Ikuinen opiskelu

Halusin tämän uuden paikan avata kaikille, jotka haluavat vielä elämässään tietää ja olla kiinnostunut kuin lapset ovat.
Ja tämä tietäminen ei ole sitä mitä lehdistä luetaan vaan sitä mitä sydämessä tuntuu.

Aamutohtori telkkarissa puhui siitä miten vanha ihminen voi yrittää pitää aivosolujaan virkeinä.
Ristikoiden ratkominen on yksi hyvä aivovoimistelu. Uuden kielen opiskelu toinen.
Kolmanneksi mainitsi opiskella jonkin soittimen soittamista.
Nuo ristikkohommat samoin kuin kielen opiskelu ovat jo hallussa. Seuraavaksi aionkin hommata Viroon sähköpianon.
Sähkösellaisen siksi, ettei se kärsi kylmästä kuten perinteinen kaverinsa. Minulla on ystävä, joka lupasi tulla
ostamaan sitä kanssani. Minulle kun voisi myydä mitä vaan. Niin tollo olen noissa asioissa.
Lähes kakskymmentä vuotta sitten kävin ostamassa itselleni pianon. Menin kuin valintataloon. Haluaisin tuon.
Myyjät katsoivat toisiaan vähän merkitsevä hymy kasvoillaan. Minulle sanoivat, että ei tuollaista pianonostajaa ennen ole käynytkään.
Lähinnä opetushommien takia halusin oppia soittamaan. Kävin kursseillakin mukavan japanilaisen tytön luona.
Elämäntilanne kun muuttui, jouduin muuttamaan niin pieneen asuntoon, että piano ei enää mahtunut mukaan.
Siinä muutossa kaiken muunkin tärkeän mukana meni piano.
No keväällä tulee uusi. Toivottavasti vielä löydän vanhat nuotit ja Aaronit. Ja sitten ei kun aivosoluja voitelemaan.

Juuh, se vanhana uuden oppiminen ihan varmasti pitää päätä kunnossa. Ristikoita mekin täytämme mielellämme, sekä suomalaisia että ruotsalaisia. Kyllä se keljuttaa kun jokin sana on ihan kielen päällä, mutta silti ei tule esille ja usein kun kyselemme toisiltamme niin se tulee samalla tavalla siihen tipalle toisellekin. "Joo kyllä minä tiedän mitä tarkoitat ja melkein sen muistan mutta juuri nyt en saa sitä esille," on aika tavallista. Kun muutaman tunnin kuluttua yrittää jatkaa niin sitten sen yhtäkkiä muistaakin. Varmasti kiertää siellä päässä ilman huomiota itsekseen sitä sanaa etsimässä ja se lie sitä vanhuuden oiretta.

Oululaisella on sekä tietokonetekniikka että musiikki mikä pitää pään vireänä. Hän sai kitaran 50-vuotislahjaksi minun sukulaisiltani. Kun oli niin harmitellut ettei hänellä ole kitaraa, niin annoin vihjeen suvulleni ja mitään parempaa lahjaa hän ei ole ikinä saanut. Ihailen sitä sitkeyttä millä hän on opetellut nuottien lukemisen taidon ihan netiltä ja kirjoista tutkimalla ja myös kitaran virittämisen niistä samoista lähteistä. Hän käyttää myös ahkerasti netin ohjelmia komponoidakseen omia musiikkikappaleita.

Sen suhtkoht kalliin HP läppärin jonka ostimme pari vuotta sitten, haluaisi hän nyt hylätä "surkeana vehkeenä" ja rakentaa itse tietokoneen missä ei olisi niitä heikkouksia mitä valmiissa koneissa on. Sellainen rakennuspaketti ei mitään hirveitä maksakaan, alle 400€ joten ehkä se vielä hankitaankin. Minä haluan vain että kone toimii ja vähääkään ei koko tietotekniikka kiinnosta joten hyvä olla tuollainen lähellä jota apuun voin kiljua aina kun jotain epäselvää ilmaantuu.

