Murroksia

Suomen ev.lut.- kirkkoon ollaan vihkimässä ensimmäistä vanhoillislestadiolaista naispappia, kun Mari Leppänen saa pappisvihkimyksensä maaliskuun 4.pv kuluvaa vuotta. Vanhoillislestadiolaiset eivät virallisesti naispappeutta hyväksy, ja nyt heidän omasta piiristään on tulossa "harhaoppinen" pappi.
Suomi24:n palstalla ollaan nyt huolissaan, kun tulevan papin aviomiestä kohtaan ollaan asettamassa puhujakieltoa. SRK:n (Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys) piiristä ei olla oikein osattu antaa julkisuuteen selkeää kantaa saako Mari Leppänen pitää paikkansa yhdistyksessä, ja saako puhujanoikeudet vihittynä pappina vanhoillislestadiolaisten tapahtumissa, sillä vanhoillislestadiolainen liike on ollut melkoisessa vastatuulessa jo esiintulleiden pedofilia- ja insestitapausten tiimoilta viime vuonna. Julkinen kannanotto on nyt vaikeaa, joten asiaa pyritään nähtävästi hoitamaan kulisseissa toista kautta, jotta Leppänen saataisiin painostettua luopumaan pappisvihkimyksestä.


http://keskustelu.suomi24.fi/node/10377128

Mielestäni liike, joka ei tunnusta evankelis-luterilaisen kirkon virallista linjaa, ei ole oikeutettu kuulumaan ev.lut.-kirkon piiriin. Asia on kuitenkin kaksiteräinen miekka, sillä vl-liikkeen ero kirkosta aiheuttaisi kirkolle tulonmenetystä. Tässä nämä kaksi ruokkivat toisiaan ikävällä yhteydellä, sillä ev.lut.-kirkko tukee piiriinsä kuuluvia liikkeitä.

Tuo linkkaamasi viesti on näköjään poistettu tuolta foorumilta. Evankelisluterilaiseen kirkkoon papiksi edellytetään mm. sitä, että vihittävä uskoo itsensä Kristuksen kutsuneen hänet tuohon virkaan, hän on konfirmoitu kirkon jäsen ja
suorittanut yliopistossa sellaisen teologisen tutkinnon, jonka piispainkokous on hyväksynyt pappisviran kelpoisuusvaatimukseksi. Todennäköisesti Mari Leppänen täyttää nuokin ehdot.

Ongelmaksi muodostunee se, kuinka vanhalestadiolaiset suhtautuvat pappisvihkimyksen jälkeen Mari Leppäseen. Pelkään pahoin tai itse asiassa toivon, että hänet potkitaan pois lahkonsa riveistä. Ev.lut. kirkkokin on parempi paikka noudattaa johdatuksensa sanelemaa työtä kuin puuhastella vanhalestadiolaisten joukossa. Kirkolle kelpaavat kaikki kirkollisverojen maksajat - vanhalestadiolaisetkin.

Käsittääkseni Mari Leppänen on syntynyt vanhoillislestadiolaiseen kotiin, siinä kasvanut ja elänyt, on siis etninen vanhoillislestadiolainen. En usko, että häntä liikkeestä pois potkitaan, mutta todennäköinen vaihtoehto uskonnollisen yhteisön johdon reaktiosta ei ole varsinaisesti sekään mutkaton: hän ei todennäköisesti saa hoitaa papin tehtäviä, ei pitää puheita jne. yhteisönsä tapahtumissa. Ne toimet on vain miehille, vaikka osa vanhoillisistakin on sitä mieltä, ettei papin sukupuolikysymys ole opillinen kysymys, vaan tiettyjen tahojen tulkinta.

Tämä on kiinnostavaa nähdä mitä tapahtuu, sillä vanhoillislestadiolaiset tosiaan kuuluvat evankelis-luterilaisen kirkon alaisuuteen, ja sehän on naispappeuden hyväksynyt jo pitkään.

