos hän tuo ne koiran ruoat. Koiran ruoista on jäljellä puolet koska koira on saanut niin paljon niitä ruoan tähteitä ....
Joka toinen päivä kuorin sille raa`an porkkanan myös. Ei sitten minkäänlaista ripulia ja hyvässä kunnossa on kunhan nyt sen emäntä tulee sen viikolla hakemaan. Koiralle ei pitäisi antaa kovin sipulista ruokaa eikä sellaista mikä sisältää valkosipulia. Ei myöskään mitään muuten vahvasti maustettua. Valkoista leipää emme syö juuri itsekään joten sellaista ei ole koirakaan saanut. Täysjyväleipää ja näkkileipää näyttää sietävän.

Ne koirien kaikenlaiset allergiat ovat aika yleisiä nykyisin ja minusta tuntuu että ne tulevat suurimmalta osalta siitä teollisesta yksipuolisesta ruoasta. Boxerkoirallamme oli ollut aika paha kutittava ihoallergia edellisessä perheessä. Ne allergiset vaivat hävisivät parissa viikossa eivätkä koskaan palanneet, kun annettiin sille vähän ruoantähteitäkin. Tosin kyllä ne sitä koiranruokaakin tarvitsevat koska niihin on kaikenlaista tarpeellista vitamiinia lisätty.
On se kyllä varmaan totta mitä Urpo kertoo että koirat ja kissat vievät aikalailla sitä ekologista resurssia maapallollamme. Toisaalta taas ihmiset voivat niin hyvin eläinten seurasta että ne tuottavat meille psyykkistä hyvinvointia runsain mitoin. Itselläni on vaikeaa edes ajatella miten paljon olisin lapsuudessani menettänyt ellei Musti koiraa ja kissoja olisi ollut.

Urpon ajatus suurehkosta sekarotuisesta koirasta sitten joskus maalle asetuttua on kyllä täysin järkevä ja kannatettava. Vaikka satun tietämään että perheessäsi on allergiaa niin voin todeta että oululainenkin on vahvasti allerginen sekä koirille että kissoille lääketieteellisen testin mukaan. Silti hänen allergiansa on vain vähentynyt kun on näille eläimille ollut altistettuna nämä vuodet. Onhan oikein tieteellisestikin todettu että maalaislapsilla jotka pienestä asti ovat kosketuksissa eläinten kanssa on paljon vähemmän allergioita kuin muilla. Tosin, onhan niitä ihmisiä jotka vuosikymmeniä lehmiä hoidettuaan tulevat yhtäkkiä niille allergisiksi. Voisikohan psyykkiset seikat olla osasyynä? Mielestäni voisi.