Kerjääminen/Kerjamine

Minun elinaikanani Suomessa ovat kerjänneet lähinnä romanit. Kun olin lapsi, Suomessa liikkui vielä kerjääviä mustalaisia, jotka soittelivat ovikelloa ja pyysivät rahaa tai jotakin muuta hyödyllistä. Usein kerjääjillä oli mukanaan pitsejä, joita he yrittivät kaupitella. Äitini ostikin joskus mustalaisnaisilta kauniisti virkattuja pitsejä. Sittemmin alkoi näyttää siltä, että romaninaiset kaupittelivat halpoja synteettisistä langoista tehdastyönä valmistettuja pitsejä itse kutominaan käsitöinä. (Keino)Nahkatakit ja kellot kuuluivat myös kerjäläisten tuotevalikoimaan. Lapsuudessani kerrostalojen ala-auloissa oli varmaankin rautakaupoissa myytävinä olleet kyltit: kerjääminen ja kaupustelu kielletty.

Kerjääminen hävisi Suomesta lähes kokonaan, eikä katukerjääminen ole kuulunut suomalaiseen kaupunkikuvaan ainakaan sataan vuoteen, ennen kuin tänne ilmaantui EU:n vapaan liikkuvuuden myötä romanikerjäläisiä lähinnä Romaniasta ja jonkin verran myös Bulgariasta. Näky oli alkuun enemmän tai vähemmän absurdi. Kerjääminen muuttui välillä jopa aggressiviseksi, kun pelkkä seinän vieressä kyhjöttäminen muki kourassa ei enää oikein toiminut. Helsingissä oli parhaimmillaan useita kymmeniä romanikerjäläisiä, jotka välillä riitelivät parhaista paikoista. Aluksi heihin ei oikein osattu suhtautua ja Romanian mustlaiset leiriytyvät eri puolille kaupunkia. Sitten tuo villi leiriytyminen kiellettiin ja mustalaisleirit purettiin. Se vähensi osaltaan intoa Romanian rikollisten lähettämien mustalaisten invaasiota Suomeen.

Viime kesänä Helsigissä työskenteli Romanialainen poliisi ongelman parissa. Romanialaisia lähetettiin kotiin sillä perusteella, että myöskin EU-kansalaisia koskee se, ettei täällä saa periaaatteessa oleskella turistina kolmea kuukautta pidempään. Kerjäläisten määrä alkoi vähetä selvästi, mutta suurin syy siihen, että kerjääminen täällä loppui lähes kokonaan on se, että ihmiset lopettivat rahan antamisen kerjäläisille. Viesti on mennyt perille Romaniaan. Tänne ei kannata enää tulla, koska täällä ei enää kerjäämällä tienaa, eikä saa leiriytyä vapaasti. Helsingissä ei ole enää kerjäläisiä. Joskus Vantaalta ja Tallinnasta jokunen romanikerjäläinen käy keikoilla, mutta paikallisia kerjäläisiä Helsingissä ei enää ole. Keväällä ja kesällä tänne varmaankin vielä joitakin mattimyöhäisiä tulee, mutta luulen, että katukerjääminen Suomessa on ohimenevä ilmiö.

No nyt niitä Romaniasta tulleita romanikerjäläisiä on taas pilvin pimein. Luulin jo, että viesti on mennyt perille, ettei kerjääminen Suomessa kannata, mutta ei. Olen kulkenut töissä viime aikoina julkisilla liikennevälineillä ja olen ihmetellyt, mistä niitä kerjäläisiä nyt on tänne tupsahtanut. Touhu vaikuttaa organisoidulta, mutta tuskin kerjäläisillä on kassakoneita, joihin he jokaisen mahdollisen saamansa lantin lyövät ja antavat lahjoittajalle kuitin almusta. Näin työnantajakaan tuskin pystyy täysin kontrolloimaan, kuinka paljon kukin on onnistunut päivän aikana kerjäämään ja työntekijällä itsellään on mahdollisuus pimittää ansioista osa.

