Luonnon antimia

Olivatko leppärouskut samalla paikalla viime vuonna erivärisiä? Leppärouskujen väri vaihtelee samoin kuin monien muidenkin sienien väri. Minun käsittääkseni se johtuu sienten erilaisesta perimästä.

Kyllä olivat. Ne olivat sellaisia joita aina ennen olen nähnyt, eli selvät raidat ja värit kirkkaasta hieman himmeämpään. Nyt raidat sekoittuvat ja väri on tosiaan hyvin harmahtava. Niitä on n. 1000m x 200m alueella, eli suhteellisen laaja ja maasto hieman vaihtelevakin.

Lisään vielä, että karva-, haapa, kalvashaapa- ja kangasrouskut ovat entisellään, eli pientä vaihtelua väreissä. Maitorouskuja eli karjalaisittain maiteroisia en ole nähnyt.

Niitä goji-marjapensaan taimia saa esim paikasta Kodin kukat, www.puutarha.com

Sieltä voi myös ostaa niitä marjoja kuivattuna. 7,95e 200g.

Tänä vuonna tuntuu olevan paljon sieniä. Joitakin lajikkeita enemmän kuin monina muina hyvinä sienivuosina. Viime viikonloppuna poimittiin ja kuivattiin mustatorvisieniä niin paljon, että tuskin ehdimme kaikkia kuluttaa ennen ensi vuoden satoa. Mustatorvisieni (torbikseen) on erittäin maukas ruokasieni, joka on helppo kuivattaa vaikka sanomalehtipaperin päällä huoneenlämmössä, kunhan sienet revitään ensin pienemmiksi. Hienonnettuna se sopi hyvin erilaisten ruokien mausteeksi. Esimerkiksi lihamurekkeesta tulee kuulemma erityisen hyvä, kun murekemassaan lisätään hienonnettua mustatorvisientä.

Tänään on tarkoitus lähteä poimimaan vanhoista tutuista paikoista suolasieniä. Karvarouskuja (kaseriisikas), haaparouskuja (tavariisikas), hiukan leppärouskuja (porgadriisikas) muutama mustarousku (tõmmuriisikas). Mustarouskujen epäillään olevan karsinogeenisia (syöpää aiheuttavia), mutta hyvin ryöpättyinä (kupadult) niistä ei ole vaaraa ja ne ovat erinomaisia suolasieniä. Siinä sivussa voi poimia jonkin verran muitakin rouskuja, kantarelleja (kukeseen) tatteja (puravik) ja ehkä lampaankääpääkin (lambaseenik).

Suurin sato kantarellejä ja suppilovavheroita (lehterkukeseen) odottaa syyslomaa Saarenmaalla.

Aitäh Alma ja Urpo soomekeelse seene"leksikoni" koostamisel. Kirjutasin kõik üles, sest minu vanas nõuka-aegses eesti-soome sõnaraamatus seentest juttu ei ole.
Aga nüüd hoopis arooniamarjadest, kas Soomes tuntakse neid ja kas nendest seal ka midagi tehakse? Meil suvilas on tänavu arooniapõõsad täis suuri pöidlaotsasuurusi kirbemaitselisi marju. Vanasti, kui lapsed väiksed tegin neist "valekirsisiirupit". Leotasin arooniamarju koos kirsilehtedega ööpäeva ja keetsin neist siis maitsvat kirsimaitselist ja arooniavärvilist siirupit. Talvel oli hea morssi (kuidas see sõna soome keeles?) teha. Poisid nüüd palju enam morssi ei joo ja kahjutundega vaatasin marju täis põõsaid, mida nendega peale hakata Ema aga rääkis loo, kuidas mu isa korra kiitis maitsvat pohlamoosi vanatädi juures maal ja vanatädi oli öelnud, heh siin on pohli vaid klaasitäis, ülejäänud on arooniad. Nonii, otsustasin proovida. Korjasin oma kilo arooniaid ja turult pohli teise kilo (3.50€ maksid) ja tegin moosi ja võta või jäta, aroonia kirbet keelt suulakke kleepivat maitset polnud üldse tunda vaid mõnus "vale"pohlamoos jõuludeks verivorsti kõrvale, pannkoogile või hommikupudrule.

