Ruokakeskustelu

Yhden kerran olen syönyt mustekalaa, aika mieto maku oli.

Tänään listalla karjalanpiirakoita (raakapakaste kun en ehdi itse tekemään) ja pannaria.

Suomessa syödään EU-maiden kalleinta ruokaa Tanskan ohella. Ei se nyt enää ole suhteessa niin paljon kalliimpaa, kuin se oli vielä joitakin aikoja sitten. Tätä ruuan kalleutta pyritään selittämään korkeilla tuotantokustannuksilla: elintarvikkeiden raaka-aineiden tuotannon kannalta vaikealla pohjoisella sijainnilla ja korkeilla työvoimakustannuksilla. Paskapuhetta. Suomen elintarviketyöläisten palkat ovat pienempiä kuin monessa muussa maassa ja EU:ssa on muitakin pohjoisessa sijaitsevia maita. Esimerkiksi Ruotsi, jossa ruoka on halvempaa. Sen lisäksi Suomessa on tuettu ja tuetaan maatalouselinkeinoa enemmän kuin muissa EU-maissa, eivätkä tuotantokustannukset ole sen kummempia kuin muuallakaan. On aika erikoista, kun Suomesta kyetään viemään elintarvikkeita muihin maihin, johon tulevat kuljetuskustannukset mukaan ja mahdolliset tullitkin ja noita tuotteita voidaan myydä sitten kuluttajille halvemmalla kuin Suomessa.

Kun käy jossakin ruokakaupassa, saa käsityksen siitä, mikä on kotimaista tuotantoa ja mikä ei. Meille tuodaan hyvin paljon elintarvikkeita muista maista. Miksiköhän tuontielintarvikkeetkin maksavat kuitenkin vähittäismyynnissä täällä enemmän kuin muualla? Minäpä kerron. Elintarviketukkukauppa ja on keskittynyt täällä hyvin harvoihin käsiin ja nuo suuret tukkuliikkeet sitten määrittelevät melko pitkälle myös hinnan, jolla vähittäiskaupat myyvät noita tuotteita. Hintaero jää lähinnä tukkuliikkeiden omistajien taskuihin.

Tänään mietin samoja asioita kuin Urpokin. Olen viime aikoina käyttänyt välipalaherkkuina maustettuja rahkoja, kun niistä saa kalsiumia nami- namin lisäksi. S- ryhmän Rainbow- tuotteet on tehty Virossa. Maku on täyteläinen ja pehmeä, eikä liian makea. 150g:n purkki maksaa 66 centiä, mikä on mielestäni aika hintavaa.

See küsimus kerkis üles küll sootuks teise teema all, kuid arvan, et vastata proovin selleks natuke sobivamas kohas.
Almal tekkis "Puhastust" lugedes küsimus - mis asjad on teeseen ja piimaseen?
Proovin sellesse natuke selgust tuua, vähemalt nii palju, kui oma lapsepõlvest mäletan.
Küsimust lugedes tuligi lapsepõlv ja teeseene maitse üsna ehedalt meelde. Meil oli naabritädi, kes tihtilugu ka minul silma peal hoidis. Ja temal elas köögis laua peal purgi sees suur teeseen. Lapsele huvitav vaadata, kuid ega seal midagi eriliselt kaunist polnud - selline paks ja kihiline ja ebamäärat hallikat-pruuni värvi. Katsudes libe ja külm. Kuid jook, mida seen oli suuteline tegema maitses suurepäraselt. Selline natuke hapukas ja alati värskendavalt jahe, kuigi seisis toatemperatuuril. Seen vajas hoolitsust - teda tuli pesta ja puhastada ja kindlasti ka õhemaks lõigata. Siis keedeti uus tee, tehti suhkruga see maitsvalt magusaks ja valati puhtale seenele uuesti peale, kes siis sellest jälle maitsvat jooki hakkas kääritama.
Piimaseent proovinud pole.

