Ruokakeskustelu

Nyt on sitten jo uusi satsi raparperisimaa ämpärissä käymässä. Tällä kertaa en laittanut sitruunaa lainkaan, vaan nyt kokeilen ilman sitä. Raparperia kasvaa kolmessa paikassa tontilla ja niin paljon en jaksa simaa tehdä että se loppuisi, joten harjoittelen tässä vähän eri tavoilla.
Mielessäni on että tätä seuraavalla kerralla teen sen simaan laitettavan raparperimehun sitruunahapolla käyttämällä keittämisen sijasta, koska sillä tavalla saa paljon maukkaampaa mehua. Vain yksi vuorokausi enemmän menee sillä tavalla aikaa.
Taas on siis jännittämistä. Viimeksi tehty sima loppui kolmessa päivässä.

Meillä on simaa vielä kaksi pulloa, eli kolme litraa jäljellä. Vieläkään en ole muistanut kysyä äidin ohjetta..

Tämä uutinen pani miettimään: http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Facebookin+perustaja+tappoi+sian+ja+vuohen/1135266466094 . Ensireaktio oli se, että mies on hiukan sairas mieleltään. Mutta sitten pohdin asiaa tarkemmin. Jos syö lihaa, on oikein, että kykenee myös teurastamaan itse ruokansa raaka-aineet. Aika monelta saattaisi jäädä tekemättä, jos toinen vaihtoehto olisi jättää lihansyönti.

Tuosta eettisestä puolesta en ole ihan varma. Herralla olisi varmaankin varaa myös kasvatuttaa tai kasvattaa syötävät eläimensä itse, eikä pelkästään varmistaa teuraaksi tuotavien eläinten alkuperää, jos kerran on tärkeää se, että saa tappaa syötävät eläimensä itse.

Ennenhän tuo oli ihan tavallista maatiloilla ja varmaan osin vieläkin. Ainakin Virossa. Silloin tosiaan tietää, mistä liha on peräisin. Minä en vastusta lihansyöntiä, vaikken sitä itse teekään. Teuraaksi joutuvien eläinten kohtelu minua huolettaa.

En pysty teurastamaan muuta elävää kuin kalan, tosin sellaiset haen nykyisin kauppahallista valmiiksi teurastettuina.

Espanjalaiset kurkut ovatkin tappavia, -ainakin tietyiltä alueilta tulleet. Meillä on nyt kaapissa vain kotimaista tuorekurkkua.

http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Ulkomaat/1194680609130/artikkeli/kurkut+syypaita+saksan+ruokamyrkytyksiin.html

Olen joskus mielessäni pohdiskellut, miksi rasvainen ruoka maistuu useimmista ihmisistä hyvälle. Niin minustakin. Kun johonkin kastikkeeseen lorauttaa reilusti kermaa ja paistaa kastikkeen raaka-aineet runsaassa voissa, niin hyvää tulee. Entäs kermainen kalakeitto. Mitä enemmän kermaa ja voita, sen paremmalta keitto maistuu. Välimeren maissa ja muuallakin käytetään runsaasti oliiviöljyä. Moussaka, joka on rasvaisempaa kuin Ilkka Kanervan mielikuvitus, on paljon maukkaampaa kuin kuiva vihanneslaatikko.

Toinen mielenkiintoinen makuasia on sokeri. Useimmat ihmiset pitävät makeista. Erityisesti naiset. Luin joskus tutkimuksesta, jossa testattiin pikkuvauvojen mieltymystä makeisiin. Tyttövauvat olivat paljon hanakampia makean perään kuin pojat, mutta kyllä makea heillekin maistui. Tässä täytyy olla kyse biologisesta erosta, joka ehkä liittyy suvunjatkamiseen.

Ihminen tuntuu olevan mieltynyt makuihin, joiden lähde on tukeva energiapommi. Teoriani lähtee tästä. Nykyihmisen ei tarvitse nähdä paljoakaan vaivaa tai rasittaa itseään hankkiakseen ruokansa. Ennen oli toisin. Kehon energiankulutus oli ihan toista luokkaa, koska fyysistä työtä piti tehdä kaiken muunkin kuin ruoanhankkimisen eteen. Joskus saattoi kulua pitkiäkin aikoja niukan ravinnon varassa ja sitten, kun ravintoa saatiin, tärkeintä oli ravinnon sisältämän energian määrä. Rasva ja sokeri olivat parhaita energian lähteitä. Olen ajatellut, että "mieli", joka on kehittyneempi kuin keho, ei tarvitsisi niin paljon materiaalista energiaa kuin kehosta edelleenkin tuntuu. Tarkoitan tällä sitä, että kehon muistiin olisi vieläkin koodautuneina tarve saada mahdollisimman paljon energiaa ja suukin muistaa tämän . Keho laahaa "mielen" jäljessä ja nyt sitten olisi vaan kuritettava kehoa unohtamaan rasvat ja makeat .

