Ihmiset eläinten riesana

Liitän tähän aluksi ylen uutisen, koska turkistarhaajat ovat vastenmielisen ammattinsa harjoittamisen lisäksi menettäneet suhteellisuudentajunsa ja järkensä:

Turkistarhaajat kampanjoivat tarhauksen puolesta

julkaistu tänään klo 07:24, päivitetty tänään klo 14:50
Turkiseläinten Kasvattajain Liiton kampanjajuliste.


Suomalaiset turkiskasvattajat ovat aloittaneet ensimmäisen näkyvän mainoskampanjan turkistarhauselinkeinon puolesta.

Turkiseläinten kasvattajain liiton ja Turkistuottajien kampanjan pääviesti on, että turkisten lisäksi turkistarhauksen vastustajat haluavat kieltää suomalaisilta muun muassa villasukat ja nahkakengät. Eläinsuojelujärjestössä ihmetellään aktivisteja vastaan suunnattua kampanjaa.

Turkiseläinten kasvattajien liiton toiminnanjohtaja Tuula Dahlman sanoo, että valtakunnallinen, sanomalehdissä kahden viikon ajan näkyvä kampanja käynnistettiin, koska turkistarhauksen vastustajien sanoma pääsee mediassa turkistuottajien näkökulmaa paremmin esiin.

- Me olemme tehneet normaalia viestintätyötä pitkään ja kertoneet tosiasioita turkiseläinten kasvatuksesta. Olemme kuitenkin kokeneet, että emme saa asiallista viestiä riittävän tehokkaasti ulos. Julkinen keskustelu jää pitkälti turkisten vastustajien niin sanotun tiedon varaan.

Dahlmanin mukaan kampanjassa haluttiin tuoda esiin turkistarhaajien arkea ja kritisoida turkistarhauksen vastustajien ajamaa maailmankuvaa.

- Siellä mainitaan esimerkiksi sana terroristi ja sitähän nämä turkistarhauksen vastustajien tekemät tihutyöt käytännössä ovat. Villasukista, maidosta ja lihasta puhutaan, koska ne liittyvät kokonaiskuvaan. Turkiseläinten kasvatus on se ensimmäinen etappi, johon meidän vastustajat ovat pääsääntöisesti iskeneet, mutta heidän tavoitteenaan on kieltää koko kotieläintuotanto ennemmin tai myöhemmin.

Eläintensuojelijoita kampanjan lähestymistapa kuitenkin ihmetyttää.

- Ensimmäisenä mainoksessa pistää silmään se, että siinä ei ole kuvia eläimistä tai mitään konkreettista tietoa eläimistä. Tässä pelataan mielikuvilla sen sijaan, että kerrottaisiin minkälaista turkistarhausta Suomessa oikeasti harjoitetaan. Mainoksessa pelotellaan kuluttajia sillä, että jos olet turkiksia vastaan, et saa juoda maitoa tulevaisuudessa, vaikka tällaista kytköstä ei ole olemassa, pohtii eläinsuojelujärjestö Animalian toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara.
"Kampanja kertoo epävarman tulevaisuuden pelosta"

Vaikka Turkiskasvattajien liitosta kerrotaan, että kampanjaa on suunniteltu jo keväästä lähtien, osui se joka tapauksessa keskelle kiivasta kansainvälistä keskustelua. Norjan eläinlääkärijärjestö vaati vastikään turkistarhauksen kieltämistä, Tanskassa ollaan luopumassa kettutarhauksesta ja Hollannissa minkkitarhoista.

Tuomivaaran mielestä suomalaistarhaajien käynnistämä kampanja kertookin epävarman tulevaisuuden pelosta.

- Kun katsoo eurooppalaista kehitystä niin turkistarhauksen viimeisiä päiviä nyt aika väistämättä eletään. Suomi on pikkuhiljaa jäämässä sellaiseksi viimeiseksi linnakkeeksi, jossa tarhausta ei ole sen kriittisemmin vielä käsitelty kansallisella tasolla.

Oikeutta eläimille -järjestö on vastannut turkistarhaajien kampanjaan verkkosivuillaan julkaisemallaan vastamainoksella, jossa muun muassa sanotaan tarhaajien "valehtelevan alan työllistävyydestä" ja "käyttävän järkyttäviä summia pr-toimintaan".

YLE Uutiset / Linda Vettanen



Minä en ytmmärrä, mihin nykyihminen turkiksia tarvitsee. Joskus luonnosta oli oikeutettua ottaa kaikki tarpeellinen, myös turkiseläinten nahka lämpönsä pitimiksi. Ilman eläimiä ihminen olisi kuollut sukupuuttoon jo aikoja sitten. Vieläkin meidän olisi vaikeata, ellei peräti mahdotonta tulla toimeen ilman eläimiä, jos eläinkunta käsitetään laajasti. Ihmiskehossakin on huomattava määrä sellaisia bakteereja, joita ilman emme pärjäisi.