Minul on ka arooniapõõsas. Varem tein ainult mahlat. Aga nüüd sellel sügisel luin, et mitagi muud saab ka teha.
Et siin külmkappis on nüüd arooniamarid, suhkur ja lauaviin, ja ma lootan et siit sündib liköörit.

Agnes kirjoitti:

Aitäh Alma ja Urpo soomekeelse seene"leksikoni" koostamisel. Kirjutasin kõik üles, sest minu vanas nõuka-aegses eesti-soome sõnaraamatus seentest juttu ei ole.
Aga nüüd hoopis arooniamarjadest, kas Soomes tuntakse neid ja kas nendest seal ka midagi tehakse? Meil suvilas on tänavu arooniapõõsad täis suuri pöidlaotsasuurusi kirbemaitselisi marju. Vanasti, kui lapsed väiksed tegin neist "valekirsisiirupit". Leotasin arooniamarju koos kirsilehtedega ööpäeva ja keetsin neist siis maitsvat kirsimaitselist ja arooniavärvilist siirupit. Talvel oli hea morssi (kuidas see sõna soome keeles?) teha. Poisid nüüd palju enam morssi ei joo ja kahjutundega vaatasin marju täis põõsaid, mida nendega peale hakata Ema aga rääkis loo, kuidas mu isa korra kiitis maitsvat pohlamoosi vanatädi juures maal ja vanatädi oli öelnud, heh siin on pohli vaid klaasitäis, ülejäänud on arooniad. Nonii, otsustasin proovida. Korjasin oma kilo arooniaid ja turult pohli teise kilo (3.50€ maksid) ja tegin moosi ja võta või jäta, aroonia kirbet keelt suulakke kleepivat maitset polnud üldse tunda vaid mõnus "vale"pohlamoos jõuludeks verivorsti kõrvale, pannkoogile või hommikupudrule.

Küllap Soomes on ka arooniapõõsaid. Tavaliselt siin tehakse arooniast mahla, moosi ja tarrendit. See kirbe maitse jääb vähemaks kui juurde pannakse pooled õunu. Ma olen kunagi teinud arooniast veini ja see õnnestus üsna hästi. Arooniamarju võib kuivatada ka ja panna talvel näideks tee sekka.

Meil ei Soomes morssi teha, aga morss on soome keeles vaid mehu (mahl). Morss on sellaista mehua, jossa on marjat ja/tai hedelmää mukana.

Ilmeisesti puhe on c-vitamiinipitoisesta marja- aroniasta?

Sienikoppa tulee nykyisin kilojen painoisena metsästä kotiin. Kantarelleja on vähän,mutta suppilo- ja kosteikkovahveroita(minu arust kollane kukeseen), sekä rouskuja on runsaasti.

Jos oikein tarkkoja ollaan, niin kosteikkovahvero on viroksi kollakas kukeseen http://www.nami-nami.ee/componentshow.php?act=edit&pID=951si kollakas kukeseen . Se on aivan yhtä hyvä kuin suppilovahverokin ja makunsa puolesta se ei eroa minusta mitenkään perheenjäsenestään suppilovahverosta.

Nuo kosteikkosuppilot juuri jätin viime vuonna metsään, koska näyttivät vähän epäilyttäviltä värinsä puolesta.
Varsi oli erittäin oranssi ja niinkuin luulin, niin kaikki värikkäät sienet ovat myrkyllisiä.
No nyt minäkin olen viisaampi. Käyn katsomassa ovatko minun kosteikkosienet tulleet takaisin. Muistan paikan hyvin.
Ehkä kuitenkin odotan, jos hirveät hirvikärpäset kuolisivat sukupuuttoon.
Sitäodotellessa..

