Lemmikkieläimemme

Eräs työtoverini haluaa koiransa kaveriksi pienehkön sekarotuisen koiran. Hän kyseli, voisiko sellaisen Saarenmaalta löytää. Koirat juoksevat siellä edelleenkin etenkin maaseudulla usein vapaina ja monirotuisia koiria syntyy niin paljon, että paikallislehdessä on usein ilmoituksia koiranpennuista, jotka halutaan antaa pois. Niinpä lupasin yrittää hankkia hänen toivomansa kaltaisen koiranpennun jo kesän alussa. Se saisi kasvaa meillä kesän ja eläinlääkäri ehtisi hoitaa tarvittavat toimenpiteet mikrosiruineen ennen koiran Suomeen tuontia. Työtoverini haluaisi maksaa vaivoistamme jonkinlaisen summan, mutten suostu ottamaan vastaan muuta kuin eläinlääkärin kulut, jos hanke toteutuu.

Ainoa ongelma on se, kuinka sitten tuollaisesta koirasta raskii luopua, kun siihen on tottunut ja kiintynyt. En usko, että vanha Kissi-rouvamme jaksaisi muodostua koiranpennulle ongelmaksi, vaikka se nuorempana ajoikin pihaltamme suuren Schäferinkin pakosalle. Oli tosi huvittava näky, kun iso koira juoksi monta sataa metriä karkuun pieni kissa perässään.

Urpo kirjoitti:

Se saisi kasvaa meillä kesän ja eläinlääkäri ehtisi hoitaa tarvittavat toimenpiteet mikrosiruineen ennen koiran Suomeen tuontia. Työtoverini haluaisi maksaa vaivoistamme jonkinlaisen summan, mutten suostu ottamaan vastaan muuta kuin eläinlääkärin kulut, jos hanke toteutuu.

Ainoa ongelma on se, kuinka sitten tuollaisesta koirasta raskii luopua, kun siihen on tottunut ja kiintynyt.

Kun tässä nyt on jo kokemustakin tuollaisesta niin sanoisin että itse ja vaimosi ehkä pystytte tuohon, mutta nuorimmalle tyttärellesi se tulee tuottamaan aivan valtavan ikävän ja kaipauksen ja se ei todellakaan tule olemaan hänelle helppoa!
Saksalainen Susanne haki 9-vuotiaan Nero-koiransa keskiviikkona sen oltua 2½ kuukautta meillä ja vaikka me kaksi aikuista ihmistä todellakin tiesimme että koira on vain väliaikaisesti hoidossa, niin kaipaamme sitä aivan älyttömästi. Susanne on hoitanut koiransa aina suurella hellyydellä ja taidolla ja siksi Nero on ollut oikein valtavan hieno tuttavuus koirayksilönä meillekin. Molemmat vanhempansa ovat eläinlääkäreitä ja hän on eläytynyt eri eläinten elämään imeväisestä vauvasta lähtien.

Ihmettelen miten meille olisi käynyt jos kysymyksessä olisi ollut koiranpentu joka kasvaa ja kehittyy seurassamme ja kiintyy meihin tuota vanhaa Neroa vieläkin enemmän.
Jos päätätte toteuttaa tuon koiranhankinnan niin pidä huoli siitä että se heti sirujen ja papereiden jälkeen siirtyy oitis Suomeen ystävällesi. Kokemusta on meillä aiemminkin perheitä vaihtaneista koirista ja koska koira kiintyy niin kovasti niitä hoitaneisiin ihmisiin niin lähes jokainen vaihto on hirveä järkytys koiralle, etenkin jos se edellinen koti on ollut sille hyvä. Kun tämä pentu saa viipeltää vapaasti hevosten, kanojen, vuohien, niiden irtokoirien ja kissan seurassa niin sen Helsingin asuntoon sopeutuminen uuteen perheeseen tulee olemaan suoranainen järkytys sille!

Nuorimmaisesi on siinä herkässä iässä missä tyttärillä alkaa olla se vaikein aika ja eläinrakkaana hän ei pysty olemaan kiintymättä aivan liikaa siihen koiraan ja koira häneen.
Ota mietintämyssyn alle koko homma uudestaan Urpo!