Turkistarhaus on laillista eläinrääkkäystä ja toivon hartaasti, että se kiellettäisiin myös Suomessa mahdollisimman pikaisesti. Parisenkymmentä vuotta sitten vieriailin serkkuni turkistarhalla Pohjois-Karjalassa talvella. Heti pihassa huomiotani kiinnitti valtava röykkiö, joka sittemmin osoittautui jäätyneiksi nyljetyiksi erilaisten kettujen ruhoiksi. Ne kuulemma joutuivat sitten sulettuaan keväällä suureen hiekkamonttuun haudattaviksi. Itse tarhassa näky oli vieläkin järkyttävämpi. Satoja metrejä pieniä verkoista tehtyjä häkkirivejä ankarassa talviviimassa, että turkit kasvaisivat näyttävämmiksi. Lähes kaikilla ketuilla oli epämuodostuneita raajoja, eivätkä ne mahtuneet liikkumaan pienissä häkeissään. Haju oli pakkasesta ja tuulesta huolimatta kuvottava. Paikkoja ei siivottu ja ruokinta tapahtui automaattisesti. Hyi oksetus niitä oloja. Onneksi serkkuni tuli melko pian järkiinsä ja lopetti tuohon aikaan trendikkään turkistarhauksen. Jos ihminen ei kykene ansaitsemaan elantoaan muuten, kuin viettomia eläimiä rääkkäämällä, niin minun puolestäni hän joutaisi kuolla nälkään.

Sus siunakkoo!

Itse en myöskään kannata turkistarhausta enkä muutakaan turhaa eläinten kiduttamista. Syön tosin lihaa ja aion syödä vastaisuudessakin, kanaloista voitaisiin keskustella enemmänkin sillä miten tahansa kanoja hoidetaan, aina joku niistä kärsii. Täsyin eettistä kanankoipea tai munaa on mahdoton syödä.

Olen yleensä myös vastustanut eläinaktivisteja heidän tyhmyytensä takia, sillä heitä suurempia eläinrääkkäjiä saa etsiä. Jos päästetään sata minkkiä luontoon tapetaan sekä linnut että muut villieläimet plus myös nämä vapauteen tottumattomat minkit.

Luulisin että kadunmiehen sympatiat ovat yleensä juuri tästä syystä kääntneet turkistarhaajien puolelle, "laillista elinkeinoa harjoittavien kunnon kansalaisten". Mutta nyt kun nämä elinkeinoelämän tukipilarit aloittavat yhtä likaisen kampanjan levittämällä perättömyyksiä eläinsuojelijoista, saattavat sympatiat kääntyä toiseen suuntaan. Tyhmyys kunniaan!

Minäkin näin maatiloilla salaa kuvattua materiaalia. En nyt puutu siihen miten moraalista se on, että salaa kuvataan. Olosuhteet olivat kuitenkin niin järkyttäviä, että sympatiat olivat kuvaajien ja tietenkin eläinten puolella. Varsinkin yksi pikku-possu syöpyi ikuisiksi ajoiksi mieleeni. Se seisoi liejussa ja tuijotti suoraan kameraan. Kun eläimeltä viedään tuolla tavoin kaikki arvokkuus, niin jossain mättää.
Ei tietenkään jokainen maatila ole tuossa kunnossa. Kuvat olivat luonnollisesti ääritapauksista. Tarkoitushan oli järkyttää ja saada ihmisten silmät avautumaan. Jos muuta keinoa ei ole niin siitä vaan. Jokainen eläin, joka pelastuu kurjista oloista, on kyllä pienen laittomuuden arvoinen.

On olemassa tahoja jotka toimivat eläinsuojelun nimissä mutta kovin lyhytnäköiesti. Tarkoituksena esim. suomalaisen turkistarhauksen lopettaminen ja jopa kaikenlaisen muunkin eläintenpidon lopettaminen Suomesta. Sellaisen eläintenpidon jota tehdään vain taloudellisessa höytymismielessä. Ns. tuotantoeläinten.

Itsekin olen henkilökohtaisesti tavannut ihmisiä joiden vaatimukset siitä miten tuotantoeläintä kuten lehmää pitäisi kasvattaa ovat jostain toiselta planeetalta. Yksi hassuimmista ajatuksista oli se että esim. vasikan pitäisi antaa olla emonsa seurassa ainakin vuoden ikäiseksi kuten luonnossakin tapahtuu. Niin kauan kuin uusi vasikka syntyy. Lehmä ja vasikka säästyisivät näin aikaisin vieroittamisen järkytykseltä. Lehmiä on kuitenkin maatiloilla paljon. Miten niille jokaiselle järjestettäiisin tälläiset olosuhteet? Mikäli vasikka todella seuraisi lehmää vuoden ikäiseksi se ensinnäkin joisi utareista maidon. Mitä laitettaiisiin meijeriin? Mistä tulot muodostuisivat? Toiseksi vasikka lihoisi samalla ruokinnalla lehmän kanssa läskipalleroksi. Läskiydestä seuraa lehmälle monenlaisia ongelmia.

