Ennen oli kaikki paremmin, vai oliko?

Nyt alkoi lykkäämään nostalgiamielialaa päälle oikein jumalattomalla rytinällä! Kaipuu ja ikävä ovat tunteita kun mietin niitä aikoja jolloin äidit lypsivät lehmät ja veivät hopealle hohtavat tonkat soratietä pitkin maitolaiturille.

Nykyinen elämänmeno on persiistä, etten sanoisi jopa syvältä sieltä, ja sanonkin. Aina on kiire, tehokkuus on ainoa mittari jolla ihmisyyttä nykyisin mitataan, eritoten työelämässä. Tietoyhteiskunta ja taivaisiin asti kurkotteleva nykyinen huipputekniikka ovat raiskanneet nykyihmisen muottiinsa sopivaksi tunteettomaksi kiipijäksi, jolle tärkeintä elämässä on raha, menestys ja marssi glooriaan polkien ahneuden lakeerikenkiensä alle kaiken mikä ihmisille oikeasti pitäisi olla tärkeätä.

Nyky-yhteiskunta on asettanut nämä kriteerit, joilla mitataan kuka on ihmisenä oikeutettu kulkemaan pää pystyssä ylpeänä pystyttyään vastamaan kiitettävällä tavalla järjestelmän huimiksi asettamiin tavoitteisiin. Ne jotka eivät jaksa tässä toinen toistaan seuraavien haasteiden oravanpyörässä, luovuttavat ja syrjäytyvät luokkaan menestyjien painolasti, nollaniilot. Valtaosa meistä sinnittelee läpi elämänsä haaveillen toisenlaisesta elämästä ja maailmanjärjestyksestä.

Herätyskello, ruuhkat, pankkikortti, kaikki asiakaspalvelijamme ovat juuri nyt varattuja, vero, rikemaksu, talousarvio, koiravero, salarakas, tekstiviesti, budjetti, Ikea, tulos tai ulos, A-lehdistä hyvää iltaa, kellokortti, öljy, pedofiili, 9/11, digi, vuosikertomus, vitun homo, mersu, EU, anoreksia, poikamiesprinssin kälyn veljenpojalle vaimo, mitä vielä? vaikka mitä! Näin ovat sävelet tänään tässä ja nyt.

Leuto loppukesän tuuli hyväilee auringon ahavoittamia kasvojasi. Istut heinäpellon reunalla siemailemassa iloisen piikatytön tuomaa lämmintä kahvia pidellen toisessa kädessäsi lämmintä vastaleivottua kaikkien taiteen sääntöjen mukaan letitettyä pullaa. On heinänteon aika, kaadetun heinän tuoksu hyväilee tutulla maanläheisellä tuoksullaan sieraimiasi. Illalla on läheisellä lavalla tanssit ja sinne on tulossa myös se naapuritalon ihana tytär, voisiko elämä olla enää paremmin.

Kyllä elämä maistuisi niin paljon paremmalle, jos voisi vääntää kelloja taaksepäin vaikkapa noin 100 vuotta, miksei hiukan enemmänkin.

Tunnustan jumittuvani nostalgisointiin, -ajoittain jopa tiukastikin. Syynä on varmaan se, että pidän yksinkertaisesta elämästä, kiireettömyydestä ja ennen niin luonteva ihmisen kohtaaminen ihmisenä ei nykyisin enää niin helposti käykään. Materiaaliset arvot, tehokas ajankäyttö, ulkoiset seikat ja teknisen kehityksen kärjessä kiitäminen.. siinäpä päivän arvoja menneitä vastaan.

