Viestien lukumäärä : 1044 Join date : 29.05.2009 Paikkakunta : Norrköping Rootsi
Aihe: Vs: Lemmikkieläimemme Ma Elo 30, 2010 12:38 am
Pikaista paranemista Kissille!
Eläimiin kiintyy, siksi en ole oikeastaan edes halunnut itselleni eläimiä kun tiedän että tällaista voi tapahtua kuin Kissille nyt. En olisi hankkinut nytkään jos ei kissamme olisi niin itsepäisesti päättänyt muuttaa juuri meille, kuten olen aiemmissa ketjuissa kertonut.
Urpo
Viestien lukumäärä : 3709 Join date : 29.05.2009
Aihe: Vs: Lemmikkieläimemme Ma Elo 30, 2010 9:02 am
Jos joku suunnittelee ottavansa joskus koiran tai kissan, niin yksi mahdollisuus on hakea lemmikki täältä . Koirille ja kissoille on laitettu mikrosirut ja ne on rokotettu. Europassikin järjestyy. Kulujen kattamiseksi eläimistä pyydetään 500 kruunua, joka on vähän yli 30 euroa.
Urpo
Viestien lukumäärä : 3709 Join date : 29.05.2009
Aihe: Vs: Lemmikkieläimemme Ma Elo 30, 2010 11:25 pm
Käytin Kissiä tänään tai itseasiassa eilen, sillä kello on jo niin paljon, eläinlääkärissä jälkitarkastuksessa. Se on saanut kovan tällin päähänsä, mutta kitalakea ei ryhdytä ompelemaan, sillä paraneminen on lähtenyt hyvin alkuun. Sisäelimet ovat kunnossa ja Kissi on alkanut syödä normaalisti. On se teräsmummo ja selviää tästäkin ja nyt meillä Kissin kotiväellä on huojentunut olo. Antibioottikuuria jatketaan vielä kymmenenteen päivään asti, mutta juuresta katkennut hammas suositeltiin kuitenkin poistettavaksi.
Pikkukissa Murrik meni vanhimman tyttären huostaan hellään hoitoon siksi aikaa, että Kissi saa rauhan toipua kunnolla. Tytär nimitti Murrikia täystuhoksi, sillä se oli tehnyt hänen kodissaan jo kymmenen ensimmäisen minuutin monesta asiasta puhdasta jälkeä. Maailma on avoimin mielin ja silmin kulkevan kannalta koko lailla mielenkiintoinen paikka.
Urpo
Viestien lukumäärä : 3709 Join date : 29.05.2009
Aihe: Vs: Lemmikkieläimemme Ke Syys 08, 2010 9:38 pm
Hain tänään Murrikin kotiin, sillä Kissi on toipunut ennalleen, kuten arvata saattoi. Vaikutti vähän siltä, että vanha rouvakin oli omalla tavallaan mielissään, että ilkikurinen pentu on jälleen talossa mellastamassa kuten nuori kapinallinen ikään. Aika moni kohde täällä on Murrikin mielestä epäilyksenalainen pyydystettävä tai vihollinen, joka täytyy tuhota. Ehkäpä jo jouluksi viholliset ja epäiltävät on joko tuhottu tai todettu viattomiksi ystäviksi ja joulurauha voidaan julistaa tähänkin tilaan.
aliel
Viestien lukumäärä : 1247 Join date : 18.08.2010
Aihe: Vs: Lemmikkieläimemme To Syys 09, 2010 7:42 pm
Hienoa, että Kissi-rouva toipui ennalleen. Täytyyhän jonkun näyttää pikku-M:lle talon tavat. Eihän Kissi kai kissaksi vielä niin vanha ole. Vielä on paljon seikkailuja tiedossa "vanhalle rouvalle"
Olivia
Viestien lukumäärä : 246 Join date : 02.11.2009
Aihe: Vs: Lemmikkieläimemme Pe Syys 10, 2010 5:04 pm
Kissi-riepu, kaikenlaista sitä joutuukin kissa kokemaan! Mutta onneksi hän on saanut parasta mahdollista hoitoa. En ole eläessäni kuullut kissan olleen tiputuksessa, mutta näinhän meillä on asiat hyvin kun voimme eläimistäkin pitää niin hyvää huolta. Ihan varmasti Murrikin paluukin auttaa hänen toipumisprosessiaan. Tsemppiä vanhalle rouvalle!
Klassmormor
Viestien lukumäärä : 449 Join date : 30.05.2009 Paikkakunta : Åhus, Ruotti
Aihe: Vs: Lemmikkieläimemme Pe Syys 10, 2010 5:16 pm
..mun tuholaiset....