Urpo kirjoitti:

Moussaka, joka on rasvaisempaa kuin Ilkka Kanervan mielikuvitus

,

Urpolta päivän toinen sitaatti jonka panen muistiin...

Urpo kirjoitti:

Toinen mielenkiintoinen makuasia on sokeri. Useimmat ihmiset pitävät makeista. Erityisesti naiset. Luin joskus tutkimuksesta, jossa testattiin pikkuvauvojen mieltymystä makeisiin. Tyttövauvat olivat paljon hanakampia makean perään kuin pojat, mutta kyllä makea heillekin maistui. Tässä täytyy olla kyse biologisesta erosta, joka ehkä liittyy suvunjatkamiseen.

Tuo suvunjatkamisteoria sopii hyvinkin maalaisjärkiperäiseen ja korpifilosofiseen maailmankatsomukseeni. Ennen vanhaan kun ruoka oli kirjaimellisesti sanottuna kiven takana, huomasivat ehkä esi-isämme ja -äitimme että makea varastoituu ruumiiseemme ja odottava äiti, joka joutuu syömään kahden edestä, sai makeaa syömällä täten jo ennakkoon pyöreyttä ja lisävarastoa mistä ottaa kun se aika koittaa.

Oi niitä aikoja! Kun nimittäin vertaa tämän päivän anorektiseen naisihanteeseen.

Meillä käytetään kermaa ja nykyisin myös ihan oikeaa voitakin moneen ruokaan. Leivontaan myös. Leivän päällä maistuu Oivariini, voista ja rypsiöljystä tehty levite.

Makeaa tekee usein mieli, mutta näkyy olevan pojilla ja tytöillä yhtä voimakkaat himot siinä suhteessa. Imelistä leivonnaisista ei kukaan tykkää, mutta makeisista kyllä, kunhan joku raja pysyy. Koululaiset pitävät myös suolaisesta mausta kovasti. Mummolan karjalaiset herkut ovat varmaan osasyynä tuohon, sillä tottumushan suolan kanssa on vahva tekijä.

Nyt on se aika vuodesta, jolloin salaattiainekset ja monet muutkin tarpeet kannattaa poimia luonnosta http://yle.fi/alueet/tampere/2011/06/rikkaruohot_ovat_aitoa_lahiruokaa_2646878.html . Luonnonyrteissä ja kasveissa vitamiineja ja hivenaineita on selvästi enemmän kuin tehoviljellyissä kasviksissa. Täällä on melko kattava artikkeli luonnosta löytyvistä kasveista, jotka voi vallan mainiosti käyttää hyödykseen. Hyödyksi käytettäviä kasveja kerätessään on syytä varmistua siitä, että tunnistaa kasvit oikein. Villit hyötykasvit ja yrtit ovat parhaimmillaan alkukesästä, joten juuri nyt kannattaa mennä ulos luontoon ja pitää silmät auki.

Alkukesän jälkeen sitten odotellaan vaan marja- ja sieniaikaa. Viljeltyjen marjojen maku ei pärjää luonnossa villinä kasvaville marjoille. Verratkaapa vaikka ahomansikan ja puutarhamansikan makuja toisiinsa. Nykyisin Suomessa terveelliset marjat ja sienet tahtovat jäädä liian usein metsään. Lapsuuden kesät kuluivat sukulaisten maatilalla ja tuolloin marjat ja sienet poimittiin talteen talven varalle ja noista ajoista tuo tapa on jäänyt selkäytimeen ja siirtynyt jälkikasvullekin. Nuoriso menee mielellään metsään ja ahoille poimimaan kesän vitamiinit ja hivenaineet talteen. Vieläkö joku teistä on poiminut mesimarjoja? Niitäkin sai lapsena kerätä maalla peltojen ja niittyjen laidoilta, mutta täällä Etelä-Suomessa tunoppinudota jaloa marjaa ei taida kasvaa.

