Ystävät

Meikäläisellä, joka on aika erakko, ystäviä on vähän. Mutta yksi niistä itki tänään.
Äitinsä on dementoitunut, lapsen lapsi on vammainen, aviomies - kylläkin älykäs - mutta täysin holhottava.
Mitä tekee tämä ihminen? Siinä hoitaa kaikkia ja myös leipätyönsä kaiken lisäksi.
En osaa kyllä auttaa häntä noissa perheasioissa. Mutta ystävyyttä voi aina tarjota. Eli lämmintä olkapäätä, johon nojata.
Tästä syystä tännekin kirjoitan. Meillä on ehkä jotain antaa toinen toisillemme.

Ystävyys ja tuki sen myötä onkin arvokkain asia, mitä toiselle ihmiselle voi antaa. Kivaa ystävyyden nimissä antamisessa on tietysti se, että itsekin saa aina jotakin, ainakin hyvän mielen omasta tarpeellisuudesta

Olet Alma oikeassa. Jotain saa itsekin antaessaan ystävälle omaa aikaansa. Eihän toisen suru ole sitä mitä laatuajalta odotamme, mutta jos jotenkin voi toisen oloa helpottaa, niin silloin itsekin siirtyy parempaan maailmaan.

Taas tässä ihmettelen miten ystävyyksien sarkaa hoitaisi.
Ystävä - ihminen asuu naapurissa. Muutti sinne noin vuosi sitten. Hänkin on yksin joulun. Oli sitten puhetta, että tavataan aattona. Minä menen vanhempien luokse joulupäivänä meidän pikkuväen perheen ja miehen kanssa.
No aatto ollaan naapurin kanssa tässä kuitenkin yksikseen.
Ehdotin, että tulisi meille. Tulee kuulemma mielellään. Mutta minulle iski paniikki. Pitäisi siivota ihan hullun lailla ja mitä tarjoaisin. No sen olin kyllä jo ajatellut. Tykkään oikeasti ruokien tekemisestä. Mutta se siivoaminen.
Tämä henkilö ei kuulemma hirveästi piittaa villakoirista nurkissa. Minulle se vaan on kauhistus - omassa kotonani.
Yleensä olenkin siisti, mutta se iänikuinen syysmasennusriesa estää suuremmat siivoamiset.
Nyt sitten ajattelin viedä rouvan lähibaariin, joka on aina auki.
Ei tarvitse siivota, glögit saa sielläkin. Ja hän kyllä mielellään tutustuu meidän "kylän" ihmisiin noissa julkisissa paikoissa.
Koska on psykologi koulutukseltaan, ymmärtää varmaan nämä oudot paniikit keski-ikäisellä naisella.
Kutsun siis hänet baariin kanssani viettämään jouluaattoa. Kuulostaa varmaan karmealta pullantuoksuisista perheellisistä ihmisistä.

Meillä on pullantuoksua yleensä silloin, kun leivomme lasten kanssa yhdessä tai teen puolivalmisteesta, aika ei riitä muuhun. Siivottiin tuossa sunnuntaina, eli lattiat luututtiin eka kertaa kuukauteen. Imuroidaan näkyvät roskat nykyisin tarpeen mukaan. Sohva odottaa pesua, siihen on hierottu piparia ja suklaata, mutta onneksi se on ruskea Minusta tuntuu, että meillä on aina kaikki huiskinhaiskin, muttei kukaan ole arvostellut. En välittäisi vaikka arvostelisikin, sillä "talo elää tavallaan, vieras kulkee ajallaan..".
Martat ovat keksineet antaa viime vuosina hyviä vinkkejä kodinsiivoukseen (näkyvät paikat vain siivotaan, verhot tuuletetaan, kaappeihin ei kosketa ym.)ja painottaneet sitä, että erityisesti Joulun alla aikaa pitää riittää myös rentoutumiseen ja yhdessäoloon.

Minä voisin viedä ystäväni Jouluna vaikka sinne baariin, jos olisin yksin sitä viettämässä

Alma näytti, että jalat maahan Aliel.
Olet niin oikeassa.
Ystävän kanssa joulu on aika ainutlaatuista. Sitä ei yleensä tapahdu edes nuoruuden hulluina vuosina.
Perheen luokse mennään vaikka minne Perä-Hikiälle. (Tässä en halua pilkata vaan ylistää rikasta suomenkieltä).
Siis kohtuullinen siivoaminen ja suunnittelemani pikku-purtavat. Ja sitten baariin. Purtavat tullaan syömään, kun baarista ehditään ja ystävän silmät eivät ole enää niin tarkat näkemään ympäröivää "puolisiivousta".

