Kaikenlaista pohdiskelua

Nyt, kun lämpöaalto on hellinyt meitä harvinaisen aikaisin, niin mieleeni on noussut jo kauan minua askarruttanut kysymys: sietävätkö naiset enemmän auringon paahdetta kuin miehet? Panin jo nuorena miehenalkuna merkille, että tytöt ja naiset saattoivat maata rannalla liikkumattomina tuntikausia. Miehet eivät niinkään. Lieneekö tämä havainto tai kuvitelma minun yksityisomaisuuttani, mutta nyt taas olin huomaavani, että ilmiö on totta. Puistoissa ja nurmikoilla makailevat lähinnä naiset. Vai onko kyse siitä, että miesten auringossa makailua en juurikaan huomaa .

Kun omat tyttölapset tulevat koulusta, niin he painuvat parvekkeelle ja avaavat parvekkeen lasituksen ja ryhtyvät makaamaan siellä olevalle sohvalle tai istumaan tuolille lukemaan jotakin ja nauttimaan auringon paahteesta. Parvekkeella on järkyttävän kuuma, kun tuulenvirekään ei käy. Minä viihdyn kyllä kunnon löylyissä, mutta useimmat tuntemani naiset eivät viihdy. Kyse ei siis voi olla pelkästä kuumassa olemisen nautiskelusta. Auringossa täytyy olla naisille jotakin vielä merkittävämpää kuin miehille. Ilman aurinkoahan täällä ei voisi olla meidän käsityksemme mukaista elämää. Kovin lähelle emme tässä olomuodossa voisi aurinkoa mennä, vaan kärähtäisimme olemattomiin hetkessä. Kysymys kuuluukin: ovatko naiset kaikin tavoin kehittyneempiä kuin miehet?

Päike annab energiat ja jumet meie põhjamaalastest kahvanägudele. Ja naistel, kellel enda väljanägemine on määrava tähtsusega, siis kes ei tahaks olla päevitunud ja kena mulatitari jumega. Ilu nõuab ohvreid ja selleks on naised nõus end palavas päikeses praadima ja igal võimalusel päikest ära kasutama. Seda enam, kui seda nii vähe meie laiuskraadidel on. Saun on iseenesestmõistetav nähtus, aga soe päike, haah, mõnus. Kuidas te mehed nii rumalad olete, et sellest aru ei saa

Vaalien läheisyys sai minut pohtimaan Suomenmaan poliittista ilmapiiriä, joka tällä hetkellä vallitsee. Politiikka, poliitikot, puolueet ja ideologiat eivät enää nykyisin Suomessa saa suurimmassa osaa kansalaista juuri minkäänlaista värinää aikaan. Johtavat poliitikot ovat kähmineet itselleen etuja lakien vastaisinkin keinoin, mutta he jäävät tuomitsematta, eivätkä itse edes eroa tehtävistään. Mikään ei tunnu muuttuvan ja monista tuntuu siltä, että on aivan sama, kuka asioista päättää, koska entinen meno kuitenkin jatkuu. Ei ihme, että täällä äänestysvilkkaus tuntuu pienenevän vaali vaalien jälkeen.

Poliitikoilla taitaa olla aika paljon yhteisiä piirteitä ja ominaisuuksia. Luulisin, että halu vaikuttaa edes jonkinlaista valtaa tavoittelemalla lienee lähes kaikille poliitikoille yhteistä. Valta on seksikästä ja vallanhimoinen itsekin tuntee tyydytystä saadessaan valtaa. Yhteistä lienee myös se, että politikoinnista saattaa parhaasta tapauksessa päästä ansaitsemaan tavalla tai toisella ja päättävässä asemassa olevalla poliitikolla on aina välillä mahdollisuus auttaa joissakin asioissa itseään, läheisiään, ystäviään, kotipaikkakuntalaisiaan ja muita sidosryhmiään. Politiikka on jollekin myös tie nousta yhteiskunnallisessa asemassa ja hierarkiassa.