Mari Leppänen vihittiin sunnuntaina pappisvirkaan, ja katsoin itsekin tuon lähetyksen mielenkiinnosta myöhemmin. Pappisvirasta seurasi sitten erottaminen vanhoillislestadiolaisen liikkeen tehtävistä, eli Mari Leppänen on ns. sidottu, kuten sikäläiseen toimintakulttuuriin kuuluu. Sidottuna olemisen kokemuksista löytää kertomuksia googlettamalla. Vanhoillislestadiolainen liike on unohtanut, että jo 1800-luvulla naiset saarnasivat siinä kuin miehetkin. Lisäksi tuo eriskummallinen suhde luterilaiseen kirkkoon: vl- liike pitää luterilaista oppia harhaoppina monessa kysymyksessä, mutta silti pysyvät luterilaisen kirkon suojissa. Kirkko puolestaan on sietänyt vl- liikkeen perseilyä pitkään puuttumatta juuri muuhun kuin juurikin kirkollisten toimitusten hoitamisesta pappien kesken, olivatpa mitä sukupuolta hyvänsä. Mutta nyt ovat vanhoillislestadiolaisen liikkeen johtajat keskusyhdistyksensä SRK:n suulla purreet ruokkivaa kättä.. joten saapa nähdä kuinka pitkään menee, kun eropaperit ovat ns. vetämässä.

Minulla ilmeisesti on pari kolme vanhoillislestadiolaista fb-kavereissani. Ilmaantuivat Väyrysen presidenttiehokkuuden myötä. Mielenkiintoista on se että he itse pyysivät kavereikseni ja että vaikka olen heidän keskusteluissaan "tulkinnut Raamattua" täysin eritavoin kuin he, niin siltikään eivät ole klikanneet minua kavereistaan. Yksi heistä toisinaan klikkaa jopa tykkäävänsä linkeistäni ja osallistuu toisinaan sanoinkin. Sillä miehellä näyttää olevan hieman joustavuutta ja huumorintajuakin. Muistaakseni olen jossain aiemmin kertonut vanhoillislestadiolaisesta kummisedästäni ja tädistäni. Se täti kuoli nuorena.

Ainakin tapahtui niin että heidän tonttinaapurinaan elänyt baptistinen impinaapurinsa tapasi joskus nelikymppisenä jonkun uskonveljen ja avioitui. Tämä avioon asti onnistunut uskonveli teki mitä tykkäsi kaikissa tilan asioissa kysymättä ainoan naapurinsa mielipidettä edes yhteisistä asioista kuten tien hoidosta. Eräänä yönä naapurin nainen ilmaantui hengenhädässä kummisetäni oven taakse siellä maalla ja kertoi että häntä pahoinpideltiin, raiskattiin ja paljon muuta. Tällä lestadiolaisella kummisedälläni oli tarpeeksi paljon inhimillisyyttä, tarmoa ja uskallusta mennäkseen lukemaan lakia naapurin miehelle. Nainen selviytyi aika pienin vaurioin koska avioliitto oli ollut voimassa niin lyhyen ajan ja jokainen naapuri tunsi tämän naapurin ihmiskelpoisuuden ja uskottavuuden.

Ehkä eivät edes kaikki lestadiolaiset ole yhdenlaisia. Tämäkin lestadiolaiskaverini ilmoitti vasta presidentinvaalien jälkeen kuuluvansa PerusSuomalaisiin.
Erään ruotsalaisen fb-kaverini olen jo kauan sitten mielessäni ajatellut olevan juutalaisen. Eilen hän oli laittanut minutkin lukijoiksi johonkin yksityiseen kirjoitukseensa viime vuoden elokuulta. Voi että taas kerran ihastuin tämän kaverini kirjallisesta annista. Hän on vain yksinkertaisesti äärettömän fiksu mies ja inhoaa kielten pahoinpitelyjä. Siksi asettaa monia suomenkilelisiä tekstejään esille minullekin. Mielikuvani siitä että hän on juutalainen vahvistui, mutta samalla myös mielikuvani äärettömän fiksusta ja sydämellisestä ihmisestä. Emme voi kukaan meistä tuomita ihmisiä uskon perusteella, mutta vaikutusta uskonnolla on.