Kuid praegugi liiguvad käest kätte sedasorti joogivalmistamise "abimehed". Siin mõned nopped-väljalõiked ajakirjandusest selle teema kohta.
Kindlasti saate neist rohkem ja kasulikumat infot, kui minu pisikeset lapsepõlvemeenutusest.
http://www.ohtuleht.ee/index.aspx?id=151384
http://www.terviseleht.ee/200218/18_teeseen.php
http://www.postimees.ee/290304/lisad/kasu/130063.php

Voi pikkuMYY.. kiitos infosta! Ja arvaapas mitä.. minulla oli jo aavistus tuosta sienestä, mutten tiennyt sitä käytettävän noin monella tavalla. Meillä Suomessa sen nimi on Volgansieni. Oma äitini sai sellaisesta jaetun osan tuttavalta, joka toi sitä Venäjältä. Siellä se meidän kotijääkapissamme nokotti 80-luvulla!



Volgansientä käytimme niin, että joimme sen nesteen missä sieni oli säilössä. Välillä se huuhdeltiin ja laitettiin uuteen veteen. Tuolla sienellä uskoimme olevan terveysvaikutuksia, ja ilmeisesti niin uskotaan/ uskottiin Virossa kuin Venäjälläkin.

No näed, kui hästi , siis oled ju Sinagi saanud seda kunagi proovida.
Tundub, et jällegi peab paika vanasõna - "Heal lapsel mitu nime" Ning paistab, et kõik uus on hästi äraunustatud vana. Küllap saab iga põlvkond varem või hiljem proovida kõike. Eriti aga praegusel ajal, mil kõik looduslähedane ja "ÖKO" (ökoloogiliselt puhas) ja kodus ise tehtud on IN ja seda eriti noorte seas.

Olin minäkin kuullut tuosta sienestä että käytettäisiin maitojuoman teossa mutta enpä juuri sen enempää. Nyt innostuin googlettamaan Volgansienen ja olen tässä selaillut jo monia sivustoja siitä. Eniten ja monipuolisinta tietoa siitä löysin tästä osoitteesta:

http://volgansieni.blogspot.com/2006_03_01_volgansieni_archive.html

Ja siellä näyttäisi olemassa Volgansienivauvoja myynnissäkin.

Alman kuvan purkin jokaisella emäsienellä näyttää olevan oma vauvasieni.

Niin ja sitten käy mielessä että jos tällainen laiseni helposti innostuva hankkisi tuollaisen Volgansienen ja aikansa innoissaan tekisi niitä juomia, niin saattaisi into lopahtaakin jos ei se suuri energian kohotus ilmaantuisikaan eikä vaivat vähenisi.
Että mikäs sitten neuvoksi.

Vaikka huuhtelenkin vessan pytystä alas koirasta nokkimani punkit ja jahtaan sisällä kaikenlaisia ötyköitä kärpäslätkän kanssa niin kyllä se tekisi tiukkaa murhata todistettavasti yli 2000 vuotta vanhaa hyödyllistä ja auttavaista Volgansientä sen vauvoista puhumattakaan. Löytyisiköhän niille kasvatuskoteja.
Jos vaikka paussia pitäisi sieniteen valmistamisessa niin miten pitäisi elossa ja hyvinvoivana näitä sieniä. Kidutustahan se olisi jos unohtuisivat ruokkimatta ja nälkään kuolisivat. Leivän hapanjuurenkin pystyy pakastamaan mutta ei taida yhtä sitkeähenkinen tämä Volgansieni olla.

Kokeilin tänään säilöä paprikaa. Meillä on lasitettu parveke, joka kesäisin toimii tavallaan yhtenä lisähuoneena. Laitoimme keväällä sinne paprikaa kasvamaan ja lämmin kesä tuottikin hienon sadon. Kiitos nuorisolle, jotka pitivät huolen kesän aikana siitä, etteivät kasvit päässeet unten maille ennen aikojaan. Keittelin etikkaliemen, josta osa oli väkiviinaetikkaa, osa valkoviinietikkaa, osa vettä ja osa sokeria. Lisäsin purkkiin myös puna- ja valkosipulia. Paprika on sitä tavallista makeaa mietoa punaista lajiketta, mutta maku on aivan toista kuin väkilannoitteilla kasvatetut ovat. Parvekkeella kasvaa myöskin sieltä Unkarista tuoduista kirsikkapaprikoista idätetyistä siemenistä kasvaneita paprikoita, mutta ne ovat sen verran tiukkaa tavaraa, että kuivatan ne sitten syksymmällä.