No eksyin vähän sivuraiteelle. Tarkoitukseni oli nostaa pöydälle ajatus siitä, mitä tapahtuisi jos suomesta lakkaisi turkistarhaus ja tuotantoeläinten pito? Mitä tapahtuisi siis eläinsuojelun näkökulmasta? Mielestäni ihmiset jatkaisivat silti syömistä ja turkisvaatteiden käyttämistä. Mistä maito- ja lihatuotteet silloin tulisivat? Mistä turkikset? Vastaus on tietenkin ulkomailta. Tämä johtaa kysymykseen, mitkä ovat suomalaisen kuluttajan mahdollisuudet vaikuttaa eläinten olosuhteisiin ulkomailla. Ne ovat puhtaasti nolla.

Kannatan siis kotimaisen kotieläintuotannon kehittämistä ja eläinten olosuhteiden parantamista pikkuhiljaa. Yksittäiset eläinrääkkäystapaukset tietysti nopeasti pois karsien. En kuitenkaan halua monien ns. eläinsuojelijoiden tapaan kyseenalaistaa koko elinkeinon moraalista oikeutta olla olemassa.

Usein eläinkeskustelussa vedotaan myös Suomen lakiin. Siihen kuinka eläimen on mahdollista kärsiä vaikka sitä pidettäisiin ns. laillisesti. Tämä on totta. Käytännössä kuitenkin valtaosalla Suomen kotieläin tiloista eläinten olosuhteet ovat merkittävästi paremmat kuin mitä laki vaatii. Näin vastuuntuntoinen on suomalainen kotieläinten kasvattaja. Toivotaan vain että laki tulee pikkuhiljaa käytännön toiminnan tasolle.

Mihin ihmeeseen ihminen tarvitsee turkiksia? Turkiseläinten kasvattaminen on minusta kaikissa muodoissaan epäeettistä ja yhdessäkään turkistarhassa kettujen ja muiden turkiseläinten olot eivät vastaa esimerkiksi lehmien, lampaiden, hevosten ja sikojen oloja. Kyse on ihmisen tarpeettomasta halusta koreilla turkiksilla ja piittaamattomasta hyötytarkoituksellisesta eläinten piinaamisesta. Onneksi asenteet ovat muuttuneet ja turkistarhaus tullaan Suomessakin kieltämään ajan myötä. Koko turkisbisnes on katoava ala, sillä useimmat ihmiset nykyisin pukeutuvat mieluummin muuten kuin turkiksiin.

En myöskään ymmärrä mihin turkiksia nykypäivänä tarvitaan. Niiden tarpeellisuus on pystytty korvaamaan aika monella eri vaihtoehdolla ja materiaalilla. Ehkä gaalaillat ja hienon väen teatteriesitykset kuitenkin edellyttävät minkkiturkkeja?

Minkki pääsi taivaaseen. Pyhä Pietari sanoi:
- Olet ollut hyvä ja Jumalaa pelkäävä minkki koko ikäsi. Haluamme palkita sinut täällä taivaassa jotenkin ja tahdomme antaa sinulle tervetuliaislahjan. Voit toivoa mitä haluat.
- No siinä tapauksessa haluan turkin joka on tehty vanhoista ämmistä.

Tässä lainaus eräältä eläinsuojeluaktiivilta:

Suomalaiset turkiskasvattajat kampanjoivat näkyvästi turkistarhauksen vastustajia vastaan mainoksin, joissa he kertovat muun muassa seuraavaa: ”Turkisala työllistää suoraan ja välillisesti 22 000 suomalaista, tuotannon arvo on noin 200 miljoonaa euroa”.

Pikainen laskutoimitus osoittaa, että yhtä turkistarhauksessa työllistettyä henkilöä kohden tuotannon arvo on 9090 euroa. Kuukautta kohden tuotannon arvo per työntekijä on 757 euroa. Jos tehdään oletus, että turkisten kasvattamiseen ei mene materiaalikustannuksia, logistiikkaa tai mitään muutakaan hyödykettä työvoiman lisäksi, saa keskimääräinen turkisalan työntekijä palkkaa työvoimakustannusten jälkeen noin 500 euroa kuukaudessa. Vertailun vuoksi työttömän työnhakijan työmarkkinatuki on 551 euroa kuukaudessa.

