Järki vai tunteet

Elämme kukin tyylillämme, kuka tallaa elämäänsä läpi järkeen perustuvin päätöksin, kuka antaa tunteiden ohjata kulkuaan. Varmaan paras tapa suhtautua asioihin on sopiva annos kumpaakin. Tunteet ovat ohjanneet minun elämääni aina, sanoi järki mitä hyvänsä, niin kuljen siihen suuntaan mihin sydän osoittaa.

Rakkaus tekee valintoja, jotka saattavat olla joskus järjenvastaisia, mutta yksi elämä tulee elää rohkeasti niin, että ei tarvi keinutuolissa mietiskellä sitä mitähän olisi tapahtunut, jos...

Seurustelin joskus 70-luvun alussa tytön kanssa, suhteemme oli todellinen tunteiden hurrikaani. Kohtalo oli kuitenkin päättänyt, että vielä ei ollut meidän aikamme. Ajauduimme erillemme, kumpikin eli elämäänsä tahoillaan, mutta emme ikinä saaneet toisiamme mielistämme. Aina kun ajattelin häntä suunnaton kaipuu täytti mieleni. Vuodet kuluivat väjäämättä kohti elämän loppusuoraa. Erosin maaliskuussa vaimostani ja aloin elää uutta nuoruutta poikamiehenä. Se kortti oli nopeasti katsottu, tyhjää... Ajattelin yksin maatessani ankean poikamiesasuntoni hämärässä, että mitä helvettiä! Mitä minä haluaisin loppuelämältäni, tässäkö tämä nyt sitten olisi? Muistojeni kanssako viettäisin loppuelämäni?

Mitä haluaisin vielä elämältäni, olinko tuomittu elämään ilman onnea hautaan asti, oli kysymys joka piinasi minua. Halusin olla vielä sen viimeisen kerran rakastunut ja onnellinen. Mutta mistä löytäisin sen onnen? Silloin mieleeni muistui jälleen nuoruuteni rakkaus. Kauaa en harkinnut kun selvitin missä elämäni nainen nykyisin asui, jonka jälkeen puhelin käteen ja soitto...

Loppu onkin sitten kuin suoraan Harlekiini-sarjasta! Tapasimme ja huomasimme heti, että tunteet toisiamme kohtaan eivät olleet kuolleet vaan vanha liekki roihusi pian entistä kuumempana. Kolmen viikon jälkeen muutin hänen luokseen, viiden viikon jälkeen kihlauduimme toissa päivänä, avioon menemme lokakuussa ja mikä kaikkein tärkeintä rakkautemme on liki 40 vuoden eron jälkeen syventynyt niin valtaisaksi, että meinaan tukehtua tähän onnen tunteeseen. Elämä antoi meille toisen mahdollisuuden ja aiomme sen käyttää oikein.

Turha lienee toistaa, mutta tunteella mennään!

Kirjoitat kuin vanha tuttu, KaidePuu, ja siksikin tekstiäsi on mukava lukea. Kaunis ja hyvä tarina muutenkin.

Olet mielestäni täysin oikeassa siinä, että pitäisi seurata sydäntään.. mutta kuitenkaan järki ei siinä kaverina haittaa Ihmissuhteuden lähtökohtahan pitäisi olla ne tunteet, ainakin jos itse on vähääkään tunteellinen ihminen. Tuosta minua on joskus syytetty, ja jopa liiallisesta tunteilusta.. mutta kuinka onkaan käynyt muutaman kerran, kun järki on ottanut vallan ja olen päättänyt suhteen? No, se toinen, -tunteitaan säästellyt ja järkiperusteisiin tietyissä ratkaisuissa vetoava-, onkin alkanut tunteilemaan! Joskus jopa niin, että on vuosia kaivannut sitä mennyttä, eikä ole millään meinannut hellittää mahdottomissa toiveissaan uudesta alusta.
Sanotaan, että toiselle pitäisi antaa mahdollisuus "tulla takaisin", jos yhtään on välittänyt hänestä. Sanoisin, että siinä vaiheessa kun voimakas kiintymys on laantunut, ei auta enää mikään. Se on järkeä se!

Sinulle ja nuoruudenrakastetullesi on koittanut uusi alku. Vain siksi, ettei mikään ole sammuttanut tunteitanne toisianne kohtaan. Ei edes järki.

