Rakkaus elämässäsi

Mihin oikein rakastuit? On olemassa toinen toistaan ihmeellisempiä tarinoita, mutta jokaisen ihmisen kohdalla nämä ovat hyvin henkilökohtaisia kokemuksia. Minun on myönnettävä että olen vähän huithapeli, rakastun helposti syvällisiin ihmisiin. Niitä "syvällisiä" on nyt sitten tullut etsittyä eri foorumeista tuloksetta joten saan olla tyytyväinen siihen että kotikentällä tuokin ominaisuus loistaa kirkkaimmin.

Oikein todellisesti rakastavien ja rakastettujen foorumilaisten mielipiteitä itse rakkauden kielestä, jatkuvan rakkauden edellytyksistä j n e kuulisin mielelläni itse, ja eräs jos toinenkin luultavasti laillani.
Kerro meille!

Rakkaus on ihmisen näkökulmasta tunne. Varmastikin tärkein kaikista tunteista. Rakkautta ei voi kahlita, ottaa käteensä ja ryhtyä analysoiden tarkkailemaan, mitä se oikein on. Luultavasti rakkauden merkitys on paljon laajempi kuin äkkiseltämme kuvittelemmekaan. Rakkaus pitää koossa kaiken, kenties koko maailmankaikkeudenkin. Kukapa tietää.

Useimmiten rakkaus käsitetään melkoisen suppeasti siten, että rakkaus kohdistuu johonkin henkilöön. Uskoisin, että useimmat meistä ovat joskus, jotkut jopa useamminkin, rakastuneet tulisesti sukukypsyyden saavutettuaan johonkin ihmiseen. Tuossa rakkauden tilassa ihminen on poissa tolaltaan, kulkee omissa sfääreissään ja on lähes syyntakeettomassa tilassa. Eipä silti, monta tulista rakkausnäytelmää on näytelty myös vanhainkodeissa ja oksat saattavat olla yhtä lailla poikki kuin nuoruuden huumassa.

Kaikesta huolimatta tuo euforinen tila on sekä yksilön, että ihmiskunnan kannalta hyödyllinen. Ihmiskunnan kannalta sikäli, että ihmisrotu ei kuole sukupuuttoon ja yksilön kannalta sikäli, että rakkauden kokemus puhuttelee sisintä ja kertoo,että kaikki ei ole pelkkää hallittavissa olevaa materiaa.

Yksi kauneimpia ihmiskunnassa näyteltäviä rakkauden ilmentymiä, joita voimme arkipäivän lomassa nähdä, on äidin ja pienen avuttoman vauvan välinen pyyteetön ja täysin vilpitön rakkaus. Jos tuollaiseen rakkauteen kykenisimme jo kypsän iän saavuttaneina, niin voisimme olla itsestämme ylpeitä. Meillä kaikilla on vielä paljon oppimista rakkauden saloissa, mutta oppia ikä kaikki, eikä kaikkea tarvitse tässä hetkessä oppiakaan.

Voi Sadeca,
Minulle rakkaus on kaikki. Sen takia kannattaa elää.
Nyt voin suunnata rakkauteni hyväksyttäviin kohteisiin. Poikani haki juuri pienen koiranpennun kotiinsa. Ei nukkunut viime yönä silmällistäkään, kun pikkuinen ulisi ja vaelsi ( ja kakkasi ) siellä sun täällä.
Keväällä, jos maailmankaikkeus sen hyväksyy, tulee tänne pikku-Leila. Luulen, että minusta tulee maailman höperöin mummo-osasto. Nyt jo mietin mielessäni rimpsumekkoja, joita pikkuiselle ompelen. Jos kuitenkin on poika, niin rakastan häntä enemmän kuin ketään ksskaan.

Ja vielä tästä rakastamisesta.

Mitä voit sanoa, kun pieni papukaija kysyy, että tuleeko keksi RAKAS. Tai kun kysyy illalla, että tuutko nukkumaan RAKAS?
pikkuinen luulee, että minä olen se RAKAS. Voiko kauniimpaa nimea ollakaan kui rakas.

Ihmeellinen on rakkaus vanhemman ja lapsen välillä, kuten Urpo kirjoitti. Se on niin vahva ja luonnollinen asia, ettei se muutu vaikka kuinka välillä tulisi ryppyjä. Kuinka paljon vanhemmat antavat anteeksi lapsilleen.. ja kuinka lojaaleja lapset vanhemmilleen ovat, vaikkei aina pitäisi!

