Rakkauden käsite

Koska ihmisten puhutut ja kirjoitetut kielet ovat epätäydellisiä, niin jokainen käsittää miltei kaikki sanat hieman toisten käsityksistä poikkeavalla tavalla. Syvimpiä tuntojamme ja ajatuksiamme emme pysty täsmällisesti kielellisesti ilmaisemaan kenellekään toiselle juuri sillä tavalla kuin itse tarkoitamme. Tästä seuraa tulkinta- ja väärinkäsitysongelmia, joista saattaa olla kauaskantoisiakin seurauksia. Muiden sanallisen viestinnän väärintulkitseminen on yleistä, mutta perin kiusallista. Vaikka ihmisen viestinnästä vain n. 10 % on sanallista, niin tuo muu 90 % on usein helpommin tulkittavissa eikä aiheuta niin paljon harmia kuin sanat.

Yksi hyvinkin eri tavoin ymmärrettävä käsite on rakkaus. Me emme osaisi arvostaa rakkautta, emmekä tietäisi sen olemassaolosta mitään, ellemme tuntisi rakkauden vastakohdan ja aisaparin käsitettä vihaa. Suppeimmassa muodossaan rakkaus on toiseen henkilöön kohdistuvaa rakastumista, jota aika pitkälle ohjailee intohimo. Jokainen, joka on joskus tulisesti rakastunut toiseen ihmiseen, voi omasta puolestaan ymmärtää, että tuo tila poikkeaa normaalista tilasta. Vastarakastunut on kuin huumautunut, joka ei ole sillä hetkellä täysin tässä maailmassa ja samoilee täällä kuin jonkinlaisessa usvassa. Melkein kaikki ajatukset ja huomio pyörii tuon rakkauden kohteen ympärillä ja rakastunut saattaa käyttäytyä toisin kuin aikaisemmin. Hän saattaa ottaa iloisesti huimia riskejä ja nähdä rakkaassaan vain hyviä ominaisuuksia ja vaikkapa menettää koko omaisuutensa. Silti moni haikailee tuollaisen rakkauden perään. Tuo tunne saattaa johtaa myös itsekkääseen toimintaan.

Pyyteetön toiseen ihmiseen kohdistuva rakkaus on minusta jo huomattavasti jalompaa ja useimmat vanhemmat rakastavat tuolla tavoin lapsiaan. Ainakin silloin, kun he ovat pieniä. Moni laajentaa rakkautensa koskemaan koko perhettä, sukua, maata tai kansakuntaa kohtaan. Joskus tuollainenkin rakkaus saa vääristyneitä muotoja. Esimerkiksi silloin, kun oman kansakunnan ja isänmaan rakastaminen synnyttää muukalaisvastaisuuden-, vihan ja rasismin.

Jotkut hartaat uskovaiset laajentavat rakkautensa koskemaan Jumalaa. Minusta Jumalan rakastaminen on itsepetosta ja teeskentelyä, sillä me emme voi tietää Jumalasta mitään. Kuinka joku voi rakastaa sellaista, josta mitään ei voi tietää? Ihmiset luovat itselleen mielikuvan Jumalasta, jota he sitten alkavat rakastaa. Pikemminkin itserakkaudesta tuossa on kyse. Jokseenkin sairasta minusta on rakastaa myöskin muiden luomia irvikuvia verta, kostoa ja eläinuhreja himoitsevista jumalista. Kyllähän minäkin uskon (en tiedä), että on olemassa jokin absoluutti voima, joka tätä kaikkea pitää koossa. Kutsun sitä mieluummin rakkaudeksi kuin Jumalaksi. Minusta tuntuu, että tuollainen käsittämätön suuri äly ja voima ei meidän rakkaudestamme piittaa tuo taivaallista, vaan odottaa, että joskus tulisimme niin viisaiksi, että oppisimme tuntemaan itsemme ja hänet ja vasta sitten rakastamaan häntä. Tuohon vaaditaan monta maaelämää ja lisäksi vielä paljon muuta.