Olen tässä vuosien varrella tullut siihen tulokseen, että kreikkalainen ruoka on yliarvostettua. Jo vuosia sitten lakkasin tilaamasta ravintoloissa kalaa, koska se tavan mukaan on joka kerta yhtä mautonta ja useimmiten uppopaistettua. Kreikan tietämykseni rajoittuu Rhodoksen saareen, mutta muutama tunti sitten täällä Kreetalla päätin tilata paneroitua merianturaa, joka näytti kuvassa kaikken maukkaimmalta ja vetovoimaisimmalta tuotteelta. Höh, sama juttu, kala ei maistunut yhtikäs miltään muulta kuin rasvalta. Salaatti ja valkosipulileipä olivat toki mitä mainioimpia, mutta nyt kalansyöntini tälläkin reissulla jäi tähän yritykseen.

Eilen olimme intialaisessa ravintolassa ja siellä taas makuelämys oli minulle aivan ennenkokematon nautinto. Muutenkin olen maukkaimmat ateriani Kreikassa syönyt kiinalaisessa ravintolassa. Heillä on mausteiden käyttö hanskassa eri tavalla luin täällä pallonpuoliskolla.

Tänään kauhistuin kaupassa, kun huomasin, että 500g Saludo- kahvia maksaa jo 3,69e. Siis järkyttävää!! Ja saman ketjun Kulta Katriina oli 10centiä kalliimpaa..

On kahvin hinta täälläkin kallistunut mutta ei taida vielä ihan noin kallista olla. Onhan sen kahvin hinnan nousua jo pitkään ennustettu ja kaakaon myös mutta en muista mistä syystä.

Meillä maxissa Saludon hinta oli 2.25 euroa 500g kun viimeksi ostin.

Missä ihme lintukodossa sinä Ramo oikein asut, kun kahvi on halpaa ja maisemat kuin postikortista.

Kahvi, jos onkin kallistunut, on Suomessa kuitenkin halvempaa kuin Virossa. Kun parin viikon kuluttua menemme sinne takaisin, niin viemme tuliaisiksi paljon kahvia.
Tosin virolainen kahvi on parempaa mielestäni. Heillä sen paahto on erilainen kuin meillä. Vaikka sama kahvi, niin erilaista on.

Ehkä kahvi on Suomessa suhteellisesti halvempaa kuin monessa muussa maassa siksi, että täällä juodaan kahvia muistaakseni kaikkein eniten henkeä kohti vuodessa. Minulta kysyttiin kerran kauan sitten eräässä tentissä, mistä kahvi on kotoisin. Vastasin, että kahvi ei ole mistään kotoisin, juon mieluummin teetä.

Kahvi aiheuttaa riippuvuutta. Sen tiedän, vaikka juonkin sitä tosi vähän. Aamulla on saatava kahvia. Jos kymmeneen mennessä en sitä ole juonut, niin seuraa karmea päänsärky, joka ei hellitä kuin Buranalla.
Mutta jos taas juon kahvia iltapäivällä (n. kolmen jälkeen), en sitten taas nuku seuraavana yönä.
Että tällainen riippuvuussuhde kyseiseen nautintoaineeseen.

Olisi se aikamoinen menetys jos ei kahvia saisi lainkaan, kyllä on hyvää ja välttämätöntä juomaa. Ihan kuin alielille on vain se aamukahvi lähes elinehto ja kyllä iltapäiväkahvitkin toisinaan tarvitsee mutta sitten ei kyllä käy enää edes mielessä kahvin juonti.
Sen harvan kerran kun teetä juon niin kyllä tee on todella nautinnollista myös ja voin kuvitella miten teeasiantuntijat nauttivat sitä hartaudella valmistaessaan ja juodessaan. Kahvin kittaajat eivät vain muistakaan sellaista vaihtoehtoa.
Ramo varmaankin on ostanut sen kahvipakettinsa joskus vuosi sitten....

