Lemmikkieläimemme

Kuuleppas Sadeca ystäväni. Timjamilla on se ulkohäkki. Siinä seisoo pumppumajan seinässä. Siellä on oksia ja ruokailutaso. Laitamme sinne myös tuoreita pajun oksia Tiukulle askarreltavaksi. Hän sitten riipii niistä lehtiä
oikein urakalla. Se on Pikku-Timjamin työtä. Jos tulee outoja ihmisiä pihaan, huutelee, että kuka siellä.
Tänään aamulla vähän pelästyin. Minulla on vapaapäivä. Miniä tekee nelipäiväistä työviikkoa lapsen takia.
No nukuin pitkään. Herättyäni ja touhuttuani tuolla saniteettiosastolla kuulin Timjamin tulevan.
Hänelle on tärkeää olla paikalla, kun joku esimerkiksi pesee hampaitaan.
Mutta ei sitten osunut oven päälle mihin oli tähdännyt. Putosi maahan ja jäi niille sijoilleen.
Yritin ottaa häntä sormelleni kuten aina, mutta oli ihan veltto ja roikotti päätään. Meinasin itse pyörtyä
kauhusta. Sain sitten lopulta nostettua johonkin korkeammalle. Yritti lentää, mutta ei onnistunut. Putosi taas.
Nyt katson pientä ressua viiden minuutin välein. Jotain oli pielessä. Menetti selvästi tajuntansa aamulla.
Linnut pitävät pokkaa viimeiseen asti. Heikkouden näyttäminen tarkoittaisi parvessa sitä, että hyljätään.
Nyt vaan seurailen pientä siipiveikkoa. Tämä parvi ei hylkää.

No hui miten kamalaa aliel. Ulkolinnutkin jos lentävät jotain päin niin hyvin usein kuolevat. Se tipahtaminen varmaan vahingoitti jotenkin ja taju meni. Miksei voi olla aivotärähdys ihan kuin ihmiselläkin ja silloin pitäisi pitää aloillaan oikein päiväkausia. Eipä ihme että huolettaa mutta ei taida eläinlääkärikään paljoa auttaa vai olisikohan niillä jotain lääkettä vaikka mitä voisi antaa. Toivomme parasta tälle pienelle perheenjäsenellenne!

Timjamilla on tuolla toisessa eteisessä turvapaikka. Siellä nurkassa kököttää ja tuntuu olevan ihan rauhallinen.
Onneksi hänellä on täällä hyvät oltavat. Tietää miten olla ja elää. Ja tietää, että häntä rakastetaan paljon.

Ostin tämän tietokoneen vähän ennen joulua ja nyt on jo yksi näppäin irti. Nuori kissamme on kovin kiinnostunut tietokoneen näytöstä ja näköjään näppäimistöstäkin, koska se kynsi Esc-näppäimen irti. Onneksi näppäin löytyi, mutta sen kiinnittäminen tuntuu olevan melko hankalaa. Lisää tietokoneista ja näytöistä kiinnostuneista kotieläimistä voitte katsella tästä linkistä . Meillä kotona tuon videon kissojen puuhastelu tuntuu olevan kovin tuttua.

Monet kissat ovat urheita otuksia:

Saarenmaalla Laimjalan kunnan Ruhven kylässä supikoira pelasti nahkansa, kun se leikki kuollutta. Talon isäntä perheineen oli lomailemassa Espanjassa ja siksi ajaksi heidän ystävänsä pitivät huolta huushollista. Talon iso koira Roope oli tuonut hampaissaan supikoiran pihapiiriin.

Ystävät olivat soittaneet isännälle ja ihmetelleet, oliko supi kuollut ja mitä nyt tehdä. Isäntä oli vastannut, että supikoira vain näyttelee kuollutta ja kehottanut makkaranpalalla houkuttelemaan Roopen sisään, että supi saisi rauhassa pötkiä pakoon. Ystävät olivat todenneet kaiken menneen hyvin, supikoiran kadonneen ja kiittäneet isäntää. Tässä tuo Saarte Häälessä oleva alkuperäinen uutinen.