En ole ihan samoja aikoja elänyt kuin krobbe nuoruudessaan, mutta tiedän kyllä esim. siitä, että ennen jokainen nainen osasi ommella vaatteensa, hoitaa kauneuttaan kotikonstein, teki juuri niitä täydellisiä pullalettejä ja taloudellista ruokaa omassa kotikeittiössään. Nykyisin ei riitä aika, mikä on ihmeellistä: eikö erilaisen tekniikan kehityksen pitänyt juurikin säästää ihmisten aikaa johonkin muuhun? Oma kaunistautuminen on nykyisin niinkin helppoa, että laitatat tekoripset, hiustenpidennykset, tekokynnet, täytettä sinne ja tänne.. kunhan vain on varaa maksaa. Rahalla kenestä tahansa laiskemmastakin naisesta saa muokattua ihanteita vastaavan kaunottaren. Tosin kaikki on silti vain teennäistä.

Kroppa ei pysy kunnossa hyötyliikunnalla tai työnteolla, nykyisin joutuu laskemaan kaloreita, käymään rasvaimussa ja harrastamaan illan vähäiset tunnit jotakin kallista liikuntaa kotiympäristön ulkopuolella. Kuntosalien jäsenyydet maksavat 100 euron pintaan kuukaudessa, ja sillä saa henkilökohtaista valmennusta sekä saunaluvan.

Mitähän hyvää tässä ajassa sitten olisi verraten esim. lapsuuteni aikoihin? Joukkoliikenne on kehittynyt ja se hyödyttää perhettäni. Kotona on nopeaa ja helppoa maksaa laskut nettipankissa, kun ei tarvitse lähteä jonottamaan pankin konttoriin (tosin lapsuudessani käytiin vielä aika paljon käteiskauppaa), rahaa saa nyt "seinästä" ja jos käteistä ei halua käyttää lähtee ostosten veloitus suoraan pankkikorttia käyttämällä.
Palvelu, joka ennen oli sääntö kaikessa, on nykyisin maksullista. Palvelualalla on kova kiire ja aika maksaa, kaikella siis on hinta ja kaikesta pitää saada maksu.

Eipä tuohon kirjoitukseesi juuri lisäämistä ole kun on noin tyhjentävä mutta pakko on kanssasi ihmetellä minne nuo heinäpellon pientareet niin äkkiä katosivat. Ennen oli aika vaivatonta se maalaisesta kaupunkilaiseksikin vaihtuminen kun ei tarvinnut sen enempää sitä rekvisiittaa kuin juuriharjalla ja mäntysuovalla hinkatut tennarit ja tietyn murteen matkiminen . Mitä ilmeisimmin siihenkin meni oma aikansa mutta kun ne uudet ystävät huomasivat sen hyvän yrityksen, niin eivät viitsineet mitään pilkkuja viilailla.

Etelä-Suomeen rantautuneella kainuulaistytöllä oli kyllä mitä mielikuvituksellisimpia tuulimyllyjä mitä vastaan sotia. Ajatella että piti esimerkiksi vannottaa muita kainuulaisia liittolaisiksi ja nimittää itsensä oikein kajaanilaisen poliisin tyttäreksi sen sijaan että olisi myöntänyt olevansa Kivesjärven saaressa ilman sähköjä elävän maalaisisännän jälkeläinen. Vuoden kuluttua oli jo helppoa ihan itse käydä Muoniossa kauhistelemassa lappalaisten sivistymättömyyttä eteläsuomalaisena turistina.

Joku luoja ilmeisesti pystyi antamaan tyhmyyteni anteeksi ja piti sittenkin minusta koska antoi älliä lopettaa moisen näyttelyn jo parin vuoden kuluttua. Yhtäkkiä kun kävikin oivallus että millään jengillä ei ollut edes sen oman vaivalloisesti saavutetun tietoisuuteni vertaa älyä ja että yksilöityminen voisi tuottaa parempaa hedelmää kuin kaupungin kirjaston puutarhasta suoritettu omenien kähvellys.
"Kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan" lauloi jopa itse Irwin johon myös olin jo ehtinyt vähän tutustua, joten Rytmi-Riihtä ympäröivät viljavat lainehtivat Erkylän pellotkin tuntuivat vain kapeilta hämäläisiltä konnuilta maailmanmatkalaisen jatkaessa elämyksiensä katkeamatonta vyyhteä uusiin ulottuvuuksiin.