Niin, milloin lie Ramo viimeksi kahvia ostanut..

Minä juon myös teetä välillä, se sopii paremmin yhteen tietynlaisten voileipien kanssa, ja kahvi taas toisenlaisten. Kahvia juon ensimmäisenä aamulla klo 7 aikaan ja usein viimeiseksi illalla klo 21 aikaan. Nukahdin eilisiltana klo 23 jälkeen (mikä on täysin tavallinen aika) ja heräsin aamulla vasta 8:30. Eivät lapsetkaan herättäneet aiemmin, vaikka nuorimmainenkin oli mennyt unille klo 20.

En ole syönyt lihaa pariin kymmeneen vuoteen, mutta en missään tapauksessa paheksu sitä, että moni muu syö lihaa. En nyt kuitenkaan halua tässä yhteydessä alkaa selvittää, miksi en lihaa syö. Lihansyönti ja syömättömyys on jokaisen oma henkilökohtainen asia. Olen joskus käynyt kiireisen matkustamisen aikana hampurilaisravintoloissa syömässä tai matkaevääksi ostamassa pikaruokaa: kasvis- tai kalahampurilaisia. Sämpylät ovat sellaista valkoista ja luultavasti säilöntäaineita sisältävää mössöä, jota ei oikein viljasta valmistetuksi tunnistaisi. Ja sämpylöiden välissä on vaivoin makunsa puolesta syötäväksi tunnistettavaa pakastimesta otettua jossakin määrin kiinteätä järsittävää. Suuret hampurilaisketjut ovat vallanneet käytännöllisesti katsoen koko alan. Joitakin nakkikioskeja on vielä, mutta he ostavat samoista tukuista samoja sämpylöitä, pihvejä ja raakapakastettuja ranskanperunoita, joita McDonaldsit ja Hesburgeritkin käyttävät. Ymmärrän toki, että joskus on tilanteita, etenkin lapsiperheillä, että pikaruoka hampurilaisravintolassa on oivallisin ratkaisu.

Helsingissä on eräs nuoremmanpuoleinen yrittäjä, joka tarjoaa terveellisemmän vaihtoehdon tähän massatarjontaan: Robert Ramstedt. Terveellisyys perustuu myös muihin käytettäviin tuotteisiin kuin pihveihin. Hän on aloittanut pienessä kopperossa Helsingin Kalliossa kuunnellen asiakkaidensa toiveita ja eläen tätä päivää siinä mielessä, että osa nuorista haluaa myös pikaruokaa, mutta hiukan terveellisemmän vaihtoehdon. Nyt suuri yhtiö Valio on kimpaantunut pienen yrittäjän erään tuotteen nimestä: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Valio%20n%C3%A4rk%C3%A4styi%20Ravintola%20joutuu%20luopumaan%20suosikkihampurilaisestaan/art-1288364048995.html . Minusta Valion suhtautuminen pieneen yrittäjään on aika lailla hävettävää, mutta silti Ramstedt avaa oikein omiin ideoihinsa perustuvan uuden pikkuravintolan ensi vappuna http://vegemesta.com/ .

Olisi kiva nähdä minkälainen pelle Valion markkinoista siellä korkeimmalla pallilla päättää. Jo IS:n lukijakommentit näyttävät ettei tainnut oikein Valion bisneksiä ainakaan tuo kielto edistää...

Ruuan valmistaminen on nyt muutamassa mielessä kovassa huudossa. On oikein hyvä, että ihmiset valmistavat ruokansa mahdollisimman paljon itse omissa kodeissaan Silloin tietää, mitä syö ja välttyy eineksiin ja muihin valmisruokiin nähden paljolta lisäaineelta.