Meidän nuori kissamme käyttäytyy samalla tavoin kuin edesmennyt mirrikin teki, kun se istuu ikkunalaudalla ja katselee lintuja, joita tekisi mieli mennä pyydystämään. Se pitää erikoista naksahtelevaa ääntä ja välillä päästää lyhyitä inahduksia. Olisi mukava tietää, onko se kissoilla yleinenkin tapa ja mistä se johtuu. Missään muussa yhteydessä nämä kissamme eivät ole sellaisia ääniä päästelleet. Mahtaisiko tuo naksutus imitoida joidenkin lintujen ääniä, että kissat pääsisivät lähemmäs saalistaan?

Eivät ne kissat metsästysvietilleen mitään mahda. Muistan, kun vanhempi kissa söi tallin ylisiltä pääskysenpoikaset parempiin suihinsa. Sen jälkeen olen ottanut aina tikkaat pois, kun on heiniä pitänyt tallin vintiltä hakea.

Juuri sellaisia naksahtavia ääniä, lyhyitä matalia mäkätyksiä ja hännällä voimakkaasti lyöntejä turpa täristen niillä on kaikilla. Ulos pääseville kissoille se ei ole enää yhtä jännää kun pääsevät katsomaan, mutta sisäkissalle riittää kärpänenkin syyksi kun se metsästysvietti herää jo siitäkin. Juuri noiden takia pitäisi parvekkeetkin olla jotenkin suojattu kun ne saattavat unohtaa että ovat siellä ja loikata yli reunan kun joku lintu lentää ohi tai istahtaa parvekkeen kaiteelle.
Kissoilla on tosiaan vähän erilaisia äännähdyksiä eri tilanteita varten, yksilöllisiäkin. Naaraskissoilla hieman erilaiset vinkeet muuten kuin uroskissoilla mielestäni.

Naapurin kissaa ei ollut aikoihin näkynyt ja aloimme jo ihmettelemään olisiko se jäänyt auton alle, mutta eilen sitten näin sen taas. Kyllä me tässä pihapiirissä yksi kissa tarvitaan että pysyisi hiiret loitolla. Jos olemme vain joitain tunteja poissa niin jätämme autotallin ovenkin auki siinä toivossa että kissa kävisi pistämässä vähän hiiriä ruotuun.

Harmi se on tosiaan se linnunpoikasten syöminen niillä ja kyllä ne joskus onnistuvat aikuisen linnunkin ottamaan. Toisinaan olen onnistunut ihan vahingoittumattoman aikuisen linnun saamaan kissalta pois suusta vuosien varrella. Västäräkitkin kun ovat vähän kuin perheenjäseniä niin ei niiden millään soisi joutuvan kissan syömiksi. Ne tikapuut on tosiaan aina muistettava kesäaikaan ottaa pois.

Tämä uutinen on sellainen, etten oikein tiedä mitä tuosta ajattelisin.. ehkäpä vain en tajua jotakin olennaista

Lainaus :

HS: Koirien masennuslääkitys lisääntyy Suomessa

Julkaistu: 31.01.2012 08:00


Masennuslääkkeitä on määrätty Suomessa tuhansille koirille.

Helsingin Sanomien haastatteleman Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan farmakologian professorin Outi Vainion mukaan koirien mielialalääkitys tulee lisääntymään selvästi lähivuosina.

Koirien mielialalääkkeet ovat yleisiä Yhdysvalloissa. Suomessakin masennuslääkkeitä on määrätty jo tuhansille koirille.

Koirien mielialalääkitys liittyy lähinnä häiritsevään käytökseen, joka voi olla vihaisuutta, ylikierroksilla käymistä tai eroahdistusta, jolloin koira esimerkiksi tuhoaa kotona yksinollessaan kotia.

