Matkakertomuksia

Useimmille meistä on matkoillamme sattunut tapauksia, jotka jostakin syystä ovat jääneet mieleen. Tänne niitä voisi postittaa. Itse kerron tänään erään töissä pitkästä aikaa tapaamani tuttavan kysymyksen inspiroittamana tapauksen Intiasta. Tuo tuttava kysyi, mitä lapset nykyisin puuhailevat ja kuinka se kauan sitten kertomani tapaus Intiasta oikein menikään.

Laskeuduimme kolmen lapsemme kanssa Intian Delhin lentokentälle erään marraskuun aamuvarhaisena hämyisenä hetkenä ennen kukon ensikiekaisua. Lentoasema oli hiljainen ja tunnelma oli kaikin puolin unelias. Nuorin lapsistamme oli osapuilleen 1,5-vuotias ja hän veteli sikeitä lastenrattaassa. Vanhemmat tytöt jaksoivat sentään omin jaloin kävellä tullimuodollisuuksiin. Meillä oli mukana vain kaikkein välttämättömimmät tavarat, koska Intiasta saisimme ostaa vaatteet, kassit, matkalaukut ja muut sen sen sellaiset edullisesti. Siksipä pääsimmekin ripeästi erään turbaanipäisen parrakkaan jo iäkkäänpuoleisen sikhi-herran pakeille. Herra tuntui nuokkuvan vielä täydessä unessa, mutta havahtui siihen, kun menimme hänen torkkumistaan ja mahdollisia kauniita uniansa häiritsemään. Hieman ärtyneeltä tuo ukkoraiska kuitenkin vaikutti. Nopeasti hän tarkasti passimme ja passeissa olevat viisumileimat, teki omat merkintänsä ja ryhtyi jälleen torkkumaan.

Matka jatkui pienen tinkimisen jälkeen taksilla edulliseen hotelliin, jonka olimme varanneet Lonely Planet-suosituksen mukaan. Taksikuski väitti kuitenkin, että kaikki Delhin hotellit ovat varattuja, koska Delhissä oli häneen mukaansa tuolloin valtavan suosittu käsityönäyttely. En tietenkään uskonut, mutta annoin hänen viedä meidät hotelliin, jota hän suositteli. Tuo "halpa" hotelli sijaitsi Delhin esikaupunkialueella ja hinta oli päätä huimaava. Kävin maksamassa taksin ja lähetin hänet tiehensä. Seuraava taksi veikin meidät sitten oikeaan osoitteeseen. Matkailu Intiassa avartaa melkoisesti ja siellä saa eurooppalainen turisti oppia melko nopeasti maan tavoille, mikäli aikoo pärjätä. Kaiken kaikkiaan hyvin hieno maa, jonka ihmiset ovat ystävällisiä ja osa jopa täysin rehellisiäkin.

Matkustelimme sitten varmaankin pari kuukautta pitkin Intiaa, kunnes katsoin jostakin kumman syystä passeja. Unelias sikhi-herra oli merkinnyt vain kaksi lasta passiini maahan saapuneeksi, koska nuorimmainen istui unessa rattaissa. Päänsärkyhän siitä seurasi. Lähinnä siksi, että minulla oli vain kaksi vaihtoehtoa: väärentää passin merkintä tai päättää selvitä jotenkin muuten. Valitsin ankarien pohdintojen jälkeen jälkimmäisen vaihtoehdon, koska passin merkinnän väärentämisestä olisi saattanut aiheutua ikäviäkin seurauksia.

Matka jatkui sitten vielä noin kuukauden ja lopulta koitti aika lähteä kotiin ja Delhin lentoasemalle. Nyt katselin tarkkaan, minkälaisen virkailijan tiskin taakse suunnistaisimme. Olin päättänyt jo valmiiksi puhua täysin totta. Nuori ystävällisen näköinen hindu-herra vaikutti sympaattiselta ja selitin sitten hänelle koko tarinan. Toki hän näki lapsistamme, että eurooppalaisen oloisilta he vaikuttivat. Hän antoi minulle seuraavan neuvon: kun tulette seuraavan kerran maahamme, älkää menkö enää iäkkäiden sikhi-herravirkailijoiden tiskin taakse. Sitten hän toivotti meille hyvää matkaa ja tervetulleiksi uudestaan Intiaan.