Niin Urpo olen samaa mieltä Sadecan kanssa. Aivosolut tosi toimiin.
Kävin tuossa pari tuntia sitten poikani luona ruokkimassa kania kun ovat Suomen maalla häissä.
Ei se pupujussi oikein minusta pidä, en ole oikein kunnolla siihen tutustunut.

Minun oma parivaljakkoni on kotiutunut ihan liiankin hyvin. Isompi kaksi vuotias ei meinaa enää
oikein totella. TV:n taakse on aina menossa vaikka laitan mitä esteitä. On niin keljumaista kun saa
jatkuvasti kokeilla johtoja että ovat kunnolla kiinni, siellä kun on niitä ihan pilvin pimein.

Tuo nuorempi, joka tulee kesällä vuoden on oikea sylivauva, aina kun istun katsomaan TV:tä niin hyppää syliin.
Muuten tottelee tosi hyvin ei tarvitse kuin vilauttaa suihkupulloa niin lähtee lujaa karkuun.
Nyt sekin on kastreerattu, joten ovat hajutkin vähentyneet.
Makuuhuoneeseen en ole päästänyt. Ei niitä karvoja ole kiva siivota sängystä, vaikka kummankin katin voin
imuroida kunnolla, mutta näin keväällä lähtee karvaa ihan kamalasti.
En ollut aikaisemmin tavannut moisia, kun eivät yhtään pelkää imuria.

Kirjoitin jossakin ketjussa kolmisen kuukautta sitten, että Ainon nuoremman kilpikonnan silmä meni umpeen. Yliopiston pieneläinklinikan eläinlääkäri arveli silmän olevan tulehtunut ja määräsi siihen samoja silmätippoja, joita ihmisillekin määrätään. Lasku teki muistaakseni himpun verran alle sata euroa. Eiväthän nuo silmätipat ja muut hoito-ohjeet tehonneet ja parin viikon kuluttua vein konnan yksityiselle eläinlääkärille. Hän ei saanut silmää auki ja oletti sen olevan puhki. Varmuuden vuoksi hänkin kirjoitti reseptin ja kertoi, että jos silmä ei aukea parin viikon sisällä, niin se on todellakin puhki, eikä asialle voida enää mitään, mutta kilpikonna pärjää hienosti yhdelläkin silmällä. Nyt tuosta viimeisimmästä eläinlääkärireissusta on kulunut muistaakseni kolmisen kuukautta ja silmä pysyi kiinni eiliseen saakka, jolloin silmä avautui puoliksi. Tänään se on ollut koko päivän auki ja silmä on täysin terveen näköinen. Testasin jo eilen näkökenttää, johon toinen silmä ei mitenkään yllä. Iines (kilpikonna) reagoi välittömästi kokeiluun ja tänään varmistui, että silmä näkee täysin normaalisti ja on muutenkin terve. Kyseessä ei liene ihmeparantuminen, vaan väärät eläinlääkärien diagnoosit. En vienyt yliopiston pieneläinklinikan lääkärin suosituksesta huolimatta Iinestä Porvooseen matelijoihin erikoistuneelle eläinlääkärille, joka varmaankin olisi osannut laskuttaa vielä enemmän, eikä ehkä hänkään olisi todennut muuta kuin, että mitään ei ole tehtävissä.

Onneksi Iines on nyt kuitenkin terve, pirteä ja näkee normaalisti molemmilla silmillä.

Klassmormorin tapa kouluttaa kisuja suihkepullon kanssa on kuulemma erittäin toimiva. Suih- suih sitten vaan, ja voisi toimia koiriinkin. Mitenkähän vauvoihin? Lemmikeistä olisi varmaan meillekin iloa, vaikka sellaista ei voi nyt ainakaan perheeseemme ottaa. Muistelen kaiholla niitä aikoja, jolloin pääsin esikoisen kanssa melko helpolla, kun hänellä oli koira seuranaan. Ei tarvinnut äidin leikittää lasta niin intensiivisesti

Hieno kuulla, että Urpon perheen Iines- lemmikki on kunnossa. Ehkä se vain oli päättänyt mennä "kesävaloilla" ja säästää toista silmäänsä?