Eroahdistuksen hoitoon on Suomessa hyväksytty koirille ainakin kaksi lääkettä: fluoksetiini ja klomipramiini. Kliinisissa tutkimuksissa on saatu näyttöä mainittujen lääkkeiden tehosta silloin, kun lääkitys on yhdistetty käyttäytymisterapiaan. Klomipramiinia annetaan myös kissoille.

IS

Lie niillä koirillakin masennuskausia, etenkin jos niillä ei ole tarpeeksi paljon tekemistä. Nyt kun on ollut muutamia vähän kevään olisia päiviä, niin ainakin nämä meidän koiramme alkavat ulkonakin pitämään juoksukilpailuja keskenään ja yllyttämään toinen toistaan kaikenlaiseen peliin.

Kumpikaan ei syönyt raakoja porkkanoita tänne tullessaan, kuten monet entisistä koiristamme on tehnyt. Smilla halusi leikkiä omenoilla syksyllä ja söi joka päivä vähintään yhden. Keksin niiden loputtua pihalta että kuorinkin porkkanaa tilalle ja heitän pihalla kilpaa juosten haettavaksi niin josko sitten kelpaisi. Nyt ne jakavat keskenään porkkanan joka päivä ja kumpikin on keksinyt että se on hyvää syötävää. Ajattelen että se raa´an porkkanan jyrsiminen puhdistaa myös hampaita niiltä, vaikka joka ilta saavat myös sellaisen herkkupuikon joka on nimenomaan sitä varten tehty että estäisi hammaskiven muodostumista.
Koska koiran ruoissakin on porkkanaa, niin luulisi että ne pystyvät siitä muutankin ravintohyötyä saamaan.

Sepä se. Koirille pitää antaa niille luontaista aktiviteettia, ettei tarvitse mömmöjä syöttää. Koirathan ovat monessa suhteessa tunne- elämältään ihmisten kaltaisia, joten varmasti masentaa jos eivät tarpeet täyty. Se ero, että ihminen päättää koiran aktiviteetit ja hoidon eikä eläin itse, on varmaan juuri syy noiden lemmikkien masennukseen. Eivät voi hakea itselleen niitä harrastuksia ja toimintoja, vaan omistaja tekee valinnat. Varmaan minäkin masentuisin, jos en pääsisi halutessani lenkille, vaan pitäisi odottaa koska isäntä/ emäntä päättää sinne lähteä. Ei se kivaa sekään olisi, että lyhyen hihnan päässä kiireesti vain ruikkaistaan pissat ja väännetään kakat puolijuoksua jalkakäytävälle.. Kiva kun olisi juuri vaikka sitä porkkanaa noutaa ja leikkiäkin

Koirillekin on kehitetty trendikäs uusi ruokailutermi barffaus. Se tulee lyhenteestä BARF (bones and raw food, eli luita ja raakaa ruokaa). Itse barffaaminenhan ei ole uusi keksintö, vaan paluuta vanhaan teollisen kuivamuonan sijaan. Kun minä olin lapsi, meillä koirat järsivät luita ja ruokatorvea, söivät raakaa lihaa ja elimiä sekä sitäkin, mitä jäi ihmisten ruokapöydästä tähteiksi. Jonkin verran niille annettiin myös teollisesti valmistettua koiranruokaa, joka ei ollut kuitenkaan tuolloin kuivamuonaa. Kissoille annettin usein keuhkoa, jauhelihaa, ruokatorvea ja sisäelimiä. Eläimet voivat hyvin, eikä niitä tarvinnut käyttää eläinlääkärillä. Lieneekö kyse siitä, että ne saivat sitä ravintoa, mikä oli niille luonnollista. Maalla nuo naapureiden koirat tuntuvat voivan oikein hyvin ja ne syövät myös luita ja sekaravintoa ja jonkin verran koiranruokaakin.