Uskoisin, että rakkauden käsitteen ja piirin laajentaminen kehittäisi myös meitä itseämme. Mitä useampia rakkauden kohteita (en tarkoita seksuaalista rakkautta) meillä on, sitä laajemmalle ulotamme suvaitsevaisuutemme ja ymmärryksemme muita ihmisiä kohtaan. Jos kaikki ihmiset lopulta laajentaisivat rakkautensa koskemaan koko ihmiskuntaa, niin sodat, eriarvoisuus ja sorto häviäisivät maapallolta ja hyvinvointi ulottuisi kaikkialle, eikä itsekkyyttä enää ilmenisi. Vielä huikeampi näkymä saattaisi avautua, jos kykenisimme ulottamaan rakkautemme koskemaan koko maailmankaikkeutta, joka voitaisiin kuvitella olevan tuo absoluutti, josta äsken puhuin.

Urpo kirjoitti:

Minusta Jumalan rakastaminen on itsepetosta ja teeskentelyä, sillä me emme voi tietää Jumalasta mitään. Kuinka joku voi rakastaa sellaista, josta mitään ei voi tietää? Ihmiset luovat itselleen mielikuvan Jumalasta, jota he sitten alkavat rakastaa. Pikemminkin itserakkaudesta tuossa on kyse. Jokseenkin sairasta minusta on rakastaa myöskin muiden luomia irvikuvia verta, kostoa ja eläinuhreja himoitsevista jumalista. Kyllähän minäkin uskon (en tiedä), että on olemassa jokin absoluutti voima, joka tätä kaikkea pitää koossa. Kutsun sitä mieluummin rakkaudeksi kuin Jumalaksi. Minusta tuntuu, että tuollainen käsittämätön suuri äly ja voima ei meidän rakkaudestamme piittaa tuo taivaallista, vaan odottaa, että joskus tulisimme niin viisaiksi, että oppisimme tuntemaan itsemme ja hänet ja vasta sitten rakastamaan häntä. Tuohon vaaditaan monta maaelämää ja lisäksi vielä paljon muuta.

Uskoisin, että rakkauden käsitteen ja piirin laajentaminen kehittäisi myös meitä itseämme. Mitä useampia rakkauden kohteita (en tarkoita seksuaalista rakkautta) meillä on, sitä laajemmalle ulotamme suvaitsevaisuutemme ja ymmärryksemme muita ihmisiä kohtaan. Jos kaikki ihmiset lopulta laajentaisivat rakkautensa koskemaan koko ihmiskuntaa, niin sodat, eriarvoisuus ja sorto häviäisivät maapallolta ja hyvinvointi ulottuisi kaikkialle, eikä itsekkyyttä enää ilmenisi. Vielä huikeampi näkymä saattaisi avautua, jos kykenisimme ulottamaan rakkautemme koskemaan koko maailmankaikkeutta, joka voitaisiin kuvitella olevan tuo absoluutti, josta äsken puhuin.

Niin paljon viisaita ajatuksia sinulta, että mitäpä tuohon osaisi lisätä. Jumalan rakastaminen, niin... Minä tunnen voimakkaasti, että jumala, absoluutti -tai miksi tuota ensimmäistä luojaa tai älyä kutsutaankin, on nimenomaan Rakkaus. Ei niin että Rakkaus olisi joku meistä erillinen voima, vaan se mittaamaton kokonaisuus josta me pystymme ymmärtämään vain hiekanjyvän verran ja jonka erottamaton osa olemme. Ymmärrämme tuota jumalallista olemustamme ja alkulähdettämme elämiemme aikana vähän kerrassaan enemmän, ja lopulta rakkauden täysin sisäistäneinä palaamme siihen mistä lähdimmekin. Eräs selvännäkijä kertoi minun eläneen 700 elämää...En osaa edes kuvitella sellaista määrää elämiä ja missä ja minkälainen olisin saattanut olla tullakseni tällaiseksi millainen nyt olen.