Tällaisista hienoista jälleenlöytämisistä vuosikymmenten takaa saa lukea silloin tällöin ja niihin ei väsy koskaan.
Sydämelliset onnitteluni!

Eräällä miespuolisella työtoverillani kävi samanlainen säkä. Olivat seurustelleet alle kaksikymppisinä, sitten molemmilla oma perhe vuosikymmeniä (mies yksinhuoltajana) ilman minkäänlaista yhteyttä ja nyt ovat kihloissa. Teette oikein kun ette tuhlaa kallista aikaanne miettimällä toistenne matkan varrelta tarttuneita "omituisuuksia". Niitä kun löytyy jos etsimällä hakee. Omalle itselle pyhästi vannottu päätös että nyt satsaan tähän ja päätän luottaa tähän ihmiseen tuli mitä tuli ja sisäinen tieto siitä että rakkaus voittaa kaikki esteet riittää. Jossittelu ja analysointi pilaa monta hyvää suhdetta.

Ehdotukseni olisi että tämä "Hento Kuiskaus" tulisi sittenkin kerallasi tänne foorumille.... Ymmärretään ettet ole kahdella nimmarilla täällä vaikka samasta IP osoitteesta olisikin

Alma kirjoitti:

Kirjoitat kuin vanha tuttu, KaidePuu, ja siksikin tekstiäsi on mukava lukea. Kaunis ja hyvä tarina muutenkin.

Vanha kyllä, tuttu? Mistäpä sen tietää

KaidePuu kirjoitti:

Alma kirjoitti:

Kirjoitat kuin vanha tuttu, KaidePuu, ja siksikin tekstiäsi on mukava lukea. Kaunis ja hyvä tarina muutenkin.

Vanha kyllä, tuttu? Mistäpä sen tietää

Et sinä varmaankaan vanha ole ja tuttuudesta ei tosiaan tiedä Kirjoitit vain niin tutunoloisesti tutusta, koskettavasta aiheesta -rakkaudesta. Monet meistä ovat lähteneet sille "toiselle kierrokselle", ja rakentaneet elämänsä ihmissuhteet uusiksi. Kaikille ei riitä sekään kierros ja jotkut etsivätkin todellista sielunkumppaniaan läpi elämän. Ja voihan niitä sielunkumppaneita olla parisuhderintamalla useampikin, nyt on aika tämän kumppanin kanssa.. ja myöhemmin tulee toinen aika toisen kumppanin kanssa.. ja..

Hieno ja koskettava kirjoitus KaidePuu. Rohkea ja pitkä askel uuteen tai vanhaan elämään. Pääasia on se, että rakastatte toisianne, viihdytte toistenne parissa ja jaatte myös arkipäivän harmauden tasan ja nautitte sitten juhlapäivistä erityisen tiiviissä tunnelmissa. Meillä muillakin on hyvä mieli siitä, että valaiset elomme tietä omalla onnellasi. Loistakoon rakkautenne lyhty ehtymättömänä aina aamunkoittoon asti!

Tuo otsikon aihe, Järki vai tunteet, on aika mielenkiintoinen.
Rakastunut ihminen on ihan muissa maailmoissa, elää sillä tunteellaan. Ihan fyysisesti sen on todettu olevan terveellistä ja aiheuttavan kaikenlaisia hyötyjä, ja siltähän se rakastuneesta tuntuukin .
Jos rakastunut ihminen olisi täysin rationaalinen ja "järkevä" niin ei uskallettaisikaan satsata siihen toiseen kun niitä järkeviä syitä olla tekemättä muutoksia useimmiten löytyy, jotta moni siinä kävelisi onnensa ohi.

Näyttäisi myös olevan niin että usein ensin olisi joku ovi suljettava takanaan ennenkuin uusi ovi avautuu, kuten KaidePuukin on tehnyt. Juuri se on aika vaikea päätös tehdä mutta kokemusta siitä on itsellänikin.
Onhan se niinkin että jotkut lähtevät hyvistä pitkäaikaisista suhteistaan antamatta niille edes oikeudenmukaista mahdollisuutta, palaamatta takaisin siihen aikaan jolloin rakastuttiin, mitä päätettiin ja sovittiin ja mikä on syynä siihen että sitä suhdetta ei hoidettu. Kenties se vieläkään ei olisi myöhäistä...