Sadeca tekee ihan oikein, kun hän leikkii koirien kanssa porkkanoilla ja ne oppivat sitä syömään. Kyllä ne koiratkin tarvitsevat hivenaineita, vitamiineja ja mineraaleja, joita kasviksissa on. Meillä täällä Suomessa oli naapurissa koira, joka söi tuoretta kurkkua, appelsiinia ja mansikoitakin.

Tuota raakalihan antamistakin olen harrastanut 80-luvulta asti kun eräs kennelin omistaja neuvoi. Hän sanoi että koira ei paljoa sudesta eroa, ja koska ne syövät raakaa lihaa niin silloin se on terveellistä koirillekin. Siispä koiramme saavat aina klöntin jauhelihaa jos paketissa lukee että se on ruotsalaista eläintä. Ulkomaalaisia en uskalla antaa koska pelkään salmonellaa. Sama luiden kohdalla.
Koirat saavat ne oikeat bakteerit suolistoonsa siitä raakalihasta. Jos ei liian mausteista ole, niin kyllä vain koirat voivat syödä ihmisten ruoanjätteitä ja sitäpaitsi yleensä niistä tykkääävätkin. Liika vilja ja peruna eivät varmaan hyvästä ole eikä niillä pidä korvata koiranruokaa, lihovat vain liikaa.

Tosiaan ennen muinoin meidänkin Musti piilotti luita syksyllä maahan ja keväällä kun maa suli, niin kaiveli ne esille ja söi. Mitä pahemmalle ne haisivat, niin sen mieluisampia olivat. Se oli sitä Mustin rosvopaistia se.

Niillä koirilla, jotka kaivavat maasta luita, on varmastikin parempi vastustuskyky kuin pelkkää kuivamuonaa syövillä koirilla. Siellä Saarenmaalla se naapurin lähes 20-vuotiaaksi elänyt Bimbo, joka kieri paskaläjissä, kaiveli kompostia ja söi ikivanhoja maasta kaivamiaan luita, oli terve koko ikänsä.

Lemmikkieläinten on todettu Japanissa tekevän hyvää sydämelle. Lemminkin helliminen varmaan vähentää stressiä ja yksinäisyyden tunnettakin ja tuottaa muutenkin iloa omistajilleen. Tuosta tutkimuksesta voit lukea lisää täältä.

Onpa taas aivan mahtava tämäkin video!

https://www.youtube.com/watch?v=P3SbjjMChqw

Kissa on yleensä herra tai kuningatar talossa, eikä se paljon muiden edessä nöyristele tai kumartele. Kissa on omien teittensä kulkija, joka ei erityisemmin välitä muiden käskyjä noudattaa. Koirakin voi joutua joskus kissan palvelijaksi ja käskynalaiseksi https://www.youtube.com/watch?v=u5Om6rym_1c&feature=player_embedded .

Tämä pikkupoika pitää vuohia rakastettavina lemmikkeinä. Voin vakuuttaa, että vuohiinkin voi kiintyä.

Aina kun on jossain eläinpuistossa käymässä, näkee että nimenomaan vuohiaitaus on pikkulapsia täynnä ja että se on heille kaikista suosituin paikka. Tuostakin oikein paistaa se pikkupojan mielihyvä kun saa mielinmäärin halata vuohia ja hän ei vain käsin iloissaan koskettele, vaan painaa sen päänsä niitä vasten - kokee silminnähtävää tunnetta niitä kohtaan.

Ilman muuta niihin kiintyy ihan kaikkiin ja Urpokin varmasti jopa niihin kilpikonniinsa. Joskus takavuonna minä tunsin suurta sympatiaa yhtä sinitiaista kohtaan. Siitä näkyi että se oli vanha ja viisas, ei enää yhtä ketterä kuin muut, se tuli aina lähimmäksi ja oli peloton. Kokonaisen talven se kuitenkin jaksoi olla syötettävänä mutta keväällä löysin sen kuolleena.