Kahden aikuisen välinen rakkaus ei sitten voikaan olla mielestäni pyyteetöntä. Se side on rakennettava, vaikka ainekset vaihtelevat. Molempien on annettava, ja jos suhde on epätasapainossa, side murtuu. Tietoista päätöstä tunteen sammuttamisesta ei voi tehdä, tunteet voi sammuttaa määrätön aika jonka kuluessa rakkauden vahvuuskin selviää. Joko kestää ja vahvistuu.. tai sitten murtuu ja katoaa. Teot, sanat, mieleenpainuvat hetket..
Aikuisten rakkaus on myös kovasti tahdon asia. Täytyy tahtoa säilyttää rakkaus myös vaikeina aikoina, toki tietoinen puntarointikin on tehtävä: Haluanko rakastaa? Jaksanko ymmärtää? Ovatko hyvät asiat niin painavia, että huonot menettävät merkitystään?

Rakkautta ei voi määritellä. Se on kovin henkilökohtainen asia meille kaikille.

Alma kirjoitti:

Kahden aikuisen välinen rakkaus ei sitten voikaan olla mielestäni pyyteetöntä. Se side on rakennettava, vaikka ainekset vaihtelevat. Molempien on annettava, ja jos suhde on epätasapainossa, side murtuu. Tietoista päätöstä tunteen sammuttamisesta ei voi tehdä, tunteet voi sammuttaa määrätön aika jonka kuluessa rakkauden vahvuuskin selviää. Joko kestää ja vahvistuu.. tai sitten murtuu ja katoaa. Teot, sanat, mieleenpainuvat hetket..
Aikuisten rakkaus on myös kovasti tahdon asia. Täytyy tahtoa säilyttää rakkaus myös vaikeina aikoina, toki tietoinen puntarointikin on tehtävä: Haluanko rakastaa? Jaksanko ymmärtää? Ovatko hyvät asiat niin painavia, että huonot menettävät merkitystään?

Kylläpä teiltä viisaita mietteitä tänne ilmaantuikin. Juuri kuten kaikki olette sanoneet myös itse uskon että tuo vanhempien ja lasten välinen rakkaus on sitä puhtainta ja pyyteettömintä rakkautta.

Tämän aikuisten välisen olet Alma kyllä osannut hienosti kertoa. Itsestäni tuntuu siltä että kyllä tuon tietoisen päätöksenkin tunteen sammuttamisesta voi tehdä ja siinä jopa onnistua. Eri asia sitten tekeekö sillä päätöksellä väkivaltaa tunne-elämälleen vai pelastaako mielenrauhansa. Ehkä jopa molempia. Ajattelen että kaikkihan olemme joskus sivusta seuranneet jotain mielestämme päätöntä rakkaushistoriaa tai avioliittoa ja odotelleet milloin asianosaiset "järkiintyvät." Olet samoilla jäljillä sinäkin Alma tuossa tietoisen puntaroinnin tarpeessa.

Mainitset teot, sanat ja mieleenpainuvat hetket. Tosiaan luulisin parisuhteen kriisiaikoina tarvitsevan palata yhdessä kultaisiin aikoihin ja hetkiin, muistella sitä mikä alunperin yhteen saattoi, miten aiemmista vastoinkäymisistä selvittiin. Sieltä aloittamalla voisi löytää ne asiat missä välimatkaa alkoi ilmaantumaan ja löytämään sen alkuperäisen yhteisen sävelen uudelleen. Ainakin minä olen huomannut sen tehokkaaksi keinoksi.

Ihan yleisesti arvelen ihmisten liian helposti luovuttavan vaikka onhan niitä päinvastaisiakin tapauksia missä olisi pitänyt tehdä päätös jo aikapäiviä sitten. Suurta rakkaudellista estotonta viikkoa kaikille !

Ihmisellähän on kyky rakastaa paljon muutakin kuin mielitiettynsä kehoa. Platoniseen rakkauteen luulisin kuitenkin naisilla olevan himpun verran paremmat edellytykset kuin miehillä. Minusta miehillä tuo fyysisen rakkauden viehtymys taitaa olla hieman herkemmässä kuin naisilla. Siihen on mielestäni ihan biologinen selityskin olemassa. Tosin tämä on puhtaasti omaa päättelyäni. Miehen tärkein tehtävä ihmiskunnan fyysisen jatkumisen kannalta on luovuttaa vapaaehtoisesti geeniperimäänsä naiselle. Se käy suhteellisen helposti. Naisen tulee kuitenkin kantaa hedelmöitynyttä munasolua ja sen kehittymistä uudeksi ihmiseksi 9 kuukautta. Lapsi on syntymänsä jälkeen vielä useita vuosia kyvytön huolehtimaan itsestään ja vielä nykyäänkin tuosta huolehtimisesta suurimman vastuun kantaa useimmiten nainen. Siksi nainen saattaa olla hieman nirsompi sen suhteen, kenen kanssa geenejään sekoittaa. Tosin välillä hullaantunut rakastuminen saattaa johtaa harkitsemattomiin tekoihin yhtä hyvin naisilla kuin miehilläkin