Ison lauman eläimiä omistaneena olen todennut että pakko on käyttää sitä omaa maalaisjärkeäkin ettei antaisi ihan puhtaaksi itseään rahastaa. Viisasta oli Urpo ettet mennyt vielä yhdelle spesialistille. Joitain kertoja on minuakin kehoitettu menemään eläinsairaalaan ja jättämään eläin sinne seurantaan ja "tarkemmin tutkittavaksi."
Sen ainoan kerran kun noudatin kehoitusta, on se ainoa kerta mitä katkerasti kadun. Kyyneleet nousevat vieläkin silmiini kun ajattelen.
Kuvassa oleva Jerry koiramme oli vain 7-vuotias kun alkoi pissaamaan veristä pissaa. Tilasin akuutin ajan eläinlääkärille ja hän tutki koiran ultraäänikoneella ja röntgenillä. Hän totesi että sekä munuaiset että maksa oli pilalla mutta ehdotti että veisin koiran eläinsairaalaan missä se avattaisiin että nähtäisiin varmuuden vuoksi oliko hänen diagnoosinsa oikea. Se ainoa oikea olisi ollut että olisin tehnyt siinä paikassa päätöksen vapautuspiikistä Jerrylle.

Sen sijaan idiootti seurasin neuvoa. Kun eläinsairaalan hoitaja tuli koppelin kanssa hakemaan Jerryä odotushuoneesta, pisti Jerry päänsä polvieni väliin, katsoi sydäntäsärkevästi suoraan silmiini ja alkoi ulista äneen, mitä se ei koskaan ollut tehnyt. Sain konkreettisen vahvan tunteen siitä että se pyysi minua että antaisin lopettaa sen ja että olisin mukana, mutta että en j ä t t ä i s i sinne.
En koskaan unohda sitä miten se häntä syvällä koipiensa välissä löntysti minuun enää vilkaisemattakaan hoitajan perässä osastolle kun en sen toivetta toteuttanut.
Illalla soittivat ja sanoivat että koira makasi avattuna leikkauspöydällä ja mitään ei ollut tehtävissä ja kysyivät saisivatko lopettaa sen vai halusinko tulla paikalle (80 km sinne). Olin ollut surullinen ja huonosti voiva koko pitkän päivän ja hyvin vahvasti "tiennyt" mikä se lopputulos on.
Lasku oli yhteensä edellinen eläinlääkärikin mukaan laskettuna noin 1500 euroa. Katson näin peräjälkeen että syyllistyin eläinrääkkäykseen niillä rahoilla.

En edes vielä tänä päivänä anna itselleni anteeksi sitä mitä tein, mutta toisaalta en ole sen koommin samankaltaista virhettä
suostunut tekemään. Yksikään eläin ei pelkää kuolemaa ja kun sillä on rauhallinen ja rakastamansa ihminen piikkiä saadessaan sitä hellimässä niin lähtö on vain vapauttava eläimelle. Tuon olen kokenut vaikka kuinka monta kertaa ja yhdestäkään ei ole jäänyt pahaa muistoa.

Sadeca, sinun pitäisi kirjoittaa kirja elämästäsi erilaisten lemmikkien kanssa. Kirjoitat niin kauniisti ja koskettavasti.
Luin nuorena tyttönä Gavriil Trojepolskin "Bim Mustakorvan", ja luinpa sen moneen kertaan uudelleenkin. Hieno kuvaus ihmisen ja lemmikkieläimen kovin läheisestä suhteesta, sellaisesta johon ei tarvita edes yhteistä puhuttua kieltä. Voisin hyvin kuvitella sinun ja koiraystäväsi suhteen olleen hyvin samanlaisen.

Minäkin olen lapsuudessa lukenut paljon kirjoja eläimeistä, "Bim mustkõrva" tiedän hyvin ja vielä Jack Londoni "Valgekihv" ja muistan paksua kirjaa "Lugusid loomadest" Seton-Thompsoni oma ja vielä jotain hevosista oli. Olen itkenyt niitä lukiessa, niin tämä Sadecankin tarina teki silmät kosteaksi, Jerry-koiran katse ei unohdu varmaan koskaan..

Löytökissa Yong josta kerroin kesällä viihtyy luonamme edelleen.

Mun käy ihan kateeks kun Taunolla on niin upea katti enkä pääse
sitä katsomaan.

Onhan klassmormorilla itselläkin katteja! Tässä:

Tässä on minun lemmikkieläimiäni:

Kohtahan niiden kanssa pääsee taas puuhastelemaan.