Sadeca
Viestien lukumäärä : 2488 Join date : 29.05.2009 Paikkakunta : Ruotsi
Aihe: Vs: Lemmikkieläimemme Pe Syys 10, 2010 6:44 pm
Oikein hieno filmi Klassmormor! Juuri noin ne kissat tekevät, puolilaiskaa leikkiä missä kumpikin tietää että vain leikitään. Todella ihania mirrejä nämä lemmikkisi.
Olivia
Viestien lukumäärä : 246 Join date : 02.11.2009
Aihe: Vs: Lemmikkieläimemme La Syys 11, 2010 6:06 pm
Nämä Simonin kattivideot ovat vallan hurmaavia, katin todellinen kiero luonto on näissä saatu esille vallan hienosti
Urpo
Viestien lukumäärä : 3709 Join date : 29.05.2009
Aihe: Vs: Lemmikkieläimemme La Syys 18, 2010 10:33 am
Meidän kohta nelikuinen kissanpentumme osaa avata ovia. Murrik nukkuu omassa huoneessaan silloin, kun meillä ei ole ketään kotona. Viikko sitten alkoi ihmetyttää, kun huoneen ovi oli aina välillä auki, vaikka se suljettiin ennen lähtöä. Nyt on nähty jo monta kertaa, että Murrik avaa ovia itse. Vanha kissa haluaa joskus olla rauhassa toisessa huoneessa ja kun Murrik haluaa sinne, se hyppää oven kahvaan ja saa oven auki.
Sadeca
Viestien lukumäärä : 2488 Join date : 29.05.2009 Paikkakunta : Ruotsi
Aihe: Vs: Lemmikkieläimemme Ti Syys 21, 2010 9:27 am
Ensimmäinen kissamme asui kaupunkiasunnossa 6 vuotta ja pääsi ulos vain valjaissa iltakävelylle. Ilmeisen turhautuneena se availi ovia töissä ollessamme. Kirjahyllyn kaappien ovet, keittiön kaappien alaovet ja vaatekomeroiden ovet ja aivan varmasti joka päivä. Siltä ei edes unohtunut koskaan yksikään noista ovista avaamatta, arveli kai sen olevan systemaattisesti tehtävää työtään. Kun olimme kotona niin saattoi raplata auki vain pari ovea ihan näytöksi. Jos joku keittiön yläkaapeista sattui olemaan auki niin oli heti tiskipöydällä kurkistelemassa että mahtaisiko sinne päästä.
Tuossa Murrikin iässä saattoi vauhdissa yrittää kiivetä verhoja pitkinkin ja niihin aikoihin tipahti kolmannen kerroksen parvekkeelta alas. Oli vielä kevyt ja alla oli ruohomatto että siitä selvisi täysin ilman mitään vauriota. Kerkesi muutenkin ihan joka paikkaan ja meni sen kanssa parit sohvatkin pilalle. Ehti sitten myöhemmin asumaan 13 vuotta vielä maallakin ja oli paljon rauhallisempi. Tuollaisesta sisäkissasta tulee ainakin seurallinen.
aliel
Viestien lukumäärä : 1247 Join date : 18.08.2010
Aihe: Vs: Lemmikkieläimemme To Syys 30, 2010 4:50 pm
Mitäs sitä pitäisi sanoa, kun pieni papukaija sanoo: Tuleeks Pikku Timjami mukaan rakas. Tuleeks pikkunen kans. Tämä on kesän aikana tottunut olemaan kaikessa mukana ja nyt käymme työllä ja milloin missäkin. Ressukka kyselee milloin pääsee meidän mukaan. Vastaus on aina, että me menemme kauppaan ja tulemme pian takaisin. Ei oikein enää hämää pikku älykköeläintämme. Papukaijat (ehkä joku muukin laji kuten naakkalinnut) oppivat koko elämänsä ajan. Tämä oli mielestäni huomattava tieto. Harva eläin ihmisen lisäksi oppii koko elämänsä ajan. Normaalisti elikot oppivat nuorena miten elää ja olla, mutta papukaijat oppivat koko elämänsä uutta. Tämän näen kyllä Pikku-Timjamissa. Ei tyydy siihen mitä on vaan haluaa tietää myös tulevaa. Pelottavaa, jos on ajatellut eläinten olevan tyhmäpäitä. Mutta meidän väikeä arvostetaan hänen älykkyytensä mukaankin. Ei ole vain sievä lemmikki vaan perheenjäsen, joka jakaa meidän elämäämme ja meidän tunteitamme.