Soomurakas, mesimurakas kasab Eestimaal ka, aga ma ei ole seda marja looduses näinud. Kas keegi teine on Eestis mesimurakat noppinud?

Mesimarjoja on niin harvassa nykyisin.. jokien reunamailta, aurinkoisten lehtojen rajoilta jne. voi vielä mesimarjoja löytyä. Itse maistoin viimeksi kolme vuotta sitten. Villi veikkaus, että pohjoisesta niitä nykyään löytyy helpommin?

Onko kukaan maistanut Itävaltalaisen Haasin tuottamaa piparjuurimajoneesia? Suosittelen, sillä se räjäyttää tajunnan vähintään yhtä tiukasti kuin Põltsamaan kange-sinappi. Japanilainen Wasabi on sen rinnalla linnunmaitoa.

En ole sitä maistanut, mutta itsellä on lähes koko ajan itse tehtyä piparjuurimajoneesia jääkaapissa. Kun majoneesipurkki on puolillaan, niin loppupurkkiin laitan raastettua piparjuurta. Piparjuuri on mielimausteitani ja erityisesti lohen ja siian kanssa syön mielelläni piparjuurimajoneesia, vaikka käy se hyvin monen muunkin kanssa, esimerkiksi kinkkuleivän päällä. Aika paljon siinä saa piparjuurta olla mutta ei silti niin että henkeään haukkoo.

Nytpäs kuuluu kummia, kun mansikoiden hinta on yllättäen romahtanut alhaistakin alhaisemmaksi: 18e/5kg. Ostin tänään laatikollisen toissapäivänä poimittuja, ja yllättävän laadukkaita olivat. Satsissa oli ehkä 15 pehmennyttä/homeista marjaa, ja loput kiinteitä priimaluokkaisia. Laitoimme äitini kanssa talkoilla mansikat pakastimeen, jotta lapset niitä talvella saisivat. Ehkä voisin ostaa jokusen kilon lisääkin.

Laitoin illalla uunissa lohifilettä. Päälle vain sitruunamehua tiraus ja suolaa. Lohen oltua hetken uunissa raastoin perunaa ja porkkanaa, sekä paloittelin kevätsipulia, mausteeksi sekoittelin suolaa. Sitten asettelin mössön kalan kylkeen, lorautin sen ja kalan päälle kermaa, haudutin herkulliseksi. Pikkumiehen mielestä se ei ollut ollenkaan herkullista, hän kun tykkää ahvenista, muikuista ja tonnikalasta

Lääne-Elulehden etusivulla komeili mansikanmyyjän kuva. Oli tullut ihan mulgimaalta asti Haapsaluun myymään mansikoita. Lehdessä kehuttiin, että parhaita mitä on saatavilla.
Lueskelin lehteä Kohvikissa, jota pitävät suomalaiset jo tutuksi käyneet ihmiset. Torin vieressä kun oltiin, niin mainitsin tästä mansikkamyyjästä. Mies katsoi kuvaa ja riemastui. Samainen mansikanmyyjä kuulemma tulee kohvikkiin muka kyselemään torttujen hintoja. Ei osta mitään mutta luikahtaa kuitenkin vessaan. Teki tätä useamman kerran päivässä. Torin vessa kun on maksullinen.
Joutuivat pistämään oveen lapun, että WC on vain asiakkaiden käytössä. Muilta peritään maksu.
Enpä siis ostanut rouvan mansikoita. Hyvän mainospaikan kuitenkin sai ihan lehden etusivulla.

Tänään Meie Maassa oli artikkeli liperistä tai lipstikasta (Levisticum officinale). Sitä kasvatettiin sekä Virossa, että Suomessa muinoin lähes kaikkien maatalojen pihoilla. Meillä ovat täällä olleet jo yli kymmenen vuotta sitten Tammesesta siirretyt pensaat rehevästi kasvaneet ja käytämme niitä lähinnä keittojen ja kastikkeiden maustamiseen. Tuossa alussa mainitsemassani artikkelissa kerrottiin, että liperiä istutettiin talojen ympärille myös siksi, että vanhan kansan tietojen mukaan liperin tuoksu karkottaa kyykäärmeet pihapiiristä. Ilmankos niitä ei ole täällä yli kymmeneen vuoteen näkynytkään.