Nyt ajattelen että minun pitää pitää tähän ruotsalaiseen ystävääni yhteyttä, ehkä jopa pyrkiä tapaamaan hänet. Hänen kanssaan meillä on kaikkina aikoina ollut ne nauravat ja melkoisen sydämelliset yhteydet, jospa jatkuisivat!

Eivät varmasti olekaan samanlaisia, ja siksi kirjoitan "murroksesta". Vl-liike elää murroksen aikaa, sillä jäsenistö ei kaikin osin enää hyväksykään johtoyhdistyksensä sanelemia totuuksia. Saattaisit Sadeca ehkä tykätä tästä bloggaajasta, hän kirjoittaa muustakin kuin päivänpolttavista vl-opin kysymyksistä:

http://gostaja.blogspot.com/

Kannattaa lukea myös kommentointia blogikirjoitusten perästä, jos aikaa ja huvia riittää.

Tuosta alusta lukemalla näyttäisi olevan ihan mielenkiintoinen blogi luettavaksi, kun näyttää olevan niitä oivalluksia paljon ja huumorintajuakin.

Uusi Suomi blogeissa kirjoittaa eräs tosiuskovainen, Jouko Piho, aika ahkerasti. Ainakin oli Itsenäisyyspuolueessa ennen eduskuntavaaleja ja sitä ennen KD poikia. Itsenäisyyspuolueesta erosi kun Uudenmaan piirin puheenjohtajaksi valittiin homomies. On nyt sitten sitoutumaton. Hänen bloginsa ovat aina paljon kommentoituja ja vaikka hän niitä "totuuksiaan" välillä kirjoittaakin, niin hänestä pidetään ihan yleisesti eikä mitään vinoiluja juurikaan näy. Hän on tajunnut että on ihan turhaa jaella pitkiä rivejä Raamatun jakeita mistä ihmisten pitäisi mennä lukemaan, vaan kertoo itse mielipiteistään. Sitten hänellä on oma blogikin ja sieltä kyllä löytyy vaikka mitä.

Ihan yleisesti en kyllä käsitä miksi on niin paljon ihmisiä jotka niitä homoavioliittoja niin kiihkeästi vastustavat sen VT:n sanoman perusteella. Miksi eivät sitten muitakin totuuksia sieltä itse noudata. Ihan tavalliset tapauskovaisetkin tai ei edes sitä vaan vain uskovien keskuudessa kasvaneet, katsovat asiakseen tuomita yhden kategorian ihmisiä. Sellaisen kategorian joka ei muille mitään vahinkoa tee. Jopa rikollisetkin vaikuttavat olevan vain ymmärtämättömiä hairahtuneita, mutta nämä homot jotain todella pahaa heille. Heidän kirkkonsa saastuisi jos siellä homot vihittäisiin.

Mitenhän se meidän ihmisten pahuuden kanssa oikein on. Jokaisella kun on se varjopuolensakin vaikka kuinka hyvää tarkoittaisi ja siihen pyrkisi. Silti ihmisillä on kitkeriä ja tuomitsevia ajatuksia ja tavallaanhan juuri ajatukset tekevät sen ihmisen eikä se mitä ulospäin näyttää. Ajattelen että jos ihminen pystyisi toteamaan miten usein ajattelee väärin ja kieltäytyy jatkamasta sellaista ajatusta, niin pikkuhiljaa sen ihmisen oma onnellisuus jotenkin lisääntyisi ja tasapainottuisi.
Kuitenkaan en usko että sitä pimeää puolta itsessään pitäisi kiistää, todeta vain sen olemassa olo ja hyväksyä että sen parempi ei ole. Toisaalta taas monet sanovat että ihminen nopeimmin muuttuu paremmaksi ihmisenäkin jos mielessään ohjelmoi itseään että on jo valmiiksi se hyvä, saavuttanut paremman kehitysasteen kuin onkaan. Että vaikka tietääkin varjominänsä olevan olemassa, niin jättämällä sen niin täysin huomiotta kuin suinkin, sen kasvu estetään.