Se täysin erisuuntiin kehittyminen on kyllä seikka jonka pitäisi saada kellot soimaan, koska silloin ei oikeastaan enää auta vaikka kuinka kunnollinen ja kaikin puolin muutoin hyvä partneri olisi kysymyksessä. Noin kävi minulle. Jos kiinnostus toisen menemisiä ja tulemisiakin kohtaan on jo aikoja sitten lopahtanut, puhumattakaan sukupuolisesta vedosta. Silloin siinä tosiaan on enää jäljellä vain se "järki" ja senkin voimalla voi elää yhdessä pitkään. Järkeä käyttämällä voi olla oikeudenmukainen, suvaitsevainen, auttavainen, toisen huomioon ottava ja häntä kunnioittava, rehellinen, tosiystävä ja ties mitä hyvää aivan kuin yhteissopimuksesta mutta siitä puuttuu tuo "eläminen" mitä KaidePuukin jo aamuyöstä nykyisin herää kokemaan.

Ei se siinä entisessä paikalleen juuttuneessa suhteessa eläminenkään hukkaan ole mennyt, koska siinähän asettautuu ne asiat ja omat tarpeet arvojärjestykseen ja oppii katsomaan elämäänsä uudella tavalla.
Kun KaidePuu elit tuota yksinäistä poikamieselämää eron jälkeen niin sinähän elämällesi jo esitit toiveen siitä mitä todella kaipasit. Uskon että jonkinlaista oma-aloitteisuutta elämä vaatii ja sinä muistit nuoruudenrakkautesi. Kun toimit itse niin sait mitä toivoit ja vasta nyt olit siihen itsekin tarpeeksi valmis mies.
Luulen tietäväni tasan tarkkaan että olet sanonut itsellesi aivan kuin minä aikoinaan suurinpiirtein näin; "Tuohon ihmiseen satsaan itseni ja kaiken mitä minulla on. Saa sitten mennä syteen tai saveen mutta omalta osaltani teen kaikkeni että tämä onnistuisi. Päätän varauksettomasti luottaa tähän ihmiseen ja jos petyn niin siinähän sitten petyn, hällä väliä mutta tätä en jätä elämättä." Järki asettaa vaatimuksia, ehtoja, epäilyjä, vertailuja ja pelkoja, tunne on sielun vaistoa joka tuo varmuutta, uskallusta ja elämäniloa. Onneksi olkoon KaidePuu

Vain täydellinen psykopaatti ei voi kokea tunteita. Psykopaatti kylläkin osaa kuvitella, miltä tunteet tuntuvat ja kykenee näyttelemään esimerkiksi rakastunutta, kun siitä on hänelle hyötyä. Olisi aika kolkkoa, jos ei kykenisi kokemaan tunteita.

Tulisesti vastarakastuneet eivät ole täysissä järjissään. Sen tiedän omasta kokemuksestani. Siinä tilassa ihmisiä vievät tunteet mukanaan kuin myrskytuuli pilvenhattaraa, eikä järki voi kontrolloida rakastuneiden toimintaa. Eikä tarvitsekaan, sillä rakkaus on maailmankaikkeuden mahtavin ja tärkein voima. Olisihan se hienoa, jos rakkaus ja järki eläisivät sulassa sovussa. Siinä optimitapauksessa tämä maailma olisi huomattavasti parempi elää ja olla.

Tunteetkin voidaan luokitella positiivisiksi ja negatiivisiksi. Myös syvässä vihassa järki menettää otteensa ihmisestä ja hänen käytöksensä muuttuu radikaalisti. Kun rakkaus on ylläpitävä voima, niin sen vastapooli viha on sen sijaan laadultaan destruktiivista. Vihaisen olisi parempi ottaa järki avukseen.

Kaiken kaikkiaan seka tunteita, että järkeä tarvitaan ja kumpikaan ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla ilman toista.

Veikkaan, että niitä ihmisiä joilla tunne ja järki ovat täydellisessä tasapainossa, on aika vähän. Tuollainen ihminen voi kuitenkin tuntea hyvin voimakkaasti erilaisia tunteita, järkihän tulee mukaan siinä vaiheessa kun tunteisiin liittyvien asioiden erittely alkaa.