Mielenkiintoinen tarina Urpo. Aina sattuu ja tapahtuu kun on matkoilla, varsinkin ulkomaanmatkoilla. Minulla on jäänyt mieleen hupaisana matkana matka Barceloonaan:

Jokainen meistä on varmaan matkustellut elämänsä aikana ja varmaan itse kullekin on sattunut kaiken näköistä matkoillaan, niin myös minulle.


Barcelonan matka

Tämä seuraava, vieläkin mieltäni huvittavalla tapahtumalla voitaneen aloittaa tämä ketju. Tarinan (tosi sellaisen) päähenkilö tosin on mies, mutta ei tapahtumista naisiakaan puutu, joten asiaan.

Kaikki sai alkunsa 90-luvun puolessa välissä työskennellessäni Huoneistokeskuksessa. Yrityksellä oli tapana vuosittain palkita myyntityössä parhaiten onnistuneita kutsumalla heidät nk. Miljoonan Taalan Klubiin. Pääsy tähän prameaan seurakuntaan oikeutti kunnian lisäksi osallistumaan vuosittain ulkomaille suuntautuvaan palkintomatkaan.

Useampana vuonna minäkin kuuluin näiden etuoikeutettujen joukossa ja voin luvata, että näillä matkoilla sattui ja tapahtui. Henkilökunnasta noin 70 prosenttia oli sitä muodokkaampaa sukupuolta, ja sama oli prosenttiluku myös palkintomatkoilla.

Jälleen koitti aika lähteä rentoutumaan kovalla työllä ansaitulle matkalle, joka sillä kertaa suuntautui Barceloonaan. Mieli virkeänä ja valmiina nauttimaan uusista virikkeistä suuntasimme lentokentälle ja sieltä edelleen kohti uusia huimaavia kokemuksia. Perille päästyämme majoitumme laadukkaaseen hotelliin ja sain huonetoverikseni keski-ikäisen lupsakkaan oloisen kaverin Joensuun toimistoltamme, kutsun häntä tässä vaikkapa Pentiksi, tai tuttavallisemmin peräti Penaksi.

Ulkomuodoltaan Pena oli kuin kuka tahansa perisuomalainen vaalea lyhyenläntä punaposkinen nummisuutarinesko-klooni. Persoonana Pena osoittautui kuitenkin kaikkea muuta kuin peruspenaksi. Hänellä oli hersyvä huumorintaju ja kyky ”munata” itsensä tahattomasti ja harmittomalla tavalla, joka ei ainakaan minua jättänyt kylmäksi. Pena oli sanalla sanoen matkamme ehdoton ilopilleri.

Ensimmäisenä iltana, kun kokoontuessamme koko klubilaisten voimin yhteiselle lounaalle paikkani osui Penan viereen. Lähellemme asettui fiiniä porukkaa pääkaupunkiseudun toimistoilta. Pena ei sylkenyt lasiin, ja olikin melko pian reippaalla juhlatuulella ja innostui kertoilemaan, ehkä jo hieman kulahtaneita vitsejä seurueemme iloksi ja kenties osan suruksi. Paljon ei Pena saanut vastakaikua puujalkavitseilleen pääkaupunkiseutumme arvonsa tuntevilta myyntitykeiltä, jotka kilvan kehuivat upeilla myyntisaavutuksillaan ja menestyksekkäillä myyntikikoillaan.

Tultuaan useaan otteeseen vitsien kerronnassaan keskeytetyksi mm. myyntineuvottelija Mynttisen itseriittoisella palopuheella siitä kuinka hän oli onnistunut myymään kälyisen tuotteen tuntuvaan ylihintaan, Penan mitta täyttyi. Posket punoittaen hän nousi ylös ja äänekkäiden rykäisyjen saattelemana kilkutti voimallisesti jo varmaan useampaan kertaan tyhjentyneeseen lasiinsa.

-Arvoisat kolleekat ja myös te hienopierut siinä vastapäätä, haluan kohottaa maljan, aloitti Pena kimakalla äänellään. - Kohotan maljan teille upeille kolleekoille ja myös näille muutamalle perslävelle, hauskaa iltaa! lopetti Pena kolauttaen lasinsa pöytään ja horjahteli pois pöydästä. Sinä iltana en Pena enää tavannut, aamulla mies kömpi tyytyväisen näköisenä mairea hymy huulillaan huoneeseemme. Kysyin missä mies oli yönsä seikkaillut. Pena kertoi olleensa tukemassa omalla panoksellaan, erään maailman vanhimman ammatinharjoittajan taloudellista tilannetta.