Oman henkisen alkuperänsä ymmärtäminen on varmaankin avain siihen, että ylipäätään voi kuvitella universaalia rakkautta. Mitä väliä olisi edes yrittää etsiä yhteyttä johonkin suurempaan rakkausyhteyteen, jos ei usko olemassa olevan muuta rakastamaisen arvoista kuin nämä fyysiset kehot ajatuksineen ja ihmissuhteet joita meillä on? Jos kaikki on tässä ja kun kasvamme koiranputkea, eikä meistä ole enää mitään jäljellä, ei ole ajatuksena kovin kannustava kehittämäänkään kovin kummoisia näkemyksiä omista mahdollisuuksistaan kokea pyyyteetöntä rakkautta muitten olentojen tai maailmankaikkeuden hyväksi.

Onkohan meidän yleensä mahdollista oppia ensin tuntemaan itseämmekään oppimatta ensin tuntemaan rakkautta? Sanotaan ettei pysty rakastamaan mitään tai ketään muutakaan rakastamatta ensin itseänsä. Tämä lienee ihan totta, eikä tietenkään tarkoiteta itserakkautta. Itsensä rakastaminen virheineen päivineen antaa luvan hyväksyä muissakin olevat puutteet ja nähdä ne vain opetuksena rakkauden tiellä. Jonain päivänä tulee se hetki, jolloin ei tarvitsekaan arvostella tai kahdehtia toista ihmistä. Sitä voisi varmaan kutsua jonkinlaiseksi rahvaan valaistumiskokemukseksi, hetkeksi jolloin tajuaa että on joka hetki suunnattoman rakkauden ympäröimänä. Se on kuin katselisi maailmaa vaaleanpunaisten silmälasien läpi, maailma näyttää kauniimmalta ja ihmiset ystävällisemmiltä. On vain tämä hetki ja kiitolllisuus siitä että saa olla juuri siinä missä on.

Tällä hetkellä elävistä suurista opettajista Dalai Lama on mahtava esimerkki rakkauden lähettiläänä maapallolla. Minkä valtavan määrän tuskaa kautta hän on löytänyt tyynen rakkauden olotilan ja hymy huulilla siunaa kiinalaisia jotka tappavat hänen maanmiehiänsä ja hävittävät hänen kulttuurinsa. Ihminen pystyy muuttumaan, se on varmaa. Jos vain jokainen tykönänsä pysähtyisi ajattelemaan ja siirtymään rakkauden taajuudelle yhdessä samoin ajattelevien kanssa, pystyisimme tekemään tästä maapallosta paratiisin.

En tiedä onko viha edes rakkauden vastakohta. Luulen että se on pelko. Pelko saa meidät lähtökohtaisesti puolustamaan itseämme oikeilta taikka kuvitelluilta vihollisilta. Pelko kerää meihin vihan energioita toteuttaaksemme sen mukaisen käytöksen suojellaksemme itseämme.


Romanttinen rakkaus on tietenkin eri asia, mutta se on annettu meille ihmisille iloksi ja viisaasti käytettäväksi . Edes tarujen jumalat eivät pystyneet olemaan erossa ihmisten tyttäristä, olisimmeko me jo muka viisaampia? Rakkaus on joka tapauksessa ihanin asia joka on olemassa, se on alku ja loppu...se on kaikki mikä on tärkeää ja mikä jää jäljelle.

Rakkaus on sanana sellainen jota mielestäni kannattaa säästellä. Ei siksi että tahtoisin maailmaan estoja tai pohojalaasta jäyhyyttä, (korjatkaa kainuulaiset rasistinen ennakkoluuloni jos siltä tuntuu) vaan siksi että se kuluu yhtä lailla kuin demokratia ja rauha. Demokratian nimessä on lähetetty ihmisiä tappamaan muita jotka eivät ole oikean sorttisia demokraatteja. Siksi heidät on tapettava että rauha pysyisi maan päällä.

Ehkä me puhumme liian vähän rakkaudesta pohjoismaissa ja olemme huonoja näyttämään tunteitamme, mutta toisaalta kun sen teemme, myös tarkoitamme sillä jotain. Kun katselee amerikkalaisia viihdesarjoja joita meikäläisen televisio on täynnä kanavilla, joita en ole edes tilannut vaan sisältyvät taloyhtiön tarjontaan, on niin tyhjää kuulla kun joka toinen sana on "love." Kun ne jenkit rakastaa jopa seinänaapureitaan aivan älyttömästi. Ei munkaan naapurin sedässä ja tädissä mitään sen kummempaa vikaa ole mutta en nyt viittisi väittää että niitä ihan rakastaisin...