Suomessa suurimmat poliittiset puolueet ovat lähentyneet niin paljon toisiaan, ettei niitä on vaikea erottaa toisistaan. Pienemmistäkin puolueista omaksutaan arvoja, joiden koetaan hyödyttävän omaa puoluetta. Kokoomuskin on (muistaakseni toissakertaisissa eduskuntavaaleissa) esiintynyt työväenpuolueena. Vihreistä ei Suomessa koskaan tule suurta puoluetta, sillä muut puolueet ovat ajan mittaan imeneet itseensä statuksensa nostamiseksi vihreitä arvoja. Joku puolue saattaa nousta lähes tyhjästä tilapäisesti suureksikin puolueeksi, kun tilanne on otollinen. Esimerkiksi sellainen, että kansa on kyllästynyt senhetkiseen menoon ja politiikkaan ja nouseva puolue on kyennyt puhuttelemaan tyytymätöntä kansaa muutamalla selkokielisellä populistisella teemalla. Sillä ei tunnu olevan erityisemmin väliä, mitä muuta puolueohjelma sisältää.

Pienillä puolueilla, jotka ovat selvästi valtapuolueista poikkeavalla ohjelmalla liikkeellä, ei ole oikein mahdollisuuksia nousta minkäänlaiseen asemaan, sillä niitä ei äänestetä tarpeeksi, että minipuolueet saisivat ainoatkaan edustajaa edes valtiopäiville. Suomalaiset äänestävät lauman mukana.

Nykyisin aatteilla tai ideologioilla ei ole poliittista merkitystä. Ne ovat menneiden talvien lumia Suomessa. Koko Suomen kansa alkaa suurimpien poliittisten puolueiden lailla olla tasapäistä massaa. Aika harvassa kansalaisessa tuntuu olevan kunnollista kipinää. Tästä seuraa, ettei enää viitsitä edes äänestää, koska ajatellaan, ettei mikään kuitenkaan muutu. Jotkut tosin jättävät äänestämättä protestoidakseen, mutta se protesti ei näy eikä kuulu yhtään mihinkään. Onneksi ideologioiden tilalle on tullut joitakin kansalaisliikkeitä erilaisten teemojen alle ja kansalaistottelemattomuutta on jossakin määrin alettu arvostaa. Vielä jossakin päin maailmaa on sentään poliitikkoja, jotka uskovat ideologioihin ja niiden voimaan: http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2011/03/23/presidentti-kapitalismi-saattoi-vieda-elaman-marsista/20114102/12

Urpo kirjoitti:

Pienillä puolueilla, jotka ovat selvästi valtapuolueista poikkeavalla ohjelmalla liikkeellä, ei ole oikein mahdollisuuksia nousta minkäänlaiseen asemaan, sillä niitä ei äänestetä tarpeeksi, että minipuolueet saisivat ainoatkaan edustajaa edes valtiopäiville. Suomalaiset äänestävät lauman mukana.
--------
Nykyisin aatteilla tai ideologioilla ei ole poliittista merkitystä. Ne ovat menneiden talvien lumia Suomessa. Koko Suomen kansa alkaa suurimpien poliittisten puolueiden lailla olla tasapäistä massaa. Aika harvassa kansalaisessa tuntuu olevan kunnollista kipinää.

Joo kyllä media tekee ihan kaikkensa ollakseen hiljaa pienistä puolueista, jopa niin hiljaa että ihmiset eivät oikein edes ole tietoisia siitä että niitä olisi. Vaikka olisi puolueen nimen kuullutkin, niin koska siitä ei ole missään mitään kerrottu niin kukapa niille kävisi summassa äänensä antamassa. Yle ei myöskään vahingossakaan huoli niitä vaalikeskusteluihin että pääsisivät esittämään ideologiaansa ja mitä haluaisivat toteuttaa, vaikka puolueettomaksi nimetty Yle onkin sääntöjensä mukaan velvollinen antamaan kaikille puolueille samanveroisen mahdollisuuden. Missään siellä ei sanota että se on vain eduskuntaan VIIME vaaleissa äänestettyjen puolueiden etuoikeus. Näissä keskusteluissahan on tarkoitus antaa äänestäjille mahdollisimman monipuolinen kuva tarjolla olevista puolueista pystyäkseen antamaan äänensä SEURAAVAA edustuskautta ajatellen.
Kansalaisissa olisi kyllä sitä kipinää jos heiltä ei pimitettäisi kaikenlaista. Edes kaikissa vaalikoneissa ei ole niitä eduskunnan ulkopuolisia puolueita lainkaan mukana. Voiko sitä hyvällä tahdollakaan kutsua demokrataa noudattavaksi tuollaista meininkiä. Tuskin ja valitettavasti.