Meillä oli myös aikoinaan vanhan kodin pihassa, ihan kuistin juuressa lipstikkapuska. Lihakeittoihin laitoin mausteeksi, mutten päässyt sen "syvemmin" lipstikan ystäväksi. Tuoreena se on varsin tymäkän makuista evästä.

Olen saanut maistaa kauan sitten Nurmeksessa erittäin hyvää ruiskuoreen tehtyä pataa, jossa oli kasviksia ja muikkuja. Se nimenomaan oli pata, tehty pataan, joka oli vuorattu ruistaikinalla. Ajattelin kokeilla vastaavanlaista eräänä päivänä, mutta olin käyttänyt ruisjauhot juuri tuolloin loppuun.
Laitoin perunaa, porkkanaa, lanttua ja sipulia pikkumuikkujen kanssa vuokaan. Maustoin, ja annoin hautua miedolla lämmöllä pitkään. Oli hyvää, mutta ruiskuori olisi ollut se "piste i:n päälle".

Minä vietin kesiä usein äitini vanhimman siskon luona Pohjois-Karjalassa ja hän valmisti herkullista muikkukukkoa ruistaikinakuoreen. Minusta kuitenkin kukko, joka oli täytetty lanttuviipaleilla ja voilla oli vielä herkullisempaa. Tätini oli tunnetusti hyvä ruuanlaittaja ja se näkyi kyllä hänen ulkoisessa habituksessaankin. Me pojat liikuimme kuitenkin niin paljoin, etteivät tädin rasvaiset herkut jääneet rasittamaan elopainojamme.

Urpo, nyt kiperä kysymys: Minä olen todetusti erinomainen kokki, mutta miksihän se ei näy habituksesta? Lanttu-lihakukko on parasta, ja nyt kun mainitsit niin taidanpa ensi viikolla tehdä sellaista ihan pakkaseen asti.

Uskon sen, että sinulla on ruuanlaittotaito geeneissä. Olethan kotoisin niiltä suunnilta, jossa osattiin aikanaan valmistaa maukasta ruokaa niistä aineksista, joita luonnosta saatiin. Joko kasvattamalla ja viljelemällä itse tai noutamassa metsästä ja vesistä. Ja nyt siihen kiperään kysymykseesi: olet todennäköisesti "läpipasko", joka ei liho, vaikka söisi kuinka. Sekin on geeneissä ja jopa Suomessa on jonkin verran läpipaskoja. Moni suomalainen haluaisi olla sellainen.

Toinen vaihtoehto, tosin epätodennäköisempi on se, että kontrolloit syömisiäsi ja kulutat energiaa liikkumalla liian paljon.

Osuit oikeaan ensimmäisellä vaihtoehdolla, läpipasko. Minulla on todella nopea aineenvaihdunta ja lisäksi liikun paljon. Olen miltei holtiton syömisteni kanssa ollut aina, syön kaikkea mikä maistuu hyvältä, mutten nirsoile nälissäni vähemmän maistuvien ruokien kanssa.
Nyt pidän ruokapäiväkirjaa. Olen ollut pitkään dieetillä, joka tähtää painonnousuun. Oikeaa rasvaa ja paljon proteiineja, sekä hiilihydraatteja (ei kuitenkaan sokerina). Nuo mainitut myös auttavat jaksamaan sen, että teen kovasti töitä aamuvarhaisesta iltamyöhään.

Lihansyönti lisää riskiä sairastua kakkostyypin diabetekseen http://www.hs.fi/ruoka/artikkeli/Punaisen+lihan+sy%C3%B6minen+lis%C3%A4%C3%A4+diabetesriski%C3%A4+merkitt%C3%A4v%C3%A4sti/1135268472624 . Ehkä tämä tieto vähentää jonkin verran lihansyöntiä. Minulla ei sinänsä ole mitään lihansyöntiä vastaan, mutta lihakarjan kasvattamiseksi käytetty peltopinta-ala sekä laidunmaina, että rehun tuottamiseen voitaisiin käyttää kasvien kasvattamiseen, jotka päätyisivät suoraan ihmisten ruokapöytiin. Lihaa syödään jatkuvasti lisääntyvässä määrin maailmassa, jossa muutenkin vallitsee epätasapaino eri maanosien välillä ravinnon saannissa. Jos tahtoa olisi, niin nykyinen nälänhätä voitaisiin helposti poistaa maapallolta, jos viljeltäisiin järkevästi ja ruoka jakaantuisi vähän tasaisemmin maailmalla. Biopolttoaineet ovat myös yksiä peltopinta-alan ryöväreitä, eikä niistä biopolttoaineiden hyödyistä olla päästy vielä selvyyteen.