Joku käsittämätön ihme tapahtui koska yhtäkkiä tielleni heitettiinkin viisaita ihmisiä jotka pohtivat elämän tarkoitusta itseni lailla. Jo 18 vuotiaana sain täysin vapaasti olla oma teeskentelemätön vaikkakin kovin itserakas itseni.

Mesimarjojen täyttämät Kivesjärven pienet pelllot olivat neljässä vuodessa vaihtuneet ruotsinkielisiin sinänsä Suomen oloja paljon helpompiin maisemiin. Minä kelpasin minne vain ja uutena kokemuksena huomasin että minun Suomessa hankitut kykyni olivatkin haluttua tavaraa kun olin vuoden jälkeen tuota kummallista uuden maani kieltä oppinut käyttämään. Sen paksun ennakkoluulojen viidakon ruotsalaisia kohtaan olin jo ennen sitäkin pystynyt pätemättömänä hautaamaan.
Entäs nyt? 41 vuotta on vierähtänyt ja mietin olisiko niitä mesimarjaisia ojan reunuksia koti-Kainuussa sittenkin pitänyt jäädä hoitelemaan.

En voi uskoa että olisi pitänyt, koska joku voima kai meitä ohjannee ja ehkä olen jotain tärkeää toteuttanut ja ehkä vieläkin tulen toteuttamaan. Kukaan ei ole seppä omalla maallaan sanotaan, ja minulle siinä on vinha perä koska luultavasti tämä maa on tarjonnut runsaammalla kädellä mahdollisuuksia itselleni kuin mitä olisin koskaan pystynyt edes toivomaan.
Mansikkamaa tämä ei ole mitenkään, mutta oikealla ajalla tulin ja oikealla asenteella joten siksi kai tämä Ruotsi niin kotimaalta tuntuu. Yli 2/3 osaa elämästä tekee tietenkin osansa ja siinä valossahan se on pakko sillä silmällä asioita katsoa.

Joskus ihmetyttää suomalaiset sukulaiset jotka eivät yksinkertaisesti käsitä sitä että suomalainen ei kaipaa muuttoa kotimaahan vaikka mikä tarjous ilmaantuisi koska olemme jo "kotona". Aivan älyttömän vähän on niitä työelämänsä päättäneitä suomalaisia jotka lähtevät takaisin vanhoilla päivillään. Mielestäni se kertoo viihtyvyydestä, että koemme itsemme hyväksytyiksi ÿhteiskunnan jäseniksi. Onhan meillä toiveita ja kaikenlaista rempallaan olevaa juttua mitä kaivella, mutta tuskin ne ketään Suomen suomalaista kiinnostaa.
Skåååål taas uudelle vuodelle 2011 meiltä ruotsinsuomalaisilta!

Vaikea vastata tuohon kysymykseen, mutta menneisyys on aina joko tukeva tai horjuva perusta tulevalle. Mennyttä emme voi muuttaa, emmekä tulevaan vaikuttaa, ellemme tee ratkaisuja ja päätöksiä jo tässä hetkessä. Suomessa yksi idän ja lännen perinteiden yhteinen lapsi on palmusunnuntain nykyinen trullitraditio. Länsisuomalainen noita- tai trulliperinne sekoittui sujuvasti karjalaiseen virpomisperinteeseen silloin, kun karjalaiset joutuivat siirtymään lännemmäksi hävityn sodan jälkeen länsiuomalaisten naapureiksi. Nuo tänään kiertävät pikkutrullit jatkavat perinnettä omalla tavallaan kuitenkin vanhoista karjalaisista loitsuista, kansanrunoista ja länsisuomalaisista noitatraditioista pulpahtelevista ikilähteistä.

Liitän tähän muutaman näihin hetkiin liittyvän karjalaisen virpoluvun, joiden aihepiiriin kuuluu onnentoivotuksia, palkan pyytelyä ja jopa joko leikillistä tai tarkoituksellista uhkailua, jos sanoja luppaan, luppaan, luppaan ei ala kuulua tyyliin: Jos et luppaa murinaa, ni haukka syöp siu kannais!" tai "Jos olet hyvä emäntä, nuku villavuotehella. Jos olet paha emäntä, nuku kivirauniossa!"