Ihminen tottuu ajan myötä miltei kaikkeen. Onneksi ihan kaikkeen sentään ei totu. Helpointa on tottua sellaiseen, mikä ei suoranaisesti koske itseä, eikä lähipiiriä. Nyt tuolla arabimaissa on menossa valtava mullistus ja osassa kansan vaatimat muutokset näyttävät toteutuneen suhteellisen hyvin, mutta osassa kansa kärsii sorron alla ja vanha hallinto niittää kansalaisia kuin kypsää viljaa ikään. Kaikki alkoi Tunisian kansannoususta vasta vuodenvaihteen aikoihin ja levisi sieltä moniin muihin arabimaihin. Tällä hetkellä hallitsijoita vastaan protestoivaa kansaa kohdellaan kovalla kädellä, mutta informaatiotulvan takia näihinkin koko maailman kannalta merkittäviin mullistuksiin yksi jos toinenkin alkaa täällä olla niin tottunut, ettei jaksa silmä kovana seurata enää kaukaisia, mutta tarkemmin ajateltuna meitäkin koskettavia tapahtumia kovinkaan intensiivisesti.

Toinen tiedotuskanavia viime aikoina hallinnut on Japanin suuronnettomuus. Maanjäristyksen aiheuttamassa tsunamissa on kuollut yli 20 000 ihmistä, mutta noista kärsimyksistä kertoviin uutisiinkin aika moni on alkanut tottua ja kyllästyä niin paljon, että hädin tuskin jaksaa jollakin tavoin seurata tsunamin aiheuttamaa Japanin ydinonnettomuusuutisointia.
Fukushiman tapahtumia nyt vielä jossakin määrin täälläkin seurataan siksi, että ydinsaasteet koskettavat edes jollakin tavoin meitäkin. Outoa minusta Japanin katastrofin uutisoinnissa oli se, että täällä iltapäivälehdet ja vähän muukin media ottivat kaiken irti Japanissa olevien suomalaisten kohtaloista ja päivittäin tiedotettiin, kuinka monta suomalaista on vielä tavoittamatta ja kuinka jotkut suomalaiset pakenivat vaaravyöhykkeeltä ja autosta meinasi polttoainekin loppua. Hermoja kutkuttavaa jännitystä siis. Miljoonat japanilaiset jäivät sivuosiin. Tärkeämpää oli se, kuinka suomalaiset pääsivät lentokoneisiin ja kotiin Suomeen. Lentokentällä vastassa oli media, joka sai parasta mahdollista materiaalia artikkeleilleen.

Kuten tuolla alussa kerroin, tosin toisin sanoin, oma napa on näissä koko maailmaa koskevissa suurissa tapahtumissa ja onnettomuuksissa kaikkein lähimpänä. Tämä lienee luonnollista, mutta silti minua kummeksuttaa muiden valtavan hädän sivuuttaminen jokseenkin turhalla uutisoinnilla suomalaisten edesottamuksista maailman myllerryksessä. Kaikkeen tottuu, mikä ei meitä koske. Ja miltei kaikkeen meitäkin koskevaan ajan myötä tottuu.

Suuri osa ihmisistä painiskelee joka päivä omien hankaluuksiensa kanssa, joten en itse ihmettele yhtään mikseivät jaksa kiinnostua toisella puolella maapalloa asuvien ihmisten kohtaloista kovin pitkään. Kun huolikuppi on täynnä, on siihen vaikea sovittaa mitään muuta, kun ahdistaa jo ennestään niin kovasti.
Lehdistä olen kuitenkin lukenut jokaisen Japania koskevan jutun, kun olen sellaisen läpyskän käsiini saanut.

Japanissa ovat jälleenrakennustyöt hyvässä vauhdissa, siellä kansalaiset ovat aikaansaavia ja ahkeria. Apuakin he saavat muualta maailmasta. Siinä mielessä kaikki on hienosti tuon katastrofin jälkeen. Toivottavasti ydintuhon uhkakin saadaan pian poistettua.