Tunnen oikein hyvin erään runsaasti ylipainoisen keski-ikäisen miehen, jolla on aikuisiän diabetes. Hän välttelee hiilihydraatteja, mutta syö mielellään makeita jälkiruokia ja jäätelöä. Hänen ravintonsa koostuu pääasiassa prosessoidusta lihasta ja läskistä. Paino ei tuolla hiilihydraattidieetillä putoa mihinkään ja pelkään, että vuosikausien luonnoton ruokavalio vie hänet ennenaikaiseen hautaan. Olen puhunut hänelle tästä asiasta, mutta tiesin jo puhuessani, ettei siitä mitään hyötyä ole. Hän tietää kaikki asiat parhaiten. Pitäisiköhän kertoa hänelle, että ellei paino putoa 50:tä kiloa, en jaksa osallistua hänen arkkunsa kantamiseen ? Kukaan ei voi muuttaa kenenkään elämäntapoja ja ruokailutottumuksia toisen puolesta.

Aivan äskettäin luin jostain että suositeltu lihamäärä olisi 200 g - viikossa! Vaikka tuon vielä tuplaisi niin siltikin se olisi paljon vähemmän kuin mitä yleisesti länsimaissa käytetään. Pula-aikanahan ihmiset olivat tunnetusti terveimmillään jotta voisi siinä paljon olla perääkin. Ei ne liharuoat minunkaan lapsuusaikana sisältäneet mitenkään älyttömästi lihaa koska sitä suolattuakin oli säästettävä mahdollisimman pitkään kevääseen että alkaisi kaloja järvestä saamaan. Toisinaan syötiin ihan vain kasveistakin tehtyjä ruokia 3-4 päivää viikossa ja maukkaita olivat eikä meistä riisitautisia tullut.

Ihan mielenkiinnosta. Otapa Urpo joku sellainen kiireinen viikko jolloin ette ehdi keittiössä mitään luomuksia loihtimaan vaan jopa hiukkasen "lonkalta" hoidatte ruokapuolen. Tee viikon todellisuusruokalista ja kerro mitä söitte aamulla ja päivällisellä kotiin tultuanne ja mitä ehkä iltapalaksi. Koululaiset ja vaimosikinhan syövät muualla lounaan ja itselläsi on vaihtelevat työajat joten olette melkoisen tyypillinen aktiivinen perhe. Ajattelen että myös kasvissyöjät tekevät toisinaan ruokaa parillekin päivälle kerralla muuntaen sitä hiukkasen erilaiseksi vain ja että joskus on tähteitäkin jääkaapissa yhden päivällisen verran.
Kun et idealisoi ja ala kehittelemään mitään ravinto-opillisia teoreettisia täydellisyyksiä vaan otat sen todellisuuden sellaisenaan kuin se sillä viikolla teillä oli, niin juuri se voisi olla hieno esimerkki meille muillekin ja antaa sysäyksen siihen ettei sen niin hankalaa ja monimutkaista tarvitse ollakaan. Jos vaikka saisimme edes vähennetyksi sitä lihan ainaista syöntiä niin sekin olisi jo eteenpäin. Miten on esimerkiksi puurojen laita nykyisin? Esimerkiksi kaurapuuroahan ei juuri enää saa edes hotellissa vaikka oikein hyvää aamiaisruokaa onkin sellainen löysä missä on aito voisilmä keskellä. Se ei kuitenkaan enää käy nykyihmisille ja en valmista sitä itsekään vaikka aivan hyvällä ruokahalulla voisin sitä syödä.

Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan. Älä edes reseptejä kirjoita vaan ainoastaan ne pääaineet mistä mikin ruoka on tehty, koska kyllä niitä sitten kysellään kun kiinnostutaan. Se rennonpuoleinen kokonaisuus yhdellä kiireviikolla olisi mukava saada selville. Suostutko?

Tehän syötte kalaakin joten oletan että vähintään kerran viikossa on sitäkin ruoassa.

Kaikki viikot ovat kiireisiä ja hyvin erilaisia. Minulla on kovin epäsäännöllinen työ ja muutkin perheenjäsenet suhteellisen eläväisiä. Yritän kuitenkin kertoa jotakin.