"Palkanpyytely:

Voilusikka lehmästäis, muna kanastais,

pannukaakku taikinastais, markka kukkarostais!

Luppaatkos munan, luppaatkos munan, luppaatkos

munan!


Onnentoivotus:

Virvon varvon tuoreeks terveeks, tulevaks vuuveks!

Kui monta urpaa nii monta uuhta,

kui monta varpaa nii monta vasikkaa,

kui monta oksaa nii monta orhii,

kui monta lehtee nii monta lehmää,

kui monta latvaa nii monta lammasta.


Uhkailu:

Jos et luppaa munnaa, ni haukka syöp siu kannais!

Virvottavan lupaus:

Luppaan, luppaan, luppaan!


Terveys:

Virvon varvon vitsasella

tuoreeks terveeks,

tulevaks vuuveks!

Isännälle ikää pitkää,

emännälle perää leveää!



Muita virpolukuja:

Virvon varvon vitsasella

rikkaaks, rakkaaks,

ison talon isännäks.

Viikoksi velkaa,

vuuveksi vappaata,

sinulle vitsa, minulle palkka,

annotko munan vai markan!

kilteiksi pienet piimäsuut!



Mie se virvon viisahasti

taputtelen taitavasti

rikkahaksi rakkahaksi,

ison talon isännäksi,

viien piian pitäjäksi,

neljän lehmän kaitsijaksi!

Isännälle ihravatsa.

emännälle perä leveä,

veikolle hyvä hevonen,

tyttärelle punaiset posket!

Virvon varvon vitsa on uusi

kaunis kuin kukkiva tuomi,

eläjän onnea toivotan sulle

nöyrästi vaadin palkkaa

mulle!



Virvon varvon vitsasilla

tuorehilla tervehillä,

vanhat virvon viisahiksi,

nuoret ylen notkehiksi,

iloisiksi kaikki muut,

kilteiksi pienet piimäsuut!



Tulin sua virpomahan

pitkän matkan päästä,

mulle sitten pääsiäiseks

pieni palkka säästä.

Jospa annat palkakseni

vaikka karamellin tai

vaikka rahamassistasi

pienen pienen pennin

Mutta jollet anna mulle

edes pientä palkkaa, niin

sulle juhlan jälkeen

huono onni alkaa!



Virvon varvon vitsasella,

kostan pajunoksasella,

rikkaaks rakkaaks ison talon

isännäks, kolmen piian

pitäjäks. Viikoks velkaa,

vuuveks vappaata, annat sie

munan vai markan.



Virpoi varpoi vitsoil selkää,

tuoreeks terveeks, tulevaks

vuuveks.

Liippaat sie, liippaat sie viiko

päähä velkaa?

Virpoi varpoi tuoreeks

terveeks, muna kanastais,

kaakku taikinastais,

voilusikka lehmästäis,

viinapullo pannustais.

Luppaat sie munan, luppaat

sie munan, luppaat sie

munan!



Uusi vitsa virvoittaa

vanhan kuoren pois päältä kirvoittaa,

En mä paljon palkkaa vaadi,

enkä velkakirjaa laadi,

Kun mä kauniin vitsan kannan.

palkakseni mitä annat!





Virvon viipotan, varvon vaapotan.

survon suklaamunan,

silkistä sametista korpusta kanelista,

ka anna munanen,

ettei kissa nauvu ovellas,

ettei koira hauku unias,

että saisit rauhassa nukkua,

onnea, onnea, onnea!



Virvon varvon vitsasella

kosken pajun oksasella,

Jumala sinua siunatkoon!



Mie se virvon viina iest,

muna iest muksuttelen,

raha iest rapsuttelen!



Virvon varvon vitsasella,

kosken kevätpajusella,

terveyttä toivottelen,

siunausta siivittelen,

onnea oksalla tällä. "