Tietenkin on ymmärrettävää, että turkistarhaajat pelkäävät elinkeinonsa menettämisen puolelta, mutta minusta mitään muuta yrittämistä Suomessa ei ole tehty riskittömäksi kuin maanviljelyä. Omat riskinsä siis on turkistarhaajillakin. Kaikkein eniten minua tuossa tarhaajien kampanjoinnissa ärsyttää se, että tässä yritetään sitoa yhteen turkistarhaus ja vastuullinen karjatalous samaan nippuun. Vain pieni osa turkiseläinten tarhausta vastustavia on vakaumuksellisia vegaaneja, jotka eivät käytä mitään eläinkunnasta saatavia tuotteita. Myös heistä reilusti suurin osa hyväksyy muiden ihmisten omat näkemykset kunhan eläimiä ei kiusata.

Onko muillakin tämä ketju mennyt hirveän leveäksi siten että pitää edestakaisin
siirtää pystyäkseen lukemaan kaiken? Olisiko tuo Urpon kuvan siirto syynä?

En ole oikeastaan koskaan ymmärtänyt turkistarhausta ja vuosien varrella kyllä lukenut
siitä miten juuri Suomessa siitä ei paljon keskustella edes. Teuraseläimiltä saataisiin
ihan tarpeeksi nahkaa kenkien valmistukseen ja vaatteet osataan tehdä lämpimiksi
ilman turkiksia. Minäkin olen käynyt erään tutun kettutarhalla Suomessa. Itsekseni
ihmettelin miten nuo muuten karjansa, koiransa ja kissansa hyvin hoitavat ihmiset
pystyvät sellaiseen ylipäätään. Kopit olivat kyllä siistejä mutta hyvin pieniä. Se oli
tosiaankin sivubisnes heille, joku kymmenkunta häkkiä.

No he kyllä lopettivat tarhauksen jo kolmen neljän vuoden jälkeen. Turkkeja ei tarvitse
kukaan ja ihan totta, kyllä lihansyöjätkin helposti tuomitsevat asian. Erittäin hyvä asia
että Suomessa tämä otetaan tapetille.

Niitä minkkejä on päässyt karkailemaan tarhaajilta itseltäänkin vuosikymmenten aikana
ja sehän on ollut iso ongelma turkistarhaajien ympäristössä jo paljon ennen kuin näitä
turkistarhaajien häiritsijöitä on ilmaantunut. Suomen faunaan eivät minkit kuulu mutta
siellä ovat jo. Jossakin mielessä, mutta vain jossakin ymmärrän näitä sabotoijiakin. Kun
tarpeeksi pahaa tekee näiden eläinten tilanne eikä sitä todellisesti oteta maassa elinkeinona
puheenaiheeksi niin jotainhan heidän on tehtävä.

Riippuu näkökulmasta, onko ihminen rakentanut kettujen riesaksi kaupunkeja vai ovatko ketut riesana kaupungeissa. Kaupunkiketut ovat yleistyneet kaikkialla ja Saarenmaan pienessä pääkaupungissa Kuressaaressa ja sen satamakaupunginosassa Roomassaaressa ketut ovat heittäytyneet kovin tuttavallisiksi. Niille näyttää maistuvan myös makea, sillä ne pistelivät viime kesänä ihmisten päärynöitä, omenia ja mansikoita poskeensa jopa niin, että mansikkamaat syötiin tyhjiksi ja jotkut eivät aio enää ensi kesänä mansikkaa viljellä. Sipulit ja perunat eivät kelvanneet. Eräälläkin mansikkamaalla marjoja poimimassa ollut talon isäntä oli tuntenut tökkäisyn selässään ja kääntynyt katsomaan, kuka tökkii, niin kettuhan se oli ollut. Ketut käyvät myös öisin haukkumassa ihmisten ikkunoiden alla ja eräskin kettu oli kiivennyt toisen kerroksen parvekkeelle ja kurkkinut ikkunasta sisään. Joku toinen oli taas napannut tossun talon portailta ja kuljettanut sen toisen talon portaille. Tässä Saarenmaan paikallislehden Meie Maan uutisessa kerrotaan kaupunkiketuista ja niiden puuhista lähemmin:


"Linnarebased terroriseerivad Roomassaare elanikke
Autor: Oliver Rand
Teisipäev, 03. november 2009.

Roomassaare kandi eramajade elanikud on püstihädas end linna elama asutanud rebastega, kes pistsid suvel nahka mitme pere maasikad, pirnid ja õunad ning käivad nüüd öösel majade akende all haukumas.


“Algul oli küll suur hirm, kui seda haukumist öösel kuulsin, sest see polnud päris koera haukumine, vaid rohkem inimese röögatuse moodi,” meenutas Talve tänaval, Roomassaare karjamaa läheduses elav Ellen Kask. Nüüdseks on ta sellega juba harjunud, kuigi paar päeva tagasi ajas rebase haukumine ta taas öösel üles.