Meillä on kaksi kilpikonnaa, molemmat ostettu Virosta. Parikymmenvuotias on Tiiu (luulimme sitä tytöksi, vaikka se onkin poika) ja kolmevuotias Iines (tyttö). Ne ovat virkistyneet talvitokkurastaan valon lisääntyessä ja ovat nyt tosi vilkkaita. Ehkäpä ne joskus rakastuvat toisiinsa ja saavat pieniä kilpikonnalapsia. Molemmat ahmivat tällä hetkellä pihalta poimittuja voikukan keväisiä lehtiä hullun lailla. Onneksi nekin saavat nauttia nyt ihan konkreettisestikin kevään ja kesän tulosta ja ruokavalioon kaipaamastaan vaihtelusta.

Ka meil on kilpkonn, kuid selline, kes vees elab - Nimeks Tädi Torttila, kuigi seda pole me veel suutnud kindlaks teha on ta onu või tädi. Tahtsin pildi ka lisada, kuid jäin jälle pisut hätta, sest see osutus jälle liiga suureks
Kuna ta on meil elanud alles augustikuust saati ja sattus meie juurde täiesti kogemata "hoiule", kuniks peremees teenib Eesti riiki.
Ja hea on lugeda et Urpo loomakesed on kevade saabudes erksamaks muutunud, sest tuli meie loomalegi ühel päeval uus elu sisse. Akvaariumist enam lihtsalt mööduda ei saagi - kohe läheb tugevamaks kroolimiseks, millega väljendab ta oma jälle tühjaks läinud kõhtu. Kui ta talvel ei vaadanud nende kuivade graanulite poolegi, (mida loomapoest lausa kästi talle peaaegu vägisi sööta,) sest need on kasulikud. Siis nüüd pole enam vahet - annad talle graanuleid või kala või krvetti või kana - kõik kaob hetkega. Ta vist saab isegi aru ja tunneb ära, kui palju erinevaid inimesi kodus on ja tuleb igaühe käest igaks juhuks küsida - äkki antaksegi

Meillä on ollut ilmoitus eräällä osto- ja myyntisaitilla missä olemme ilmoittaneet että meillä olisi koti yhdelle tai kahdelle hauvelille.
Onhan niitä ehdotuksia sadellut oikein näyttelykoiristakin mutta meitä kun ei sellaiset näyttelytouhut kiinnosta eikä myöskään ne pikkuriikkiset joita nipinnapin edes ilman laseja näkee, niin ilman koiraa ollaan vielä.

Näin itse samalla saitilla oikein hienon näköisen narttukoiran. Otsikkonakin oli; "Suuri, kaunis ja kiltti." Otin meilillä yhteyttä ja esitin kysymyksiä siitä koirasta. Omistaja vastasi kaikkiin muihin kysymyksiin paitsi siihen mitä rotuja siihen sekarotuiseen komeaan oikein sisältyi. Sovimme että hän tulee Boråsista koiransa kanssa viime perjantaina kylään meille. Ohhoh, olipas tämä Gilly niminen lähes nelivuotias koiraneito vähän sieltä suurimmasta päästä. Kun Gilly kuitenkin oli niin hienosti kasvatettu ja miellyttävä tuttavuus niin kokeilimme sitä autoonkin nähdäksemme onko siellä riittävästi tilaa. Sovimme että pidämme Gillyn pyhän yli että saamme vähän miettiä asiaa ja rodustakin löytyi lyhyt selostus koirakirjasta kun hän sen kertoi. 25% siinä oli schäferiä ja muutoin puhdasrotuinen.

Illalla päätin sitten lukea netiltä vähän tarkemmin tästä rodusta, Kaukaasialaisesta Ovtjarka;sta (tavataan myös Ovcharka tai Owcharka). Pelästyimme pahan kerran. Artikkeleissa kerrottiin että joku Pittbull tai American Stafford on suoranaisia leikkikoiria tähän Ovtjarkkaan verrattuna. Löytyi puolen tunnin dokumentäärikin sen vaarallisuudesta missä ehdotettiin että sen maahantuonti pitäisi ehdottomasti kieltää.
Gilly oli oikein ystävällinen ja näytti viihtyvän kanssamme mainiosti. Kellotteli selällään ruohomatolla ja odotti että rapsuteltaisiin. Nautti silminnähtävästi siitä suuressa koirahaassamme vapaana juoksentelustakin. Muutoin rauhallisin koira mitä olen koskaan nähnyt. Siltä sai ottaa luunkin suusta ihan vapaasti, ei vetänyt hihnassa ja tuli heti kutsusta. Mutta kun ei niin ei, mitä nyt kyläläisetkin meistä sanoisi kun heille kävisi selväksi mitä rotua meidän koiramme olisi.