Sehän on ihan selvää ja täysin ymmärrettävää, että omista vaikeuksista ja ongelmista on selviydyttävä ensin ja huolehdittava siitä, että lähimmäiset voivat mahdollisimman hyvin. Me olemme ihmisiä, emmekä mitään yliluonnollisia olentoja. Minua nyt lähinnä pohditutti tuo maailman mullistusten ja katastrofien uutisointi siinä mielessä, että annetaan niin suuri paino uutisille, joissa kerrotaan katastrofialueilla olevista tai olleista oman maan kansalaisista, joilla ei ole mitään hätää. Sekin on inhimillistä, että noiden tapahtumien uutisiin tottuu. Suuri osa ihmisistä tottuu ajan myötä jopa sotaankin. Minäkin alan ajan myötä tottua perhe-elämään jo nyt, kun osa perheestä on saanut siivet alleen .

Perhe- elämähän se melkoista sotaa onkin

Suomessa aiotaan järjestää ensi kesänä pieremisen ensimmäiset SM-kisat http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011102714651641_uu.shtml . Utajärveläinen Seppo Kinnunen on sitä mieltä, että pieru on iloinen asia. Ehkei nyt sentään ainakaan ihan aina. Saattaa olla, että joskus vahingossa päässyt äänekäs paukku väärässä tilanteessa on pikemminkin nolo tapaus kuin iloinen asia.

Jotenkin tuntuu, että nimenomaan Suomessa joillakin on aikaa järjestää kilpailuita, joissa ei ole mitään mieltä. Saunomisen MM-kilpailut, eukonkatokisat, muurahaispesässä istumiskilpailut, chilinsyöntikilpailut vain muutamia mainitakseni. Kaikkiin tuntuu kutenkin riittävän yleisöä ja kisat kuin kisat ylittävät myös uutiskynnyksen. Kyllähän tuossa pieremisessä jokin täytyy viehättää, koska tietyssä tilanteissa päästetty äänekäs törähdys naurattaa monia takuuvarmasti kerta toisensa jälkeen. En ehkä kuitenkaan aio ensi kesänä Utajärvelle mennä noihin mittelöihin osallistumaan tai edes katsomaan, vaikka joskus potentiaalia kisassa pärjäämiseen ilmenisikin. Kuuntelen mieluummin hevosten viikon luontoääniä maaseudun rauhassa. Hevoset ovat tuossa lajissa eteviä luonnonlahjakkuuksia. Ehkei niinkään äänen voimakkuudessa, mutta kaasun tuotannon määrässä kylläkin.

Meitä kyselivät sukulaiset jo tangomarkkinoille ja olemme kohteliaasti kieltäytyneet kunniasta. Alle 50 km tuonne pierukilpailuun mökiltä olisi joten meille saattaisi sopia hyvinkin osallistuminen tällaiseen kulttuuritapahtumaan, etenkin jos tuo harrastuksen finaali olisi kauppojen aukiolopäivänä.
Jos sattuisi olemaan suopotkupallon MM kisat samaan aikaan, niin sinne lähtisin mieluummin kannustamaan sopivaa laakia vaikka sinne Suomussalmelle? vähän enemmän matkaa kertyykin. Takkukin voisi hieman paremmin viihtyä siellä kuin pierukilpailuissa koskapa pelkää jo kärpäsen surinaakin.

Aika ajoin on masentavaa lukea lehtiä tai kuunnella ja katsella uutisia. Tästä omasta suomalaisen kansalaisen perspektiivistäni katsellen tänään näyttää siltä, että Euroopan ja läheisimmin Eurooppaan liittyvän maanosan kannalta asiat menevät päin persettä. EU:n jäsenmaille Irlannille, Portugalille ja Kreikalle on jo jouduttu hellittämään muiden maiden kukkaron nyörejä. Italian valtiontalous on persiillään, nyt Unkari on ilmoittanut tarvitsevansa IMF:n ja EU:n raha-apua. Espanjan talous on kuralla, eikä sekään saa uusia luottoja kuin kalliilla koroilla, Ranskan lainojen luokitus on vajoamassa ja Belgiakin vaikuttaa rutiköyhältä sen lisäksi, että katoliset papit siellä harjoittavat perversioitaan. EU on enemmän kuin kriisissä; se näyttäisi olevan tukehtumaisillaan.