Rebane kodulooma eest

“Meid külastab pidevalt üks kindel rebane ja ta on meile juba nagu kodulooma eest,” osutas Ellen Kask. “Ta ei karda koeri ega midagi. On uhke ja väga julge. Abikaasa kükitas suvel peenra juures ja korjas maasikaid, kui tundis, et keegi tonksab teda vastu selga. Ta vaatas selja taha ja seal oli meie rebane.”

Kuigi rebase suvine sõbrunemiskatse majaperemehega tekitab nalja, on perekond Kask siiski naljast kaugel. Nimelt pani toiduotsingul rebane nahka suure osa nende tänavusest maasikasaagist, mistõttu plaanivad nad järgmisel aastal maasikate kasvatamisest loobuda.

Maasikatega sama teed on läinud puudelt maha kukkunud pirnid ja õunad. Lisaks on rebane üles kraapinud kõik õue hekialused lootuses endale ilmselt koobast teha. Perenaisel tuleb tihti õuest koristada ka rebase väljaheiteid.

Kuidas reinuvader sussi pihta pani

Vingerpussi viskas reinuvader Ellen Kase naabritele suvel. Nimelt avastas tema üks naaber oma maja ukse tagant meeste sussi ega osanud kuidagi arvata, kuidas see sinna sattus. Sügisel hakkas aga teine naaber kurtma, et tal läinud suvel majaukse tagant suss kaduma. Nii pandigi pilt kokku ja mõisteti, et sussikadumisloos on mängus rebane.

“See on meile täiesti suur probleem,” kinnitas Ellen Kask. “Roomassaare karjamaa kadakate vahel hulguvad ringi lausa rebaste hordid. Kõige hullem on see, et mõned siinkandis elavad inimesed viivad neile näiteks kalarappeid ja nii pole lootustki nendest lahti saada.
Ellen Kase sõnul pole Roomassaare kandis ringi hulkuvad rebased õnneks haiged, sest karvkate on loomadel väga uhke.

Rebane ronis teisele korrusele

Videviku tänaval elav Marika ütles, et üks hulljulge reinuvader ronis välistreppi mööda nende eramu teise korruse rõdule ja vaatas aknast sisse. Seejärel ehmus loom millegi peale ja potsatas rõdult alla.

“Näen rebaseid peaaegu iga päev,” kinnitas Marika. “Tunnen iga rebast juba nägupidi. Näiteks eelmisel aastal käis meil hoovis 13 erinevat rebast ja ma võiksin nende käitumisest juba teadusliku töö kirjutada.”

Nii on rebastel iga päev oma kindel rütm. Kella viie paiku õhtul tulevad nad linna poolt ja suunduvad Roomassaarde ning kella üheksa paiku õhtul lähevad tuldud teed tagasi.

“Suurt probleemi nad meile siiski tekitanud ei ole. Maasikaid küll sõid, aga panime peenardele võrgu peale. Porgandit, sibulat ega kartulit nad õnneks ei himusta. Ülemöödunud aasta kevadel, kui vihmaussid välja tulid, tegid nad meie muru küll mustaauguliseks, aga rohkem pole nad suurt pahandust teinud,” rääkis perenaine.

Kuressaare linna heakorra järelevalvespetsialist Heino Vipp sõnas, et rebasteprobleemi lahendamiseks paigaldasid jahimehed koostöös linnaga suvel Roomassaarde lõkspüünise rebaste kõige käidavamasse kohta.
Jaht luhtus loomasõbra tõttu

“Ühe saime kätte, aga kohalikud olid enne meie tulekut looma välja lasknud,” osutas Heino Vipp. ”Rebane on aga nii kaval loom, et pärast seda ei jäänud neist püünisesse enam ühtegi.”

Heakorra järelevalvespetsialisti sõnul üritatakse nüüd püünist taas üles panna ja kasutada mõnevõrra teistmoodi taktikat. “Mingi lahendus tuleb sellele probleemile leida,” kinnitas ta. “Muidugi saaks taotleda eriluba rebaste küttimiseks, kuid siis tuleks esmalt tagada jahi ohutus inimestele. Linnas on seda aga väga raske tagada ja ma ei tea, kas mõni jahimees oleks valmis sellist riski võtma. Seetõttu üritamegi pigem lõkspüünistega edasi.”

Marutaud on taandunud

Heino Vipi sõnul on rebaste arvukust kasvatanud iga-aastased kampaaniad, kui lennukitelt visatakse alla pakke, mis peaksid ära hoidma rebaste nakatumise marutaudi. “Ühelt poolt on see loomulikult hea samm, kuid teisalt aitab rebaste arvukust kiiresti suurendada,” viitas Heino Vipp. “Suur probleem on ka, et inimesed toidavad loomi ja see kinnistab metsloomi veelgi rohkem linna külge.”