Rakkauden platonisempi ja henkisempi puoli on helpompi käsittää esimerkiksi luonnon, jonkin taideteoksen, eläinten tai Jumalan tai jonkun muun uskonnollisen tarpeen tavoittaman kohteen rakastamisen kautta. Minä olen äärimmäisen kiinnostunut myöskin tuosta rakkauden tarjoamasta henkisestä puolesta, mutten osaa oikein vastustaa tuota fyysisenkään rakkauden vetoa. Kahden aikuisen välinen rakkaus on kaunis sekoitus sekä fyysistä että henkistä rakkauden olemusta. Syvä rakkaus mahdollistaa epäitsekkään uhrautumisenkin joko jonkin ihmisen, useampien ihmisten, kansakunnan, koko ihmiskunnan, aatteen, uskonnon, luonnon tai maailmankaikkeuden puolesta. Välillä kuitenkin etenkin hurmoksellinen sokea aatteiden tai jonkin uskonnon rakastaminen saattaa johtaa karmiviin yksittäisiin tai kollektiivisiin tekoihin.

Rakastakaa mahdollisimman pyyteettömästi niitä kohteita, joiden koette olevan rakkautenne arvoisia. Siihen minäkin pyrin.

Tuskinpa tuota paremmin enää pystyy kukaan selittämään kuin Urpo tuossa äsken ja minusta oikein hienoa että tuon jälkimmäisen osankin muistit kirjoittaa. On tosiaan monenlaisia rakkauksia eikä vain fyysisessä kehossa olevien keskinäistä rakkautta.
Sitä platonista rakkautta tuskin pystyy edes tajuamaan muut kuin ne jotka sen ovat kokeneet ja siihen itse kykenevät. Meikäläisen ajatuksissakin on vain sellainen kuvitelma siitä, että voisi olla jotain syvää ystävyyttä ylevämpää ja puhtaampaa, mentaalia olotilaa... On niin abstrakti aihe tämä rakkaus että mielikuvillekin on syytä antaa tilaa.

Rakkaus tulee tahdonvastaisesti, en ole koskaan voinut päättää kuka rakkauteni saa. Siksi en myöskään pysty päättämään sen lopusta. Tunteet sammuvat jos sammuvat, ja sen tekee asiat ja aika. Samoin ne myös voivat vahvistaa rakkautta.

Aikuisten väliseen rakkauteen, -siis rakkaussuhteeseen.. parisuhteeseen kuuluu mielestäni sekä fyysinen että henkinen puoli. Ystävyyttä, kumppanuutta, intohimoa, halua, ja jotakin mitä ei pysty lukemaan oikein kummaksikaan. Se on myös sitten hullaantumisvaiheen jälkeen halua ja tahtoa, jolloin ainakin itse puntaroin suhteen tasapainoa. Jos mielestäni saan yhtä paljon kuin annan, on se riittävän arvokasta tahdottavaksi.
En voi olla sellaisessa suhteessa, jossa koen saavani toiselta kaiken pystymättä vastaamaan samalla tavalla. Enkä sellaisessa jossa toinen vie minulta kaiken antamatta minulle tarvitsemaani hyvää. Eivät ne ole rakkautta, vaan hyväksikäyttöä.

Rakkaus, joka kohdistuu parinmuodostuksen yhteydessä etenkin alkuvaiheessa vaikuttaa lievästi sanottuna huumantuneena olemisen kaltaisena suhteellisen sekavana tilana. Kaikki, jotka ovat tulisesti ja intohimoisesti joskus johonkin henkilöön rakastuneet, tietävät, että rakstunut on siinä tilassa jotenkin syyntakeeton ja sokea. Tuo tunne on kyllä kieltämättä äärimmäisen vaikuttava ja hallitseva tila, joka sitten jälkeenpäin katsoen jonkin verran tyynnyttyään ja seestyttyään vaikuttaa siltä, ettei ihan kaikki ollut täysin hallinnassa. Eikä kaiken pidäkään olla hanskassa eikä rakkautta kannata pidätellä. Joskus rakkauden kohde on tavoittamaton ja saattaa aiheuttaa rakastuneelle vaikeita aikoja. Kaikesta kuitenkin selviää ja rakkauden kokeminen on kaikissa puhtaissa muodoissaan kokemus, joka paljastaa kokijalle sen, että olemme ihmisiä, joilla voi olla syviä tunteita. Parempi rakastaa kuin vihata.

Intohimoon perustuvaa rakkautta on tutkittu ja siitä kerrotaan mm. täällä.

Tähän teemaan varmaan sopii Erinin kaunis laulu rakkaudesta. Lauloi ennen nuorison suosikki bändissä
nimeltään Nylon Beat. Nyt lähti sooloilemaan ja hienosti sen tekikin.