Tämäpäs olikin helppo homma auttaa siivoushuolissa. Sain Klassmormorilta eilen tämän mainion siivousohjeen ja uskon että tämä tepsii aina. Näin se olisi suomeksi:


1. Tee uusi kansio tietokoneella

2. Anna kansiolle nimi: "Sekasotkut asunnossa/talossa"

3. Hae lasi viiniä

4. Klikkaa hiiren oikealla ottaaksesi kansion pois.

5. Tietokone tulee kysymään: Haluatko poistaa Sekasotkut asunnossa/talossa lopullisesti.

6. Klikkaa Kyllä

7. Nosta jalat pöydälle, juo viinisi ja nauti.

Olipa tosiaan mainio ohje! Sen verran ajattelin tehdä ylimääräistä, että otan ohjelmaan jääkaapin pesun. Kun sitä availee useampi henkilö moneen kertaan päivittäin, niin aina roiskuu jotakin jonnekin.

Tuo jalat pöydälle osio oli NIIN helpottava. Että, jos niin jossain virallisessa (Hmmm..) ohjeessa neuvotaan, niin ei kun noudattamaan.
Ruokapuolta hoitaessa tuli jo ensimmäinen joulun kammotus vastaan, eli tolkuton tungos.
Menin oikein Hakaniemen kauppahalliin, jotta saan varmasti tuoreita ja hyviä tuotteita. Ihmismäärä oli kuitenkin niin käsittämätön, että liu'uin massan mukana suoraan ulos ilman ensimmäistäkään ostosta.
Marketissa oli vähän helpompaa. Mutta painavat asiat haen kiltisti lähikaupasta, kunhan joulunviettäjät noin viiden aikaan poistuvat kaupungista.

Meidän kaupungissamme oli ihmeen hiljaista. Pakkanen kiristyi aamulla -26:een asteeseen, joten se ehkä verotti shoppailijoita. Teimme tyttären kanssa ostokset ihan rauhassa, vain apteekissa oli jonoa. Siellä muuten kaksi romanialaista iskeytyi helmoihin kiinni. Vaikuttivat epäilyttäviltä, mutta Alman laukku oli tiukasti kainalossa ja ostokset jalkojen välissä. Pyörivät siinä ympärillämme pitkään, mutta minä pyörin aina niin päin ettei kukaan päässyt tavaroihini.

Mietin tänään, että miksi hitossa ihmiset laittavat kortteja, vaikkei olla oltu vuosiin tekemisissä? Edes soiteltu. Muutamassakin oli meidän vuosia vanha osoite, kun en ole muistanut tiedottaa muutoista. Tuli sitten huono omatunto, ja hätäpäissäni vastailin tekstareilla tervehdyksiin.. tosin puhelin ja operaattori ovat vaihtuneet vast´íkään, ja osa niistä numeroistakin jo kadonnut..

Joulukorttisodasta päätin irtisanoutua jo kauan sitten. Itse asiassa en ole lähettänyt niitä ikinä.
Tosin kivalta tuntuu, kun niitä postiluukusta putoilee.
Tänä vuonna lähetin kaksi. Toisen meidän suvun matriarkalle. Käy jo sadatta vuosikymmentään. Ja toisen kummisedälle- ja tädille. Äidin mukaan jo vetelevät viimeisiään. Äiti on turhan suorasanainen ihminen ja se kaikki tarttuu tai on geeneissä.
Mutta nuo kummini ovat kuitenkin olleet minulle hyvin läheisiä ja tuskallista on kuulla, että aika on vähissä. Se matriarkka ei varmaan kuole ikinä. Uskomaton tervaskanto. Poltti kuuskymmentä vuotta tupakkaa, tykkäsi alkoholista jne. Vieläkin isä ja äiti, jotka käyvät mummelin kanssa kaupassa, noutavat kaksi sikspäkkiä olutta viikoksi.
Konjakin juonnin onneksi lopetti. Sitä ei vanhus enää kestänyt, vaikka sitä rakastikin.
Muuten olen vastaillut tänään sähköposteilla tänne saapuneisiin kortteihin. Kivaa tämäkin on. Tulee tässä ajateltua ihmisiä, joita näkee harvoin.

Ystäville täytyy antaa iso kiitos siitä, että meidän lapset saavat niin paljon Jouluiloa. Kulunut syksy ja alkutalvi on ollut taloudellisesti niin tiukka, että ystävien osoittama lämpö ja avokätinen muistaminen tulivat todella tarpeeseen. Ystävyyden ei tietysti tarvitse olla materiaalista antamista, ja siksipä itse muistelen lämmöllä erityisesti niitä hetkiä, joita olemme jakaneet yhdessä. Autan itsekin mielelläni missä vain voin ja osaan, ja kaikki sydämestä annettu ja sydämestä saatu on arvokkaampaa kuin mikään muu tässä maailmassa. Nostankin glögimaljan ystävyydelle, oikein kovasti herkistyneenä.