Itse tässä mietin mitä itse voisin keksiä itselleni tietokoneen ulkopuolella olevaksi päätä rasittavaksi harrastukseksi. Minulla ei ole sitä pitkäjännitteisyyttä mikä hänelle on ominaista joten pitäisi keksiä jotain helpompaa mille kuitenkin olisi jotain käyttöäkin. Eläinkokemuksistani kirjoitettu kirja voisi olla sellainen. Eihän sen tarvitsisi olla edes myyntiartikkeli vaan sellainen omakustannekirja minkä voisin lähettää joululahjaksi niille joiden arvelisin sen haluavan itselleen. Sehän olisi vain harrastus ja harrastushan saa jonkin verran maksaakin. Arvoisat foorumilaiset, mitä luulette, olisiko siinä mitään järkeä?

Sadeca, sinä olet erittäin hyvä kirjoittaja ja tuo eläinaihe on sinulle varsin tuttu. Vuosikymmenten kokemus eläimistä, joista jokaisen sinä muistat yksilönä kaikkine piirteineen. Varmasti moni muukin kuin me ystäväsi haluaisi lukea kirjoittamiasi eläintarinoita, joten anna mennä vaan

Kaikki täällä lukemani kuvaukset noista eläinystävistäsi ovat olleet niin eläviä, että pystyn hyvin kuvittelemaan millaisia ne kaverit oikeasti olivat/ ovat. Lapsetkin varmaan tykkäisivät eläinkertomuksistasi kirjan muodossa, erityisesti jos sieltä sivuilta kuviakin löytyisi.

Totta kai siinä olisi järkeä Sadeca. Edellä oleva Alman viesti on juuri sellainen, jonka minäkin voin täydestä sydämestäni allekirjoittaa. Tuollaisen kirjan kirjoittaminen vaikka vain sukulaisten ja tuttavien iloksi olisi verraton lahja kenelle hyvänsä. Tuollaisen projektin läpivieminen olisi juuri sitä aivovoimistelua, jota myös opiskelu ja uuden oppiminen on.

Kiitos kannustamisesta Alma ja Urpo, olette kyllä niitä suoria ja reiluja ihmisiä joiden mielipiteet helposti miellän asiallisemmiksi kuin vain hullun yllyttämiseksi! Tutkinkin tuota mahdollisuutta jo hiukkasen netillä. Eräs kustantamo painaisi kovakantisen noin 200 sivuisen kirjan missä saisi olla 20 värikuvaa hintaan 13,81 €/kpl jos olisi vähintään sadan kappaleen painos. Lisäksi alle 2 € kuukausimaksulla pitäisivät digitaalista painomallia jatkuvasti yllä että tarvittaessa voisi painaa niitä koska hyvänsä enemmänkin. Tuota noin 1400 euron menoerää pitää oululainen oikein siedettävänä summana mielenkiintoisesta harrastuksesta ja innostui ajatuksesta. Tärkeää toki minulle onkin se että hän uskoo minun osaavan kirjoittaa jos siihen ajatuksella paneudun, koska lukee niin valtavan määrän kirjoja vuosittain ja siksi pystyy aika hyvin arvioimaan sen mikä saa lukijan elämään kertomuksen mukana. Oululainen uskoo kykyihini selvästi enemmän kuin minä itse.

Minulla ei enää ole juuri minkäänlaista kunnianhimoa olla mikään kirjailijapersoona tai edes missään näkyvillä mitenkään. Jotenkin yks ja sama hailee kuka minusta mitäkin ajattelee ja erakoituminen alkaa kiinnostaa mieltäni yhä enemmän. Noilla eväillä ehkä pystyisin kirjoittamaan juuri siten kuin itse haluan ja kertomaan juuri niin kuin olen itse kokenut. Tiettyjä kertomuksiani voisi aivan varmasti lapsillekin lukea jos niistä eläimistäni kuvatkin olisi. Lapset ymmärtävät oikein hyvin paljon aikuisille suunnatusta tekstistäkin ja heillä syntyy helposti niitä kysymyksiä joihin olisi osattava vastata.