Sadeca
Viestien lukumäärä : 2488 Join date : 29.05.2009 Paikkakunta : Ruotsi
Aihe: Vs: Lemmikkieläimemme To Syys 30, 2010 6:44 pm
Pystyykö Timjamin kanssa puhelemaan siten että se vastaa jotensakin oikein kysymykseen? Ymmärtääkö se kun sanotte että tulette pian takaisin? Minusta on aina niin kovin mielenkiintoista lukea kun kerrot Timjamista. Kun en ole oikein kärryillä papukaijojen suhteen niin en tajua millä kaikilla tavoin se älykkyys esiintyy, muuta kuin että oppivat puhumaan. Ja se puhe, onko se aina tilanteeseen passaava että voi päätellä Timjamin tietävän itsekin mitä puhuu. Kaikenlaisia Timjam juttuja kiitos!
aliel
Viestien lukumäärä : 1247 Join date : 18.08.2010
Aihe: Vs: Lemmikkieläimemme To Syys 30, 2010 7:48 pm
Sehän siinä niin kummallista onkin, että tuo höperehtijä lintu ymmärtää niin paljon. Oikeastaan kaiken mitä sanon. Tosin suurimman osan äänensävystä. Ei osaa vielä niin paljon meidän ihmisten kieltä. Mutta niinkuin kirjoitin, papukaijat oppivat koko loppuelämänsä. Ymmärtäminen on jotenkin vaan niin ilmiselvää. Tunteet bloggaa heti. Miltä meistä tuntuu hän tietää. Sen tähden olen hyvin nöyränä älykkäiden eläinten edessä. Me emme oikeasti tiedä mitä heidän päässään liikkuu. Tämä on yksi syy miksi en pysty syömään nisäkäseläimiä. Varsinkin kun ne tappamiskoneistot eivät ole ihan inhimillisiä.
Urpo
Viestien lukumäärä : 3709 Join date : 29.05.2009
Aihe: Vs: Lemmikkieläimemme La Loka 09, 2010 7:19 pm
Kävimme taas tänään A:n kanssa ulkoilemassa Donnan kanssa. Donna on äärimmäisen ilahtunut erityisesti A:n tapaamisista ja minua hän tuntuu edelleen pitävän lauman johtajana ja kenties kuvittelen, että tuon eläimen rakkaus on vilpitöntä ja pyyteetöntä, mutta minä rakastan sitä otusta vähintään yhtä paljon kuin kuvittelen Donnankin rakastavan minua. Koiran katse on paljon puhuva.
On ilo nähdä, kuinka Donnan kaikki ahdistus ja pelot ovat tipotiessään ja hän nauttii elämästään täällä Suomessa täysin rinnoin hyvän naapurin perheen hoteissa. Yksikään ulkoileva vastaantulija, olkoonpa se koira tai ihminen, ei Donnaa enää pelota.
aliel
Viestien lukumäärä : 1247 Join date : 18.08.2010
Aihe: Vs: Lemmikkieläimemme La Loka 23, 2010 10:47 am
On kuin meidän papukaija. Se kuitenkin on hiljaa tuossa tilanteessa ja kakkii lämpöisen ajatuksen poskelle.
Sadeca
Viestien lukumäärä : 2488 Join date : 29.05.2009 Paikkakunta : Ruotsi
Aihe: Vs: Lemmikkieläimemme La Marras 20, 2010 3:50 pm
Blondie oli uljas normaalia labradorinnoutajaurostakin suurempi komea labbyneito. Tuli meille 5 vuotiaana kun entinen 19 vuotias emäntänsä lähti maapallonympärysmatkalle. Valehtelematta oli Blondie selvästi aatelinen koska labradorikirjassa oli kaikki esi-isät ja äidit lueteltu niin tarkkaan ja Blondien oma sukutaulu niihin suoraa jatkoa.
Blondie ei tiennyt mikä kissa on, joten nuuskitutimme sillä puolustuskyvyttömän Francon (kylpypyyhkeeseen visusti käärittynä). Luultavasti olisi vähempikin varauksellisuus riittänyt koska jo seuraavana päivänä voimme laskea kissan ja koiran toistensa seuraan.
Aatelisblondie ei ollut turhan nuuka ruoastaan, kaikki kelpasi. Jopa Vilhelmiinasta kotoisin olevan, erään naapurin jäähtymässä ollut joulupuuro heidän rapultaan. Blondie piti kissojen lisäksi hevosista ja lampaista. Niitä oli iltalenkin varrella. Usein iltalenkit menivät kuitenkin metsäpolkua pitkin 3 km päähän erämaajärvelle. Sinne pulahti Blondie ilman mitään houkutuksia ikiomalle uimareissulleen. Kerran polkua iltamyöhään juostessamme näimme kumpikin ketun joka juoksi samaa polkua meitä kohti. Kettu oli ilmiselvästi juossut tätä polkua vakioreittinään koska katsoi sivuun metsään ja näytti juoksevan jotain mietiskellen ja meitä huomaamatta. Sekä Blondien että minun ihmetys oli aika suuri. AIKOOKO TUO KETTU TEHDÄ KOLARIN KANSSSAMME? Vasta noin 30 metrin päässä kettu jarrutti täysillä ja oli aivan älyttömän yllättyneen näköinen. Kettu loikkasi kevyesti sivuun ja kipaisi metsään ilman suurempaa paniikkia. Blondie oli täysin sanaton.
