Paras kala/ Kõige parem kala

Paistoin tuossa äskettäin Puruveden muikkuja. Muikku (rääbis eesti keeles) on lähinnä sisävesien kala, mutta sitä on myös jonkin verran Itämeren vähäsuolaisimmilla alueilla. Ruotsissa asuessani muikkua sai ainakin eräästä pienestä kalakaupasta Göteborgin Majornasta. Meren rannalla asuvat pitävät yleensä enemmän monipuolisesta silakasta (räim) ja Sisä-Suomessa asuvat muikusta. Minusta tuoreena ruisjauhoissa leivitetty ja voissa paistettu muikku on maailman parhaimman makuinen kala. Muikkuhan kuuluu lohikalojen joukkoon, vaikkei sitä heti tulekaan ajatelleeksi. Muikun mätikin hakkaa myös mennen tullen kaviaarin.

Muikun sukulainen, siika, on myös hyvä kala ja se on minusta graavattuna parempaa kuin lohi. Paistettu ahven ja kuha ovat myös herkullisia kaloja. Tietenkin on eksoottisia ja suurten valtamerien kaloja, jotka ovat myös tosi hyviä. Esimerkiksi paistettu meriantura on aivan erinomaista. Savustettuna ja marinoituna ankerias on parasta.

Mulle meeldib kõige rohkem praetud rääbis. Seda on igatahes Peipsi järves, Võrtsjärves, Saadjärves ja Ülemiste järves. Aga ma ei ole Eestimaal rääbist kusakilt leidnud. Koha, siiga, ahvenad ja eriti lestat on kerge leida. Maitsevad kalad need kõik. Saaremaal süüakse kuivatadut lestat eriti peale sauna koos õllega. Võrratu suupiste.




muikku/rääbis

No tegelikult on värskelt suitsuahjust välja tulnud lest maailma parim kala!!! Aga rääbist saab vist kõige paremini, kui Peipsi järve rannikut mööda kalurikülasid sõidad, seal kohalikud küla kalamehed ikka kauplevad, siis soojal ajal. Vähemalt vanasti, ei tea, kuidas praegu.

Isän tekemät halstarimuikut!! Niitä ei voi unohtaa, vaikken ole aikoihin saanutkaan. Lohesta tykkään sen monikäyttöisyyden vuoksi, on yhtä monipuolinen kuin muikkukin. Mateesta tehty kalakeitto a´la Elsa.. njamm!! Elsa oli isäni anoppi.
Paistetut ahvenet sulavat suussa ja niitäkin voi leivittää tuolla Urpon kehumalla rukiilla. Juu, ja vielä tuo roskakala särki on makoisaa graavattuna, kokeilkaapas jos ei vielä ole tuttu.

Suutari , linask on hienonmakuinen rasvainen kala, mikäli sitä ei ole pyydystetty matalasta mutapohjaisesta lammesta tai järvestä. Noissa linkeissä on vähän toisistaan poikkeavaa informaatiota, mutta joka tapauksessa kyse on herkullisesta kalasta, joka minusta maistuu parhaiten savustettuna. Maku muistuttaa jossakin määrin ankeriasta. Kesällä (onko nyt jo syksy?) kävin naapurin kanssa usein verkkoja laskemassa ja kokemassa Karujärvellä. Se on kirkasvetinen järvi ja suutarisaaliit olivat parhaina päivinä n. 60 kiloa. Tosin verkkojakin oli neljä. Kalojen maku oli puhdas kuin auringonpaisteessa kuivunut pyykki.

Säilöin myös savusuutaria lasitölkkeihin. Keittelin marinaadiliemen ja kaadoin sen kiehuvalla vedellä desinfioituihin purkkeihin ruotoineen paloiteltujen savustettujen kalojen päälle ja sekaan panin porkkanaa, sipulia ja tilliä. Marinaadiliemi hyytyy ruodoissa olevan gelatiinin ansiosta, enkä malttanut olla avaamatta yhtä tölkkiä maistiaisiksi. Parempaa kalasäilykettä saa etsiä ja hyytynyt liemi se vasta herkkua onkin. Herahtaa ihan vesi kielelle, kun muistelen tuota makuelämystä. Lokakuussa syyslomalla sitä saa jälleen maistella.