Niinpä omistaja sai sitten hakea koiransa maanantai-iltana. Keskustelimme monta tuntia koira-asioita ja sanoimme kyllä hänelle että niin kauan kun meillä ei ole koiraa niin saisi tarvittaessa välillä tuoda sen Gillyn meille viikoksi tai pariksi niin halutessaan. Hän halusi jatkaa yhteyden pitoa. Gilly tulee olemaan erittäin vaikeasti sijoitettavissa. On sellainen St Bernhardilaistakin suurempi. Sen korkeus on 85 cm ja paino jossain yli 60 kg. Suurempi kuin rotunsa uroskoiratkin rotumääritysten mukaan.
No me etsitään edelleen koiraa meille.

Hyvät ystävät pyytäsin neuvoa.
Minulla on parvekkeelle vedetty suojaksi muovinen kalaverkko ettei kissat pääse
ulkopuolella olevalle kaiteelle. Täällähän on laki että pitää olla suoja.
Nyt kuitenkin tuo pienempi oli repinyt verkon rikki ja oli siellä kaiteella. Piti leikata
iso reikä että sain sen pois sieltä. Eipä ole hyvä jos käy niinkuin entiselle että
putoaa kuudennesta kerroksesta.
Onko kellään neuvoa minkä laittaisin eteen? Ajattelin siihen toista verkkoa päälle.
Muuten on annettava kissat pois.

Älä ihmeessä laita kalaverkkoa. Ensinnäkään se pidä kauan kissoja parvekkeella ja mikä pahinta, kissoille voi käydä huonosti, jos ne jäävät pahasti kiinni kalaverkkoon, eikä kukaan ole niitä auttamassa. Toisekseen siihen saattaa lentää pikkulintujakin, tai lepakoita ja jäädä verkkoon kuolemaan. Osta kanaverkkoa (hönsnät). se on valmistetttu galvanoidusta teräslangasta, mutta on taipuisaa ja helppoa työstää. Kanaverkkoja on erikokoisia, eri paksuisia ja "verkonsilmältään" erikokoisia. Kissat eivät jää siihen kiinni, eivätkä saa purtua siihen aukkoja. Rautakaupoissa on myös monenlaisia teräsverkkoja olemassa, joista osa on päällystettu muovilla. Kanaverkko on myös hinnaltaan edullista. Tosin en tiedä, mitä taloyhtiön, kaupungin tai julkisivulautakunnan säännöt sanovat asiasta. Eihän niitä kuitenkaan aina tarvitse tietää, ja pieni kansalaistottelemattomuus on aina paikallaan.

Huomenna tulee sitten prinsessa Gea emäntänsä kanssa käymään meillä. Gean emännällä on Englannin Settereille kenneli ja itse emäntä on kansainvälinen koiranäyttelyiden tuomari. Hän oli vastannut ilmoitukseemme koirasta ja ehdotti meille tuota alle 3 vuotiasta Italiasta pentuna hakemaansa Geaa.
Meilasin hänelle että Gea vaikuttaisi aivan liiankin aristokraattiselta yksilöltä meille ja ettei meidän uuden perheenjäsenemme tarvitse olla edes puhdasrotuinen, mutta että hän olisi tervetullut käymään koska hänen kennelinsä on vain vajaan 10 km päässä meiltä. Hän vakuutti re-meilissään että hän todellakin hakee vain hyvää kotia sille ja että yhdet pennut hän vain haluaisi maksuksi.

No odotellaan nyt sitten miltä kaikki huomenna kuulostaa. Emme taatusti suostu pitämään Geaa näyttelykammattuna jos niin kuvittelee,,, päinvastoin mietin jo että kun syyssateet ja kurakelit alkaisi, niin saksin siltä jaloista ja mahan alta pisimmät karvatkin ettei tuo naapurin pottupeltoa sisälle, hehheh.