Monilla facebookkavereillani on jopa tuhatkunta kaveria (luoja minut moiselta säästäköön) ja JOS heitä se heille lähettämäni ilmaiskirjani sattuisi miellyttämään, niin ehkäpä jonkun kappaleen heidän mainostamanaan onnistuisin myymäänkin.
Perusajatukseni ei olisi kyllä mikään nimi tai myynti, mutta siltikään en haluaisi käyttää aikaani ala-arvoisen tekstin julkaisemiseen. Tämä suomenkielenikin on melkoisen epävarmaa enkä koskaan pysty tietämään olenko kirjoittanut kieliopillisesti oikein. Suomen kielioppi oli täysin selvää ja hallinnassani aikoinaan ja 15-20 vuotiaana tiesin että osaan kirjoittaa oikein ja hyvää suomea. Nyt tiedän yhtä varmasti että en enää osaa.
Siksi tarvitsisin esimerkiksi sellaisen Urpon tapaisen kielioppikontrollin. Suostuisitko Urpo?

Tosin olen nähnyt että sinäkin syyllistyt niihin pitkiin ajatusvirtoihin ainakin ärtyneenä ollessasi etkä aina välitä kontrolloida onko lauseesi kieliopillisesti oikein kirjoitettuja. Minä tunnustaudun laiskaksi ja usein osaisin kirjoittaa paremminkin mutta yleensä koskaan en lue kirjoittamaani uudestaan vaan painaisen sitä Lähetä nappia "meni syteen tai saveen" mielialalla.

Ruvetaanko Sadeca ihan kirjailijoiksi.
Sinulla on paljon sanottavaa.
Minä ajattelin kertoa tarinan lapsen kanssa elämästä.
Päiväkirjaa pikku E:n toisesta vuodesta.
En tosin täällä foorumilla vaan ihan yksikseen.
Mutta jos julkaisukelpoista tekstiä tulee, niin eiköhän sitten tarjoilla vaikka vauvalehdille tai päivän kakkaralle.
On tämä kaikki sentään niin kovaa kamaa.
No en ole ihan tosissaan.

No nyt kommentoin itseäni. Tuo kirjoitushomma on niin hieno ajatus.
Sadeca, sinulla on sana hallussa. Ala ihmeessä kirjoittaa. Minä olen nykyään niin väsynyt lapsen kanssa olemisesta, että jaksan vain panna tukisanoja muistikirjaan. Mutta, kun esim. kesällä on aikaa, niin kirjoitan puhtaaksi Emilia-vuoden.
Tee ihmeessä sama. Potentiaalia sinulla kyllä on.

Kiitos kannustuksesta aliel! Minä uskon myös että Emilie olisi oikein iloinen kun vaikkapa ylioppilaslahjaksi saisi sinulta sen omakohtaisen kertomuksesi noista kuukausista ja vielä muistakin hauskoista huomioista hänen varhaislapsuutensa ajalta, siltä ajalta mihin hänen oma muistinsa ei ylety. Eivät toki ne vanhemmatkaan muista parin vuosikymmenen jälkeen kaikkia lastensa mielenkiintoisia vaiheita, kysymyksiä ja tunteita rassaavia asioita jos ei niitä ole ylös kirjoitettu. Jokainen meistä olisi halunnut sellaiset muistiinpanot aikuisena.