Olipas taas hauska tilanne tällaisille kielipuolille.
Tultuame takaisin luonnon helmaan meidän monitoimimies K. kertoi, että tällä periferialla, miehillä, on tapana kokoontua saunaan uuden vuoden aaton aattona. Nyt oli meidän ummikko (melkein) mieskin sinne kutsuttu.
Kun ei mitään kuulunut ennen kahdeksaa, ajattelimme, että oli tullut taas yksi uusi väärinymmärrys. Aloittelimme siis tällaista perhekeskeistä iltaa kaikessa rauhassa.
Mutta kerrankin olimme ymmärtäneet oikein. Sieltä tuli delegaatio noutamaan miestä saunaan naapurikylään, jossa ovat kaikki lähikylien tutut herrat paikalla.
Melkein säälitti, kun mies lähti pyyhe kaulassa kohti tuntematonta. Kysyin vielä varuiksi, että miten hän pääsee kotiin. Ei kuulemma huolta. Sieltä tuodaan. Ei tarvitse rouvan huolehtia.
Tässä nyt papukaijan kanssa lämmitellään uuneja ja hykerrellään...

Olipa urhea mies kun lähti. Toisaaltahan se on hyvä ja hieno ele että haetaan mies mukaan ja olisi ollut vaikeaa ja jotenkin epäkohteliasta kieltäytyäkään. Monet tuollaiset tempaukset ovat tosiaan silkkaa fiksuutta kun halutaan saada uusi kylän asukas mukaan.
Onhan se vähän silti äkikseltään tulikoe jaksaa seurustella suuremmassa porukassa jos ei kovin paljoa kieltäkään osaa mutta siellähän sitä oppii. Ole vain aliel iloinen että saat papukaijan kanssa lämmittää uuneja, vähällä pääset!

No tältä oikeasti tuntui. Mitähän itse tekisin, jos paikallinen rouvakerho haluaisi minut noutaa johonkin.
Luultavasti menisin ja kaikki olisi hienosti. Mutta aika paljon vaatisi. Supliikki minulta sujuu. Kuitenkin oikean vaikutelman tekeminen - virolaiset kuitenkin vähän katsovat meidän suomalaisten perään oudosti. Nyt kuitenkin vaikuttaa, että tahtovat meidät yhteisöönsä. Eihän siihen mennytkään kuin kuusi vuotta.

Nimitän mielessäni entistä miestänikin ystäväkseni. Tänään puhelimme taas puhelimessa hyvän tovin ja oli juuri oikein mielenkiintoinen juttu meneillään kun hänen veljensä ajoi pihaan ja jouduimme keskeyttämään sen konversaation. Taidanpa lähteä käväisemään heillä tässä viikolla että saan kuulla ne uutiset loppuun ja samalla maksettua velkani mikä syntyi hänen äitinsä hautajaisten yhteydessä. Eihän sinne ole kuin 50 km joten pikkukeikka vain.

Sitten soitti vielä toinenkin ystävä. Lapsuuden aikainen ikäiseni naapuri/koulutoverini. Puhumme puhelimessa todella harvoin, joskus menee pari vuottakin välillä mutta kyllä se on kumma että se on aina niinkuin ei niitä vuosikymmeniä olisi välissä ollutkaan. Hihitämme ja tirskumme kuin pikkupennut ja meillä on juuri se sama tyyli puhua toisillemme kuin silloin lapsinakin. Täysin välitöntä ja estotonta eikä mitään miettimistä mitä se toinen mahtaa ajatella. Emme edes alkajaisiksi koskaan puhele säästä, terveydestä tai muusta muodollisesta vaan se puhumisemme sortuu mitä mielikuvituksellisimmille radoille. Olen nyt parina vuonna yrittänyt saada hänet hankkimaan tietokoneen ja nyt alkoi jo kuulostaa siltä että taitaa hankkiakin kunhan sisarenpoikansa joutaa tulemaan sen käyttöä opettamaan.

Sitä oikein havahtuu jotenkin ihmettelemään että miten se voi olla mahdollista että tiettyjen ihmisten kanssa kaikkinainen kanssakäyminen on niin helppoa ja yksinkertaista. Taitaa se olla niin että loppujen lopuksi ihmiset eivät juurikaan oikeastaan muutu miksikään siitä millaisia he nuorina ovat, että se perusminä on läpi elämän ihan samanlainen.