Talviaikaan tyydyimme kiertelemään maanteitä omaa muutamien kilometrien pituista reittiämme. Niin huonoa säätä ei ollut etteikö Blondie olisi pakottanut meitä kävelemään koko kierrosta. Usein Blondie löysi hevosen kakan tieltä, siemaisi sen pallon jäätyneenä suuhunsa eikä suostunut sitä tiputtamaan ennenkuin tallin.., anteeksi olohuoneen lattialle kotona. Erään talon pihalla istui aina dalmatialaiskoira, rauhallisena kuin buddha ikään. Ennen pitkää tämä irrallaan oleva dalmatialainen keksi käyttää meitä matkaseurana. Kun ohitimme talon liittyi se kuin haamu seuraamme ja käveli parin kilometrin rundan mukanamme. Kun eräässä tiehaarassa oikaisimme kotiin, oikaisi myös dalmatialainen omaansa. Tämä ylimääräinen "lenkkeilijä" seurasi meitä parin vuoden ajan talvisin (kesäisin kuljimme metsässä).
Kun Blondie oli 10 vuotias, ilmaantui patti sen takapuoleen. Eläinlääkäri totesi sen olevan syöpää mutta sanoi että niin kauan kun se ei vaivaa tai estä virtsatiehyeitä, voimme antaa Blondien elää. Vannotin Blondieta ilmoittamaan minulle koska sillä on vaikeaa. Edellinen emäntänsäkin ehti käymään ensimmäisen ja viimeisen kerran Blondieta tapaamassa. Eräänä yönä heräsin kun Blondie herätti minut tassullaan ja läähätti. Sekoitin sille ½ aspiriinia veteen ja Blondie söi sen vapaaehtoisesti. Kerroin Blondielle sitä halaten että auttaisin sen pois kivuista jo heti huomenna. Blondie rauhoittui ja nukahti. Aamulla soitin eläinlääkärille ja tilasin hänet työpäivän päätteeksi tulemaan meille antamaan Blondielle piikin. Blondie vihasi auton kyytiä enkä halunnut että sen pitäisi sietää sitä viimeisenä päivänään. Blondiesta tuli 11 vuotias.
aliel
Viestien lukumäärä : 1247 Join date : 18.08.2010
Aihe: Vs: Lemmikkieläimemme La Marras 20, 2010 4:11 pm
En osaa sanoa mitään. Silti halusin jotain ilmaista. Itkettää kovasti. Mutta luulen, että Blondi ja muut rakkaat ovat jossain kosmoksessa onnellisina tuottamassa uusia Blondeja ja Veikkoja ja Lissuja.
Sadeca
Viestien lukumäärä : 2488 Join date : 29.05.2009 Paikkakunta : Ruotsi
Aihe: Vs: Lemmikkieläimemme La Marras 20, 2010 4:49 pm
Vaikka kuinka yritän muistella mistä ja miten Picasso alunperin meille tuli niin en millään muista. Ilmeisesti joku soitti hylätystä pennusta. Se oli kuitenkin jo noin 4-5 kk ikäinen tullessaan. Pennussa oli kaikenlaisia värejä sikinsokin, ruutuja, jokunen raita, pyöreitä laikkuja ja muita mielikuvituksellisia kuvioita kaikkialla joten nimesimme sen Picassoksi, niin tyttökissa kuin olikin. Yritin sijoittaa Picasson eräälle pariskunnalle sisäkissaksi kaupunkiin, mutta pariskunta oli vastoin lupaustaan päästänyt sen jo seuraavana päivänä ulos ja se oli kadonnut. Lehteen pistämäni "peräänkuulutus" antoi tuloksen ja Picasso palautui meille.
Kuten kaikki muutkin kissamme joutui Picassokin luopumaan suvunjatkamiskyvystään. Picasso jäi pienikokoiseksi suloiseksi viihdyttäjäksi. Se kääriytyi mielellään ihmisen syliin, viereen, kainaloon tai ihan mihin hyvänsä kunhan vain sai osoittaa rakkauttaan ja kehrätä tyytyväisyydestä. Päivisin se meni aina tietylle alueelle muutaman sadan metrin päähän missä se kävi tervehtimässä ihmisiä. Illalla se saapui aina kotiin syömään ja nukkumaan. Näin meni useita vuosia ja kaikki alueella asuvat tunsivat tämän erikoisen näköisen sosiaalisen kissan. Naapuriimme muuttanut yksinäinen suomalaismies kertoi miehelleni että hänen luonaan käyneet tuttavat pitivät kovasti Picassosta.