Kun tuota lähemmin olen nyt ajatellut niin pakko minun olisi saada siihen kirjaan mahtumaan vielä joitain toistenkin kokemuksia eläimistään koska ne kertovat eläinten lojaalisuudesta, velvollisuuden tunnosta ja lähes yliluonnollisesta vaistosta. Sellaista kuin esimerkiksi sekin että miten kissa osaa mennä vilkasliikenteisen suurkaupungin läpi omistajiensa ulko-oven viereen näiden muutettua kaupunginosaan missä se ei ole koskaan käynyt! Sille on selitys, mutta vaatii sen että osaisi mahdollisimman yksinkertaisesti liikaa sivuraiteille hairahtumatta sen kertoa. Minulla on sitä haihattelua ja sivupoluille sortumista aikalailla ja pitäisi pystyä disciplinoimaan sitä kirjoittamistani ja jaksaa korjata jokaista kappaletta kerran toisensa jälkeen. Ainakin vuoden työ siinä olisi, mutta ehkä saisin sen ehkä kokoon kuitenkin siihen asuun että voisin sen hyväksyä itsekin.

En nyt toki minäkään sitä Periferialla kirjoittaisi vaan ihan yksityisesti tietokoneen mahdollisuuksia käyttäen.
Klassmormor taitaa olla jo sillä tiellä joten ehkä voisi antaa puupäälle teknillisiä vihjeitä,,,,

Minä kyllä uskon oikeasti, että sinä ja minä tulemme kirjoittamaan kokemuksistamme.
Sinä vaan osaat ja sinulla on materiaalikin olemassa. Niin minullakin. Ei ole tärkeetä, että senkin muut kuulevat.
Tärkeetä on, että meidän läheiset tulevat tietämään. Eli Sadeca, eiköhän aleta kirjoittamaan.

Sadeca kirjoitti:

Siksi tarvitsisin esimerkiksi sellaisen Urpon tapaisen kielioppikontrollin. Suostuisitko Urpo?

Tosin olen nähnyt että sinäkin syyllistyt niihin pitkiin ajatusvirtoihin ainakin ärtyneenä ollessasi etkä aina välitä kontrolloida onko lauseesi kieliopillisesti oikein kirjoitettuja. Minä tunnustaudun laiskaksi ja usein osaisin kirjoittaa paremminkin mutta yleensä koskaan en lue kirjoittamaani uudestaan vaan painaisen sitä Lähetä nappia "meni syteen tai saveen" mielialalla.

Tokihan minä suostun sinua auttamaan tuossa asiassa ihan mielelläni. Minä olen ennenkin korjaillut kieliasuja ja stilisoinut muiden kirjoituksia. Lukiolaisena korjasin isäni kirjoittamia puheita, kun hän oli sellaisessa asemassa, että puheita täytyi pitää. Yliopistossa ja lukiossa opiskelevat lapsetkin kääntyvät puoleeni vieläkin aika ajoin samoissa asioissa. En tosin ymmärrä miksi. Kuitenkaan kenellekään en voi takuuta antaa, että korjausehdotukset ovat oikein.

Joskus harmittaa, kun luen suomen kielellä kaunokirjallisuutta ja keskityn enemmän kieliasuun kuin tekstin sisältöön. Siinä hommassa itse lukunautinto menee pilalle. Olen kyllä yrittänyt karsia tuota pahaa tapaani ja jopa onnistunutkin siinä.

Urpo osaa suomenkielen. Ehkä minäkin jossain vaiheessa pyydän apua. Minun suurin ongelma on toisto.
Luin juuri kirjan Viroon muuttaneen toimittajan kommelluksista vieraassa kultuurissa.
Toimittaja kun on, niin sanat kyllä soljuivat. Mutta tuollaisen suuremman kokonaisuuden hallintaa ei ollut.
Kirja kuitenkin vaatii jotain muuta kuin toimittajan habituksen.
Tänään julkaistiin Finlandia-palkinnon saanut kirjailija.
Oli Rosa Liksom; ja tarina neuvostoliitosta ja sen kaatumisesta. Aion ehdottomasti lukea.