Kuka tämän Pandoran lippaan sitten avasikaan.
Mutta rankkaa rakkautta löytyy tuolta vanhemmistakin ihmisistä.

Se rakkaus mitä me kaikki ihmiset tunnemme, on tosi.
Joku rakastaa pientä koiraansa enemmän kuin ketään ihmistä lähellään.
Ehkä ei edes ole ihmistä kertomaan mitään. Ketä sitten rakastaa?
Jos ei ole ketään, niin silloin elämä on niin turhaa.
Minun vanha tätini vielä elää, vaikka ei kuule, ei näe - ehkä tuntee.
Meidän suku on niin suuri. Äiti ja isä käyvät jatkuvasti tämän vanhan tädin luona.
Tätä rakkautta ei voi edes kuvitella tänä päivänä.
Kun minä joskus käyn tädin kotona, niin katsoo sellaisella tietyllä katseella.
Ja kysyy, että oletko se sinä Aliel? Muita ei muista, ainoastaan minut.
"Sinua olen paljon rakastanut". Mitä silloin voin sanoa, jos melkein satavuotias täti on rakastanut
Tädillä oli yksi ainoa lapsi.Lapsen isä oli siellä sotatantereella. Ennenkuin viesti kiiri miehen korviin, siitä että tulee
isäksi, oli jo ehtinyt kuolla.
Tuosta tyttärestä tuli minun ja veljeni rakkain serkku ja ystävä.
Hän kuoli 6.6.2002.
Olin ystävien luona juhlimassa erään henkilön 50 - vuotisjuhlaa. Ja äiti soittaa, että Uuva on kuollut.
Näin vaan kuolema ja elämä kohtaavat. Ilo ja suru ovat koko ajan läsnä.

Rakkaus ei tunne rajoja, sanotaan. Ei se ainakaan ikärajoja kaikkien kohdalla tunnu tuntevan. Lieköhön kyse intohimoisesta rakkaudesta tuossa tapauksessa? Onhan sitä rakkautta monelaista, äiti ja isä kuten muutkin vanhemmat ja isovanhemmat rakastavat lapsiaan ja lastenlapsiaan usein täysin vilpittömästi ja pyyteettömästi. Joskus jopa sisarukset ja muut sukulaiset rakastavat toisiaan ilman sarvia ja hampaita .

Tuo Dick van Dyken ja hänen maskeeraajansa välinen avioliitto hiukan epäilyttää ja haiskahtaa hyödyntavoittelulta, mutta mistäpä sitä tietää. Minä en ehkä ryhtyisi 86-vuotiaana ottamaan mittaa 40-vuotiaasta naisesta. Siinä saattaisi sydän pettää, jos useammalle sakkokierrokselle joutuisi hutilaukausten jälkeen. Rn uskalataisi moista riskiä ottaa.

Olihan Hyrsylänmutkan kalmankuokka Aira Samulinkin naimisissa 30:n vuoden ajan 19 vuotta itseään nuoremman Ekku Peltomäen kanssa. Eron jälkeen Ekku jäi asumaan Hyrsylänmutkaan kotiloiseksi, mitä nyt silloin tällöin sytyttelee joitakin valoja taivaalle. Aira Samulin täytti pari viikkoa sitten 85 vuotta ja on edelleen täydessä vauhdissa. Ekstrovertti Aira on ollut koko ikänsä varsinainen linssilude ja työntynyt joka paikkaan ja tilaisuuteen, missä häntä vähänkin suvaitaan. Mutta täytyy tunnustaa, että huippumummo hän jokatapauksessa on,vaikka majoitusta ja erilaisia tilauksia haluaakin silloin tällöin maksusta Hyrsylänmutkassa järjestää esimerkiksi tällaisten talonsa gallerian kuvien avulla.

Kymmenen vuoden ikäero ei ole parisuhteessa mikään ongelma, mutta luulisin, että jossakin vaiheessa tämän nykyisen presidenttiparinkin intohimo toisiaan kohtaan hiukan haalistuu, kun mennään nyt vaikka pari kymmentä vuotta eteen päin. Jenni Haukio on vielä silloin elämänsä kunnossa. Toivottavasti Saulikin on säilyttänyt jonkinasteisen viriiliytensä ennen puupalttooseen pukeutumistaan.

Airan "talo- gallerian" kuvat näyttivät aika erikoisilta, kun huomioi, että niiden avulla tosiaan markkinoidaan mm. majoitukseen liittyvää toimintaa Muuten kyllä ihana nainen, ja katsoin tässä muutama viikko sittenn yhden nettivideon, jossa hän tanssi ryhmänsä kanssa joissakin pippaloissa. Iäkkääksi naiseksi hän liikkuu erittäin kauniisti.