Koska itse ajattelen että meillä on monta elämää elettävänä ja että joudumme syntymään aina uudelleen kunnes olemme hyvittäneet kaiken pahan mitä elämiemme aikana olemme tehneet, niin siinä tapauksessahan sen mustan minänsä jättäminen mahdollisimman paljon huomiotta, saisi aikaan sen että siirtää sen kanssa taistelemisensa tulevaisuuteen missä kehittyneempänä jo ollessaan sen varjonsa kanssa olisi helpompaa työskennellä.
Taitaa jo mennä liian syvälliseksi, mutta tällaisia asioita pohdiskelemme oululaisen kanssa toisinaan ja oikein tykkäämme kumpikin sellaisesta keskustelusta missä kaivaudutaan syvyyksiin.
Noh, murroksiahan nämä.

Sadeca kirjoitti:

Mitenhän se meidän ihmisten pahuuden kanssa oikein on. Jokaisella kun on se varjopuolensakin vaikka kuinka hyvää tarkoittaisi ja siihen pyrkisi. Silti ihmisillä on kitkeriä ja tuomitsevia ajatuksia ja tavallaanhan juuri ajatukset tekevät sen ihmisen eikä se mitä ulospäin näyttää. Ajattelen että jos ihminen pystyisi toteamaan miten usein ajattelee väärin ja kieltäytyy jatkamasta sellaista ajatusta, niin pikkuhiljaa sen ihmisen oma onnellisuus jotenkin lisääntyisi ja tasapainottuisi.

Hieno näkemys! Siksiköhän se minusta niin hieno on, kun kerran itsekin ajattelen juuri noin . Ajatusten hallinnastahan aika pitkälle on kyse. Aika usein pääsee unohtumaan, että tuomitsevat tai muuten kielteiset ajatukset kykenee jättämään sikseen, jos oikein haluaa. Joidenkin filosofisten käsitysten mukaan jo ajatus itsessään on periaatteessa teko. Siellä Raamatussakin taitaa tuon suuntaisia tekstejä olla, mutten ole mikään eksegeetikko.

Kun jaksaisi aina muistaa, että negatiiviset ajatukset voi korvata positiivisilla ajatuksilla, niin elämämme ja läheistenkin elämä olisi paljon helpompaa. Temperametti ja tunteet vaikuttavat kuitenkin ajatteluun niin paljon, että täydellinen ajatustenhallinta on ainakin minulle kaukainen utopia, jota kohti voi kuitenkin enemmän tai vähemmän sinnitellä. Minäkin uskon vahvasti siihen, että ihminen elää monta elämää ja oppii kaikkien elämiensä aikana lisää siitä, mikä se oma tietoisuus oikein on ja minkälainen sen tulisi olla. Joissakin elämissä voi tulla jopa takapakkia, mutta eteenpäin kaikki mielestäni menevät kuitenkin. Buddhalainen ja hindulainen päämäärä on elämien kierrosta vapautuminen, mutta minä pidän sitä vasta etappina kohti sitä tuntematonta, johon ihmiskunnan oletan olevan matkalla.

Juuri noin Urpo. Sitten on kuitenkin se vastuu vielä olemassa. Jos kieltäytyy näkemästä pahaa eikä salli itsensä edes vihastuvan, niin silloinhan sitä jättää muille sen itse vaikeimman työn ja sulkee korvansa muidenkin kärsimyksiltä eläen vain mahdollisimman onnellisesti itse. Toteuttaako sitä oikein siinäkään sitä työsarkaansa mitä tänne on tullut tekemään, vai päästääkö itsensä liian helpolla. Kenen tehtävä on poistaa yleisesti pahuutta ja korjata pahoja epäoikeudenmukaisuuksia maapallolla, jos ei niiden jotka sen tiedostavat? Raamatun mukaan Jeesus vihastui useinkin ja silloin hän konkreettisesti myös toimi sanojaan säästämättä.