Sunnuntaiyönä menin töiden jälkeen Suomen kesämökille osan perhettäni pariin. Aamulla syötiin karjalanpiirakoita ja munavoita sekä leipää, erinomaista ruotsalaista Allerums Grevé-juustoa ja vihanneksia. Pieni sukulaislapsi huuhteli ruokansa alas mehulla ja muut joivat teetä ja vettä.
Lounaaksi oli kasvispihvejä ja Alaskan seifileitä. Maustoin fileet ja paneroin ne kananmunassa ja korppujauhoissa. Kananmunaa jäi jäljelle, mutta se oli suhteellisen mausteista, joten laitoin siihen yhden munan lisää ja paistoin massasta munakkaan. Olin aikaisemmin tehnyt kylmän kastikkeen, joka sopi sekä kasvispiheille, että kalalle. Kermaviiliä, smetanaa, sitruunaa, mausteita, punaviinietikkaa, hiukan sokeria, sinappia, suolakurkkua, kypsennettyä porkkanaa, raakaa parsakaalia, raakaa purjosipulia. Nuo ainekset oli pilkottu luonnollisesti pieniksi kuutioiksi. Pieni poika söi hyvällä ruokahalulla nakkeja. Lisäkkeenä oli uusia perunoita ja tuoreita kasviksia.

Tänään minulla oli vapaapäivä ja nukuin pitkään. En tiedä, mitä muut söivät aamiaiseksi, mutta tuskin kuitenkaan puuroa. Kaurapuuroa keitetään yleensä viikonloppuisin, kun on aikaa. Minä paistoin päivällä itselleni muutaman soijanakin ja kananmunan ja kävin sitten kaupassa. Siellä oli lohi tarjouksessa 6,90 € kilo ja sorruin ostamaan n. kolmen kilon lohen, vaikkei pitäisi. Lohen kasvattaminen kuormittaa melkoisesti meriä ja osa "kassilohista" karkaa ja saattaa sekoittua villiin loheen.

No se siitä. Aina ei tule toimittua niin kuin pitäisi. Graavasin toisen fileen ja luulen, että kun huomenna olen töissä keskipäivästä iltamyöhään, täällä keitetään perunoita ja syödään graavilohta kylmän tuoreella tillillä ryyditetyn öljy-sinappikastikkeen kera. Tänään paistoin kuitenkin lohimedaljonkeja, nostin paistetut lohet pannulta ja samalla pesemättömällä pannulla tein kerma-sinappikastikkeen, johon lisäsin sitruunamehua, kalalientä ja mausteita. Sitten nostin lohimedaljongit takaisin pannulle kastikkeeseen ja ruoka asetettiin tarjolle perunamuusin ja kasvissalaatin kanssa.

Minä en tiedä, onko tästä nyt kenellekään mitään iloa, mutta Sadecan pyynnöstä yritän kirjoitella, mitä tällä viikolla kotona syömme. On totta, kuten Sadeca ounastelikin, että teen melko usein kerralla niin paljon ruokaa, että sitä riittää ainakin seuraavalle päivällekin. Erityisesti keittoja ja uuniruokia.

Mikä ettei kiinnostaisi, johan toki nämä täältä mielenkiinnolla kaikki lukevat. Saattaisi olla jopa hauskaa jos muutkin ottaisivat sitten vuorollaan ja kertoisivat yhden viikon ajalta miten ruokapuoli hoitui.

Sekin teidän sunnuntain kylmä kastike jo. Totta tosiaan sellaiset käy monille ruokalajeille ja säilyvätkin monta päivää johonkin lasipurkkiin laitettuna. Yli jääneen lämpimän kastikkeenkin voi jopa maustaa erilaiseksi ja jatkaa sitä kermalla kun laiskalle päälle sattuu.

Silloin kun siellä keittiössä se innostuspäivä sattuu, niin siellähän tulee tehtyä samalla seisomalla vaikka mitä ja jopa pakastimeen astikin, mutta kyllä se on joskus mukavaa kun vähälläkin pääsee. Jo kaupassa käydessä sekin pitäisi olla muistissa että mahdollinen laiska päiväkin voi olla.
Lohi on lohi vaikka miten olisi kassissa kasvanut. Siitä saa tehtyä vaikka mitä ja yhdellä ainoalla pöydän sotkemisella siinä Urpollakin tuli jo pitkälti valmistettua huomisenkin ruoka päivällisen lisäksi.