Kokin ammatti oli vielä muutama vuosikymmen sitten Suomessa miltei halveksittu ja ravintola- ja laitoskokit ajautuivat usein alalle, koska muiden ammattien opintoihin heidän eväänsä eivät oikein riittäneet. Nyt on toisin: kokin ammatti on Taloustutkimuksen tutkimuksen mukaan jo 47:nneksi arvostetuin ammatti ja nuorten miesten toiveammatti. Syynä tähän lienee se, että osasta kokkeja on tehty mediaseksikkäitä henkilöitä ja julkkiksia. Minua henkilökohtaisesti ärsyttää, kun joka tv-kanavalta tulee päivittäin jos jonkinlaista kokkiohjelmaa. Kun nuoret miehet valmistuvat kokeiksi, niin viimeistään ensimmäisessä työsuhteessa kuumassa keittiössä rutiinitöitä tehdessä suomut putoavat silmiltä ja monet kynnelle kykenevät vaihtavat ammattia, kun tie tunnetuksi huippukokiksi on pitkä ja kivinen. Useimmille mahdoton. Ravintoloiden keittiöistä kokkeina eläkkeelle jäävät vain sellaiset miehet, jotka eivät omassa ammatissaankaan erityisen hyvin menesty, eivätkä muuta osaa. Eläkkeelle jääviä kokkeja on harvassa siitäkin syystä, että työ on raskasta, kuluttavaa ja johtaa usein ennenaikaiseen työkyvyttömyyteen.

Ruuanvalmistuskilpailut ovat luku sinänsä. Niitä on monenmoisia ja minulla on jotenkin sellainen tunne, että nuo kilpailut kiinnostavat lähinnä alan ihmisiä. Maailman arvostetuimpiin kokkikilpailuihin kuuluu ehdottomasti Bocuse d'Or -kisa. Tuo kisa on minusta myös yksi maailman turhimmista kisoista. Äskettäin pidetyssä Bocuse d'Or -kisassa suomalainen kokki Matti Jämsen sijoittui viidenneksi. Hän luopui vuosi sitten työstään ja alkoi valmistautua päätoimisesti tuota kisaa varten. Vuosi vierähti ja tuloksena on tosiaan tuo kunniakas viides sija. Voi elämän kevät! http://www.hs.fi/ruoka/artikkeli/Suomen+J%C3%A4msen+5nneksi+kokkien+Bocuse+dOr+-kisassa/1135263326499 .

Minulla on ollut kyseenalainen kunnia syödä aina välillä suomalaisten huippukokkien valmistamia gourmet-ruokia ihan kyllästymiseenkin asti. Ruuat ovat kyllä hyviä, mutta perinteisiä kotiruokia maussa ei mikään voita.

Kyllä se noin taitaa olla. Ex-mieheni on kokki ja taitaa kuulua siihen kategoriaan jotka eivät muuta osaa. 16-vuotiaasta koko elämänsä sitä tehnyt. Nyt jo eläkkeellä, mutta silloin tällöin tekee jonkun päivän vieläkin ravintolassa työtä kun sieltä soitetaan hätiin.
Hänen poikansa innostui jo lapsena kokin ammatista ja 20-vuotiaana voitti Ruotsin kokkikilpailun. Sitten oli Tukholman hienostoravintoloissa työssä mutta väsähti kymmenen vuoden kuluttua täysin koko ammattiin ja anoi, niin kuulkaas, VOLVOLLE töihin!

Sanoi jo muutaman viikon kuluttua siellä että hän viihtyy aivan mainiosti Volvolla eikä kaipaa vähääkään ravintolaan takaisin.
Kun hän oli ollut keittiömestarina ne viimeiset vuotensa ja keittiön henkilöstöstä vastuussa, toisinaan joutunut tuuraamaan kellarimestariakin, niin hän koki todella että siinä hommassa oli aivan liikaa vastuuta ja työtä palkkaan nähden. Siis että hypätä itse milloin hyvänsä työhön vielä oman työnsä päällekin jos ei sairastuneille tuuraajaa saanut.