Kuressaare linnaarst Juri Zabellevitš lausus, et linnarebastel marutaudi õnneks pole. “Samas ei saa pead anda, et nad muudmoodi ohtlikud pole, kuid kuna nad on elanud inimestega ühes linnakeskkonnas, siis vaenulikud ei tohiks nad olla. Muidugi oleks parem, kui neid siin poleks,” rääkis linnaarst."




Kuressaares juba ammu probleemiks kujunenud rebased on üha rohkem võimust võtmas. Foto: Irina Mägi

See kõik on nende marutaudi vastaste pakikeste "süü"! Minu tädipoeg on jahimees Lääne-Virumaal ja taunib väga neid marutaudi "pakikesi", see on ju jõhker sekkumine loodusesse! Rebased siis muudkui elavad ja paljunevad ja hävitavad kõik jänesed ja väiksemad loomad ja linnudki ja lõpuks me elamegi ainult rebaste keskel, varsti hakkame rebaseid koera asemel pidama, mida iganes..! Iseenesest kena loomake, aga pole kuulnud, et ta väga inimsõbralik oleks? Ja Suomessakin: Toissavuonna Lapissa tulin saunasta (oli toisessa talossa) ja näin, joku katsoo minua siellä ison kuusen alla n. 15 m lähellä. Sellainen nuori kettu, mutta pimeässa vähän pelkäsin ja mulla oli kaljatölkki kädessä, niin puristin sitä äänellä, kettu pakeni. Mutta seuraavana yölla meidän omat koirat herättivät meidät talossa ja kaverini meni pyssy kädessä katsomaan, niin löysi puulle riipustetun jäniksestä vain jäänokset vaikka se oli hyvinkin korkealla, jotain 1.80 m, mutta onnistui "temppu" ketulta.

Asuessamme maalla, oli aivan lähellä minkkitarha. Sitä hoiti yksinäinen mies.
Olin kahdentoista. Joskus kävin katsomassa eläimiä, mutta se haju oli niin kamala
ettei siellä kauan viihtynyt. Ukon asuntokin oli sotkuinen ja haisi samalle kuin tarhakin.

Tarha oli mäennyppylän takana n. 500 m meiltä, mutta haju tuli silti aina silloin tällöin
kun tuuli sopivasti.

Niin ei nykyaikana tarvita turkkia kuin napamailla. Ilmaston muutos lämmittää ilman.
Ajattelin tästä lähteä ostamaan Luhtasen talvitakin. Pitää tarkistaa vieläkö tekevät
yhtä hyvää työtä kuin silloin 60-luvulla kun olin siellä töissä. Sieltä lähdin tänne.

Työ on yhtä laadukasta, vaikka yrityksen nimi onkin nykyään Luhta. Ota paljon rahaa mukaan Klassmormor tai mene kirpputorille tai odota myöhäiskevään alennusmyyntejä. Viime huhtikuussa ostin alennusmyynnistä Luhdan villakankaisen talvitakin Stockmannin Outletista 50:llä eurolla. Se oli maksanut talvella yli tuhat euroa.

Turkeissa kulkeminen on hankalaa. Ne ovat raskaita, kuumia ja aina välillä "kettutytöt" sprayaavat salaa turkkien selkämyksiä. Vaikka turkiseläinten kasvattaminen onkin minusta epäeettistä, niin yhtä törkeää on pilata maalilla toisten vaatteita.

Ei kai se niin kallis ollut meidän rahassa tuhat euroa on yli kymmenen tuhatta kruunua, tarkoitit kai 100 euroa???

Se takki jota olen ajtellut on n. 170 euroa. Kallishan se on mutta kestää sitten kai loppuelämän, kun
tarvii vain kaikkein kylmimmillä ilmoilla. Siinä on huppukin joten on hyvä tuulensuoja, täällä kun tulee aina.
Kun ei kulje muodin mukana niin voi käyttää monet vuodet.

Vielä siitä eläinrääkkäyksestä. Yksi kaveri sai tuomion kun tappoi muutaman kissan ja koiran.
Ensin oli rääkännyt niitä pahoin. Sairas täytyi kaverin olla.
Naapurissakin kakarat heittelee kissanpentuja ja eräs oli pahoinpidellyt kania. Onneksi yksi naapuri
otti sen pois.

Tuo Urpon liittämä eestiläisessä Meie Maa lehdessä ollut artikkeli ja muu kertominen ketusta on kyllä kovin mielenkiintoinen. Totta kai siitä haittaa on kun käy noin kesyksi mutta pakko tuon uteliaisuutta ja rohkeutta on ihaillakin. Monta kertaa olen ketun meidänkin pihalla nähnyt mutta noin tuttavallisiksi eivät ole heittäytyneet. Kapista kärsivät ketuthan kuulemma käyvät kumman kesyiksi, olisikohan sellaisista kysymys?