Eräänä päivänä Picasso ei tullut kotiin. Kävin kyselemässä sitä Picasson "päiväalueella" olevista taloista ja ilmoittelimme sitä lehdessä monen kuukauden ajan täysin tuloksetta. Suomalaisnaapurimme oli erään kerran todennut miehelleni "Mitä te sitä kissaa oikein enää ilmoittelette, kalliiksihan tuollainen tulee. Kettu on varmaan syönyt sen ja kissahan se vain on". Tuon lauseen perusteella epäilen että miehen tuttavat varastivat Picasson. Jokatapauksessa Picassoa emme enää koskaan tavanneet.
Sadeca
Viestien lukumäärä : 2488 Join date : 29.05.2009 Paikkakunta : Ruotsi
Aihe: Vs: Lemmikkieläimemme La Marras 20, 2010 5:14 pm
Tuntemani eläinsuojeluyhdistykseen kuuluva nainen soitti. Hän kysyi voisimmeko ottaa vastaan 5-vuotiaan pudelin joka tarvitsi pikaisesti uutta kotia. Olimme äskettäin joutuneet lopettamaan Jonnan ja meillä oli vain Jerry, mutta emme olleet lainkaan innostuneita ottamaan koiraa millä kuulosti olevan suuria ongelmia. Lopulta suostuimme ottamaan sen väliaikaisesti. Vannotin naista että yhdistyksen on aktiivisesti etsittävä lopullista kotia ja sitä ei saisi "unohtaa". Hän lupasi.
Enpä olisi uskonut että koira oli pudelrotua kun menin sitä hakemaan. Siitä näki vaivoin mikä pää mikin oli, koska edes silmiä ei näkynyt. Sillä oli maata viistävä takkuinen turkki kaikkialla, kuivuneita kakkakönttejä pitkin turkkia ja 5-6 cm kippuraan kääntyneet kynnet. Se pystyi vaivoin kävelemään koska se kompasteli turkkiinsa ja kynsiinsä. Se oli niin paisunut vatsastaan että sen mahakin lähes viisti maata. Lisäksi se tärisi kuin horkassa. Muistan kun toivoin sen saavan sydänkohtauksen ja kuolevan siihen paikkaan koska se ilmeisesti olisi armeliainta.
Kaksi ensimmäistä päivää se oli sylissäni lähes koko ajan koska niin pian kun laskin sen lattialle laahusti se eteiseen ja kävi naulakon alle tärisemään. Kannoin sen ulos pissalle ja kakalle sekä yritin pyyhkiä paperilla sen pyllyä puhtaaksi. Sen turkkia tai kynsiä ei kannattanut yrittääkään leikata ennenkuin olisi edes vähän rauhoittunut. Kolmantena päivänä päätin yrittää kylvettää sen. Laitoin muoviseen lasten kylpyammeeseen sopivan lämpöistä vettä ja kannoin Miskaksi ristimämme pudelin sinne. Ajattelimme että koira oli kokenut hirveitä eikä varmaan pitänyt nimestään. Miska kuulosti pehmeältä ja lempeältä. Mitäs siitä että tuo mustanharmaa otus oli narttu. Sain kuin sainkin pestyä Miskan ja se näytti jopa kiitolliselta ja pirteämmältä kun hieroin sitä paksulla kylpypyyhkeellä.
Onnistuneesta kylvystä rohkaistuneena päätin yrittää leikellä hieman sen turkkiakin. Kun se näki sakset niin se alkoi urahdella ja täristä. Sain kuitenkin leikattua tukun sieltä ja toisen täältä kun välillä pidin taukoa ja vain paijasin sitä. Tajusin pian että sieltä mistä olisi ollut välttämättömintä leikellä turkkia, jaloista ja takapuolesta, ei kannattanut yrittääkään ilman kuonokoppaa. Toki sain suurimman osan niistä kuivuneista kakkapaloista jotka eivät olleet lionneet pois vielä kylvyssäkään leikeltyä pois.
Parin päivän kuluttua olin jo ehtinyt hankkia mellanpudelille sopivan kuonokopan ja avomieheni assisteeraamana onnistuimme tekemään Miskalle epätasaisesti leikatun mutta hyväksyttävän lyhyen "lammaskampauksen". Kynsien leikkaaminen oli ihan hirveä tehtävä. Vaikka Miskalla oli kuonokoppa ja avomieheni piti sitä paikoillaan niin se kiljui ja rimpuili jokaikisen kynnen takia. En uskaltanut mennä lähellekään pulpaa joten kipeää ei varmasti tehnyt mutta koira tärisi hirveästi. Kynsien leikkaus kesti yli kaksi tuntia. Kun kaikki oli valmista niin kehuimme Miskaa kovasti kun laskimme sen lattialle. Sillä kesti vähän aikaa ennenkuin se tajusi että se pystyy kompastelematta kävelemään.