Seuraavana päivänä lähdimme illastamaan paikkaan, jossa saisimme nauttia myös flamenco-esityksestä. Perillä Pena linnoittautui jälleen viereeni. Nautimme alkupaukkuja ja söimme hyvin, jonka jälkeen alkoi rytmikäs flamenco-esitys. Tummat naiset ja miehet hakkasivat kilvan jalkojaan lattiaan, aiheuttaen melkoisen kopinan hiljentyneeseen ravintolasaliin.

Kopinaa oli kestänyt jo lähes puoli tuntia kun viereltäni alkoi kuulua syviä huokailuja. Jälleen melkoisesti humaltunut Pena se siinä päästeli pitkiä puhkuja kovasti kyllästyneen oloisena. Eipä näyttänyt esitys enää hämärässä salissa juuri muitakaan innostavan, mutta muut näyttivät pystyvän pitämään naamoillaan ”ompasmielenkiintoista”-ilmeensä.

Esityksen jatkuttua jo lähes tunnin, Penalle riitti. Tuoli kolahti selälleen lattialle kun kengän kolisteluun lopullisesti tuskaantunut Pena kimposi pystyyn ja tuhahti minulle liiankin kuuluvalla äänellä:
- Tuohan on ihan perseestä, lähdetään Reiska pois!

Yritin painautua hämärässä mahdollisimman näkymättömäksi ja sihahdin Penalle hampaitteni väistä kehotuksen olla hiljaa ja istua alas, vaikka sisimmässäni olin (niin kuin varmaan valtaosa seurueestamme) täsmälleen samaa mieltä kuin Pena.

Pena ei kehotuksestani piitannut, vaan lähti horjahdellen lähes pimeässä ravintolasalissa kohti uloskäyntiä. Esitys jatkui ja jatkui, ”onpas kultturelliä” intoilut olivat jo tyystin tauonneet kun kaikki jo odottivat esityksen kohokohtaa; sen loppumista. Hetken päästä havahduin kun joku rymisteli vierelleni. No Penahan se siihen ilmestyi ja tokaisi kimakalla äänellään:

- Reiska, mistä helvetistä täältä pääse ulos?

Seuraavana iltana lähdimme koko porukalla tutustumaan kaupunkiin. Mukaan lähti myös Pena, joka oli palannut edellisen illan flamenco-reissultaan vasta juuri ennen Ramlakselle lähtöämme. Pena kertoi viettäneensä aikansa maksullisen naisen luona aivan hotellimme lähistöllä. Oli kuulemma ollut mahtava, tosin kallis, nainen.
- Kyllä nyt on Reiska Pena-poika imetty kuiviin, kehaisi voipuneen oloinen Joensuun kollegani.

Ja niin sitä lähdettiin, mukana tyytyväisenä viheltelevä Pena. Jo kohta hotelimme lähistöllä hämärässä kadunkulmassa seisoskeli nainen, jonka ulkomuoto ei jättänyt arvailujen sijaa donnan ammatin suhteen. Huomattuaan Penan tämä rakkauden ammattilainen keinui Penan vierelle alkaen selkeästi ehdottelemaan jotain suurenmoisen ihanaa. Pena vastasi naisen englanninkieltä muistuttavaan kujerrukseen selkeällä suomenkielellä.
- Kuulehan nyt, kun minä olen nainut jo ihan kyllikseni, niin en kyllä millään jaksa, mutta odotapas hetki niin kysyn olisiko joku kolleekoistani tahtonut.

Kukaan ei ihme kyllä tahtonut (tai ainakaan kehdannut tunnustaa) ja niinpä jatkoimme kohti Ramlasta, joka olikin todella mielenkiintoinen nähtävyys.

Kaikki loppuu aikanaan, niin matkammekin. Palasimme koti-Suomeen jälleen monia kokemuksia rikkaimpina. Minä suuntasin lentokentältä kohti Kanta-Hämettä ja unohtumaton matka- ja huonetoverini Pena lähti hakeutumaan kohti Joensuun junaa.

Hihihii, aivan mainio kertomus krobbe!

Minun on kuitenkin todettava että joku kumman tosikko olen kun minulla ei yleensä koskaan ole ollut hauskaa noilla työpaikan ryyppymatkoilla joita on opintokäynneiksi nimitetty jotta voidaan polttaa veronmaksajien rahoja. Useista ulkomaanmatkoista olen kieltäytynytkin ja mennyt mieluummin töihin kuin pelastamaan aikuisia kakaroiksi muuttuneita ihmisiä häpäisemästä itseään ja riitelemästä keskenään.