Kalsmormor, kyllä hinta oli himpun verran tuhat euroa. Sain sen yli 90%:n alennuksella. Niistä ketuista, jotka tuossa artikkelissa mainittiin, niin niiden kerrottiin olevan terveitä ja hyväkarvaisia ja -kuntoisia otuksia. Virossa lentokoneet ovat pudottaneet metsiin paketteja, jolla rabies eli vesikauhu pyritään estämään. Ketut ovat syöneet niitä mielellään ja kanta on voimistunut ja ilmeisesti osa on löytänyt tiensä ihmisten asumusten lähettyville. Onhan kettuja esimerkiksi Lontoossa paljon ja ne tekevät pesiänsä siellä talojen ja vajojen alle.

Sittenhän se on kettujen evoluutiota tuo ihmisten lähelle tuleminen . Noin kai ne kesyt eläimet lie aikoinaan ihmisen seuraan alunperin tulleet. Yhteyttä ottamalla ja kiinnostustaan näyttämällä. Kettujahan ei enää turkin takia taideta metsästää joten ehkä ne arvelevat ihmisten olevan aika vaarattomia kumppaneita. Luonto kyllä yleensä hoitelee pois kapin avulla ihan itse kettuja kun lisääntyvät liikaa.
Sen ketun uskaltautuminen tökkäämään mansikanpoimijaa takapuoleen osoittaa kyllä uteliaisuutta ja rohkeutta ja mielestäni osoittaa halua ystäväksikin.

Esimieheni kertoi olleensa ystävän luona maalla kylässä. Kun vähän matkan päässä oli hirvi niin alkoivat puhumaan siitä. Ystävä totesi vakavissaan että hän vaihtaa ajatuksia hirvien kanssa ja puhuukin niiden kanssa. Esimieheni siihen komensi että kun hirvi on noin lähellä niin hän haluaa tuosta puhumisesta näyttöä. Ystävä teki työtä käskettyä ja päästeli hirvelle hirven kieltä kurkustaan. Hirvi kääntyi heti ja vastasi kiinteästi miestä katsellen. He siis todellakin puhelivat toisilleen vuorotellen ääneen ja hirvi saapui lähemmäksi. Esimieheni sanoi olleensa ällistyksestä sanaton.

Mitenhän näihin vesihirviöihin suhtautuisi. Ruotsillakin kun on omansa tuolla Jämtlanissa sijaitsevassa Storsjö nimisessä järvessä.
Ilman muutahan me tänne turisteja halutaan ja noille harvaan asutuille seuduille erityisesti. Siltikin. Tavan takaahan vieläkin löydetään uusia eläviä lajikkeita maapalloltamme. Miksei tällaisiakin voisi olla. Alla olevat sivustot voi siitä oikean yläkulman lipusta saada englanniksi luettavaksi, paitsi tietenkin pari silminnäkijöiden kertomusta filmiltä. Storsjö hirviöstä on olemassa si kertomuksia aina 1600-luvulta lähtien. Viimeiset silminnäkijät 1990-luvulta. Ne silminnäkijöiden kertomukset ovatkin aika mielenkiintoisia. Nyt siellä on ollut joitain vuosia kameravalvonta ja joku käärme tuossa filmissä selvästi luikertelee....

http://www.storsjoodjuret.nu/index.html

Niin siellä minä vietin kymmenisen vuotta Storsjön rannalla.
Hirviötä en kuitenkaan sattunut näkemään.
Jämtlannin museossa on kaikenlaisia pyydyksiä millä sitä on yritetty saada kiinni.

Järvi on syvä joten ei sinne kameroita saa kovin syvälle.

Yö oli jo pilkkopimeä, kun ajelin Tallinnan maantietä länteenpäin. Sadankymmenen vauhdissa ehdin juuri ja juuri havaita valokeilaan tulevan eläimen ja sitten tärähti. Ei se suuren suuri ollut. Luultavasti mäyrä. Mutta pahasti sille kuitenkin kävi. Moottoritiellä kun olin - siinä vauhdissa - niin pysähtyminen oli mahdotonta. Tässä nyt unettomana pähkäilen jäikö se ehkä kitumaan. Voi miksi sen pitikin tulla juuri minun tielleni. Olisi siellä varmaan liikkunut kovanaamojakin, joita ei olisi pahemmin hetkauttanut yksi yöllinen mäyräparka.