Ostin minäkin kesällä kaupasta kalaa, joka oli nimeltään linask. Ostoksilla en vielä tiennyt mitä sitä tulikaan otettua mukaan. Kotona sitten tarkistin sanakirjasta ja suutarihan se. Maistui kyllä vähän mutaiselta, mutta silti pidin mausta. Meillä silloin vieraana ollut kokki ehdotti sitruunan puristamista kalan päälle, niin mutainen maku vähän taittui.
Ensi kesänä kokeilen sitten savustamista. Vielä ei meidän pönttö toiminut edellisen linaskin aikaan.

Minä en muista että olisin koskaan suutaria edes maistanut, ei ole sattunut kohdalle. Niin, merikaloissa on kyllä vaikka kuinka paljon herkullisia lajeja, ja vain ankeriaasta, makrillista ja sillistä en oikein välitä vaikka niitäkin kyllä syön.

Kun niitä muikkuja ja ahvenia ei täällä hevillä saa, niin niitä oikein kaiholla ajattelen välillä. Oli ne valmistettu millä tavalla hyvänsä, niin herkkuja ovat. Tietenkin myös hauki, kuha ja made ovat aivan erinomaisia kaloja noista sisävesikaloista.

Heti rannan savustamossa savustettu siika on kyllä sellaista herkkua mitä ei voi verrata kaupasta ostettuun muoviin pakattuun savusiikaan, ne ovat lähes kuin kaksi eri kalaa. Toisinaan ostan kokonaisen tuoreen lohen ja savustan itse, siitäkin tulee maukkaampi kuin se muoviin pakattu kaupassa. Olisikohan niin että savukala jotenkin on erikoisesti makua menettävä mitä kauemmin savustuksesta aikaa kuluu.

Savumuikkuja monet kehuvat, mutta minun mielestäni niistä häviää sillä tavalla se ihana muikun maku ja menee hukkaan hienot elämykset. Paistetut muikut ovat herkkuja ihan kylmänäkin popsia.

Sain eilen elämäni suurimman kalan mato-ongella. 1050 grammaa painavan lahnan. Toinen painoi 730 grammaa. leikkelin ne suuriksi paloiksi ja laitoin lohta joukkoon kattilaan, jossa oli unkarilaisen karpppikeittoliemen kuutioita, chiliä, paprikajauhetta, Unkarista tuotua paprikapyreetä ja kirsikkapaprikaa, valkosipulia, mausteita, tomaattipyreetä, valkoviiniä ja itse keitettyä ahvenlientä.

Minusta keitosta tuli hyvin paljon samanlaista kuin Unkarin kalaravintoloista saatavana oleva karppikeitto, ponty halászlé . Ei uskoisi, että lahnastakin saa hyvää, kun sen pilaa kunnolla mausteilla.

Hyvään kalaan kuuluu hyvä tarina. Jos on itse onkinut kalan se maistuu paremmalta. Itse muistelen kalareissuja ystäväni kanssa noin 15 vuotta sitten Ulricehamnin tienoilla jossa on erittäin hyvät kuhavedet. Vasta nostettu kuha jota on pitkän siiman kanssa useampi tunti soudettu on herkkua!

Valitettavasti tämä sydänystävä menehtyi syöpään kahdeksan vuotta sitten, vajaa vuosi 40-vuotispäivänsä jälkeen. Niitä kalareissuja kaipaan enkä ole sen jälkeen kalastanutkaan.

Tästä asiasta http://www.hs.fi/ruoka/artikkeli/S%C3%A4rki+on+hyv%C3%A4+ruokakala/1135267132643 olen eri mieltä. Särkeä ei syö sikakaan, ellei se ole säilötty savustamisen jälkeen purkkiin jossakin liemessä. Pahimmassa hädässä se menee graavattuna. Virossa särkeä syödään kuivattuna, mutta minulle se ei maistu edes siinä muodossa. Särki on ja jää roskakalaksi, joka pilaa vesistötkin.

Pohjoismaisen hapansilakkavaltion edustajana suosittelen täten lämpimästi Urpolle maamme uusinta villitystä: Hapansärkeä.

http://www.surstromming.se/kultur-surmort.htm

Tämä ruokalaji on ollut tavallinen omien esi-isiemme eli metsäsuomalaisten keskuudessa ammoisina joskus pari sataa vuotta sitten. Ja kun muuta ruokaa ei ollut, oli turvauduttava siihen mitä maa ja vesi tarjosi. Myös Kalle Päätalo on googlailuni mukaan jossain kirjassaan maininnut hapansärjen.