Olen Taunon kanssa samaa mieltä siitä että kyllä se tosiaan inflaatio käy rakastamisessakin. On ehkä sellainen kulttuurijuttu. Kun ei sitä kasvuaikana kuullut puhuttavankaan että se olisi muuta kuin uskovaisilla Jeesusta ja Jumalaa kohtaan ja muilla vastakkaista sukupuolta kohtaan (uskovaisilla hiukkasen vähemmän rakastettua kuin Jeesusta kohtaan) niin se jäi epäselväksi koko asia. Sen ainoan oikeankin kun piti itsestään ilmaantua jo alle kakskymppisenä ettei jäisi vanhaksi piiaksi.
Loput ihmiset olivat sitten ystäviä ja naapureita, osa läheisempiä kuin toiset mutta ei niitä suhteita rakkauden termein edes ajateltu. No tietenkin tuon vanhemmat/lapset suhteen ja sisarrakkauden tajusi olevan olemassa mutta siinähän oli se tunne ihan itsestään.

Nyt kun rakastaminen on muotia oikealle ja vasemmalle miten sattuu, tuntee siihen pystymätön olevansa hieman vanhanaikainen. Minulle on se ainainen halaileminenkin vähän outoa, ihan tuntemattomiakin kun pitäisi muka määrätyssä seurassa halata, mieluummin kättelisin. Rakastavani en tosiaan voi sanoa muita kuin niitä joita kohtaan kumma lämpö aivan fyysisessä kehossa tuntuu. Heille voin kyllä kertoakin rakastavani heitä mutta mitään hempeää kaunokieltä en osaa silloinkaan käyttää.
Uskon siihen että se pyyteetön rakkaus kaikkea elävää kohtaan on kehitettävissä ihmisillä, mutta ei siitä kannata mitään lisätraumaa itselleen hankkia jos se on ihan vain teoriana omassa itsessä. Halaus Taunolle !

Kaikki sanat kärsivät inflaation, jos niitä alvariinsa hoetaan. Voimasanojenkin voima katoaa suomalaisten nykynuorten täytesanoiksi lykkäämistä vituista ja perkeleistä. Amerikkalainen ei varmaankaan enää tiedä, mitä edes simppeleimmässä muodossaan rakastaminen tarkoittaa. Meitä pohjoisen asukkaita yhdistää mitä ilmeisimmin tunteiden voima silloin, kun tunteilla on jokin syvempi merkitys. Ei virolainekaan huutele joka käänteessä ma armastan sind, eikä ruotsalainen jag älskar dig. Kun nuo sanat laimenevat pelkäksi small talkiksi, niin mitä silloin otetaan käyttöön, kun vaikkapa toista ihmistä kohtaan tuntemansa rakkauden tunteen haluaisi ilmaista. Pahoin pelkään, että amerikkalaisten elokuvien ja tv-ohjelmien yliotteen vaikutuksesta tyhjät rakkauden ilmoitukset yleistyvät täälläkin. Miksi sitä rakastamistaan pitäisi jatkuvasti toitottaa?

Minua alkoi jotenkin kamalasti naurattamaan tuo Urpon kommentti, että miksi sitä rakastamistaan pitäisi kaiken aikaa olla toitottamassa . Minä uskallan uskoa, ettei meillä suomalaisilla jöröjukilla ole vielä aikoihin pelkoa liiasta tunteiden ilmaisuista tuolla rakkausosastolla. Vastakkaisia tunteita kyllä päästetään ilmoille siekailematta. Tuskin monenkaan perheenjäsenet ovat kyllästymiseen saakka saaneet kuulla rakkaudenosoituksia toisiltaan... Mutta silloin kun alamme viljellä tuota jenkkityylistä nami nami-sanastoa naapureillemme postilaatikolla tai koirankusetuslenkillä, on ehkä syytä alkaa vähän himmamaan.