Kävin tänään vielä kerran tänä syksynä poimimassa sieniä Suomen metsistä. Tällä kertaa kiertelin maastossa yksin ja kuljin melko reippaan taipaleen. Sieniä sain niin paljon, että varmasti riittää koko talveksi ja ensi syksyynkin saakka.

Kävin myös minulle entuudestaan tuntemattomassa metsässä, jossa oli runsaasti sieniä. Metsä oli harvinaisen hoitamaton ja siellä oli paljon tuulen kaatamia ja moottorisahalla kaadettuja puita, jotka olivat varmasti jo vuosikausia mädäntyneet pinoissa. Yhtäkkiä luokseni ryntäsi haukkuva suhteellisen pienkokoinen koira, joka ei kutenkaan uskaltanut kutsustani huolimatta tulla ihan lähelle. Sitten ilmestyi toinen samanrotuinen peni, joka oli hieman rohkeampi. Koirien emäntäkin, keski-ikäinen täti-ihminen, ilmaantui muutaman kymmenen metrin päähän. Yritin avata muutaman kerran keskustelun koirista, mutta hän ei ollut kuulevinaankaan, kutsui vain koiria luokseen. Sitten luokseni juoksi kolmas pieni eri rotua oleva koira, joka hyppi vasten reittäni ja pyrki suukottelemaan. Puhuttelin taas tuota naista ja kehuin pienintä koiraa rohkeaksi. Siihen hän vastasi tylysti: "Koirat ovat tottuneet liikkumaan täällä, koska tämä on heidän kotipihansa". Koska olimme keskellä ryteikköistä metsää, kysäisin, että onko tämä heidän kotipihansa. Yhtä tyly vastaus kuului:" Meillä on talo tuossa suunnassa metsän reunassa". Että silleen.

Sitten naisen seuraan liittyi toinen madame, jolla oli vähän suurempi koira. Ensimmäisellä naisella oli kädessään läpinäkyä pieni muovipussi, jossa saattoi olla kaksi kanttarellia. Ryhdyin jatkamaan kaikessa rauhassa sienien poimimista, vaikka mieleni teki kysäistä, kenen metsässä hekin poimivat sieniä ja ulkoiluttavat koiriaan, kun metsä näkyy olevan niin hoitamatonkin. Halusin vielä lisätä, että he voivat aivan hyvin poimia sieniä jokamiehen oikeudella, mutten viitsinyt. Myöhemmin hiukan kadutti, kun en valistanut heitä. Naiset jäivät tuijottamaan kirein ilmein puuhasteluani, mutta eivät puhuneet enää mitään. En tiedä, kuinka kauan he katselivat touhujani ja kun olin poiminut kaikki sienet siitä kohden, niin jatkoin matkaani vielä syvemmälle metsään.

Suomessa on varsin yleistä, että ihmiset omivat itselleen muiden mailla olevia marja- ja sienipaikkoja sekä hyviä kalan- ja ravunpyyntipaikkoja. Kotipihaksi tuota metsää ei voinut parhaalla tahdollaankaan kuvitella, koska taloja ei ollut mailla eikä halmeilla.

Olen kuullut vastaavia kertomuksia. Kyllä pihapiiri on sellainen, että sen erottaa selvästi ja sinne ei saa mennä. Toisen maille taas saa mennä luonnon herkkuja hakemaan, mutta aina pitää muistaa kunnioittaa toisen omaisuutta (itse metsäalaa) ja käyttäytyä nätisti.. vaikkapa sitten kehua koiria