Hieno homma siinä olisi se että Gealla olisi jo valmiina EU-passi ja että siksi koirasta huolimatta pääsisi tänäkin kesänä Suomeen. Hän myös ilman muuta voisi loman ajan itsekin pitää sitä koiraansa. Sitten olisi yksi hyvä puoli sekin että hänhän voisi silloin tällöin tuoda jonkun muunkin koiristaan seuraksi Gealle että ei ihan paitsi oman lajinsa edustajista joutuisi, ainakin ajattelin ottaa sellaisen asian puheeksi huomenna jos alkaa näyttämään siltä että yhteisymmärrykseen päästään.

Kysymyksessähän olisi hänen omistamansa koira kunnes ne pennut on saanut joten kylläpä haluamme ensin nähdä mitä sellaisessa sopimuksessa seisoo ennenkuin aletaan kivilehmäsillekään.
Monta muutakin koiraa on ehdolla mutta koska tämä on tuossa "naapurissa" niin katsotaan nyt sitten ensiksi tämä.
Toivottavasti tämä Marina on lukenut senkin osan ilmoituksestamme missä sanoin ettemme ole perfektionisteja....

No niin, nyt olemme tutustuneet Geaan oikein kunnolla ja Gean emäntään Marina Bengtssoniin. Olen aika imponeerattu, tuota niin - emännästä ! Ei ne ihan kaikki mummut mene ja voita maailmanmestaruutta koirineen lintujahdissa, mutta tämä Marina kylläkin pari vuotta sitten Kroatiassa ja ensimmäisenä naisena koskaan! Tuossa alla olevassa osoitteessa on todisteet. Näkyy kilpailun järjestäjät kirjoittaneen Ruotsin voittokyltin väärin, Sweeden kahdella ee;llä, mutta mitäs siitä kun on noin pitkä rivi maailmanmestaruusluokan kengänkärkiään tuijottavia häpeileviä totisia miehiä ympärillä,,, Kyllä siinä on monella naamanilmeistä päätellen itsetunnon rakentamisen paikka, heh. Marina kiertää pitkin palloa tuomarina kuulemma ei vain koiranäyttelyissä vaan myös linnunmetsästyskilpailuissa.

http://www.jonassandberg.com/fagelh_vm_hs_12_08.pdf

Sitten prinsessan Gea von Englannin Setteri! Kun Gea päästettiin koirahakaamme niin se näytti oitis mallia miten sitä juostaan sielunsa ja nuorten voimiensa ilosta. Meni hurja määrä varveja ympäri hakaa. Välillä käväisi meitä pussailemassa ja taas pyrähti juoksemaan. Kahvittelimme siinä voileipien kera ulkopaikallamme ja juttelimme kaikenlaista kun yhtäkkiä havahduin kysymään että missä se Gea oikein nyt on. Ei näkynyt missään, oli hävinnyt kuin pieru Saharaan.

Sitä huudettiin ja haettiin mutta omistaja sanoi että kyllä se takaisin tulee. Kun oli tunti odoteltu niin sovittiin että hän hakee vihellyspillin kotoa kun ei sinne ole kuin se 7-8 km... Juuri kun hän oli jo autossa istumassa ilmaantui tontillemme mustaksi rapautunut Gea joka tuskin olisi näyttelyssä kovin hienoja arvosanoja kerännyt . Siinä sitten mietittiin että mistä se oikein sen haan ulkopuolelle pääsi kun ylikään ei ole voinut hypätä. Testaamalla näimme että se pääsi ryömimään portin alta. Se nyt on aika helppoa laittaa joku palkki sinne maahan porttien alle ettei niistä pääse joten sovimme että nyt otetaan mietintämyssyt päähän ja harkitaan voisiko Geasta tulla meidän koiramme.