Ruotsissa erittäin arvostettu trubaduuri Stefan Sundström on myös eräänlainen amatööritason eko-viljelijä ja kirjoitti viime vuonna kirjan "Stefans lilla gröna" jossa hän jakelee tällaisia köyhän miehen niksejä tavallisille taunoille, ja eniten huomiota kirja sai paitsi nuuskan valmistusohjeista, myöskin hapansärkiresepteistään.

http://varuhuset.etc.se/sv/product/574/Stefans-Lilla-Grona

Rakas Tauno, täytyyhän sinun jo Uittoneuvoksenkin ominaisuudessa nyt lähteä särjestämään, vaikka kalakaverisi kalasteleekin nyt toisaalla. Noin herkullisia hapansärkireseptejä ei voi ohittaa.

Alma kirjoitti:

Rakas Tauno, täytyyhän sinun jo Uittoneuvoksenkin ominaisuudessa nyt lähteä särjestämään, vaikka kalakaverisi kalasteleekin nyt toisaalla. Noin herkullisia hapansärkireseptejä ei voi ohittaa.

Näin tuossa halvan tavaran liikkeessä mato-onkia noin kolmen euron hintaan. Pitäisiköhän hankkia... Särkihän taitaa tarttua jos syöttinä käyttää vaikka pelkkää taikinaa.

Taas särkeä ja lahnaa tyrkytetään suomalaisille. Nyt on asialla Palmia http://yle.fi/alueet/helsinki/2011/10/huonomaineiset_sarkikalat_saapuivat_tyopaikkaruokalaan_2979397.html . Palmia pyrkii tekemään tulosta hinnalla millä hyvänsä ja nyt se syöttää lähes ilmaiseksi saamiaan roskakaloja työpaikkaruokaloissaan. Tuossa artikkelissa kerrotaan, että fine dining-ravintolat Suomessa arvostavat särkeä ja tarjoavat sitä asiakkailleen. Olisi kyllä hauska tietää, mitkä fine dining-ravintolat ovat kyseessä. Toimittajat kirjoittavat sitä, mitä heille kerrotaan, eivätkä he viitsi tarkistaa asioiden todenperäisyyttä. Olen kyllä maistanut suomalaista savustettua ja säilöttyä särkeä ja se oli ihan syötävää kuten kaikki muukin kala, joka tuolla tavoin valmistetaan. Poistetaan kalan varsinainen maku tai mauttomuus ja prosessoidaan kalan maku ihan muuksi.

Jokaisesta täysin mauttomastakin ja jopa pahanmakuisesta kalasta saadaan jollakin tavoin syötävää, jos sen alkuperäinen maku tavalla tai toisella peitetään. Rankasti maustamalla, marinoimalla, säilömällä, kuivaamalla, hapattamalla jne. Palmia näkyy yrittävän tarjota särkeä jauhettuna, mutta jos siinä ei muita kommervenkkejä käytetä, niin tuskinpa kukaan tavattomasti innostuu särjen mausta. Ainoa särkikala, joka minusta on hyvää, on suutari (linask, sotare), jos se on pyydystetty kirkkaasta ja puhtaasta järvestä. Se on rasvainen kala ja muistuttaa savustettuna maultaan ankeriasta. Olen kesäisin ollut tosi usein kokemassa verkkoja, joiden pääasiallisin tarkoitus on pyytää suutaria, joista sitten olen valmistanut yleensä savustamalla ruokaa ja kaikki, joille savusuutaria on tarjottu, ovat kiittäneet sen oivallista makua.

Virolaiset pyydystävät särkeä ja monen virolaisen mielestä erityisesti kuivattu särki on hyvää saunan ja oluen kyytipojaksi. Minulle tarjottiin eilen kyseistä herkkua, mutten tälläkään kertaa päässyt oikein makuun. Kuivattu kala maistuu yhä enemmän kalalle, mikä sinänsä on mielestäni hyvä asia, mutta myöskin epämiellyttävät maut korostuvat kuivattaessa. Kuivattu piunakampela (lest, rödspätta) on kuivattujen kalojen aatelia, Nam!