Nokkonen

""Kaikista luonnonvaraisista kasveistamme ruokakasvina tärkein, koska se kasvaa kaikkialla, se on hyvänmakuinen, helppokäyttöinen, siihen ei kyllästy, siinä ei ole sivumakuja, sen ensimmäinen sato on kerättävissä varhain keväällä, jolloin tuoreravinnon sato on niukin ja sen ravinto-arvo on suuri. Nokkonen on kaikista vihanneskasveista ravintopitoisin ja terveellisin. Nokkonen on kaloriarvoltaan samanarvoinen kuin peruna, kaksi kertaa ravitsevampi kuin porkkana ja lähes kolme kertaa viljeltyä pinaattia parempi. Siinä on 15 % hiilihydraatteja, 5,5 % valkuaisaineita, 0,6 % rasvaa ja 2,3 % kivennäissuoloja (Fe, K, Ca, Mg jne.).[2]

Nokkonen on piipitoisuudeltaan 60-kertainen lehtisalaattiin verrattuna, C-vitamiinipitoisuudeltaan viisinkertainen appelsiiniin verrattuna, rautapitoisuudeltaan seitsenkertainen pinaattiin ja kalsiumpitoisuudeltaan kolminkertainen maitoon verrattuna. Nokkosta ei tarvitse ryöpätä pinaatin tavoin. Nokkonen kannattaa kerätä aurinkoisella ilmalla vähätyppisestä maasta (eli ei kompostin tai vastaavan vierestä). Nokkonen puhdistaa verta, lisää virtsaneritystä (eli munuaisten toimintaa), vähentää anemiaa, laskee verenpainetta ja verensokeria, edistää suoliston toimintaa ja pintaverenkiertoa, auttaa yliherkkyysreaktioissa ja poistaa raskasmetalleja."

Minä nautin tuossa juuri luonnonantimia iltapalaksi. Tein korvasienistä muhennoksen, johon laitoin sipulihaketta ja pikkuisen pekonia. Muhennoksen laitoin ruisleivän päälliseksi, kylkeen kirsikkatomaatteja. Huokaisin ennen ensimmäistä suupalaa, ja huokailen tässä jälkeenkin.. oli se niin ihanaa!!

Korvasienimuhennos on ehdottomasti sienimuhennosten aatelia. Sieni pitää kuitenkin ryöpätä kahteen kertaan ja huuhdella senkin jälkeen kylmällä vedellä varmistuakseen siitä, että kaikki myrkyllisyys sienestä on hävinnyt kokonaan. Harmittaa, kun ei ole aikaa lähteä keväiseen sienimetsään, sillä toinen herkullinen kevätsieni huhtasieni odottaa myös poimijaansa. Niitä kasvaa samanlaisilla paikoilla kuin korvasieniäkin, mutta myöskin nurmikoilla. Huhtasieni ei ole myrkyllinen ja voissa paistettuna sen maku on miltei vailla vertaa. Kun osuu oikealle paikalle, niin huhtasieniä saattaa olla paljonkin ja niitä kannattaa kuivata vaikkapa varastoon seuraaviksi vuosiksi, sillä se on esiintymiseltään ja esiintymispaikoiltaan suhteellisen oikullinen.

Vaikka huhtasieni, etenkin kartiohuhtasieni on erityisen helppo erottaa korvasienestä, niin silti kannattaa olla tarkkana, ettei erehdy korvasientä huhtasieneksi luulemaan.

Muoks.
Löysin vähän lisää tietoutta huhtasienestä täältä .

Huhtasieniä en ole koskaan päässyt maistamaan, mutta haaveilen edelleen siitä, että niitä joskus vielä löydän.

Piti jättää eilistä muhennosta annos tälle päivälle.. mutta niin vain kävi, että hotkin sen lopunkin Tytär maistoi rohkeasti, eikä heti ainakaan tyrmännyt. Korvasienihän ei tarvitse mausteeksi kuin sipulia, hieman mustapippuria ja suolaa. Pekoni kyllä erästi makua kivasti, mutta sitä saa laittaa vain rippusen.