Kun emäntä oli lähtenyt Gean kanssa niin oululaisen kanssa totesimme että siinä koirassa oli valtavasti tarttuvaa elämäniloa ja että hymyyn vetää suuta kun sitä rakkinetta ajattelee. Marinalla on 7 koiraa, kolmea eri lintukoirarotua kennelissään ja mielellään sijoittaisi Gean meille. Koska Gea on liian pienikokoinen rotunsa edustajaksi niin hän sanoi ettei ole ihan varmaa haluaako hän edes sitä yhtä pentuetta.
Tässä sitä sitten ollaan, jeees! Elukkaihmisillä sulaa sydän helposti,,,,

Ilmoituksessamme olimme sanoneet että mitään tappelukoiria emme halua. Illalla tuli meilikysely eräältä että onko mielestämme Rottweiler tappelukoira. Olisi kuulemma 1 vuotias "sylikoira" sitä rotua meille tarjolla. Sen verran olen niitä tavannut että tiedän että on olemassa aivan valtavan hienoja yksilöitä siitäkin rodusta ja että ei se todellisuudessa ole mikään paha koira, mutta tarvitsisi hirveästi tekemistä. Se haluaisi pitkiä työpäiviä missä saisi käyttää aivojaan ja siinä meille olisi sitä tenkkapoota että mitä hommaa sille keksisimme.
Vastauksia koirailmoitukseemme on tullut noin kolmekymmentä ja eikä niitä kaikkia ole ehditty tutkimaan, mutta suurin osa on voitu karistaa pois jo heti alkuunsa joten on vain jäljellä joku puolen tusinaa mielenkiintoista ehdotusta.

Tässä on Gea della Vertematese joka tulee maanantaina testattavaksi. Testi käsittää sitä että pysyykö prinsessa koira-aituksessa vai alkaako karkailemaan. Karkulaistahan me ei voida ottaa.
Gea on liian pieni ja siinä on liikaa mustaa ollakseen näyttelykoira joten ei meidän tarvitse sitä juhlakammattuna jatkuvasti pitää, vaan saisi elää "koiramaisesti". Emäntänsä jo puhui että jos Gea karkailee sen pienuutensa takia emmekä halua sitä pitää, niin hän toisi mielellään toisen suuremman... Heh

Ihania juttuja, ja Gea on kerassaan hurmaava!! Sen karva näyttää kuin silkiltä, todella kauniin kiiltävä ja hieno turkki on koiraneidillä päällään! Oikean aristokraatin olette luoksenne saaneet, ja toivottavasti Gea pysyy aitauksessa

Oj oj Sadeca on tosiaan upea eläin. Pitäisi ihan päästä katsomaan paikan päälle.
Toivon parasta että jää teidän hyvään huostaanne.

Tuossa kuvassa antaa Gea isomman koiran vaikutuksen kuin mitä todellisuudessa on....
Meillä on ollut yhtä pään kynsimistä tämä viimeinen viikko hänen kuninkaallisen korkeutensa kanssa. Pari kertaa on karannut ja oululainen on ollut aitauksen kimpussa monta päivää tukkiakseen kaikki mahdolliset aukot mistä prisessa voisi mahdollisesti livahtaa. Jahtikoira on näköjään jahtikoira eikä ole huuteluita kuulevinaankaan kun painelee metsään.

Monilla linnuillahan on poikaset nyt eikä toden teolla naurata yhtään kun Gea on kummallakin kerralla ollut sen tunnin omilla reissuillaan. Tulee kyllä takaisin ihan itse mutta siinä tunnissa on ehtinyt huolestumisen käyrä nousta aika korkealle.
Omistajalle meilasin viime viikolla että pitäisi peukkuja että onnistutaan saamaan aitaus niin tiiviiksi ettei karkaaminen onnistu, koska muuten jätämme sen takaisin. Haluamme nimenomaan koiran joka voi käyttää sitä suurta koirahakaa hyödykseen eikä yksikään aiemmista koiristamme ole sieltä karkaillut.

Muuten on Gea oikein kiltti, rauhallinen ja helppo koira ja siksi näitä ponnisteluja nyt teemme. Tänään lähdemme ostoksille ja otamme Gean mukaan että näemme sen autossa käyttäytymisen. Jos Gea pidetään, niin aiomme hankkia sille koirien turvavyön joka kiinnitetään takapenkin turvavyöhön ja toimii kuin ihmisilläkin, mutta antaa mahdollisuuden koiralle liikkua takapenkillä niin kauan kun ei tee äkkinäisiä liikkeitä. Koska siihen kuuluvat valjaat on oltava passelit niin saamme odotella hieman vieläkin että näemme sen karkailuhommat ja että pidetäänkö me prinsessa.

Siinä väliaikatiedotukset Geasta!