Mitenkäs se menikään, se vanha vitsi naisen penätessä mieheltään rakkaudentunnustuksia? Mies tuumi, että sanoihan hän sen silloin kuin papin aamenetkin...että eikös sen pitäis riittää?

Olivia kirjoitti:

Mitenkäs se menikään, se vanha vitsi naisen penätessä mieheltään rakkaudentunnustuksia? Mies tuumi, että sanoihan hän sen silloin kuin papin aamenetkin...että eikös sen pitäis riittää?

Tämä mies tiesi missä mennään, sillä jos aviopari vielä oli naimisissa niin silloinhan mies tarkoitti mitä sanoi. Mitä sitä turhaan jankuttamaan samaa vanhaa asiaa? Kun ei muutoksiakaan kerran ole havaittavissa.

Se pohjalainen rakkaudentunnustus on täyttä rautaa: Perrkele tottakai rrakastan sua, ja jos siihen tuloo muutos, kerron kyllä! Ei sitä rakastamista pidä toitottaa joka hetki.

Tuo jumalien rakastaminen ja varsinkin kaikkivaltiaan on totaalia itsepetosta. Yhdyn täysin tuohon.
Säälittää nuo katoliset nunnat eli Kristuksen morsiamet. Kun täällä on hälle uskollinen, pääsee taivaassa haaremiinsa????

(Ohilyöntinä Jumalanpilkka - sen rankaisijahan vasta pilkkaakin: jumala on niin huono kaikkivaltiudessaan, ettei pysty edes puoliaan pitämään!)

faari kirjoitti:

Säälittää nuo katoliset nunnat eli Kristuksen morsiamet. Kun täällä on hälle uskollinen, pääsee taivaassa haaremiinsa????

(Ohilyöntinä Jumalanpilkka - sen rankaisijahan vasta pilkkaakin: jumala on niin huono kaikkivaltiudessaan, ettei pysty edes puoliaan pitämään!)

Muistuu mieleen edesmenneen Juice Leskisen runoilu kappaleessa "Jenkka uskon puhdistuksesta"

Mitä se on, mitä se on, mitä se on?
Mitä tuhlausta yhteiskunnalla
Paavilla pallit on pippelin alla
Kaksi on nänniä nunnalla

Ja mitä jumalan pilkkaan tulee niin eihän tässä mitään jumalaa pilkata vaan hänen sanaansa omalaatuisesti tulkitsevaa katolilaisuutta.

Olet hyvin kyyninen Tauno, mutta se sinulle suotakoon.
Ihminen elämänsä aikana tuntee paljon pelottavia tunteita. Ja se rakkauden tunne ei ole vähemmän pelottava. Joskus ajattelen, että ilman niitä rakkauden tunteita elämä olisi helpompaa.
Oletteko joskus nuoruudessa seurannut STAR TREKIÄ. Siellä oli herra Vulganus-planeetalta. Spock oli nimensä. Hän ei sen kummemmin tuntenut rakkautta kuin vihaakaan. Ja hyvin pärjäsi. Ainoastaan maan ihmiset yrittivät saada Spocia tuntemaan kuin me. Eihän hän voinut. Vulcanuslaiset ovat onnellisia, koska eivät joudu käymään hirveitä tunnemysrskyjä mielessään. Voimmeko oppia siitä jotain.

aliel kirjoitti:

Voimmeko oppia siitä jotain.

Emme. Olemme ihmisiä meillä on tunteet joten kuinka pääsisimme tunnemyrskyistä eroon?

Aina voidaan pyrkiä Vulganukselle evakkoon. No se ei ehkä käy siis lopetetaan tunteminen.

aliel kirjoitti:

lopetetaan tunteminen.

Olen kyllä yrittänyt. Ei se jumaliste onnistunut millään. Ehkä muilla ihmisillä on parempi kyky tässä suhteessa.

Minä katselen tuonne avaruuteen. Ja kaikki täällä näyttää niin pieneltä. En tarjoa kenellekään mallia, mutta ei elämä kuitenkaan ole niin, mitenkö sen sanoisi, TÄRKEÄÄ.

Ramo olen ollut itsekäs. Sinulla on sanottavaa ja minä ajattelen vainitseäni