Tunisiasta alkaneet Afrikan mantereen arabimaiden kansannousut tökkivät. Tunisiassa kansalaiset valitsivat selvästi suurimmaksi puolueeksi edustajakseen muslimipuolueen. Ei siinä sinänsä mitään pahaa ole. Paha piilee siinä, kuinka islamilaista lakia ja käytäntöjä mahdollisesti aletaan tulkita ja toteuttaa suhteellisen sekularisoituneessa maassa. Syyriassa tapetaan joka päivä maan kansalaisia, jotka osoittavat mieltään vääryyksiä ja Syyrian valtaa pitäviä vastaan. Egyptissä valtaa pitävä armeija ampuu kumiluodeilla ja kovillakin mieltään sotilasvaltaa osoittavia kansalaisiaan vastaan ja yrittää hajottaa mielenosoituksia myös kyynelkaasun avulla. Mellakoissa on kuollut jo yli kaksikymmentä ihmistä ja yli tuhat ihmistä haavoittunut. Muistaakseni jo ensi viikolla Egyptissä täytyisi pitää demokraattiset vaalit. Saapas nähdä.

Näkymät tästä sammakkoperspektiivistä vaikuttaisivat olevan melkoisen synkät. Vallan- ja rahanhimo ajavat ihmisiä mielettömyyksiin. Jatkuvan taloudellisen ja tuotannon kasvun yhtälö on mahdoton. Nykyinen meno perustuu nimenomaan kasvuun. Ihminen ahnehtii ja himoitsee aina vain lisää. Oli kysymys sitten vallasta tai materiasta. Minun tekisi mieleni välillä painua kaiken uutisoinnin ulottumattomiin.

Lisäys:
Kaikesta huolimatta vilkaisin uutisointia, eikä tämä uusi käänne Egyptissä yllätä eikä hälvennä synkkiä pilviä arabimaiden demokratian kehityksen tiellä. Euroopasta on varmaankin odotettavissa lähipäivinä lisää huonoja uutisia. Mieleni tekisi painua maan alle.

Mitä tarkoittaa olla pienen lapsen kanssa vaan kahdestaan.
Sitä minä tässä ihmettelen. En oikein tiedä onko lapsen kiintymys sitä aitoa. Onhan hän neljäsosaminä. Mutta mitä tämä yhdessäolo nyt sitten on.
Olen yliväsynyt lapsen kanssa leikkimisestä. Nyt on muutama päivä vapaata. Saan edes pestyä pyykit ja seurusteltua miehen kanssa.
Mutta kaikki menee sekaisin. Puhun mummista papukaijalle. Ja Alielista lapselle. Mieskin luulee, että olen joku mummo.
Saan siitäkin raivokohtauksen "MIKÄ MUMMI MINÄ SINULLE OLEN!!"
Ei ole helppoa pienten lasten vanhemmilla. Heitä; Poikaa ja miniää pitää arvostaa. Joutuivat jättämään pienen lapsen ja jatkamaan urameininkiään. Onneksi oli tämä mummi, joka otti Pikku-Emin hoitoonsa.

Eihän pienen lapsen kanssa "vain olla", ja siksi se onkin vaativaa ja väsyttävää. Täyttä höyryä koko ajan!

Kiintynythän tuo pikkuinen varmasti sinuun, -mummiin-, on, mutta ei se mielestäni tule neljäsosaperimästä tai perimästä muutenkaan. Kiintymys rakentuu ajan myötä, ja se vaatii aikuiselta tietynlaista omistautuneisuutta ja luotettavuutta. Lapsi tarvitsee aikaa ja turvaa, ja sitähän hän mummilta nyt saa

Juu sitoutuminen lapseen on nyt sataprosenttista. Puoleen vuoteen ei oikeastaan mitään muuta. Joogatunnitkin ovat liian aikaisin. Ei siis sinnekään mitään asiaa. Musiikinkuuntelua suunnitellessa tulee vain lastenlauluja mieleen.
Viron tunnit onneksi loppuivat tältä syksyltä. Tein jo usean viikon sitä, että kopsasin oikeat vastaukset kotitehtäviin kirjan takaa. Joku mallioppilas-osasto päässä kielsi menemästä tunnille ilman, että olisi tehnyt läksyt.

