Tyyneysrukous/ Sinnesrobönen

Miettikääs tuota ylläolevaa.

Itselleni tämä Tyyneysruokus on osa arkipäivää, käytän sitä yksityisessä sielunhoidossani sillä tuon järkevämpää mietelausetta en ole nähnyt. Suosittelen jokaiselle ja annan käyttöohjeen:

Jos sinua sattuisi sana Jumala häiritsemään, vaihda se joksikin muuksi tai jätä pois, pääasia että loput kolme asiaa ovat mielessä kun vituttaa. Voit esimerkisksi sanoa että "Rauhotupas jätkä/muija ja eti sieltä aivokopastas tyyneys etsiä..." Ole sen jälkeen viisi minuuttia hiljaa ja ala toimia rukouksen mukaisesti.

Olen kuullut monta versiota rukouksen alkuperästä, Wikipedia laittaa sen teologi Reinhold Niebuhrin nimiin, mutta on monta muutakin teoriaa. Eniten sitä käyttää AA, Nimettömät Alkoholistit jotka ainakin Ruotsissa lopettavat kokouksensa tähän rukoukseen. Yritin googlata sen eestiläistä vastinetta mutten löytänyt, kävin muun muassa Viron AA-sivuilla. Mutta vaikka juuri AA sitä käyttää, ja jossa sen itse olen oppinut, ei rukous ole mitenkään AA:n omaisuutta, ehän siinä edes puhuta alkoholista.

Itse en oikein tule kaveriksi tuon Tyyneys-sanan kanssa, ruotsalainen sinnesro on mielestäni parempi jonka kääntäisin sielun- tai mielenrauha.

Mitä enemmän olen viimeisen kolmen vuoden aikana miettinyt tuota elämänviisautta, olen saanut sen sovellettua melkein jokaiseen hankalaan elämäntilanteeseen. Esimerkkinä oin sanoa tämän rähjäämiseni poikani edunvalvojan kanssa. Kun hänen ylimielisyytensä oli huipussaan olin vähällä hajottaa huonekaluja. Viha ja voimattomuus tuntuivat niin hallitsevilta elementeiltä etten kyennyt keskittymään mihinkään. Kunnes sitten aloin analysoida tyyneysrukousta.

Tyyneys, eli sielunrauha on säilytettävä. Hyväksyä asiat? En hyväksy. Voinko muuttaa? Voin! Voin tappaa rääpäleen. Ja siihen ei edes vaadita rohkeutta, ainoastaan tarpeeksi sekava pää. Mutta sielunrauha? Sehän häviää, ei hyvä. Rohkeus ja sielunrauha käsi kädessä ja hyvä tulee. Eli soitto yliholhoojalle ja sitten odottamaan. Ja rukoilemaan lisää mielenrauhaa kun odottavan aika on pitkä. Ja vastaushan tuli, itselleni mieleinen. Jos olisin ainoastaan mennyt eka pykälän mukaan eli olettanut etten voi muuttaa mitään, en olisi saanut sielunrauhaa, nyt menin toiseen pykälään. Mutta sitä ennen taisin käydä kolmannessakin. Tajuankohan nyt ekan ja tokan välisen eron? Ja toiminko todella kunnolla ja kumman valitsen, rohkeuden vai asioiden hyväksymisen?

Hyväksyminen, rohkeus, viisaus. Ja sielunrauha ennen muuta rinnalla koko matkan.

Lainasin tuonne toiseen kohtaan Aleksis Kiven runon, joka on aika koskettava kaikkineen.
No se sai alakulon tunteet nousemaan pintaan.
Rakkaiden ihmisten ajatteleminen tekee niin haikeaksi. Vanhempani, jotka ovat aika hyvässä kunnossa verrattuna ikäisiinsä, edustavat minulle sitä luopumista. Jonain päivänä heitä ei ole. Ja sitten on myöhäistä kitistä. Näen heidän katseestaan myös saman ajatuksen. Katsovat joka kerran tavatessamme kuin viimeistä kertaa.
Toisin on pienen lapsenlapseni kanssa. Meillä taitaa olla ihana tulevaisuus yhdessä. Ehkä tekin siellä olette löytäneet isoäidistä jotain suurempaa rakkautta kuin mihin edes vanhemmat pystyvät.
Viimeksi tavatessamme pikku-tyttären kanssa huomasin jälleen sen suuren tunteen, joka voi yhdistaa lasta ja isoäitiä.
Avasin oven heidän kotiinsa ja toisella puolen odotti pikku-tyttö äitinsä sylissä. Ensin neidin suu loksahti auki hämmästyksestä ja sen jälkeen levisi kasvoille suuri hymy (tainnut periä isoäidiltään leveän hymyn). Tunnisti minut ja sydämeni suli jälleen kertaalleen. Tytär on vasta viisi kuuta vanha.

Om saha navavatu
(Om saha na wa wa too)
Saha nau bhunaktu
(Saha na boo nak too)
Saha viryam karavahai
(Saha viryam kara wawa hay)
Tejasvi navadhitam astu
(Te ja swena wahe tamas tu)
Ma vidvishavahai
(Ma wid we sha wa hay)
Om shantih, shantih, shantih
(Om shaantee, shaantee, shaantee)

Suluissa oleva on ääntämisohje.

Tässä vaan yksi rauhoittumisrukous. Suluissa oleva on ääntämistä.
Olihan taas sellainen työpäivä, että rauhoittumista tarvitaan.
Voitte pitää minua rasistina, jos haluatte, mutta miksi sen yhden kansallisuuden edustajapojat ovat täysiä sanonko mitä. Eikä kannata vedota siihen, että ovat kokeneet kovia kotimaassaan. Tämä yksilö ei ole edes nähnyt vanhempiensa kotimaata.
Tänään jo huuteli käytävillä, että toi pahoinpitelee (siis minä).
Miten ihmeessä heille ei voida kotona opettaa, Suomessa kun ollaan, että ainoa auktoriteetti heidän elämässään ei ole se isä tai imaami. Ja että täällä nainenkin on joku. Neuvotaan kyllä miten Suomen systeemejä käytetään hyväksi.
No eniten säälittää hänen oma ope, joka joutuu saman kohtelun kohteeksi päivittäin. Minä sentään voin tehdä huomenna muutakin kuin kuunnella paskaa joltain keskenkasvuiselta.

Voin kuvitella, että tuollaisissa tilanteissa tyyneysrukous onkin paikallaan. Ei kaikkea tarvitse sietää, mutta on hyvä, jos tiukkaan tilanteeseen voi ottaa tavalla tai toiselle edes hetkeksi välimatkaa.