Mutta tähän aikaan monet kalat ovat innostuneet sukunsa jatkamisesta. Vietti mikä vietti, varmaankin särjestä on ainakin kerran vuodessa viettiinsä hienoa saada helpotusta. Ihimiseläimellä ei ole aina niin helppoa.

Syö särkeä, se kasvattaa järkeä.

Vaikka meillä saatiin aina särkiä muiden kalojen ohella verkossa ja niitä paistettiin, niin en koskaan oppinut syömään särkeä kuten en merikaloista myöskään makrillista välitä.
Kun niitä kaloja aina savustettiinkin joskus, niin monet sanoivat särkiä joka paremmiksi savukaloiksi kuin ahvenia, mutta en oppinut arvostamaan niitä silläkään tavalla.
Kaikkihan on kuitenkin laitettava jotenkin järjestykseen sillä tavalla että jos ei muuta ruokaa olisi saatavilla niin kyllä se särkikin kävisi kaupaksi vaikkei niin hyvää olisikaan.
Voin ihan jo suoralta kädeltä kuvitella miltä ne kuivatut särjet maistuvat. Mistähän ne eestiläiset niitä särkiä saavat, onko särkeä meressäkin?

Ankerias on outo eläjä. Sitä jotenkin pyydystetään ja sitten pannaan hintalappu päälle, joka näyttää isolta kasalta euroja. En ikinä osta kyseistä kalaa Suomessa, koska on niin tolkuttoman kallista. Täällä nyt ostin, kun kaveri suositteli. Oli kaverin kaverin ravintola mistä sitä sai. Täällä Virossahan nämä kaveriverkot ovat se tapa millä toimia. Peruja varmaan neukkuajalta, jolloin mitään ei saanut mistään. Ainoastaan kaveri tiesi jonkun, joka taas tiesi..
Siis kaverin kahvilan takahuoneesta sai ankeriasta. Sieltä sitten pyydystin puolikkaan. Kokonainen maksoi 36 euroa. Mies ei syö, joten puolikas oli ihan hyvä ostos. Ihanaahan se oli. Loput syötin sille kaverin kaverille, joka kertoi kaverista, joka myy ankeriasta. Että näin selvä tämä myyntiketju loppukäyttäjineen.

Minä saatan syödä ankeriasta, mutta mitään minun herkkuani se ei ole. Ruotsin länsirannikolla se ainakin kuuluu joulupöytiinkin ja mahtaa niin olla muuallakin Ruotsissa.
Melkein minkä kalan hyvänsä arvostan korkeammalle kuin sen ankeriaan ja muuten nahkiainen sitä samaa luokkaa. Makuja on monenlaisia ja ymmärrän että se on monille herkkua.

Rasvaista mössöähän se on. Mutta juuri siinä piilee ankariaan erikoislaatuisuus. Voiko syödä vain kalan rasvaa.
Kerran kymmenessä vuodessa voi. Siis erikoista ja kummallista, mutta vaan tosi harvoin. Silloin suupielistä voi tirsuta rasvat rinnuksille ja ei haittaa.

En tiedä oliko ankeriaan vika, mutta vatsaa on kivistänyt monta päivää. Kalan loput (ne, jotka Taivo hienotunteisesti jätti rouvalle) söin jossain vaiheessa. Tein haju- ja makutestin ennen ateriointia. Miten se savustettu ankerias oikein säilyy?
Vatsavaivat voivat johtua ehkä mistä vaan. Onhan nyt mätäkuu. Kaikki on vaarassa. Hui kamala.
Tänään viedessäni miestä Tallinnaan ja laivaan, kävin apteekissa. Myös antihistamiinit olivat loppu ja koko kehoa kihelmöi. Pyysin sen lisäksi jotain närästykseen. Heti autossa vedin kaksi tabua närästykseen ja yhden allergiaoireisiin.
Nyt tuntuu paremmalta.
Ai muuten,että sydäntä lämmitti, kun apteekin täti sanoi minun puhuvan hienosti viroa. Hän on siinä satamassa niin tottunut suomalaisiin, jotka eivät vaivaudu sanomaan maan kielellä edes kiitos. Mutta minulle tuli tuosta huomiosta hyvä mieli. Njammm...