Väitetään, että ihmisen muisti on valikoiva. Minusta tuntuu, ettemme kykene itse säätelemään sitä, minkä me muistamme. Lapsuudesta, nuoruudesta ja varhemmaltakin iältä jotkut muistikuvat tuntuvat pulppuavan suhteellisen kontrolloimattomina. Suurin osa tapahtumista on kuitenkin painunut unholaan ja osa muistikuvista on varmaankin ottanut kaikenlaisia värisävyjä mieltemme paletista. Toisin sanoen muistamme monet asiat väärin ja väritämme uskomuksillamme tai toiveillamme muistot joko kultaisiksi tai himmeämpien metallin värein.

Muistaminen on varmaankin perin yksilöllistä. Jotkut muistavat asioita paremmin visuaalisen muistikuvan perusteella, jotkut kuulemansa perusteella, mutta tietenkin on myös muistamista, joka perustuu johonkin muuhun aistiin. En tiedä, onko muistia tutkittu johonkin aistiin perustuvan ominaisuuden kannalta, mutta minä en ainakaan muista unien ja ajatusrakennelmieni lisäksi juuri mitään muuta kuin sellaisia muistoja, joihin liittyvät aistihavainnot tai aisteista johtuvat mielleyhtymät. Tunteitakin voi jossakin määrin muistaa.

Eri ihmiset muistavat varmaanikin eri tavoin menneitä tapahtumia tai tuntemuksia. Olen hämmästellyt itsessäni kykyä muistaa ja tunnistaa ihmisiä kymmenien vuosien jälkeen siitä, kuinka he liikkuvat. Mahtaisiko se olla jokin perimään jämähtänyt jäänne siitä, että omat ja vieraat oli syytä tunnistaa jo kaukaa kaikin mahdollisin tavoin tunnistaakseen omaan yhteisöönsä mahdollisesti kohdistuvat uhat? Muistan myös tuoksut, jotka lapsuudessa ja nuoruudessa merkitsivät jotakin. Jonkun tuoksun tai vaikkapa hajun perusteella mieleeni ilmaantuu selkeitä muistikuvia tietyistä tilanteista tai ihmisistä. Olisiko tämäkin rappeutuva tai tarpeeton jäänne geeniperimässämme? Entäs sitten jotkut musiikkikappaleet tai sävelmät? Onko äänten muistaminen ollut ihmiskunnan selviytymisen kannalta oleellista? Eniten minua ihmetyttää se, miksi muistan ikääntymisen myötä rajusti muuttuneiden ihmisten kasvojenkin perusteella, kuka hän on. Mitä tarkoitusta tuollainen muisti palvelee?

Enpä tiedä. Minulla on erittäin tarkka hajuaisti ja myös erittäin hyvä hajumuisti. Muistan ihmisten tuoksut niin hyvin, että saan palautettua ne mieleeni helposti. Jos kyse on hajusteesta, niin haistaessani vaikkapa parfymeriassa jotain tuoksua tiedän kuka sitä on käyttänyt. Muistan myös sen persoonallisen vivahteen, minkä jokainen meistä tuo parfyymin tuoksuun mukaan. Muistan lisäksi mille eri ihmisten kodit, ja eri paikat tuoksuvat.

Urpon kuvaamalla tavalla olen huomannut, että hajut ja tuoksut muutenkin tuovat mieleen muistoja. Minusta se on mukavaa, vaikka ne muistot eivät aina niin kultaisia olisikaan.

Muistini on hyvä joissakin muissa asioissa myös, mutten muista aina ihmisten kasvoista keitä he ovat ja missä olen heitä nähnyt, vaikka olisivatkin tutun oloisia. Nimiäkään en aina muista. Jos pitäisi vaikka palauttaa mieleen joku näyttelijä, josta näkyy vilaus jossakin elokuvassa, jota en ehdi keskittyä katsomaan, jään miettimään nimeä. Enkä muista. Joskus väärin luettu käsite tai nimi jää mieleen pitkäksi aikaa kummittelemaan, ja sitä on vaikea kääntää pysyvästi oikeaksi.