Minun uskoni ei riitä siihen että olettaisin jumaluuksien ryntäävän korjaamaan sen mitä ihmiskunta kollektiivisesti on pilannut, ei vaikka kuinka joukolla pyytäisimme, vaan että meidän on itse tehtävä se työ. Mukavasti onnellisina eläminen ei ehkä täytäkään sitä omaa lupaustamme mitä aioimme täällä tehdä. Sehän kehittää vain tietoisuutta siitä miltä tuntuu mutta ei ehkä kehitä ihmisenä olemista. Jokainenhan haluaa pohjimmiltaan päästä helpolla mutta jos itseään säästää liikaa, niin ehkä jonkun toisen on sitäkin enemmän tehtävä sitä "paskatyötä" ja otettava vastuuta. Siksi ehkä se itsensä mahdollisimman paljon unohtaminenkin voisi olla se oikea tie. Toimiminen voisi olla silloin se oikeampi tie vaikka se edellyttäisi minkä negatiivisen tunteenkin hyväksymistä ja läsnäoloa.
Hehe, näitä kun alkaa ajattelemaan niin täysin selvää ei ole mikään.

Väitetään, että jokainen tulee onnelliseksi omalla uskollaan, mutta juuri mitään muuta yhtä typerää väitettä en tiedä. Eikä ihmisen onnelliseksi tuleminen ole mikään itse tarkoitus. Moni lahko on hyvä esimerkki siitä, kuinka ihmiset tulevat onnettomiksi omalla uskollaan ja jotkut sitten pettyneinä (onneksi) luopuvat tuollaisesta uskostaan.

Tietysti vahva usko, josta ei itselle, eikä muille ole mitään haittaa, lujittaa ihmistä ja saattaa olla tie onnellissempaan elämään. Esimerkkinä voisi mainita onnettoman alkoholistin tai narkomaanin, joka tulee uskoon ja ja jättää päihteet. Uskoon hurahtaneet, jotka joka käänteessä tuputtavat oman uskonsa periaatteita, ovat minusta suhteellisen vastenmielisiä. Jehovan todistajat kauppaavat Vartiotorni ja Sotahuuto-lehteä. Eräällä minun luokkatoverillani oli vanhemman puoleinen elämää nähnyt isä. Jehovan todistajat tulivat heidän ovelleen ja kysyivät tuolta mieheltä:"Saako olla Sotahuuto?". Mies vastasi, että antakaa kajahtaa. Perheen äiti oli juuri paistanut leipää ja tuoreen leivän tuoksu varmaankin kantautui myös ulko-ovelle ja tuo luokkakaverini isä alkoi selvittää, ettei ihminen elä yksistään uskosta ja kysyi, saisiko olla tuoretta leipää käypään hintaan. Ei tullut kauppoja kumpaankaan suuntaan.

Minulla on sellainen tunne, että aabrahamilaiset uskonnot (kristinusko, juutalaisuus ja islamin usko) kaikkine uskomattomine rönsyineen ovat niiden historian aikana saaneet aikaan enemmän pahaa kuin hyvää, vaikka noiden uskontojen pyrkimys lienee hyvään. Olen samaa mieltä Sadecan kanssa, että ihmisen on henkilökohtaisesti ponnisteltava "pelastumisensa" eteen ja tehtävä työ kenties tukea ja ohjausta saaden kuitenkin ihan itse. Minusta on outo ajatus, että pelkkä usko ja katumus esimerkiksi kuolinvuoteella on tie paratiisiin. Vielä hullumpaa on oikotie taivaan iloihin tapattamalla itsensä pyhässä sodassa tappamalla itse viattomia vääräuskoisia. En usko, että noiden aabrahamilaisten uskontojen taivasta ja helvettiä on olemassakaan. Minun näkemystäni lähinnä on katolilaisten kiirastulioppi sovellettuna, jossa tietoisuus puhdistaa itse itsensä kokemalla ne vääryydet, joita muille on aiheuttanut, ennenkuin seuraavaan etappiin pääsee. Eikä sekään ole taivas, vaan jotakin muuta. Joskus sitten muissa ulottuvuksissa oltuamme palaamme tänne oppimaan lisää.