Tänään kävimme toisen kerran sienestämässä tälle keväälle. Aika meni pääasiassa ajellessa, kun emme maakunnnan hakkuualueita tiedä, emmekä muutenkaan oikein seutua tunne tietääksemme mistä sienipaikat löytyvät. Ison kaupungin ympäristössä joutuu kulkemaan kauaskin, jos meinaa jotakin löytää. Yhdeltä hakkuuaukealta sitten saimme muhennossienet, mutta muita sopivia paikkoja ei edes löytynyt. Nautimme sitten eväitä lasten kanssa ja kivaa oli muuten. Täytyy varmaan katsella google-mapsista missä olisi parisen vuotta sitten hakattu puustoa, ja kokeilla taas uudestaan. Kausi on niin lyhyt, että pakkaseenkin noita kevään sieniherkkuja olisi kiva saada.

Nyt olisi kuusen kerkkien keräilyaika. Säilyvät kuulemma sellaisenaankin pakastettuina. Tuota luonnonvaraa meillä ainakin riittää kuusiaidassamme, miljoonia kuusenkerkkiä.

http://kerkka.vuodatus.net/blog/150810

Laitanpa tähän vielä tämänkin linkin, joku voisi toisinaan mielellään selailla tätäkin sivustoa. Usein on niin että kun jostain tietoa tarvitsee niin sitten sitä ei muista mistä mitäkin on lukenut, onko linkin tallentanut eikä sitäkään millä termillä sitä edes googlella löytäisi. Sen vuoksi on aika hyvä olla tällainen ketju, koska jos sinne muistaa laittaa linkin, niin täältähän ne sitten löytyvät.

http://www.yrttitarha.fi/index.html

Kuusenkerkistä saa myös mainiota juomaa siman tapaan valmistamalla kuohuviinin alkoholittomaksi vaihtoehdoksi. Jos on tiedossa esimerkiksi ylioppilasjuhlia tai muita kevään ja alkukesän juhlia, niin suosittelen. Vähällä vaivalla saa hyvän mielen, kun juomaa kehutaan oivallisena ratkaisuna heille, jotka eivät halua tai voi nauttia alkoholia.

Kuusenkerkkä on myös loistava mauste riistan tai muun lihan kastiketta valmistettaessa. Kuusenkerkkäkastike sopii erinomaisesti myös graavatun tai savustetun kalan kanssa. Miksei myös muidenkin kalaruokien kanssa.

Tulin Saarijärveltä, ja kävin isän ja äidin luona mökillä. Äiti haki korvasieniä pussillisen. Eivät itse voi syödä.
Jäi siis pussi minulle. Pelottaa vähän. Keitän moneen kertaan ja sitten teen siitä ateriaa.
Jos minusta ei sitten kuulu, niin korvasieni vei mennessään.

aliel kirjoitti:

Tulin Saarijärveltä, ja kävin isän ja äidin luona mökillä. Äiti haki korvasieniä pussillisen. Eivät itse voi syödä.
Jäi siis pussi minulle. Pelottaa vähän. Keitän moneen kertaan ja sitten teen siitä ateriaa.
Jos minusta ei sitten kuulu, niin korvasieni vei mennessään.

2 x 10min keität väljässä vedessä, huuhtelet välillä ja jälkeen. Olen syönyt noin valmistettuja korvasieniä 40 vuotta, enkä ole vielä kuollut.

Tuli tämä sienikeskustelu mieleen, kun nyt niitä korvasieniä tuolla ryöppäilen. Mies lähti Suomeen työlle ja minä tässä vielä pari päivää nautin niin ihanasta Läänemaan luonnosta. Loppuviikosta lähden koululasten kanssa leirikouluun sinne saareen missä jo oman katraani kanssa kävin.
Eka ryöppäys on menossa. Ostin hapukoorit valmiiksi. Kai se korvasieni taipuu sienimössksi siinä kuin myrkyttömämmät kaverinsakin.
Pikku-Timjami kannustaa vieressä. Rakas anna suukko. No joo silleensä.

Nyt muuten ryöppään niitä korvasieniä neljänteen kertaan. Alkaa koko osasto ihan hajota.
En silti uskalla syödä. On kuulemma karmea kuolema, jos sienimyrkytykseen kuolee.