Mistähän himmelin idea lienee peräisin? Joidenkin lähteiden mukaan himmeleitä on valmistettu Keski-Euroopassa (lähinnä Saksassa) ja Pohjois-Euroopassa (lähinnä Ruotsissa). Joidenkin lähteiden mukaan himmeli on suomalainen joulukoristge, joka on valmistettu rukiin korsista. Joka tapauksessa sana himmeli on peräisin germaanisista kielistä, joko saksasta tai ruotsista. Kerrotaan,että himmeleiden kolmiulotteinen pyramidimainen muoto on jäljitelty kirkkojen kynttiläkruunuista. Himmeli oli Suomessa myös tulevan vuoden sadon takaava onnenkalu. Tuon kalun koolla oli merkitystä, sillä mitä suurempi himmeli oli, sitä suurempi sato tulevana vuotena korjattiin.

Himmeleitä joulun alla valmistivat nuoret. Neitoset veivät rukiin oljet kosteaan saunaan pehmenemään, että niitä olisi helpompi työstää. Mukaan liittyi sittemmin myös nuoria miehiä ja himmeleiden valmistamisesta kehkeytyi myös eräänlainen seurustelutapa.

Näkyykö Ruotsissa tai Virossa himmeleitä?

Tässä pari viikkoa sitten soitti suomalainen ystäväni Göteborgista ja kyseli minulta tiedänkö onko himmeli ruotsalainen alunperin. Totesin että koskaan en ole vielä tavannut ruotsalaista joka olisi tiennyt itsestään mikä himmeli on, vaan heille on pitänyt selittää se. Taivas kun on ruotsiksi himmel, niin onhan sen jotenkin liityttävä ruotsalaisiin. Eiväthän he kyllä tiedä lanttulaatikostakaan mitään vaikka senkin pitäisi olla ruotsalainen alunperin.

Olisikohan nuo molemmat jotenkin säilyneet suomenruotsalaisissa perinteissä ja tulleet Suomeen hyvin vanhoina aikoina satoja vuosia sitten. Niitä ruotsinkielisiähän oli ennenvanhaan viroissa kaikkialla Suomessa eivätkä toki kaikki mitään rikkaita, joten aika vaatimattomiakin koristeita kuten himmeli olisi voinut traditioihinsa liittyä. Palvelusväkeähän niitä tekemään oli ja ruisolkia omasta takaa, esimerkiksi pappiloiden pelloilla. Papithan olivat kaikki ruotsinkielisiä aikoinaan. Kun sellaisia oli sitten varaa köyhilläkin tehdä niin olisi voinut palvelusväki matkia niitä omiin koteihinsa.

Ystävättäreni sanoi myös että hänkin on puhunut jopa vanhojen ruotsalaisten kanssa noista, eikä kukaan ole koskaan kuullutkaan niistä. Sittenhän on myös niin että pohjoisemmassa Ruotsissa on aina ollut vähän erilaiset perinteet kuin eteläisessä, hyvin monissa asioissa.

Se voisi siis kuvata tähtitaivastakin se himmeli koska niissähän on niitä pieniä neliöitäkin roikkumassa, mene ja tiedä sitten miten on.
Voisinpa muuten kysellä parilta vanhemmalta norjalaismummoltakin jotka ovat fb-kavereissani että tietävätkö he mitään himmeleistä. Norjalaisethan elivät usein hyvinkin eristettyinä ja vanhoina aikoinakin siellä oli ihan etelässäkin väkeä asumassa joita he ainakin kutsuivat "finneiksi." He muuten syövät sellaista lanttumuusiakin jouluruokana.