Se alkupalkka Volvolla oli jo lähes saman verran kuin siellä ravintolassa ja vuoden kuluttua leipoivat hänestä työnjohtajan Volvollakin. Nyt on tainnut olla jo sen 10 vuotta siellä Volvollakin missä on annettu koko ajan jatkokoulutusta ja kivunnut ylöspäin, on virka-auto ja hyvä palkka. Päivätyö ja kaikki pyhänajat vapaat. Sanoo että ei ole vähääkään kaivannut sitä kokin uraansa.
Meikäläiselle ja muille on kyllä ilo päästä hänen ruokiaan syömään koska kyllä se mies osaa todella ruokaa laittaa, mutta jo siihen aikaan kun hän vielä piti sitä ammattinaan oli hän, aivan kuin isänsäkin, hyvin kiitollinen syötettävä. Söivät suuret lastit tavallista kotiruokaani ilman minkäänlaista kritiikkiä. Juuri sama ilmiö mistä Urpokin kertoo. Tuo poikahan oli aina mukana lapsena lomillamme Suomessakin ja joskus muistelee vieläkin niitä äitipuoleni tekemiä suomalaisia puu-uunissa valmistettuja maalaisruokia kovasti kehuen.

Totta kai minäkin olen älynnyt heidän taitojaan käyttää hyväkseni ja kysellyt kaikenlaista vuosien varrella. En ole kovin pilalle hemmoteltu millään luxusruoalla enkä niitä kovinkaan paljon edes päässyt nauttimaan. Olisikohan ex-mieheni tehnyt kotona ruokaa sen puolenkymmentä kertaa koko yhteiselomme aikana. Suomenlomillamme joutui kyllä usein ruokaa laittamaan koska suomea osaamattomana hän siellä keittiössä viihtyi hyvin ja minäkin sain samalla virkavapaata tulkin hommista. Luulen että hänestä oli hauskaa kontrolloida kotiväkeni naamanilmeitä kun niitä ruotsalaisruokia pääsivät syömään. Isäni oli hänen suuri ihailijansa, hän kun ei osannut edes perunoita keittää.

Eräänä syksynä olimme pyytäneet Suomessa verkolla muikkuja ja mieheni tarjoutui niitä puhkomaan. Hän kun oli oppinut nuorena kokkina ennenkuin valmiita silakkafileitä tuli markkinoille tekniikan miten silakoista käsin tehtiin fileitä, niin kävi niihin muikkuihin käsiksi suurella vimmalla. Minäkin katsoin vähän ihmeissäni ja isäni ja äitipuoleni töllöttivät suut auki kun toiseen vatiin lenteli muikkufileet ja toiseen päät, ruodot ja sisälmykset kuin liukuhihnalta. Se kävi tosi sukkelaan siivota se noin 5 kilon muikkusaalis. "No kyllä perkele tuo mies on kokki, tuota te akat ette opi millään," ihmetteli isäni.

Tänään vietetään Runebergin http://fi.wikipedia.org/wiki/Johan_Ludvig_Runeberg päivää. Nuorimmainen leipoi Runebergin torttuja http://fi.wikipedia.org/wiki/Runebergintorttu . Minusta ne kuuluvat parhaiden leivonnaisen joukkoon, mutta niitä saa Suomessakin yleensä vain näihin aikoihin. Tunnetaankohan Runebergintorttua missään muualla kuin Suomessa?

Minä olen syönyt Runebergin torttua niin harvoin etten muista miltä se maistuu. Kai se oli käntty kuin käntty muiden joukossa.

Paistoin viikonloppuna blinejä, joiden kanssa oli tarjolla muikunmätiä, hakattua sipulia, smetanaa ja haapasienisalaattia. Blinitaikinan valmistamiseksi on paljon hieman toisistaan poikkeavia ohjeita. Minä tein taikinan tattarijauhoista, vehnäjauhoista (fifty-fifty), maidosta, bulgarian jugurtista ja kananmunista ja laitoin sen käymään neljäksi tunniksi, jonka jälkeen taikina jatkoi käymistään hiljalleen jääkaapissa.

Mahdetaanko tuota alunperin slaavilaista herkkua olla tarjolla Ruotsissa tai Virossa? Kas Eestimaal praadidakse pliine talvel? Eesti keeles on blinile oma sõna pliin ja sellest võiks järeldada, et ikkagi Eestis see delikatess on tuntud.