Kuukauden kuluttuakin se meni vielä vähän väliä eteisen matolle tärisemään ja hain sen useita kertoja illassa sieltä syliini rauhoittumaan. Jerry koiramme oli jo saanut sen kuitenkin liehiteltyä kanssaan päivisin ulos leikkimään ja näytti siltä että Miska alkoi rauhoittumaan ja kotiutumaan. Totesimme että olisi hirveän väärin Miskaa kohtaan yrittää lähettää se vielä muualle ja soitin yhdistysnaiselle ettei tarvitse jatkaa kodin etsimistä. Me tekisimme parhaamme Miskan hyväksi.
Vähin erin Miska pääsi peloistaan mutta sai vielä vuoden kuluttuakin toisinaan tärinäkohtauksia. Kynsien leikkaaminen oli yhtä piinaa koko Miskan elämän ajan ja siihen tarvittiin aina meidät molemmat, muuten se ei onnistunut. Turkin sain siltä leikattua yksin vaikkei se niitä Miskalle nautinnollisia hetkiä ollut koskaan. Mutta voi miten makeasti saimme nauraa joka kerta kun lammaskampaus oli valmis.
Miska oli nimittäin niin helpottunut piinasta päästyään että se tanssi kahdella jalalla kuin sirkuskoira ikään. Vaikkei Jerry ymmärtänyt miksi sen morsian on noin riemuissaan niin ilonpito pyrki tarttumaan siihenkin. Miska halusi että sitä kehutaan ja sille nauretaan turkinleikkauksen jälkeen. Kerrankin avomieheni oli mennyt jo nukkumaan kun parturoin Miskan. Miska ei unohtanut yön aikana että husse ei ole vielä kehunut ja nähnyt hänen kampaustaan. Niin pian kun husse avasi silmänsä aamulla esitti Miska hyvin näkyvästi tanssiesityksensä kahdella jalalla hänelle. Naurut ja kehut tuli.
Muutamien vuosien kuluttua Miskasta oli kehittynyt oikein iloinen ja ihmisiä pelkäämätön koira. Se ryntäsi ensimmäisenä vastaan kaikkia vieraita ja hups, se istui vieraan polvella. Miska oli älykkäin koira joka minulla on ollut. Se oppi hyvin nopeasti asioita ja yllätti toisinaan meidät pystymällä tekemään johtopäätöksiä mihin mielestämme olisi pitänyt olla ihmisen aivot. Se halusi selvästikin hauskuttaa ja naurattaa meitä. Onnelliset me saimme nauttia tästä valloittavasta persoonallisuudesta lähes 11 vuotta. Miska oli yli 16-vuotias kuollessaan.
Sadeca
Viestien lukumäärä : 2488 Join date : 29.05.2009 Paikkakunta : Ruotsi
Aihe: Vs: Lemmikkieläimemme La Marras 20, 2010 5:34 pm
Douglasissa oli puolet rottweileriä, 1/4 osa dobermannia ja 1/4 osa golden retrieveriä. Se oli kiiltävän musta kauttaaltaan ja muistutti lähinnä ylikorkeaa suurta labradorin noutajaa paitsi hännältään, mikä oli tyypillinen rottweilerin kapea viipotin. Douglasilla oli hyvin komea sivuprofiili ja oli erittäin jäntevä ja terve koira. Se oli jo lähes 6 vuotias meille tullessaan. Douglas tarvitsi uuden kodin ja lupasimme sen tarjota.
Douglas vaikutti tyytyväiseltä uuteen kotiinsa aivan alusta saakka. Miska puudelimme ei sitä sorsinut ja kissoihin se suhtautui rauhallisen luontevasti. Sen ensimmäinen omistaja oli antanut kastreerata Douglasin ja touhunnut sen kanssa lähes kaiket vapaa-aikansa. Se ei ollut vain hyvin käyttäytyvä vaan sillä oli myös kaksi A4 arkillista käsittävä kommandolista mistä kävi ilmi mitä kaikkia temppuja se osasi. Ja osasihan se koko listan, joukossa aika vaativiakin juttuja. Merkittävin ominaisuus Douglasissa oli sen selvästi sympaattinen suhtautuminen kaikkea elävää kohtaan, pientä tai isoa. Tähän ennestään huomaamaani sain konkreettisen vahvistuksen eräänä kirkkaana aurinkoisena kesäpäivänä aivan henkeäsalpaavana kokemuksena.
Douglas oli aivan viimeisen päälle auringonpalvoja. En edes ymmärrä miten musta koira voi maata selällään ruohomatolla kuumasti paahtavassa auringonpaisteessa takajalat levällään ja etukäpälillä kuonoaan pystyssä pitäen pitkät tovit, kun me muut hikoilimme ja läähätimme jo varjossakin. Olin koko kesän ajan huomioinut että navetan katossa pesivillä västäräkeillä ja Douglasilla oli joku erityinen ystävyyssuhde. Kun Douglas lekotteli ruohomatolla niin västäräkit olivat mielellään aivan sen ympärillä eivätkä näyttäneet pelkäävän vähääkään koiraa.