Eestis on need üsna tuntud ja teatakse jõulukroonide nime all. Nende ajaloost ma palju ei tea, kust ja millal, aga ka nõukogudeaegsed jõulukaardid kujutasid algelisi fotosid just nendesamadest jõulukroonidest. Ja roost ja õlgedest tehtud käsitööd on ju Eestis igalpool juba AMMU teada-tuntud. Siin üks link ka, vaatasin, et siin muudki huvitavat.
http://www.e-ope.ee/_download/euni_repository/file/2416/eesti%20rahvakunst.zip/julukroon.html

No niinpäs onkin Eestissä myös himmeleitä. Oikein mielenkiintoista että on. Norjalaiset eivät olleet elämän kuuna päivänä tuollaisista kuulleet mutta ihastelivat niitä kun laitoin muutaman kuvan näytöksi heille.

Agnesin laittamassa linkissä tuo perusohje on aivan sama jolla itsekin olen himmeleitä tehnyt. Viimeisestä on kyllä vuosia aikaa.

Suuren johtajan Kim Il Sungin poika, suuri johtaja Kim Jong-il on kuollut. Hänen ympärilleen luotiin henkilökultti vailla vertaa. Vladimir Putinin tekaistut uroteot, tiikerinkaadot, amforan sukeltamiset ym. eivät ole mitään sen rinnalla, mitä mahtava hallitsija Kim Jong-il sai aikaan eläessään. Hänestä luotiin lähes jumalinen hahmo. Osasta sepitetyistä myyteistä kerrotaan täällä .

Pohjois-Koreassa ihmiset näkevät nälkää ja toisinajattelijoita surmataan ja heitä viruu infernaalisissa oloissa vankiloissa, mutta huomio kiinnitetään loistavaan johtajaan, joka oli isä aurinkoistakin mahtavampi tyranni. Vallan perii kolmas Kim, Kim Jong-un, jonka valtaan astumista alettiin valmistella KimJong-ilin aivohalvauksen jälkeen 2008. Nyt kuolleen johtajan salaperäisen nuorimman pojan ympärille on alettu rakentaa samanlaista loisteliasta henkilökulttia, kuin hänen isälleen ja isosisälleen rakennettiin aikanaan. Pohjois-Koreassa se onnistuu helposti, sillä tiukka sensuuri ja hallitsijan käskyvallan alainen propagandakoneisto ja tiedotusvälineet pitävät siitä huolen.

Jonkinlaista pohdiskelua tämä videoleikekin Kim Jong-ilin mallioppilaista herättää

Nuo lapset taitavat olla kuuden- seitsemän ikäisiä. Onhan se aika karmivaa miettiä, kuinka (millä konsteilla) noin pienet lapset on saatu oppimaan noin hyvin musiikkikappaleen soiton kitaralla, yhtenäisen koreografian ja siihen päälle mekaaniset hymytkin.

Minua on joskus mietityttänyt, hankkiutuvatko jotkut pedofiilit ja muut perverssit ammatteihin, tehtäviin, uskonnollisiin lahkoihin ja muihin yhteisöihin, joissa heillä on paremmat mahdollisuudet harjoittaa sairaita perversioitaan. Useimmat ovat kuulleet pedofiilipappien ja uskonnollisten lahkojen pedofilia- ja insestitapauksista. Myös kouluissa ja päiväkodeissa on ollut ja on varmaankin edelleenkin työntekijöitä, jotka ovat sairaalla tavalla kiinnostuneita lapsista. Tässä yksi järkyttävä tapaus.

Minä olen joskus miettinyt, mistä nuo luonnottomat perversiot kumpuavat. En ole keksinyt noille vastenmielisille ilmiöille mitään järkevää selitystä. Monia pedofiileja tai insestiä harjoittavia on lapsena hyväksikäytetty. Luulisi, että nuo karmaisevat kokemukset päinvastoin estäisivät tuollaisten taipumusten toteuttamisen. Hankkiutuvatkohan eläimiin sekaantujat muita useammin maatalouslomittajiksi. Zoofilia poistettiin Suomen rikoslaista 1971, mutta eläinrääkkäyksestä voidaan tuomita rangaistus.

Itselläni on paperi siitä että en ole pedofiili. Onko muilla? Jos ei niin epäilen jokaista...

Itse asiassa noita papereita on jopa kaksi kun olen ollut lasten kanssa tekemisissä kahdessa eri kunnassa. Täällä Ruotsissa pitää jokaisen joka palkataan päiväkotiin tai kouluun hankkia Poliisilta todistus ettei ole tuomittu mistään epäilyttävästä.