Kiinassa ja muuallakin maailmassa on seurattu urehan kulkukoiran taivallusta Kiinasta Tiibetiin åyötäilijöiden mukana 1700 kilometriä. Lisää uutisesta täällä.


Jos tuollainen kulkukoirakoira lähtisi minua seuraamaan, niin adoptoisin sen välittömästi.

Harakan poikaset hyppelevät ja rähisevät pihalla päivät pitkät. Varpusten poikasia oli ainakin neljä mutta niistä enää kaksi jäljellä. Oululainen näki miten haukka nappasi yhden niistä. Ne varpuset pysyttelevät pihapensaissa ja niin pian kun menee ulos, pyytävät ruokaa melkein päin lentäen. Talitinttien pesätouhuille en tiedä miten on käynyt. Kaksi pariskuntaa on pesinyt tässä lähellä mutta nyt on vain kaksi aikuista jotka myös tulevat syömään pähkinän puolikkaita varpusten kanssa. Voi olla että naapurin kissat ovat ne pesät hävittäneet tai sitten ovat vieneet poikaset kauemmaksi metsään kuten niillä on kyllä tapana.

Toissa yönä olin myöhään yöllä netillä. Kello oli lähemmäs kolme kun lähdin käyttämään koiraa ulkona "viimeisellä pissalla."
Kuulin kissan mouruavan kuusiaidan takana ja lykkäsin koiran takaisin sisälle. Ajattelin mennä pelottelemaan kaksi riitelevää kissaa toisistaan ja menin tontin rjalle katsomaan. Pellolla parikymmentä metriä minusta oli kissa ja joku iso elukka nokat vastakkain metrin päässä toisistaan. Rääkäisin ja se iso eläin säikähti ja kissa myös. Siinä ajassa kun kissa ehti naapuriin sen 35 metriä oli iso loikkinut yli pellon näkymättömiin. Koska oli sen verran hämärää en pystynyt näkemään värejä mutta se iso oli, jos oli kettu, valtavan iso ketuksi ja olisi sen vuoksi voinut olla susikin. Se ei juossut vaan se loikki valtavilla hyppäyksillä. Selkä tumma ja pitkä häntä ja valtavat loikat. Ketut eivät ole erikoisen arkoja täällä vaan sellaisen voi toisinaan nähdä päivän valossakin ja jopa tontilla.
Aivan varmaa kuitenkin on että jos en olisi sattunut ulos, olisi se ollut naapurin kissan menoa. Ennemmin tai myöhemmin se olisi yrittänyt pakoon ja silloin sillä olisi ollut hampaat niskassa.

Pari kolme viikkoa sitten oli oululainen nähnyt koiria ulkoiluttaessaan jonkun eläimen juoksevan pellolta metsään nopeammin kuin on nähnyt minkään koskaan juoksevan. Päivän valossa hän näki että se ei ollut kettu koska oli tumma selästään ja myöskin ettei se ollut kauris tai peura koska pellon kylvöt olivat vasta 10-15 cm pituista ja kauriin juoksu on erilaisen näköistä hyppimistä. Onkohan täällä siis joku yksinäinen susi jolkottelemassa, toistaiseksi en ole kuullut mitään sellaista.

Pihapiirin varpusillamme on jo toinen poikue lentokunnossa. Ne eivät osaa pelätä juuri lainkaan ihmisiä. Niille nyt tarjoillut pähkinän puolikkaita. Opettelevat nokkimaan niistä palasia kivilaatoituksella ja välillä emolinnut auttavat ja syöttävät niitä. Myös talitintin epäilen olevan uusissa pesäpuuhissa kun yksi vain näkyy kerrallaan ja käy varpusten seassa nappaamassa pähkinää ja lentää tiehensä.