Kyllä se otus varmasti kuoli, ole huoleti. Ei tuollaiselle onnettomuudelle voi yhtään mitään. Mäyrät (mäger) liikkuvat öisin, samoin supikoirat (kährik) ja niitä on paljon Virossa ja tien reunoilla tapaa usein molempia autojen alle jääneinä. Molempien eläinten kannat ovat niin runsaita ja voimakkaita, etteivät autojen alle jääneet luontokappaleet heilauta niiden populaatioiden määrää mihinkään suuntaan. Yksi mäyrä asusteli meidän talomme alla maalla muutama vuosi sitten ja kävi iltamyöhään ja öisin ruokailemassa kissojen ja koirien astioilla. Molemmat otukset ovat kovin sympaattisia, mutta kuten sanoin, tuollaisille onnettomuuksille ei mitään voi. Parempi, ettei aliel huomannut koko otusta. Muuten hän olisi saattanut tehdä pimeässä paniikkijarrutuksen ja voinut itse loukkaantua.

mäyrä

supikoira

Ihmisen toiminta on vienyt elinmahdollisuudet monilta eläinlajeilta, koska luomakunnan kruunut ovat aiheuttaneet omalla toiminnallaan joidenkin eläinlajien sukupuuttoon kuolemisen. Toki eläinlajeja on kuollut aina ja uusia tullut tilalle pitkässä evoluution juoksussa. Tällaiset uutiset surettavat minua usein enemmän kuin toistuvat uutiset itsemurhaiskuista, vaikka nekin ovat vastenmielistä luettavaa tai katsottavaa.

Onko kyse siitä, että minä olen omituinen vai siitä, että joihinkin uutisiin turtuu vai siitä, että ihmisten toiminnan aiheuttama avuttomien eläinten, etenkin älykkäitten nisäkkäiden, kuolema panee ajattelemaan tätä ihmisten luomakunnan kruunun oikeutusta vai kenties jostakin muusta?

Nyt se päätös on tehty. Perustan yhdistyksen, jonka tarkoitus on suojella eläinpoloja ihmisiltä.
Susi, lemmikkipetoni, saa ensimmäisen suojeluviitan päälleen.
Kuinka me täällä rakastammekaan susista jalostettuja koiruleita. (Ihania nekin).
Mutta luonnollinen esi-isä on vapaata riistaa.
No, tiedän, että susien puolesta on jo tehty aika paljon. Mutta minun ei ehkä niin vakavastiotettava
hätähuuto tuon jalon, älykkään ja omillaan elävän suden puolesta on nyt päästetty ilmoille.
Katsopa kerran sutta oikeasti silmiin. Ei välttämättä luonnossa (siellä kyllä susi kiertää sinut kaukaa)
Vaan humaanien luontokuvaajien filmeiltä.
Mitä näetkään.

Niin, vasta nyt innostuttuani kirjoittamaan asiasta, huomasin, että tähän liittyvä foorumi oli jo olemassa.
Mutta siellä tekniikkapuolella on varmaan joku, joka osaa yhdistää.
Muutkin harha-ajatukset joku on osannut pistää ruotuun tai jopa poistaa, jos ei sovi mihinkään.

Näitä poistoja ja siirtoja joutuu välillä tekemään, pysyy asiat paremmin järjestyksessä foorumilla Yhdistin nyt nämä ketjut.

Susista tuli mieleen tämänpäiväinen kohtaaminen erään koiran kanssa. Se näytti ihan sudelta, vahvalta ja kauniilta. Turkissa vain oli kullanruskeaa aika näkyvästi, joten ei mikään harmaahukka ollut. Eikä meistä kummastakaan riesaksi toisillemme ollut.. pikkuisen hetken vain katseet kohtasivat ohittaessa.

Susi on luokiteltu EU:ssa uhanalaiseksi eläimeksi. Susikanta Ruotsissa ja Suomessa on kovin alhainen, parisataa yksilöä ja esimerkiksi espanjassa 2000 yksilöä kuten Baltian maissakin yhteensä, mutta Ruotsissa on myönnetty susien kaatolupia 20. Jahti alkoi Ruotsissa 15. 01. ja siihen on nyt osallistunut jo lähes 7000 metsästäjää. http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/EU+tutkii+Ruotsin+susijahdin/1135263350400 . Kuinkahan paljon 20:lle sudelle jää mahdollisuuksia selvitä vainosta.

Susi ei ole ihmiselle vaarallinen eläin. susi pelkää ihmistä syystäkin ja se on käynyt ihmisen kimppuun viimeksi Suomessa 1880-luvulla. Tuotakaan asiaa ei tunneta tarkkaan. Joskus susi voi käydä lampaiden, vasikoiden tai porojen kimppuun. Noista susien aiheuttamista vahingoista valtio selviäisi suhteellisen vähäisillä korvauksilla.

Tässä infoa susista: http://zero.sytes.net/~lanxu/susi-info/