Toivottavasti sinun Surramurra ei tarvitse usein sellaista huutelua kuunnella kuin mistä ylempänä kerroit. Ne huutelijat ovat niitä ihmisiä jotka haluavat syytää muiden päälle katkeruuttaan. Itseensä lienevät eniten pettyneitä sellaiset. Toivottavasti yrittäjyytesi onnistuu Suomessa! Olisi mukavaa kuulla millä alalla yrität.
Eilen katsoin TV dokumentäärin missä ajattelen että ehkä se perhe jota se käsitteli, olisi säästynyt pilaamasta monen ihmisen elämää jos ei koskaan olisi tullut Ruotsiin. Se oli italialainen perhe joka tuli melkein 70 vuotta sitten.
Isä oli saanut työtä Ruotsista ja pikkuriikkisen yksiön vuokrattua. Perhe tuli perässä, mutta koska viranomaiset katsoivat ettei perhe voinut asua niin pienessä asunnossa niin lapset huostaanotettiin jo samana päivänä kun tulivat. Ensin lastenkotiin ja sitten sijoitettiin ruotsalaisiin perheisiin.
Vasta viiden vuoden jälkeen perheen isä onnistui saamaan isomman asunnon ja sitten tuli lapsille muutto takaisin perheeseensä. Perheen isä pahoinpiteli vaimoaan ja sillointällöin lapsiaankin, aivan kuin traditio perheessä oli ollut jo Italiassa useamman sukupolven ajan. Kaksi eri ruotsalaisperheistä kotiin haettua veljestä eivät tulleet toimeen ollenkaan keskenään vaan alkoivat vihaamaan toisiaan. Toisesta tuli rikollinen ja toinen teki ahkerasti töitä. Se ahkera veljes joka dokumentäärissäkin luetteli mihin kaikkiin luottamushommiinkin hän oli työn lisäksi ylettynyt halveksui ja vihasi sitä rikollisveljeään koko elämänsä. Hän oli naimisissa vieläkin ja heillä oli hyvin hoidettu kaunis koti, mutta kävi ilmi että hänkin pahoinpiteli vaimoaan sillointällöin eikä osannut selittää miksi. Vaimo sanoi että miehellä on "sielu rikki."
Kun veljesten äiti oli joku 10 vuotta sitten kuollut ja veljekset kohtasivat toisensa hautaustoimistossa niin ahkera veli hyökkäsi rikollisveljen kurkkuun kiinni kuristaen tätä. Joku meni väliin ja sai erotettua heidät toisistaan.
Rikollinen veli vaikutti paljon sympaattisemmalta ja kypsemmältä ihmisenä vaikka vielä eläkeiässäkin istui vankilassa josta vapautui tuossa filmissä. Hän oli narkootikan salakuljetuksesta istumassa. Kun hänet silloin lapsena haettiin siitä hyvästä ruotsalaisperheestä viisi vuotta siellä oltuaan, niin se oli katkera pala hänelle.
Hän kertoi että kun hän yksin istui junassa matkalla biologiseen perheeseensä, niin hän ajatteli että nyt tulee hänen elämänsä menemään päin helvettiä ja että hänestä varmaan tulee rikollinen.
Hän totesi että hän ei ollut oikea isä pojalleen tämän tarvitessa häntä lapsena. Luultavasti syystäkin hän syytti itseään siitä että pojasta tuli narkomaani ja kuoli 25-vuotiaana 6 vuotta sitten. Hän tilitti myös sitä että hänellä narkootikarikoksia tehdessään ei käynyt mielessäkään että edesauttoi pilaamaan muidenkin nuorten elämiä.
Noilla kahdella veljeksellä oli sisariakin ja koko dokumentääri oli tehty sisarentyttären toimesta joka kaikin keinoin halusi että nuo veljekset tekevät sovinnon vanhoilla päivillään. Siihen dokumentääri päättyikin että molemmat tulivat sisarentyttären luo syömään ja halasivat toisiaan tehden sen sovinnon.
Opetus tuossa aika vahvassa filmissä oli mielestäni se, että MIKÄÄN ei saisi olla niin vahva syy että pilaa oman elämänsä menneisyydestä johtuvasta katkeruudesta. Ajattelen että ihminen jossakin vaiheessa elämässään kuitenkin kaikesta huolimatta pystyy itse valitsemaan jättääkö sen katkeruuden taakseen. Onhan valtavasti ihmisiä joilla aivan uskomattomat elämäntarinat mutta eivät ole antaneet valtaa katkeruudelle, vaan käyttäneet nekin kokemukset hyödykseen.
Tuossa kärsi koko suku. Veljien sisaret, heidän kaikkien lapset, se jo kuollut äitinsä ja nyt jo dementoitunut isänsäkin. Rikollisuutta, pätemisen tarvetta hintaan mihin hyvänsä, lapsilla hajanaiset itsekkäät isät ja naispuolisten sisartenkin elämänikäinen kärsimys perheriidoista. Veljeksistä rikollinen ei syyttänyt Ruotsin valtiota "koska ajat oli sellaiset."
Se työteliäs vanhempi veli oli kuitenkin ilmeisesti ollut niin herkässä iässä että hän tavallaan meni rikki jo siinä että hänet kauhukseen erotettiin perheestään muitta mutkitta jo Ruotsiin tulopäivänä. Toinen puoli hänessä valtavan vastuuntuntoista, kunnollista ja säntillistä mutta todellista sympatiaa hän ei vaikuttanut pystyvän tuntemaan oikeastaan muita kuin itseään kohtaan.
Pääsivu 
Galleria 