Koiratarhamme on noin 1500 neliötä käsittävä aitaus ja sinne pääsee suoraan takaovesta. Sinne olemme rakentaneet myös itsellemme tilan katoksineen ja puutarhapöytineen. Vapaa-aikahan on hyvä viettää perheen kanssa... Eräänä kesäpäivänä näin miten västäräkit olivat tuoneet viisi poikastaan mattotelineelle mikä myös on koira-aitauksessamme. Poikaset istuivat rivissä siinä telineen alaosassa olevan patjanpiiskaustelineen reunalla. Noteerasin että Douglas kellotteli noin 4 metrin päässä telineestä selällään. Toinen emolinnuista istui vahdissa telineen yläosassa sillä aikaa kun toinen etsi syötävää. Yhtäkkiä kuulin lintuemon hätäisen kalituksen ja näin miten Douglas oli silmänräpäyksessä jaloillaan. Douglas näki että naapurin kissa oli lähestymässä telinettä ja ajoi sen ärhäkästi tiehensä.
Ihmeekseni näin miten Douglas meni poikasten luo ja huolestuneena tutki näitä vajaan metrin päästä. Nehän istuivat hänen kuononsa korkeudella rivissä noin reilun puolen metrin päässä toisistaan. Se näytti nyökäyttävän päätään jokaisen kohdalla erikseen. Olin hyvin ällistynyt siitä että telineen yläosassa vahtiva emolintu ei päästänyt pienintäkään varoitusääntä. Poikaset istuivat paikoillaan ruokittavana myöhään iltaan saakka ja Douglas niiden lähettyvillä. Yöksi ne häipyivät jonnekin, mutta seuraavana päivänä toivat västäräkit poikasensa vielä samaan paikkaan. Ja Douglas tietenkin kokopäivän lapsenvahtina tulematta kertaakaan sisälle. Meillä oli tuolloin kaksi omaakin kissaa ja vaikka Douglas oli ystävä niiden kanssa niin niitäkin oli vahdittava pääsemästä linnunpoikasten luo. Tuo ruokintapaikka näytti siis olevan hyvinkin järkevästi ja huolella valittu emolinnuilta. Uhkana poikasillehan oli myös ilmassa leijailevat haukat joten Douglas poikasten ympärillä esti niitäkin viemästä pienokaisia.
Vaikuttaa siltä että eläinmaailmassa voidaan sopimuksia sitoa yli lajirajojen. Vaikka miten yritän järkeillä niin en löydä muita selityksiä, olen vain onnellinen siitä että tämänkin pääsin omin silmin näkemään.
Ystävällinen, rauhallinen, erittäin viisas ihana Douglas eli kanssamme lähes 12- vuotiaaksi.
aliel
Viestien lukumäärä : 1247 Join date : 18.08.2010
Aihe: Vs: Lemmikkieläimemme La Marras 20, 2010 6:09 pm
Kiitos Sadeca. Kun kerroit sinun rakkaista eläimistä, niin minäkin sain lohtua. Ei ole enää surullinen olo. Mutta Timjami reagoi kyllä aika lailla. Koska olin surullinen, hän ei tahtonut tulla lähelleni ja vain pörhisteli. Ahdistui minun mielipahasta. Tahdon liittää tähän vielä yhden kuvan Tiukusta. Ovat vain kaikki samanlaisia. Ottaa sellaisen kumman poseerausasennon aina, kun kameran kanssa lähestytään. Siis seuraavassa viestissä. En vielä osaa liittää kuvaa, jos olen jo jotain kirjoittanut.
aliel
Viestien lukumäärä : 1247 Join date : 18.08.2010
Aihe: Vs: Lemmikkieläimemme La Marras 20, 2010 6:16 pm
Siinä vielä kerran Pikku-Tiuku
Sadeca
Viestien lukumäärä : 2488 Join date : 29.05.2009 Paikkakunta : Ruotsi
Aihe: Vs: Lemmikkieläimemme La Marras 20, 2010 6:18 pm
Aliel. Nämä olen jo joskus aikoinaan muualla kertonut mutta tuli mieleeni korjata täällä olevat kertomukset laittamalla niihin kuvat ja lisätä joitain kertomuksia tuolta koneeni arkistoista. Voihan olla että vien liikaakin tilaa näillä jutuillani tässä ketjussa näillä mutta yritän pienentää kuvat sopiviksi. Hauskaa vain kun laitoit viisaasta Tiukusta lisäkuvan.
