Parisuhde

Kun kymmeniä vuosia avioliitossa olleet viettävät tietyn rajapyykin jälkeen merkkipäiväänsä, he usein antavat haastatteluita, joissa he vakuuttavat suhteen olleen aina tasapainoinen, eikä koskaan olla riidelty. Minä en usko tuohon. Tasa-arvoisessa parisuhteessa, jossa kumpikaan osapuoli ei ole alisteisessa asemassa, riitaa tulee varmasti joskus. Jotkut riitelevät useammin, toiset harvemmin, jotkut riitelevät äänekkäämmin, toiset hiljaisemmin. Olen nähnyt sellaisiakin riitoja, joissa puolisot käyvät fyysisesti toistensa kimppuun. Joidenkin riidat päättyvät siihen, että toinen osapuoli ei ryhdy riitelemään sen kummemmin, vaan vetäytyy hiljaisuuteen tai saattaa ruveta kyynelehtimään. Onneksi normaalisti käyttäytyvät ja itsensä hallitsevat puolisot kykenevät lopettamaan riitansa ajoissa.

Aloitin kertoa tuosta parisuhteen ikävästä puolesta, mutta uskoisin, että kaikkien toisiansa kunnioittavien ja rakastavien puolisoiden suhteessa on paljon enemmän onnellisia, tasapainoisia ja hyviä hetkiä. Monet parisuhdeneuvojat ovat sitä mieltä, että suhdetta tulisi jotenkin erityisesti vaalia. Enpä tiedä. Minusta tuntuu, että normaali toisen huomioon ottaminen riittää. Kuuluvathan toisen huomioimiseen pienet tai suuret iloiset yllätyksetkin.

Jotkut tutkijat ovat löytäneet nisäkkäiden yksiavioisuuteen johtavat syyt geenien tilke-dna:sta. Läheskään kaikki nisäkkäät eivät kuitenkaan ole yksiavioisia. Moni tutkija on sitä mieltä, ettei ihminenkään ole yksiavioinen. Minustakin tuntuu siltä. En toki tarkoita tällä sitä, että ihmisen kuuluisi luonnostaan loikkia kaiken aikaa suhteesta toiseen tai harrastaa moniavioisuutta juoksemalla vieraissa. Nykyisin ihmetellään, miksi niin moni parisuhde päätyy eroon. Ehkä päätyykin joskus liiankin helposti, mutta minusta sellaiset suhteet, joissa päädytään yhdessä siihen, että kumpikaan ei tarvitse toista puolisona ja erotaan ystävinä, ovat kypsiä eroja. Ja merkki siitä, että ihminen ei ole koko ikäänsä yksiavioinen.

Tässä uutisessa kerrotaan ikääntyneiden amerikkalaisnaisten tyytyväisyydestä seksielämäänsä. He tuntuvat olevan tyytyväisiä vallitsevaan tilanteeseen, mutta minulle tuli mieleen, että kyse saattaa olla siitä, että mitä harvemmin, sen parempi siksi, ettei seksi kiinnosta. Syy saattaa piillä parisuhteen toisessa osapuolessa. Pätee myös tyydyttävään seksielämään, mutta luulisi, että innostuisi hiukan useammin kuin kerran puolessa vuodessa, jos seksi sujuisi tyydyttävästi.

Niin, mitenhän se tämän linkissä väitetyn asian kanssa lienee? Itse ajattelisin ettei sillä ole väliä kuka se määrää jos se ei vie itsenäisyyttä siltä toiselta. Paras olisi ehkä se että kumpikin päättäisi niistä asioista missä on enemmän tietävä ja järkevä kuin se toinen. Huono päättäjä on se joka ei älyä edes osaa päätösvallasta vapaaehtoisesti luovuttaa toiselle vaikkei tämä edes haluaisi sitä. Tärkeää olisi myös että sille päättäjälle tulisi toiselta vasta-argumentteja ja ehdotuksia ja ettei kumpikaan tuntisi itseään sivuutetuksi. Olisi ne ihmisten lahjakkuudet käytettävä yhteiseksi hyväksi tässäkin kuka päättää asiassa:

http://www.voice.fi/uutiset/viihde/nyt-se-on-todistettu-tossun-alla-olevat-miehet-ovat-onnellisimpia/2/36375

Tuota tossun alla olemista olen saanut useaankin otteeseen seurata sivusta. Niin siinä vain käy, että ystävänä saan kuulla miehen tyytymättömyydestä. Eihän sitä silloin olla onnellisia, mutta ihmeen usein nimenomaan miehet jäävät sinne minne mielestään kuuluvat: tossun alle. En voi välttyä ajattelemasta, että kyseessä onkin läheisriippuvuus, mikä on henkisen (ja joskus fyysisenkin) hyvinvoinnin kannalta erittäin huono asia.