Toivotaan, että Gean kanssa elämä on alkanut sujua mallikkaasti. Meilläkin on nyt koira naapureiden koirien lisäksi tämän kesän. Koiran nimi on Donna ja se on kaksivuotias jalosukuinen lyhytjalkainen monirotuinen Saarenmaan hieno neiti. Kesäkuun toisella viikolla se silloin tällöin näyttäytyi pihapiirimme liepeillä, mutta heti, kun joku havaitsi sen, Donna pakeni päätä pahkaa. Vähin erin Donna uskaltautui pihaan asti ja alkoi luottaa meihin. Ryhdyin tiedustelemaan, mistä koira mahtaa olla kotoisin. Tuolta viiden kilometrin päästähän se. Kävimme sitten tiedustelemassa, onko heiltä koira kadoksissa. Hyperuskovainen vanha pariskunta kertoi, että onhan heiltä juossut koira tiehensä ja tuntomerkit täsmäsivät Donnaan. Kerroin heille, että käyn hakemassa koiran meiltä ja tuon sen tänne. Harras uskovainen sanoi, ettei halua nähdä koiraa enää silmissään ja kun kysyin, mitä minä sille teen, hän käski tappaa koiran.

Donna elää, voi hyvin, sillä on mikrosiru kaulassa, se on rokotettu ja sillä on Europassi. Donna tulee Suomeen meidän naapureillemme, jotka rakastuivat siihen tulisesti ensi silmäyksellä täällä käydessään. Tämän hetkinen Donnan emäntä A saa myös sitten Suomessa olla Donnan kanssa niin paljon kuin hän haluaa. Donna ei pelkää enää ketään, sillä se on jo sopeutunut siihen, ettei kukaan kohtele sitä kaltoin ja sse saa tulla meidän kanssamme kesäisin Saarenmaalle. Donnan tulevaisuus on turvattu.

Onpa hieno tarina Donnasta joka itse etsi itselleen kodin ja jopa tuleviksikin kesiksi lomahotellin. Jospa tottuisi kaupunkielämäänkin sitten. Jotenkin ihan nappiin kaikki koska A emäntäkään ei menetä yhteyttä edes talven aikaan. Eipä kumma että koira moisesta uskovaispariskunnasta otti pesäeron, toivottavasti eivät enää hanki koiraa. Jospa saamme myöhemmin kuvankin neitosesta tänne. Tuollaiset jalosukuiset sekarotuiset ovat yleensä charmikkaimpia ja terveimpiäkin ja niillä lyhyillä jaloilla ehtii ihan varmasti sinne minne mieli tekee. Kun keväällä puhuit siitä koiran hankinnasta niin se järjestyi näin ihan itsestään. Joku luonnonhenki sen teille varmaan ohjaili. Donnaa on taatusti kohdeltu huonosti koska niin alussa pelkäsi.

Gea ei ole enää lainkaan karkaillut, vain ne 3 kertaa kahden ensimmäisen viikon aikana. On kovin helppohoitoinen koira kaikin puolin. Kun on ollut niin kuumaa niin on makoillut päivät varjossa ja vasta illan viileydessä tekee hurjaa vauhtia juoksukierroksiaan ja vasta sitten haukahteleekin kun kuulee eläinten ja lintujen ääniä pelloilla.
Ostimme sille pehmustetun kunnon turvavyön (valjaat) että voi makoilla auton takapenkillä. Se kiinnitetään takapenkin turvavyöhön ja antaa mahdollisuuden kääntyillä ja liikkua siellä jos ei tee kovin äkkinäisiä liikkeitä. Aivan rauhallinen on kyllä muutoinkin autossa, on ollut mukana lähes minne vaan on lähdettykin jos ei aivan liian kuuma päivä ole ollut. Sängyn vieressä Gealla on oma sänky missä nukkuu, mutta sen verran olemme löysiä että sohvalla saa Gea makoilla filtin päällä. Se on niin älyttömän mieluinen paikka sille ja rojottaa siellä useimmiten pitkin pituuttaan selällään.

Ajatuksen Suomeen lähdöstä olemme hylänneet mutta Dalarnaan (lääni Sundsvallin korkeudella) lähdemme jo ensiviikolla jos suinkin joko hotellihuoneen tai campingtuvan muutamiksi öiksi löydämme.