Kesällä aika kuluu kuin siivillä, muttä tähän kesään on mahtunut monenlaista murhetta. Talliimme yllätyksenä 9 vuotta sitten syntynyt hevonen, johon oli ehtinyt näiden yhteisten vuosien aikan kiintyä kuin rakkaisiin perheenjäseniin, kuoli kaikesta eläinlääkärin huolenpidosta ja lääkityksestä huolimatta keuhkoahtautumaan. Eikä tässä vielä kaikki. Kaikkien vuohien kantaäiti kuoli eläinlääkärin ja yhden lapsistamme ja minun silmieni alla ravintotiputuksesta huolimatta lääkärin pistämään armonpiikkiin.

Veimme kantaäidin ruumiin kotiin ja hautasimme sen rakkaan hevosemme viereen. Haudat ovat kauniisti koristeltu, mutta ne tuhannet kukat lienevät jo kuivuuttaan varistaneet terälehtensä. Kyllä tästäkin toipuu kuten monesta muustakin asiasta, joka surettaa.

Tämän kaiken surullisen vuodatuksen jälkeen kerron ilouutisen. Meillä on uusi uljas kissanpoikanen, joka tuotiin sieltä, missä vankkumattoman terveet kissat syntyvät. Harmaa, vaaleampia raitoja kyljet täynnä siniharmaasilmäinen kissanpoika uhkuu elämänhalua. Uteliaisuudestaan huolimatta tämä pelotonta itsevarmuutta tunteva sosiaalisin ikinä tuntemani kissa lämmittää minun murheellistä sydäntäni.

Periaatteessa kaikki on hyvin, mutta jotkin meistä johtumattoman asiat riipaisevat syvältä, mutta kyllä tähänkin kaikkeen liittyy uskomaton onnen tunne, joka ei edellytä aikaa eikä paikkaa.

Mitä syvin osanottoni! Kyllä ne tuollaiset menetykset vievät mielen matalaksi ja voi sitä tuskaa sen sairauden aikanakin. Tuo hevonenhan oli vielä nuori, liekö ollut kaikista nuorin.
Vuohista en edes tiedä minkä ikäisiksi niiden pitäisi elää, mutta kyllä vain se armon piikki on usein se kaikista armeliain kärsimysten säästämiseksi.

Uusi perheenjäsen on varmasti iloksi ja siinä se menee samalla hoidolla kaksi kuin yksikin ja usein niistä on seuraakin toisilleen. Kissan pentuihin rakastuu väkisinkin ja kyllä ne niin persoonallisia ovat että kahta samanlaista ei ole.

No onhan meillä sentään vielä 8 vuohta. Laitan tähäm kuvan kevätalvella syntyneestä vuohipukista, joka on jo näin kehittynyt.

Pittu Titu on maailman sosiaalisin ja uteliain pieni otus. Se tutkii kaikki paikat ja on saanut jonkin verran tuhoakin aikaan. Se on kiipeillyt puolitoistametriseen huonekasviin ja onnistunut taivuttamaan puolet sen oksista lattiaan, se on pudotellut kukkaruukkuja ja muitakin esineitä, se tukii ja haluaa maistaa jokaista ruokapalaa, jonka se näkee. Se kiipeää syliin, kun sitä väsyttää ja se seuraa ihmisiä kaikkialle, jopa vessaankin. Tänään se putosi vessanpönttöön, kun se yritti juoda sieltä raikasta lähdevettä. Eilen, kun olin valmistanut ruokaa, sammuttanut levyn ja vienyt ruuat pöytään, se hyppäsi liedelle tutkimaan, mitä hyvää sieltä löytyisi. Keraamisen lieden pinta on liukas ja liesi oli vielä kuuma. Karmea parkaisu ja lipeämisestä huolimatta Pittu Titu oli lattialla sekunnin murto-osissa. Tassuissa ei onneksi ollut palovammoja, mutta toivotaan, että se ei enää hypi liedelle, eikä yritä sammuttaa janoaan vessanpöntöstä.