Saarenmaan vesillä on paljon punakampelaa. Sikäläiset kuivaavat niitä talveksi, mutta punakampela on mainiota myös savustettuna ja heti tuoreena paistettuna. Tänä kesänä oli paljon ukkosilmoja ja kampelat pelkääävät ukkosta ja ne menevät syviin vesiin ukkosta pakoon. Pienillä veneillä rannan lähellä kalastavat jäävät tällöin ilman saalista, mutta syvältä kalastavat troolit saavat ukkosillakin hyviä punakampelasaaliita.

Amerikkalaiset ovat käsittääkseni maailman ylipainoisin kansa. Heidän ruokatottumuksensa edistävät rutkasti lihomista. Iltasanomen TV:ssä esitetään dokumenttia yhdysvaltalaisäidistä, joka on syönyt rahasta itsensä lähes 300-kiloiseksi.

http://www.iltasanomat.fi/videot/dokumentti/vid-1288490390839.html

Paras kala on makuasia. Monien ruotsalaisten mielestä paras kala on heidän perinneherkkunsa hapansilakka. se on mädätettyä kalaa, joka haisee ihan hirvittävälle. Hapansilakkapurkki on syytä avata vedessä, ettei paine lennättä herkkua ja lientä ympäri huushollia, jolloin hajusta eroon pääseminen on melkoisen työlästä.

Ruotsissa naapurit ovat epäilleet hapansilakalle herkuttelevan maanmiehensä asunnossa olevan kaasuvuodon, minkä takia palokunta ja poliisikin hälytettiin paikalle.

Pohjoisruotsalaiset järjestävät keskenään niitä hapansilakkakekkereitä syksyisin kun on uusia manteliperunoita. Harva muu ruotsalainen niitä syö. Aina kun ne on tullut puheeksi, niin useimmat eivät ole ikinä maistaneetkaan, vain joku rohkea siellä täällä. Itse en suostuisi mokomaa maistamaankaan, olkoon sitten vaikka kuinka hyvää. Eiköhän ne pohjois-Suomessakin aikoinaan ole niitä syöneet ja oikein valmistaneetkin. Voi hyvinkin olla että niillä mahabakteerit kyllä palautuisivat jonkin pensisilliinikuurin jälkeen,,,

Merikrotti, piikkikampela, ja kielikampela. Tuollaisia ovat näköjään suomeksi ne kalat joita eilen sorruin ostamaan. Kumma kyllä tänne jumalan selän taakse ilmaantui eilen kalakauppias autoineen. Ei mitään tuoreita kaloja vaan pakastettuja, ei mitään halvempia kaloja, vaan ainoastaan erityisen kalliita herkkukaloja.

Koputti illalla oveen (kun täällä maalla ei ovikelloilla hienostella). Sorruin, myönnetään, ja itseäni puolustelin sillä että tässä huushollissa ei ole ravintoloita rahoitettu kahteenkymmeneen vuoteen juuri millään tavalla ja että sen vuoksi olisimme oikeutettuja herkkuihin.

Noin 130 € kolmesta kilosta kaloja! Jos syödään mahansa täyteen, niin noin puoli kiloa menee ateriaansa ja siksi lautasen hinnaksi yli 10 euroa. Vesi se vain valui kielelle ja heti tänään niistä oli pakko tehdä ateria, vihonviimeisen tarkkaan vahdittu ja tasapainoitettu kalakeitto valkoviineineen ja kermoineen. Ne kun ei saa yhtään kiehahtaa, vaan kypsyä kuplivassa liemessä ja mausteet eivät saa viedä makua. Vaikka oululainen ei mikään hirveä kalaruoan fanittaja olekaan, niin ymmärsipähän hyvän päälle. Tokaisi että onpas nyt emäntäinen tehnyt hyvää ruokaa ja kysäisi mitä kalaa se oli. Eilen olin vain vastannut että ostin vähän kaloja kun kysyi kuka siellä ovella oli.

Jos hummeria olisi ollut, niin olisin laittanut sekaan, koska ei ollut niin katkaravuilla en halunnut sitä pilata koska nekin vievät osan noiden herkkukalojen aromeista. Nam nam ja tässä vielä viisi herkkupäivällistä jäljellä.
Pysyköön nyt sitten mieluiten pois tuollainen kalakauppias täältä ihan hyvän tovin. Ei tarvitse luullakaan että täällä moisilla herkuilla pröystäillään kovinkaan usein.

Niin, olisitko itse ollut mielelläsi täällä meillä syömässä kalakeittoa?