Tulin tänään Helsingin keskutasta bussilla kotiin päin ja poikkesin Sörnäisissä (Kurvissa) ruokaostoksilla. Yksi romanialaiselta tai bulgarialaiselta mustalaiselta vaikuttava kerjäläinen ryhtyi ansaitsemaan elantoaan ja todennäköisesti myös hänet Suomeen järjestäneen "työnantajansa" elantoa. Hän asettui tänne saapuneiden romanikerjäläisten tapaan jäätikköön viltin päälle varjoon kyhjöttämään, vaikka vieressä olisi ollut vapaa aurinkoinenkin paikka ja laittoi kuhmuisen Pauligin pahvimukin eteensä ja kaivoi taskuistaan sinne kuparinvärisiä senttejä pesämunaksi.

Aluksi en saanut selvää, oliko kyseessä mies vai nainen, koska kerjäläinen oli verhoutnut niin hyvin kylmää vastaan. Sittemmin selvisi, että kyseessä oli jo kaikkein parhaimmat nuoruutensa päivänsä nähnyt mies, joka luimuili vilkkain silmin ohikulkijoita arvioiden heitä mahdollisina kolikoiden lahjoittajina. Kun arvio osui otolliseksi katsottuun hyväntekijään, kerjäläinen alkoi huojua ja tehdä ristinmerkkejä. Eräs vanhempi herra lahjoittikin mitä ilemisimmin kerjäläiselle euron kolikon. Kerjäläismies vilkuili muita potentiaalisia lahjoittajia ja teki vielä enemmän ristinmerkkejä, sinuasi lahjoittajaa ja kiitti varmaan "jumalaansa" almusta, jonka oli saanut. Täyttä teatteria koko touhu.

Minunkin teksi mieleni auttaa kärsiviä köyhiä ja laittaa kolikko kuppiin, mutta siinä ei ole minusta erityisemmin mitään mieltä. Tänne saapuvat kerjäläiset ovat Euroopan Unionin kansalaisia, joille mielestani tulisi kunkin valtion turvata jokaiselle asukkaalle edes jonkilainen ihmisarvoinen mahdolisuus perustarpeisiin. Kerjääminen ei ole mielestäni näille leveysasteille kuuluvaa ihmisarvoista työtä, eikä se kuulu millään tavoin meidän kulttuuriimme. En tiedä, olenko julma, mutta olen päättänyt olla antamatta ainuttakaan kolikkoa ihmisarvoa alentavalle kerjäämiselle Suomessa. Joskus annoin ja annan edelleenkin esimerkiksi taitaville nuorille katusoittajille, jotka elävät nuoruuttaan ja tahtovat nähdä maailmaa niillä edellytyksillä, jotka heillä on. Antaisin mielelläni noille tänne tulleille mustalaisillekin jotakin, mutta ruoka ei näytä erityisemmin kelpaavan ja vaikuttaa siltä, että ruuan antaminen on heille loukkaus, koska rahaahan he ovat tulleet kerjäämään.

Pauligin kahvimukeja ne täälläkin käyttävät En ole antanut koskaan rahaa romanikerjäläisille, enkä anna.

Viime kesänä kaupungilla ollessa huomasimme, että eräs romanialaisen näköinen äijä kaivelee lompakkoa kaupan takana sähkökaapin päällä. Tai oikeastaan entinen mieheni siitä mainitsi ensin, sillä virolaisena hän tuntee velmut tavat hyvin (tällä viittaan ympäri Eurooppaa levinneeseen virolaisrikollisuuteen, josta Suomessakin kovasti kärsitään). Hetken päästä äijä käveli niinikään meidän kanssa samalle parkkipaikalle, jossa odotti Romanian rekisterissä oleva pakettiauto. Sen kuskille aiempi mies vei lompakon. Tuskinpa omaansa kaiveli. Tuolla niitä rosvoja ja kerjäläisiä on pyörinyt Hämeenkadun varrella ja Keskustorin liepeillä, tosin itse en ole aikoihin nähnyt sellaista laumaa (joka kadunkulmassa) kuin edellisinä vuosina.