Sadeca
Viestien lukumäärä : 2488 Join date : 29.05.2009 Paikkakunta : Ruotsi
Aihe: Vs: Lemmikkieläimemme La Marras 20, 2010 7:35 pm
Eläinlääkäri oli juuri lähettänyt kotonamme rakkaan Blondien koirien taivaaseen. Tarjosin työpäivänsä päätteeksi meille uhrautuneelle eläinlääkärille kahvia ja voileipiä. Hän kertoi muitta mutkitta: "Minua hävettää edes kysyäkään tällaisena päivänä teiltä tätä, mutta en voi olla sitä tekemättä. Pari päivää sitten minulle tuotiin lopetettavaksi 18 kk ikäinen boxernarttu. Kun koira kiipesi polvelleni, laittoi käpälänsä olkapäilleni ja tuijotti minua silmiin, niin en yksinkertaisesti pystynyt suostumaan omistajan pyyntöön. Sen sijaan pyysin että saisin sijoittaa Stinan edelleen. Miesomistaja purskahti itkuun helpotuksesta ja ojensi minulle koiran sukutaulun ja paperit. Koira on koulutettu ja rakastettu mutta on purrut perheen omia lapsia. Minullahan on itselläni koiria joten jouduin sijoittamaan sen omalla kustannuksellani koirien hoitokotiin. Ellen löydä sille hyvää kotia niin joudun piakkoin antamaan sille piikin kuitenkin. Mielestäni te olisitte paras mahdollinen koti ja siksi minun on pakko kysyä teiltä voisitteko edes ajatella että käytte tapaamassa sitä koiraa."
Jo lapsesta asti olin lukenut eri koiraroduista ja olin jo päättänyt että jos joskus olen koiraa hankkimassa niin boxer on se minkä haluan (koiranomistajahan kuulemma valitsee itsensä näköisen koiran ).
Sanoin silmänräpäyksessä:" Kiitos luottamuksesta, me emme lupaa mitään mutta jo tämän pyhän aikaan (oli perjantai) menemme sinne." Kerroin eläinlääkärille että koska kysymyksessä on boxer josta aina olen haaveillut niin minun on pakko mennä. Svenskimieheni ei protestoinut koska tiesi miten tärkeä tämä eläinkunta minulle on ja hmm... ehkä ei ehtinytkään.
Jo seuraavana päivänä olin soittanut eläinkotiin ja varannut ajan sunnuntaiksi. Kun tulimme sinne niin istuimme odotushuoneessa ja hoitaja päästi Stinan sinne, niin se hypähti muualle vilkuilematta syliini laittaen etukäpälänsä olkapäilleni ja tuijottaen minua silmiin, syvästi ja kysyvästi. Sain nipinnapin liikutukseltani sanottua Stinalle: "Voi rakas ystävä, tottahan toki saat tulla", kun koira jo esitti lattialla riemutanssiaan, aivan merkillistä ympärihyppelemistä. Kun lähdimme sieltä niin Stina ryntäsi suoraa päätä automme taakse. Stinalla oli kiire!
Eniten kummallista minusta oli kotona, kun Stina ei välittänyt tutkia siellä tai haistella yhtään mitään, edes kissan hajuja mihin se ei ollut tottunut. Stina näytti vain kaikilla mahdollisilla tavoilla että oli KOTONA. Koska Stina oli purrut perheen omia lapsia niin päättelimme että sillä ehkä on negatiivisia kytkentöjä nimeensä ja siksi päätimme vaihtaa takaisin alkuperäiseen nimeensä; Jonna. Kaikki lemmikit ovat ainutlaatuisia, eikä niitä voi arvojärjestykseen laittaa. Jonnalla oli kuitenkin aivan mahtava rakkaus kaikkea elävää kohtaan oli se sitten pieni tai iso. Antoi emottomien kissanpentujenkin imeä nännejään ja pystyi erittämään niille maitoa. Poikkeuksen tekivät vain ihmisten lapset. Mitä pienempi lapsi, sen kauempaa halusi Jonna tämän kiertää. Isompiakin lapsia se yritti kaartaa niin kaukaa kuin mahdollista. Jonnaa pelotti hirveästi sivuuttaa joku vastaantuleva lapsi, mieluummin rämpi ojanpohjia.
Jonna osasi esittää yksinlaulua jos teevadilla olevaa vettä hangattiin sormilla siten että syntyi kitinä-ääni. Sai paljon kehuja osakseen tuosta osaamisestaan. Jonnalta leikattiin kohtu pois 8 vuotiaana mutta sitä explosiivista elämäniloa ei enää ilmaantunut vaikka omalta osaltaan Jonna yritti kaikkensa. 11 vuotiaana sai Jonnakin jättää meidät ikävään ja suruun, kuitenkin hyvin rakkaana ja muistettuna kotieläimenä.