Minulle on äärimmäisen turhauttavaa kuunnella normaalisti viisaiden ihmisten hölötystä tai paimentaa esimerkiksi omaa esimiestäni kuten on tapahtunut. Jostain syystä edes nuorena ei sellainen kiinnostanut ja kuljin mieluummin omia teitäni jengistä ulos, niin pian kun arvelin että voisivat sekopäisiksi illan mittaan kehittyä. Vanhemmiten on mölinä ja melu käyneet yhä sietämättömämmiksi korvilleni myös enkä pysty kuulemaan edes mitä ihmiset sanovat jos usea on äänessä samanaikaisesti tai musiikki huutaa taustalla ja sen yli vielä kiljutaan.

Eräällä työpaikan saksanmatkalla (en lähtenyt mukaan) olivat kolleegani sotkeneet ja osittain särkeneet junankin. Esimies ja joku muu olivat saaneet kunnalta erityislaskun hotellihuoneessa maksullista pornokanavaa katseltuaan jne.

Monilla matkoilla olen kyllä mukana ollutkin ja lähes aina ne olivat pettymyksiä juuri sen takia että ruotsalaisilla ei ole edes sen vertaa viinapäätä kuin suomalaisilla eikä minkäänlaista itsekontrollia. Ne vähäiset suomalaiset joita on noilla sattunut mukana olemaan ovat kyllä aina olleet esiintymisessään sieltä moitteettomammasta päästä. En ymmärrä mikä ihme siinä on että niin pian kun oman maan raja on ylitetty se hauskuus on sikailussa ja kilpailu siitä kuka ensimmäiseksi on kanttuvei.
Kuten jo sanottu lie itsessäni sitä tosikon vikaa kun minusta olisi aivan hauskaa naukkailla alkoholiakin elämän syntyjä syviä pohdiskellen mukavassa hilpeässä seurassa missä ei tahallaan törkyiltäisi. Syötävää on myös oltava hiukkapaloja myöten mielestäni, niin eivät päät mene yhtä helposti sekaisin ja voi pitää keskusteluja yllä. Edes se jos joku siltikin humaltuu ei minua kiusaa mutta se aivan älytön meno ei vähääkään ilahduta.

Sadeca; kyllä meidän palkintomatkat olivat suht inhimillisiä, toki siellä otettiin joskus enemmän, mutta yleensä kohtuudella. Jos porukassa joku alkoi sekoilemaan viimeisen päälle sai hän nauttia täysin päin yksinäisyydestä. Jostain syystä porukka aina liukeni tällaisissa tilanteissa.

Kohtuus kaikessa on se oikea tapa matkailla, tosin täytyy tunnustaa, että palkintomatkalla Berliiniin minun tuli lipsahdettua tuolta kohtuuden puolelta sinne pimeän puolelle. Sen verran oli kuitenkin järkeä alkoholin huuruisessa päässä etten pilannut muiden (joista osa oli liki pitäen samassa kunnossa kuin minä) rauhaa, vaan häivyin hyvissä ajoin omille teilleni. Siinä sitä onkin muistelemista!

Heh krobbe, tehän olittekin myyntimiehiä ja se on aivan eri kategoria. Sisarenmies myyntipäällikkö (nyt jo eläkkeellä) sai aina viedä noita myyntimiehiään milloin mihinkin "palkinnoksi" ja muka opintokäynneille ulkomaillekin. Hän sanoi sen olleen todella rasittavaa hommaa ja täyttä työtä. Ne osallistujat olivat kainuulaisia, pohjoiskarjalaisia ja sitäkin pohjoisemmasta Suomesta kotoisin olevia.
Eniten minua nauratti hänen kertomuksensa Norjan reissusta missä he saivat valtavan hienon päivällisen joka koostui meren antimista, etupäässä äyriäisiin kuuluvasta ruoasta. Hän nauroi miten hauskaa oli seurata kun kainuulaismiehet mulkoilivat toinen toisiaan, leipä ja juusto hävisi pöydästä tuossa tuokiossa mutta ne kaikki herkut kuluivat hyvin nihkeässä tahdissa. Taisi isännillä olla ikävä läskisoosia.